YHDENVERTAISUUTEEN ON VIELÄ MATKAA: KASVATTAJA ON ESIMERKKI

Ennakkotiedote 15.11.2010Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2010

Lapsen oikeuksien päivää vietetään jälleen ensi viikonvaihteessa 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen vuosipäivänä. Tänä vuonna  valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus sekä monikulttuurisuus.

Lapsilla on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun riippumatta heidän omasta tai vanhempiensa tausta tai ominaisuuksista.
  • Maahanmuuttajalapset, romanilapset ja vammaiset lapset voivat kohdata syrjintää ja ennakkoluuloja. Saamelaislasten oma kulttuuri puolestaan jää usein kokonaan huomiotta. Aikuisilla on velvollisuus auttaa lapsia näissä tilanteissa, kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
  • Aikuiset kasvattajina antavat aina myös esimerkin lapsille yhdenvertaisesta kohtelusta sekä erilaisten ihmisten kohtaamisesta, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa.
 

Ohessa on lapsiasiavaltuutetun kolumni tästä aiheesta vapaaseen käyttöönne.

Aihetta käsitellään valtakunnallisissa tapahtumissa Rovaniemellä ja Helsingissä. Lasten oman näkökulman yhdenvertaisuuteen voit katsoa Suomen UNICEFin videosta tästä linkistä: 

http://www.youtube.com/watch?v=CycVOp8782g
Rovaniemellä perjantaina 19.11. järjestettävän avoimen seminaarin aiheena on "yhdenvertaisina syntyneet". Lasten oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun arvioidaan sekä globaalisti että Suomen kannalta. Esillä on erityisesti saamelaislasten näkökulma.
Rovaniemi on tämän vuoden Unicef-kaupunki Suomessa. Seminaarin järjestävät kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Unicef ja Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Katso Rovaniemen seminaarin koko ohjelma:    Rovaniemi 19.11. >> Helsingissä maahanmuuttoministeri Astrid Thors avaa kutsuseminaarin "Lapset monikulttuurisessa Suomessa" ( Ohjelma). Suomen Unicef jakaa tilaisuudessa Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen. Seminaarin ovat järjestäneet sisäasiainministeriön Sisäisen turvallisuuden ohjelman Kaupunkien turvallisuus -toiminta sekä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma. Konkreettisia esimerkkejä nuorten elämästä kuullaan heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä  Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu lapsen ihmisoikeudet. Eduskunta hyväksyi sen vuonna 1991. Sopimus korostaa lapsen oikeutta suojeluun ja huolenpitoon, laadukkaisiin koulu-, terveys- ja lastensuojelun palveluihin, perheiden toimeentuloon sekä lapsen oikeutta osallistua vaikuttaa ja tulla kuulluksi hänelle tärkeissä asioissa.  Lapsen oikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille lapsille.

Lisätietoja:
www.lapsiasia.fi
www.unicef.fi
http://unicef2010.rovaniemi.fi/Unicef_Rovaniemi/Suomeksi/Etusivu.iw3