Verkkouutinen 16.08.2013

Pohjoismaiden ja Baltian lapsiasiavaltuutetut ensi kertaa koolla

Pohjoismaiden ja Baltian lapsiasiavaltuutetut kokoontuvat ensimmäiseen yhteiseen kokoukseensa ensi viikolla (19.–21.8.2013) Jyväskylässä. Kokoukseen osallistuvat Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi myös Grönlannin ja Ahvenmaan lapsiasiavaltuutetut.

Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut aloittavat viikon omalla kokouksellaan, jossa aiheena ovat muun muassa alkuperäiskansojen lasten ja nuorten oikeuksien turvaaminen. Alkuperäiskansoihin kuuluvat pohjoismaissa sekä saamelaiset että Grönlannin inuitit. Kokouksessa kuullaan YK:lle alkuperäiskansojen lasten ja nuorten oikeuksista viime keväänä raportoineen vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n selvitys aiheesta.

Vieraat tutustuvat myös kuurojen ja huonokuuloisten lasten oikeuksia ja arjen kokemuksia Suomessa kartoittaneeseen lapsiasiavaltuutetun yhteistyöprojektiin. Lähes sadan lapsen haastatteluun perustuva julkaisu Hei, kato mua! Vuorovaikutus ja hyvinvointi kuurojen ja huonokuuloisten lasten elämässä " ilmestyi viime vuonna.

Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut valmistelevat kokouksessa yhteistä kannanottoa poikien ympärileikkauksesta lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tavoitteena on saada aikaan sekä lapsiasiavaltuutettujen että pohjoismaisten lastenlääkäriyhdistysten yhteinen kannanotto. Aiheeseen on perehtynyt erityisesti Norjan lapsiasiavaltuutettu Anne Lindboe.

Kollegat Baltian maista liittyvät joukkoon tiistaina 20.8. Keskustelussa kartoitetaan muun muassa eri maiden tilannetta lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan kieltämiseksi ja myönteisen kasvatuksen edistämiseksi. Baltiassa mm. Virossa on juuri valmisteilla kuritusväkivallan kotikasvatuksessa kieltävä lainsäädäntö.

Baltian ja Pohjoismaiden valtuutetut paneutuvat lopuksi lastensuojelun laatuun lasten ja nuorten näkökulmasta. Pesäpuu ry:n nuorten Selviytyjät -ryhmän jäsenet vetävät lapsiasiavaltuutettujen keskustelun aiheesta. Suomen ohella mm. Tanskassa ja Ruotsissa on kartoitettu kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten omaa kokemusta lastensuojelun laadusta.

Suomen lapsiasiavaltuutettu julkaisi viime syksynä raportin Suojele unelmia - vaali toivoa, johon oli koottu 120 kodin ulkopuolelle sijoitetun nuorten näkemyksistä koottu ohjelma lastensuojelun laadun parantamiseksi.


Lisätietoja

Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula
Puh. 02951 63414
[email protected]