LAPS/19/2026, 11.3.2026

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan laki­valiokunnalle hallituksen esityksestä edus­kunnalle varmuus­vankeutta ja elinkautis­vankien vapauttamis­menettelyn muuttamista koskevaksi lain­säädännöksi

Viite: Laki­valiokunta torstai 12.03.2026 klo 10.00 / HE 14/2026 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitystä yleissopimuksen näkökulmasta.

Valiokunnalle on annettu vain kirjallinen lausunto.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasiavaltuutettu ei kannata esitystä soveltaa varmuus­vankeutta alaikäisenä rikoksen tehneisiin lapsiin ja nuoriin.
• YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 37 artiklan b kohdan nojalla Suomi on sitoutunut takaamaan, että lapsen pidättämiseen, muuhun vapaudenriistoon tai vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhyt­aikaisena keinona.
• YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut painokkaasti, että sopimusvaltiot poistavat rangaistukset, joiden kestoa ei ole määritelty, kaikilta rikoksilta, joita ovat tehneet rikoksenteko­hetkellä alle 18-vuotiaat henkilöt.
• Lapsiasiavaltuutettu ei kannata esitystä laajentaa yhdistelmä­rangaistuksen soveltamisalaa ensikertalaisiin alaikäisiin rikoksen­tekijöihin. Alaikäisenä rikoksen tehneen lapsen ja nuoren vankeusajan mahdolliseen pidentymiseen johtavaa ehdotusta voi pitää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja YK:n lapsen oikeuksien komitean tulkintojen hengen vastaisena.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Kuten esityksessä todetaan, Suomessa alaikäisenä tehdystä rikoksesta ei voida tuomita elinkautiseen vankeuteen. Esityksen mukaan yhdistelmä­rangaistukseen tuomittu alaikäinen voitaisiin kuitenkin määrätä määräämättömän pituisena vapauden­menetyksenä suoritettavaan varmuus­vankeuteen.

Esityksessä ehdotetaan myös yhdistelmä­rangaistuksen soveltamis­alaa laajennettavaksi siten, että myös rikoksen­tekijä, joka nykyisin ei täytä rikoslain 2 c luvun 11 §:n 2 momentin 2 kohdan edellytystä aiemmasta rikoshistoriasta, voitaisiin jatkossa tuomita tietyin edellytyksin yhdistelmä­rangaistukseen (ns. ensikertalainen). Edellytyksenä olisi, että tuomittava rangaistus olisi vähintään kahdeksan vuotta, kun se rikoksen­uusijoiden kohdalla on kolme vuotta. Esityksessä todetaan, että ehdotus yhdistelmä­rangaistuksen soveltamisalan laajentamisesta voi ainakin periaatteessa merkitä, että yhdistelmä­rangaistukseen tulisi tuomittavaksi myös alaikäisiä nykyistä todennäköisemmin (s. 56).

Esityksessä tunnistetaan ehdotusten ongelmallisuus alaikäisen rikoksen­tekijän kannalta (s. 57): ”[y]hdistelmä­rangaistuksen käytön lisääntyminen edellä mainituissa tilanteissa ankaroittaisi huomattavasti alaikäisenä murhaan tai muihin hyvin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tosi­asiallisia rangaistuksia. Alaikäisenä rikokseen syyllistynyt vapautetaan rikoslain 2 c luvun 5 §:n mukaan ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan puolet määräaikaisesta vankeus­rangaistuksesta. Jos alaikäinen rikoksentekijä on niin sanottu ensikertalainen, eli hän ei ole ennen rikoksen tekemistä suorittanut vankeus­rangaistusta, vapautetaan hänet hänen suoritettuaan kolmasosan rangaistuksesta. Jos siis alaikäinen tuomitaan esimerkiksi murhasta yhdeksän vuoden määrä­aikaiseen vankeus­rangaistukseen, suorittaa hän rangaistuksestaan lähtökohtaisesti vankilassa neljä ja puoli tai kolme vuotta riippuen onko hän ensikertalainen vai ei. Tämän jälkeen hänet asetetaan ehdonalaisen vapauden valvontaan yhdyskunta­seuraamusten täytäntöön­panosta annetun lain 70 §:n nojalla. Jos hänet sen sijaan tuomittaisiin määräaikaisen vankeuden sijaan yhdistelmä­rangaistukseen, tulisi yhdeksän vuoden vankeusaika kokonaisuudessaan suoritettavaksi vankilassa, minkä jälkeen alkaisi vuoden mittainen yhdistelmä­rangaistukseen sisältyvä valvonta-aika. Koska alaikäisen ja nuoren kehitys on vielä kesken, olisi huomattavan pitkällä vankeusajalla ja erityisesti varmuus­vankeuteen määräämisellä luonnollisesti erittäin suuri merkitys kyseisen henkilön tulevaisuuden muotoutumisen näkökulmasta. Esityksessä onkin korostettu, että yhdistelmä­rangaistuksen ja varmuus­vankeuden tulisi voida soveltua alaikäisiin rikoksen­tekijöihin vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa” (tekstin korostus lisätty).

Varmuus­vankeuden soveltamista alaikäisiin rikoksen­tekijöihin perustellaan esityksessä sillä, että yhteiskunnan suojelun tarpeen asettamista nuoren iän vaatiman erityiskohtelun edelle pidetään perusteltuna hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa (HE, s. 37). Lisäksi esityksessä todetaan, että käytännössä alaikäisenä yhdistelmä­rangaistukseen tuomittu olisi ehtinyt jo tulla täysi-ikäiseksi tai ainakin hän olisi hyvin lähellä sitä varmuus­vankeuteen määrättäessä, sillä rikoksen­uusijankin osalta edellytetään, että tuomittava rangaistus on vähintään kolme vuotta (s. 36 ja 56).

Jälkimmäisen perustelun osalta lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että yleiskommentissa nro 24 (2019) lapsen oikeuksista rikosoikeus­järjestelmässä YK:n lapsen oikeuksien komitea on painottanut, että lapsiin kohdistuvissa rikosoikeus­järjestelmässä suunnatuissa menettelyissä oleellinen ikä on rikoksenteko­hetken ikä. [1] Komitea on suositellut painokkaasti, että sopimusvaltiot poistavat rangaistukset, joiden kestoa ei ole määritelty, kaikilta rikoksilta, joita ovat tehneet rikoksenteko­hetkellä alle 18-vuotiaat henkilöt. [2]

Lapsiasiavaltuutettu painottaa, että LOS 37 artiklan b kohdan nojalla Suomi on sitoutunut takaamaan, että lapsen pidättämiseen, muuhun vapauden­riistoon tai vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhyt­aikaisena keinona.

Yleiskommentissa nro 24 YK:n lapsen oikeuksien komitea tunnustaa, että yleisen turvallisuuden ylläpito on oikeutettu tavoite oikeus­järjestelmässä, myös lapsen ollessa rikosoikeus­järjestelmässä. Komitea toteaa, että sopimus­valtioiden tulisi kuitenkin pyrkiä tähän tavoitteeseen noudattaen velvollisuuksiaan kunnioittaa lapsen oikeuksien periaatteita, jotka on vahvistettu yleissopimuksessa lapsen oikeuksista (kohta 3).

Em. yleiskommentin yhtenä tavoitteena on varmistaa, että niissä harvoissa tilanteissa, joissa vapauden­riistoon turvautuminen viimeisenä keinona on perusteltua, sitä sovelletaan ainoastaan vanhempiin lapsiin, sen kesto on tiukasti rajattu ja sitä tarkistetaan säännöllisesti. [3]

Yleiskommentissa komitea toteaa, että lapsia koskevassa rikosoikeus­järjestelmässä tulisi rajoittaa tiukasti vapaudenriiston käyttöä pidätys­hetkestä menettelyn loppuun ja rangaistusta määrättäessä (kohta 19). YK:n lapsen oikeuksien komitea tunnustaa vapauden­riistosta lapsille ja nuorille aiheutuvat haitat ja sen kielteiset vaikutukset heidän mahdollisuuksiinsa sopeutua onnistuneesti yhteiskuntaan ja suosittelee, että sopimusvaltiot asettavat sellaisen enimmäis­rangaistuksen rikoksista syytetyille lapsille, jossa otetaan huomioon periaate ”mahdollisimman lyhyt­aikainen”. [4]

Esityksen mukaan (s. 36) Tanskassa ja Saksassa varmuus­vankeuden soveltaminen alaikäisiin on mahdollista ja Norjassa hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että esityksessäkin tuodaan ilmi, että YK:n lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Norjaa luopumaan varmuus­vankeudesta alaikäisten kohdalla Norjaa koskevissa loppupäätelmissä vuosina 2018 ja 2025. Esityksen mukaan Ruotsissa tehdyn ehdotuksen mukaan varmuus­vankeutta vastaavaa turvallisuus­rangaistusta ei voitaisi tuomita alaikäiselle rikoksen­tekijälle.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on Suomelle antamissaan loppupäätelmissä (2023) [5] suositellut, että Suomi varmistaa, että lapsia pidetään vapautensa menettäneinä mahdollisimman vähän aikaa ja että vapauden riistämisen tarve arvioidaan säännöllisesti uudelleen toimenpiteen peruuttamista ajatellen. Komitea suositteli myös Suomen edistävän aktiivisesti rikoksista syytetyille lapsille kohdennettuja tuomio­istuinten ulkopuolisia toimenpiteitä, kuten oikeuden­käynnille vaihtoehtoisia ratkaisumenettelyjä, sovittelua, neuvontaa ja näyttöön perustuvia terapiapalveluja, sekä mahdollisuuksien mukaan muiden kuin vapaus­rangaistusten, kuten ehdollisen vankeuden tai yhdyskunta­palvelun käyttöä.

Edellä mainituin perustein lapsiasia­valtuutettu ei kannata esitystä soveltaa varmuus­vankeutta alaikäisenä rikoksen tehneisiin lapsiin ja nuoriin. Lapsiasia­valtuutettu ei myöskään kannata esitystä laajentaa yhdistelmä­rangaistuksen soveltamisalaa ensikertalaisiin alaikäisiin rikoksen­tekijöihin. Alaikäisenä rikoksen tehneen lapsen ja nuoren vankeusajan mahdolliseen pidentymiseen johtavaa ehdotusta voi pitää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja YK:n lapsen oikeuksien komitean tulkintojen hengen vastaisena.

 

Jyväskylässä 11.3.2026

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Jenni Saukkola, juristi

 

[1] YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 24 (2019) lapsen oikeuksista rikosoikeusjärjestelmässä. CRC/C/GC/24. Kohta 20.

[2] Ibid., kohta 81.

[3] Ibid., kohta 6 c v.

[4] Ibid., kohta 77.

[5] YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista (2023). CRC/C/FIN/CO/5–6. Kohta 41 d ja e.