UUSIA NUORIA LAPSIASIAVALTUUTETUN NEUVONANTAJARYHMÄÄN


Tiedote 25.11.2011
Lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään on nimetty yhdeksän uutta nuorta. Ryhmän tehtävä on tukea näkemyksillään lapsiasiavaltuutettua hänen työssään. Pääasiassa Jyväskylässä kokoontuvassa ryhmässä on nyt 16 yli 12-vuotiasta nuorta, joita kiinnostavat lasten ja nuorten oikeudet ja niiden edistäminen Suomessa. Useat heistä toimivat oman koulunsa oppilaskunnassa, kotikunnan nuorisovaltuustossa tai nuorten järjestöissä.

Uusina jäseninä ryhmässä ovat Aatu Juovanen (Aura), Marjo-Reetta Kaul (Tampere), Juho Räty (Tampere), Ida Pasanen (Jyväskylä), Maria Hakala (Laihia), Juha Peltomaa (Jyväskylä), Eelis Seilola (Muurame), Markus Nieminen (Tampere) ja Kimi Uosukainen (Lahti).

Ryhmässä jatkavat Juuso Ahola (Jämsä), Anna Aula (Hankasalmi), Teemu Hintikka (Jyväskylä), Santeri Lohi (Jyväskylä), Riina-Emilia Ojala (Jyväskylä), Marika Peltola (Laukaa) ja Mauri Salo (Saarijärvi).

Nuorten näkemyksiä päättäjien tietoon
Nuoret neuvonantajat ovat esimerkiksi kommentoineet Kuluttajaviraston nuorille suunnattua verkkosivua sekä osallistuneet joukkoliikenteen palvelutason määrittelyä koskevan lausunnon tekoon. Lausunnossa he korostivat henkilökunnan palvelualttiutta, selkeää tiedottamista ja esteettömyyttä joukkoliikennepalveluissa.

Syksyllä 2010 perustettu neuvonantajaryhmä tapasi ensimmäisellä kaudellaan päättäjiä Jyväskylässä ja eduskunnassa Helsingissä. Se kertoi omat näkemyksensä Suomessa asuvien lasten ja nuorten hyvinvoinnista YK:n lapsen oikeuksien komitean jäsenelle Jyväskylässä viime keväänä.  Osa heistä osallistui yhteistyöhön Euroopan muiden lapsiasiavaltuutettujen vastaavien nuorten ryhmien kanssa Strasbourgissa ja Belfastissa.

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen viranomainen, joka edistää lapsen edun ja ihmisoikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella tasolla. Työ on vaikuttamista päättäjiin sekä lasten ja nuorten omien näkemysten välittämistä päättäjille. Lapsen oikeudet kuuluvat kaikille alle 18-vuotiaille.

Lisätietoja: Johanna Kiili, ylitarkastaja
[email protected]
puh. 050 405 1700