Sosiaali- ja terveysministeriö
Viite: Lausuntopyyntönne STM119:00/2005

Asia:
Lausunto seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelmasta 2007-2010

 Keskeinen sisältö
Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoa seksuaali- ja lisääntymisterveyden työryhmän laatimasta seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelmasta 2007-2010. Toimintaohjelman tarkoituksen on väestön, erityisesti nuorten, lisääntymis- ja seksuaaliterveyden edistäminen osana heidän kokonaisterveyttään.

Lausunto
1. Yleisarvio ohjelmasta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta
Esitys toimintaohjelmaksi on erittäin kattava ja perusteellinen. Toteutuessaan se edistää merkittävästi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutumista Suomessa lasten ja nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden kannalta. Tärkeätä onkin varmistaa ohjelman toimeenpano kansallisesti, alueellisesti ja erityisesti paikallisesti.

Toimintaohjelman alaan liittyvät YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklat 12 (lapsen oikeus tulla kuulluksi), 18 (vanhempien vastuun ensisijaisuus), 24 (lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan) sekä 34 (lapsen suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä). Ohjelmassa on mainittu vain artikla 12, vaikka myös muut mainitut artiklat ovat Suomea oikeudellisesti sitovia. Lisäksi artiklassa 17 tuodaan esille lapsen oikeus tulla suojelluksi ikätasolleen sopimattomilta mediasisällöiltä.

Ohjelman toimialaan kiinteästi liittyvässä lapsen oikeuksien sopimuksen artiklassa 24 mainitaan erityisiksi huomion kohteiksi mm. imeväis- ja lapsikuolleisuuden vähentäminen, välttämättömän perusterveydenhuoltopainotteisen lääkäri- ja terveydenhoidon saaminen, asianmukainen terveydenhoito odottaville ja synnyttäneille äideille, ehkäisevän terveydenhuollon, vanhempainohjauksen ja perhekasvatuksen ja -palvelujen kehittäminen sekä imetyksen edistäminen.

Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista seuraava komitea on (30.9.2005) esittänyt Suomen valtiolle eräitä toimintaohjelman kannalta olennaisia suosituksia. Nämä ovat lasten ja perheiden palveluiden epätasa-arvoiseen saatavuus ja kuntakohtaisen vaihtelun vähentämisen tarve, lapsia koskevien tilastotietojen kattavampi kokoaminen, tehokkaammat toimet lasten suojelemiseksi altistumisesta väkivallalle ja pornografialle mediassa, lasten hyväksikäytön ehkäisyn vahvistaminen sekä hyväksikäytettyjen lasten toipumista edistävän hoidon edistäminen.

Erityisen myönteisinä linjauksina lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta pidän seuraavia asioita:
  • Ohjelmassa tavoitellaan seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden tasa-arvoisempaa saatavuutta eri puolilla maata ja haetaan keinoja valtakunnallisen osaamisen tehokkaammaksi siirtämiseksi alueille ja kuntiin
  • Ohjelman tavoitteena on lapsiperheiden vanhempien parisuhteen säilyminen tyydyttävänä ja näin erojen vähentäminen. Parisuhteen kestävyyden tukeminen edistää lasten ja nuorten omaa seksuaali- ja lisääntymisterveyttä kuin mielenterveyttäkin. Lapsiasiavaltuutetun toimintakertomuksessa vuodelta 2005 (STM:n selvityksiä 2006:36) on korostettu tarvetta vahvistaa parisuhteen ja erokriisien psykososiaalista tukea. Tärkeitä käytännön välineitä parisuhteen tukemiseen on neuvolan perhevalmennuksen vahvistaminen, jota ohjelma korostaa.
  • Ohjelmassa on huomioitu median ja mainonnan yliseksualisoitumisen ja väkivaltaistumisen vaikutukset lasten ja nuorten kasvuympäristöön ja tavoitteena on sen ehkäiseminen sekä väkivallattomuuteen kasvattamisen vahvistaminen varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa
  • Imetyksen tukeminen on otettu ohjelmassa kattavasti huomioon
  • Tavoitteena on äitien päihteiden käytön vähentäminen, väärinkäytön tunnistaminen nykyistä paremmin sekä hoitopaikkojen lisääminen
  • Ohjelmassa on tavoitteita ja toimenpiteitä 15-19-vuotiaiden 2000-luvulla yleistyneiden sukupuolitautien tartuntojen vähentämiseksi
  • Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisyn, tunnistamisen ja hoidon paikallisten ja alueellisten hoitoketjujen ja viranomaisverkostojen vahvistuminen on tavoitteena
  • Tavoitteena on paremmin kaikki lapset ja nuoret tavoittava seksuaalikasvatus, mikä kattaa myös toisen asteen opiskelijat. Kaikille tietyn ikäluokan nuorille jaettava aihetta käsittelevä julkaisu otetaan uudelleen käyttöön.
  • Tilastointi- ja seurantajärjestelmien kehittämisessä on huomioitu tarve kehittää lasten terveyden seurantaa yleisesti sekä erityisesti seksuaalisen väkivallan kokemuksien yleisyyden kartoittamiseksi. Ohjelmassa on todettu tarve sisällyttää myös toinen aste kouluterveyskyselyn piiriin.
  • Ohjelmassa on pohdittu perusteellisesti eri hallinnonalojen ja toimintayksiköiden välisiä vastuita ohjelman toteuttamisessa
2. Tarkentavia huomioita toimenpideohjelmasta
Lasten ja nuorten oikeus luottamuksellisiin palveluihin ja vanhempien velvollisuudet
Toimenpideohjelmassa on käsitelty lyhyesti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaa 12 ja perusteltu alaikäisten oikeutta luottamuksellisiin palveluihin seksuaali- ja lisääntymisterveydenpalveluissa. Oikeus on sidonnainen lapsen ja nuorten kehitystason arviointiin.

Toimintaohjelman sivulla 17 (2 Seksuaali- ja lisääntymisterveyden oikeudet) esitetty lainsäädännön nykytilanteeseen liittyvä tulkintaohje on pääosin oikeansuuntainen.

Lapsen oikeuksien sopimuksen tulkinnassa tulee kuitenkin huomioida myös lapsen (alaikäisen) oikeus suojeluun sekä sopimuksen korostama vanhempien kasvatusvastuun ensisijaisuus. Vanhempien kasvatusvastuun ensisijaisuutta on korostettu YK-sopimuksen mukaisesti myös uudessa lastensuojelulaissa. Valtion tehtävä on antaa vanhemmille asianmukaista apua heidän hoitaessaan lastenkasvatustehtäväänsä tai viime kädessä vastata lapsen oikeuksien toteutumisesta, mikäli vanhemmat eivät siihen kykene (lastensuojelutoimet).
Toimintaohjelma käsittelee lyhyesti tarvetta arvioida lapsen ja nuorten kehitystasoa, kun otetaan kantaa siihen, voiko hän hoitaa asiaansa vanhempiensa tietämättä. Kehitystason ja kompetenssin määrittäminen on vaikea tehtävä. Tähän tulisi antaa enemmän suuntalinjoja. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sisältämän vanhemman kasvatusvastuun ja lapsen mielipiteiden kuulemisen välisen tasapainon hakemisesta olisi tarpeen edelleen käydä myös laajemmin kansallista keskustelua.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän neuvonnan kehittäminen (luku 3)
Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvässä luvussa 3 mainitaan lapsille ja nuorille annettava neuvonta hyvin lyhyillä maininnoilla. Lisäksi ohjelmassa viitataan liitteeseen 2, jota selvityksessä ei kuitenkaan ole. Lapsiasiavaltuutettu korostaa lapsille ja nuorille itselleen kehitystasoa vastaavasti tiedon antamisen olevan seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen kannalta olennaisen tärkeää. Erityisesti nuorille yläaste-, lukio ja toisen asteen oppilaille tarvitaan kouluopetuksen lisäksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kautta järjestettävää neuvontaa.

Ohjelma lähtee siitä, että palveluiden yhteydessä jaettavan materiaali olisi saatavilla vain verkkopalveluissa, josta sitä tulostettaisiin ja kopioitaisiin asiakkaille. Ainakin materiaalin jakamisen alkuvaiheessa tulisi tehdä myös painettua materiaalia.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden palvelujen organisointi (luku 5)
Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvin perusteltuna ja tarpeellisena lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluiden kokoamista kunnissa niin kutsuttuihin perhepalveluverkostoihin tai perhekeskuksiin sekä niissä moniammatillista toimintatapaa. Asiakkaiden, erityisesti lasten ja nuorten, kannalta peruspalvelujen saatavuus, vaikuttavuus ja laatu on keskeistä. Lapset eivät useinkaan osaa hakeutua ns. erityispalveluiden piiriin. Lapsiasiavaltuutetun toimistoon tulleissa asiakasyhteydenotoissa korostuvat myös vanhempien vaikeudet omalla paikkakunnallaan löytää tarvittavia palveluja tai niistä vastaavia tahoja.

Päihdeäitien ohjaus ja hoito (luku 7)
Ohjelmassa asetetaan aivan oikein tavoitteeksi äitien päihteiden käytön vähentäminen, sen kattava auditointi neuvolassa ja päihdeäitien hoitopaikkojen lisääminen sekä todetaan hyvät kokemukset päihdeongelmien hoitoon erikoistuneiden ensikotien ja avopalveluyksiköiden toiminnasta.

On syytä huomioida, että esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto järjestää palveluita RAY:n rahoituksella ja mainitun ensikotien päihdeäitien hoitotoimintaa kehittäneen "Pidä kiinni" -projektin rahoitus päättyy näillä näkymin vuonna 2008. Koska tulokset ovat olleet hyviä, toimintaohjelmassa tulisi asettaa tavoitteeksi myös tämän päihde-ensikotien toiminnan rahoituksen jatkaminen ja vakinaistaminen. Lisäksi kuntien hoitositoumuksissa tulee raskaana olevat päihdeongelmaiset naiset etusijalle.

Kiinnitän huomiota lisäksi siihen, että Ruotsissa ja Norjassa päihdeäitien hoidossa ovat myös tahdonvastaiset toimet viimesijaisina mahdollisia. Suomessa tulee selvittää viimesijaisena toimena myös raskaana olevien naisten tahdosta riippumattoman päihdetyön mahdollisuudet. Tämä ei todennäköisesti koskisi kuin hyvin pientä määrää naisia, mutta katson että lapsen oikeuksien näkökulmasta myös tämä vaihtoehto tulisi ääritilanteissa olla mahdollinen. Päihdehuoltolakia tulee uudistaa niin, että sen säännöksiä raskaana olevien naisten päihdehuollosta vahvistetaan.

Neuvolatoiminnassa tulee lisäksi jakaa tietoa ja muistuttaa vanhemmille sekä äideille että isille erityisesti alkoholinkäytön vaikutuksista lapsiin. Ongelmia ei lapsille aiheuta pelkästään näkyvä "suurkulutus". Myös vanhempien ajoittainen harkitsematon alkoholin liikakäyttö luo turvattomuutta lasten kasvuympäristöön. Lapsiasiavaltuutettu on tehnyt A-klinikkasäätiön kanssa erillisen aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle vanhempien alkoholinkäytön ja siitä lapsille aiheutuvien haittojen vähentämiseksi.

Seksuaalinen väkivalta (luku 13)
Ohjelmassa on todettu vaikeus saada kokonaiskuvaa seksuaalisen väkivallan yleisyydestä. Erityisesti tämä koskee lapsia ja nuoria, joiden on erityisen vaikea kertoa tapahtuneesta hyväksikäytöstä. Suomessa ei ole myöskään lasten ns. uhritutkimusjärjestelmää, jossa säännönmukaisesti kysyttäisiin lapsilta ja nuorilta itseltään heihin kohdistuneesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Myöskään kouluterveyskysely, johon ohjelma esittää lisättäväksi seksuaaliterveyttä koskevia kysymyksiä, ei ulotu nykyisellään alakoulujen oppilaisiin.

Seksuaalista väkivaltaa käsittelevässä luvussa olisi tarpeen huomioida myös muu hyväksikäyttö kuin varsinainen voimalla pakottaminen. Esimerkiksi alle 16-vuotiaiden seurustelusuhteet aikuisten miesten kanssa sekä Internetissä tapahtuva tai sieltä fyysiseksi etenevä hyväksikäyttö ei yleensä sisällä varsinaista väkivaltaa tai pakottamista mutta on kuitenkin yleensä nuoren kehityksen kannalta haitallista ja vahingoittaa paitsi nuoren seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, myös mielenterveyttä.

Ohjelmassa olisi paikallaan linjata myös hyväksikäytön uhriksi joutuneen nuoren psykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon saattamista. Nuoren prosessissa tulee varmistaa järjestelmällisesti lastensuojelullinen arviointi sekä arviointi psykiatrisen hoidon tarpeesta. Myös oireettomille uhreille tulee antaa neuvontaa ja tietoa siitä, millaisia oireita saattaa ilmetä myöhemmin.

Tiedossa on, että lasten seksuaalisen hyväksikäytön tekijöistä osa on itsekin alaikäisiä. Toimenpideohjelman ehdotuksista seksuaalisen väkivallan tekijöiden hoidon kehittämiseksi puuttuvat kuitenkin erityiset toimet seksuaalirikoksia ja loukkaavia seksuaalitekoja tehneiden lasten ja nuorten itsensä psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon kehittämisestä. Seksuaalirikoksia tekevien nuorten tutkimus ja hoito vaativat erityisosaamista. Suomessa ei ole tähän mennessä ollut tarjolla tarpeeksi tasalaatuista osaamista nuorten seksuaalirikoksen tekijöiden tutkimukseen ja hoitoon. Tältä kannalta tuntuu perustellulta vaativaa osaamista edellyttävän toiminnan keskittäminen erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrisiin yksiköihin (TAYS ja Niuvanniemen sairaala).

Ohjelma esittää toimenpiteenä seksuaalista väkivaltaa kokeneiden hoitoketjun organisoimista sairaanhoitopiireittäin sekä akuuttivaiheen tutkimuksen ja hoidon saatavuuden sekä laadun parantamista. Toimenpiteisiin tulee lisätä myös palveluiden laadun ja hoitoketjun toimivuuden säännöllinen arviointi ja vertailu sairaanhoitopiireittäin.

Tutkimuksen ja hoidon kehittämistoimiin tulisi myös sisällyttää Islannissa lapsinäkökulmasta kehitetyn ns. Barnahus-toimintamallin edistäminen ja kokeileminen myös Suomessa. Mallin tavoitteena on keskittää lapsiuhrien erilaiset (lääketieteellinen, psykiatrinen, oikeudellinen) tutkimukset ja haastattelut yhteen paikkaan niin, että rikostutkimuksen aiheuttamia haittoja ja ongelmia lapsille minimoidaan.

Seksuaalisen väkivallan tilanteissa nuoren, saati lapsen psykiatrinen hoito edellyttää yleensä myös perheen tukea. Ohjelmassa tulisi korostaa vielä enemmän sitä, että myös seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi joutuneen lapsen tai nuoren perhe ja vanhemmat ovat tuen tarpeessa ja heidät tulee huomioida olipa tekijä sitten ollut toinen vanhemmista, muu perheenjäsen tai ulkopuolinen.

Seksuaalisen väkivallan ehkäisyn toimenpiteissä todetaan mediaväkivaltaviihteen rajoittamisen tarve, peruskouluissa kriittisen medialukutaidon opetus sekä ohjaus tietoverkon turvalliseen käyttöön. Näiden lisäksi tulee etenkin pienten lasten osalta korostaa myös lasten mediasuojelun merkitystä. Myös vanhemmat tarvitsevat mediakasvatusta ja tietoa erityisesti pienten alle kouluikäisten lasten mediakäytön rajoittamisen hyödyistä. Vanhemmat eivät ole myöskään tarpeeksi tietoisia elokuvien ikärajojen velvoittavuudesta. Neuvolan roolia vanhempien mediatietoisuuden lisäämisessä tulee korostaa.

3. Lopuksi
Toimintaohjelman täytäntöönpanossa tärkeää on luoda kaiken kaikkiaan paikallisesti ja alueellisesti valmiita viranomaisten välisiä verkostoja ja malleja yhteistyöstä, jonka toimivuutta tulee myös seurata ja arvioida säännöllisesti. Paikallisten verkostojen vahvistamiseksi on tärkeää välittää valtakunnallisesti ja alueellisesti viranomaisilla olevaa osaamista erityisesti terveyskeskuksiin.

Lasten ja nuorten lisääntymis- ja seksuaaliterveyden edistämiseksi tarvitaan tietoa ja monipuolisia toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa sekä lapsiin itseensä että heidän vanhempiinsa.


Jyväskylässä 21. päivänä maaliskuuta 2007


Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula
 Lakimies Johanna Aalto