Lapset ja perheet tarvitsevat nyt koulu- ja työelämän joustoja
Koulut ovat aloittaneet uuden lukukauden vaikeassa koronavirustilanteessa. Opetusta annetaan lapsen etu huomioiden ensisijaisesti lähiopetuksena. Myös päiväkodit jatkavat toimintaansa. Lapsiasiavaltuutettu ja Suomen Vanhempainliitto haluavat näissä olosuhteissa kiinnittää huomiota seuraaviin lasten ja perheiden näkökulmasta tärkeisiin seikkoihin.
Viestintä koronatoimista on ollut sekavaa ja hämmentävää huolimatta siitä, että sosiaali- ja terveysministeriö edellytti julkilausumassaan 30.12.2021 ripeää ja tehokasta viestintää: tieto luo turvaa. Koronatartuntoja kouluissa ja päiväkodeissa koskeva viestintälinja onkin nyt yhtenäistettävä valtakunnallisesti. Kouluille ja päiväkodeille tulee antaa selkeät ja valtakunnalliset ohjeet, miten kouluissa ja päiväkodeissa ilmi tulevista koronavirustartunnoista viestitään vanhemmille.
Tällä hetkellä monissa kunnissa koulut ja päiväkodit tiedottavat tartunnoista ja mahdollisista altistumisista koteihin vasta terveysviranomaisilta saatujen tietojen ja vahvistuksen jälkeen. Toimintatapa on nykyisessä koronatilanteessa kestämätön ja aivan liian hidas. On selvää, että päiväkoti ja koulu eivät saa ilmaista yksittäisen lapsen terveystietoja. Koulu tai päiväkoti voi kuitenkin yleisellä tasolla ilmoittaa, että ryhmässä tai yksikössä on koronatapaus tai -tapauksia.
– Tämän tiedon välittäminen vanhemmille vähentää hämmennystä ja turvaa lapsen oikeutta terveelliseen oppimisympäristöön, josta opetuksen järjestäjä viime kädessä vastaa kaikkien oppilaiden osalta, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toteaa.
Lapsiasiavaltuutettu ja Vanhempainliitto katsovat, että nopea ja oikea-aikainen viestintä edistää myös yleistä terveysturvallisuutta ottaen huomioon lasten koulun ulkopuoliset kontaktit sekä vanhempien kontaktit.
Kotona olevan oppilaan oikeus opetukseen
Koulujen aloitus pääsääntöisesti lähiopetuksessa edellyttää, että lasten yhdenvertainen kohtelu sairastumis- ja altistumistilanteissa turvataan.
Nykylainsäädännön mukaisesti oikeus etäopetukseen on sidottu viralliseen karanteenipäätökseen. Osassa kunnista virallista karanteenipäätöstä voi kuitenkin joutua odottamaan huomattavan pitkään tai sitä ei saa lainkaan. Omaehtoisessa karanteenissa lapsi voi saada opetusta, mutta hänellä ei ole oikeutta opetukseen, eikä sitä ole siksi velvollisuutta järjestää. Niin omaehtoisen kuin viranomaisten määräämän karanteenin aikaisesta etäopetuksesta tulee laatia valtakunnalliset, yhtenäiset ja selkeät linjaukset, jotka kohtelevat lapsia yhdenvertaisesti.
Suomen Vanhempainliitto ja lapsiasiavaltuutettu toteavat, että lapselle olisi kohtuullista antaa etäopetusta myös tilanteessa, jossa hän on vanhemman ilmoituksella altistumisen tai tartunnan seurauksena omaehtoisessa karanteenissa.
– Tämä on välttämätöntä erityisesti nyt, kun osa kunnista on ilmoittanut lopettavansa valtaosan jäljityksestä ja karanteenin asettamisesta ja kun puhutaan kotitestauksen mahdollisesta laajentamisesta, Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Saija Ohtonen-Jones tähdentää.
Lapsiasiavaltuutettu ja Vanhempainliitto muistuttavat, että tilanne on monille perheille kuormittava. Jos vanhempien vastuuta pandemian hillitsemisestä lisätään esimerkiksi säännöllisesti kotona tehtävin kotitestein, kodeille on annettava niiden käyttöön valtakunnallisesti selkeät ohjeet. Lapsiasiavaltuutetun ja Vanhempainliiton mukaan kotitestien tulee myös olla vapaaehtoisia ja niitä tehdessä on otettava huomioon ja kunnioitettava lapsen näkemyksiä.
Työn ja perheen yhteensovittamisen aika on nyt
Perheet ovat hyvin erilaisessa asemassa etäopetuksen asettamien haasteiden äärellä. Lapsiasiavaltuutettu ja Vanhempainliitto vetoavat työnantajiin toivoen heiltä joustoa, jotta lapsen mahdollisen sairauden, karanteenin ja etäopetuksen aikana vanhemmat pystyvät mahdollisimman hyvin yhdistämään perheen ja työn ja tarvittaessa antamaan lapselle hänen tarvitsemaansa tukea etäopetuksessa.
– Pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020 kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Nyt on aika elvyttää tämä yhteishenki ja edistää yhdessä lasten oikeutta hyvään elämään, päättää lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.