LAPS/92/2020, 14.1.2022

Lapsiasia­valtuutetun lausunto oikeus­ministeriölle arvio­muistiosta avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta

Viite: VN/4063/2021

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi arvio­muistiota yleissopimuksen näkökulmasta.

Lausunto on annettu lausuntopalvelu.fi:ssä 14.1.2022.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf)

Arvio­muistion keskeinen sisältö

Arviomuistiossa tarkastellaan avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta. Muistiossa käydään läpi asiaan liittyvät kansain­väliset velvoitteet ja kansain­välistä vertailua. Muistiossa myös analysoidaan voimassa olevia rikoslain säännöksiä ja lainsäädännön esitöitä avioliittoon pakottamisen kannalta sekä arvioidaan vaihtoehtoisia tapoja säätää avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta.

Arviointi­työssä päädyttiin katsomaan muun muassa, että voimassa olevat rikoslain ihmiskauppaa, törkeää ihmiskauppaa ja pakottamista koskevat säännökset kattavat avioliittoon pakottamis­teot varsin laajalti. Muistion johto­päätöksenä esitetään, että mainitut rikoslain säännökset ovat riittävän kattavat eikä niitä ole tarpeen muuttaa tai täsmentää. Toisaalta esiin tuodaan esimerkiksi mahdollisuus täsmentää rikoslain ihmis­kauppaa koskevaa säännöstä siten, että säännökseen lisätään teon tarkoitukseksi avioliittoon pakottaminen.

Yhteenveto lapsiasia­valtuutetun kannanotoista

• Pakko­avioliiton erillis­kriminalisointi on kannatettavaa, sillä oletettavasti sen myötä pystytään puuttumaan erilaisiin pakkoavioliitto­tilanteisiin nykysääntelyä tehokkaammin.
• On ensiarvoisen tärkeää, että valittu sääntely­vaihtoehto toimii käytännössä. Siksi tulee panostaa siihen, että ammattilaiset tunnistavat pakko­avioliiton käsillä olon.
• Myös ei-juridisesti pätevät avioliitot tulee huomioida, kun asia toivottavasti viedään jatkovalmisteluun.
• Tehokas puuttuminen haitallisiin käytäntöihin edellyttää sukupuoli­näkökulman huomiointia.

Lapsiasia­valtuutetun kannanotot

Lapsiasia­valtuutettu pitää arvio­muistiota erittäin tärkeänä selvityksenä. Arvio­muistiossa käydään hyvin ja kattavasti läpi osin vaikea­selkoistakin sääntelyä ihmiskaupasta, johon perustuen pakko­avioliitto on Suomessa kriminalisoitu.

Pakko­avioliitto vaarantaa useita lapselle YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksessa (jälj. LOS) turvattuja oikeuksia. YK:n lapsen oikeuksien komitea (jälj. LOS-komitea) on todennut, että lapsi­avioliitto on pakko­avioliiton muoto, sillä lasten voidaan nähdä lähtö­kohtaisesti olevan kykenemättömiä antamaan lupaansa avioliiton solmimiselle tai kieltäytymään avioliitosta.[1]

YK:n erityis­edustaja liittyen lasten seksuaalisen hyväksi­käyttöön ja myymiseen on todennut vuonna 2020 antamassaan raportissa, ettei mikään alue maailmassa ole onnistumassa YK:n kestävän kehityksen tavoite­ohjelma Agenda 2030:n tavoitteen 5.3 saavuttamisessa, jolla tähdätään lapsi­avioliittojen eliminoimiseen.[2] Erityis­edustaja on nostanut esiin sosiaalisen median ja online-välitteisen rikollisuuden kielteiset vaikutukset tähän.[3] Ongelman eliminoimisen esteenä on pitkälti heikot oikeus­järjestelmät sekä lakien toimeenpanon haasteet.[4]

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus

On myönteistä, että arviomuistiossa on esitelty LOS:n aiheeseen liittyviä artikloja, mutta lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että myös monet muut LOS:ssa lapselle turvatut oikeudet ovat oleellisia tässä yhteydessä. Yleissopimusta tulee tulkita kokonaisuudessa, ja lapsen etu toteutuukin parhaiten, mikäli hänelle LOS:ssa turvatut oikeudet toteutuvat mahdollisimman täysi­määräisesti. Arviomuistion muotoilu antaa ymmärtää, että LOS 1 artiklan mukaan ”sopimuksen lähtö­kohtana on lapsen edun huomioiminen ja välttämättömän huolenpidon ja suojelun takaaminen lapselle” (s. 20). Sisältö on oikein, mutta se löytyy LOS 3 artiklasta.[5]

Arvio­muistiossa ja jatko­valmistelussa olisi lisäksi hyvä huomioida esimerkiksi LOS 4 artikla, joka edellyttää sopimus­valtioilta ryhtymistä ”kaikkiin tarpeellisiin lain­säädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin tässä yleis­sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi”. Mikäli pakko­avioliiton erillis­kriminalisointi on tarpeellista lasten oikeuksien tehokkaan turvaamisen kannalta, on sopimus­valtion siihen ryhdyttävä. Arvio­muistiossa käytetyistä muotoiluista saa kuvan, että on osin epäselvää, milloin pakko­avioliitto­tilanne täyttää ihmiskauppa­rikoksen tunnus­merkistön (esim. ”voinee täyttyä” s. 66). Osittainen epäselvyys oikeus­tilasta puoltaa sitä, että sääntelyä täsmennetään LOS 4 artiklan velvoitteiden mukaisesti.

Lisäksi pakko­avioliittoihin liittyen tulee huomioida LOS 34, 35 ja 36 artiklat.[6] LOS 34 artiklan mukaan sopimus­valtiot sitoutuvat suojelemaan lasta kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksi­käytön muodoilta. Seksuaaliseen hyväksi­käyttöön sisältyy myös lasten kauppaaminen pakko­avioliittoihin.[7] LOS 35 artikla edellyttää sopimus­valtioiden ryhtyvän kaikkiin tarkoituksen­mukaisiin kansallisiin sekä kahden- ja monen­välisiin toimen­piteisiin estääkseen lasten ryöstämisen, myynnin ja kauppaamisen missään tarkoituksessa ja muodossa. Lasten myynti voi tapahtua lapsi­avioliiton muodossa.[8] LOS 36 artikla takaa, että lasta suojellaan kaikilta hänen hyvin­vointiaan jollain tapaa uhkaavilta hyväksi­käytön muodoilta.

LOS:n valinnainen pöytä­kirja lasten myynnistä[9], lapsi­prostituutiosta ja lapsi­pornografiasta (jälj. OPSC) (SopS 40-41/2012) velvoittaa sopimus­valtioita kieltämään lasten myynnin. Kuten alussa todettua, LOS-komitea on rinnastanut lapsi­avioliitot harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pakko­avioliittoihin. OPSC:n täytäntöön­panosta antamassaan ohjeistuksessa LOS-komitea on alleviivannut sopimus­valtioiden velvoitetta ehkäistä ja eliminoida haitallisia käytäntöjä (kuten lapsi­avioliitot tai myötäjäisten tai morsiamen hinnan maksaminen[10]), jotka voivat johtaa OPSC:n alaisiin rikkomuksiin.[11] LOS-komitea onkin ottanut kantaa sopimus­valtioille OPSC:sta antamissaan loppu­päätelmissään myös pakko­avioliittoihin. LOS-komitea on esimerkiksi edellyttänyt Sri Lankalta, että ollakseen OPSC:n mukainen sen rikoslaissa tulisi kieltää pakko­avioliitto.[12]

Mahdollisessa jatko­valmistelussa olisi hyvä huomioida, että LOS:n näkökulmaa pakko­avioliittoihin ja niiden kriminalisointiin avataan useammassakin LOS-komitean yleiskommentissa, jotka on tarkoitettu LOS:n tulkinnan ja toimeenpanon tueksi. LOS-komitea on ensinnäkin painottanut, että sopimus­valtioiden suojelu­velvoitteeseen sisältyy sellaisten oikeudellisten rakenteiden perustaminen, joilla varmistetaan haitallisten käytäntöjen (esim. pakko­avioliitot) tehokas tutkinta.[13] LOS-komitea kehottaa sopimus­valtioita ”nimen­omaisesti kieltämään haitalliset käytännöt lailla ja sanktioimaan tai kriminalisoimaan ne asian­mukaisesti rikoksen vakavuuden ja aiheutetun vahingon mukaan, huolehtimaan niiden ehkäisemisestä ja uhrien suojelusta, toipumisesta, yhteiskuntaan sopeutumisesta ja korvauksista sekä torjumaan haitallisten käytäntöjen rankaisemattomuutta”.[14] LOS-komitea on muistuttanut, että haitallisista käytännöistä johtuvien rikos­oikeudellisten seuraamusten toimeenpanon on oltava johdon­mukaista, mutta sopimus­valtioiden tulee myös huomioida asian­mukaisesti uhreihin mahdollisesti kohdistuvat uhat ja kielteiset vaikutukset.[15]

LOS-komitea on sopimus­valtioille antamissaan loppu­päätelmissä todennut pitävänsä pakko­avioliiton kriminalisointia tervetulleena toimena haitallisiin käytäntöihin puuttumiseksi[16] sekä nimen­omaisesti kehottanut erillis­kriminalisoimaan pakko­avioliiton[17]. Myös sopimus­valtion velvollisuutta huolehtia ammattilaisten, kuten tuomareiden ja syyttäjien, osaamisesta liittyen pakko­avioliittoihin on painotettu.[18] Tässä kontekstissa tulee toki huomioida, että loppu­päätelmät ovat valtio­kohtaisia, eikä LOS-komitea ole esimerkiksi Suomen osalta nostanut esiin pakko­avioliiton erillis­kriminalisointia.

YK:n erityis­edustaja liittyen lasten seksuaalisen hyväksi­käyttöön ja myymiseen on todennut, että kaikki lasten myynnin ja seksuaalisen hyväksi­käytön muodot (mm. pakko­avioliitto) tulisi kriminalisoida erillisinä rikoksina.[19]

On tärkeää, että lapsi ymmärtää, mikäli häneen kohdistuu ei-sallittua toimintaa. Lasten tulee saada ymmärrettävässä muodossa tietoa (LOS 17 art.) siitä, miten he voivat raportoida heihin kohdistuneita rikoksia ja mistä he saavat apua.[20] Myös LOS-komitea on alleviivannut sen tärkeyttä, että lapset tietävät itse mihin olla yhteydessä, mikäli pelkäävät joutuvansa pakko­avioliiton uhriksi.[21] YK:n ihmisoikeus­neuvosto on korostanut lasten tietoisuuden lisäämistä omista oikeuksistaan pakkoavioliitto­tapauksissa.[22]

Ei-juridisesti pätevät avioliitot

Lapsiasia­valtuutettu pitää lasten yhden­vertaisuuden (LOS 2 art.) kannalta hieman ongelmallisena arvio­muistion kielteistä suhtautumista ei-juridisesti pätevien avioliittojen (kpl 10.3.1) ulottamisesta mahdollisen pakko­avioliitot erikseen kieltävän sääntelyn alle. Rikos­oikeudellisen laillisuus­periaatteen kannalta on tietysti tärkeää, että lain määritelmät tällaisista liitoista ovat riittävän täsmälliset, mutta lasten yhden­vertainen oikeus nauttia LOS:n mukaisista oikeuksistaan sekä valtion aktiivinen toiminta­velvollisuus tosi­asiallisen yhden­vertaisuuden turvaamiseksi[23] puoltavat sitä, että myös ei-juridisesti pätevät liitot tulevat sääntelyn piiriin. Vaihto­ehtoisesti on varmistettava, että myös tällaisiin tapauksiin puututaan tehokkaasti esimerkiksi pakkona tai ihmis­kauppana.

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaakin tässä yhteydessä YK:n ihmisoikeus­neuvoston kannasta, joka edellyttää myös puuttumista epämuodollisiin ja rekisteröimättömiin, esim. uskonnollisiin tai vastaaviin järjestelyihin, joissa lapsi elää pakotettuna avioliiton­omaisissa olosuhteissa.[24] On tunnistettava, että tietyillä alueilla lapsi­avioliitto on useimmiten epävirallisen liiton muodossa[25] ja että tietyssä mielessä tällaisissa tilanteissa olevat lapset ovat liiton epävirallisuuden vuoksi jopa haavoittuvammassa asemassa.[26]

Jatko­toimenpiteet arvio­muistion pohjalta

Lapsiasia­valtuutettu ymmärtää, että yleiset kriminalisointi­periaatteet on huomioitava arvioitaessa sääntely­tarpeita. Samalla on syytä kiinnittää erityis­huomiota siihen, ettei nyky­sääntely ole soveltamisen kannalta täysin selkeää, eikä avioliittoon pakottamista tunnisteta riittävästi ihmis­kauppaa koskevien rangaistus­säännösten mukaisesti rangaistavaksi teoksi (s. 65). Arvio­muistioon lausunto­palvelu.fi:ssä annetuista lausunnoista käy myös ilmi, ettei esimerkiksi oikeus­laitos pidä nykysääntelyä täysin onnistuneena.

Lapsiasia­valtuutetun näkemys on, että yhden­vertaisen ja tehokkaan soveltamis­käytännön sekä tulkinta­ongelmien näkökulmasta rikoslakia olisi syytä muuttaa siten, että pakko­avioliiton rangaistavuus ilmenisi siitä selkeästi. Ensisijaisesti erillis­kriminalisoinnilla ja toissijaisesti täsmentämällä ihmiskauppa­säännöksiä. On tärkeää, että kriminalisoinnissa huomioidaan myös ulkomaille houkuttelu (tai sen yritys) pakko­avioliittoa varten sekä avunanto pakko­avioliittoon.

Alaikäisten osalta ihmiskaupan tunnus­merkistö oletettavasti täyttyy myös pakkoavioliitto­tapauksissa matalammalla kynnyksellä, kun edellytystä tietyn keinon käyttämiselle ei ole. On kuitenkin paljon pakkoavioliitto­tilanteita, joissa ihmiskaupan tunnus­merkistö ei täyty. Arvio­muistiossa on esimerkiksi esitelty ongelmia liittyen tahallisuus­edellytykseen ihmiskaupan tunnus­merkistön täyttymiseksi (s. 63). Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että toivottavasti toteutettavassa jatko­valmistelussa huomioidaan asian­mukaisesti se, mitä edellytys tahallisuudesta teon tarkoituksen suhteen tarkoittaa esimerkiksi niissä pakkoavioliitto­tapauksissa, joissa huoltaja katsoo toimivansa lapsen edun mukaisesti.

Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskevalla erillis­sääntelyllä on hallituksen esityksen mukaan ennen kaikkea symbolinen merkitys.[27] Symbolisen merkityksen painoarvoa korostaisi entisestään se, että pakko­avioliitto olisi erikseen mainittu rikoslaissa. Myös muissa Pohjois­maissa on arvio­muistion mukaan (s. 75) korostettu erillis­säännöksen symbolista arvoa. LOS-komitea on haitallisiin käytäntöihin (esim. pakkoavioliitto) liittyen todennut, että sopimus­valtioilla on velvollisuus antaa selkeä viesti niiden tuomittavuudesta.[28] Kun arvio­muistiosta, siihen annetuista lausunnoista ja muusta materiaalista on pääteltävissä, ettei nyky­sääntely sellaisenaan riitä täysin turvaamaan tehokasta puuttumista pakko­avioliittoihin, on keinoja vahvistettava.

Toisaalta esimerkiksi Euroopan neuvoston ihmisoikeus­asioiden johto­komitea (CDDH) on ohjeistuksessaan pakko­avioliittojen ja silpomisen ehkäisystä todennut, että vaikka nimen­omaisella erillis­kriminalisoinnilla pystytään antamaan selkeä ja voimakas viesti toiminnan ei-hyväksyttävyydestä, riippuvat yleis- vs. erillis­kriminalisoinnin ansiot kunkin oikeus­järjestelmän kontekstista.[29] On myös hyvä huomioida, että kriminalisointiin liittyy erityisesti lasten kannalta se haaste, että avioliittoon pakotettu saattaa olla haluton ilmoittamaan asiasta viran­omaisille pelkonaan seuraukset, joita ilmoituksesta aiheutuu lähipiirille.[30] Siksi tuleekin saattaa pakko­avioliitto yleisen syytteen alaiseksi.

Lapsiasia­valtuutettu painottaa sitä, että mahdollisten lakimuutosten lisäksi on erittäin tärkeää kohdistaa koulutusta viran­omaisille, jotta avioliittoon pakotetut tunnistetaan ja heille tarjotaan asian­mukaista tukea. Tämä korostuu etenkin alaikäisten osalta, joiden voi eri syistä olla vaikea kertoa tilanteestaan.[31]

Lapsiasia­valtuutettu haluaa myös muistuttaa, että vaikka suurin osa pakkoavioliiton uhreista on tyttöjä ja naisia, ei avioliittoon pakottaminen katso sukupuolta. Siksi on myös tärkeää tunnistaa pakkoavioliiton uhriksi joutuneet pojat, joiden kokemuksia on kartoitettu vähemmän.[32] Ylipäätään tehokas puuttuminen haitallisiin käytäntöihin edellyttää sukupuoli­näkökulman huomiointia.[33] Tehokkaan puuttumisen tueksi tarvi­taan myös kattavaa tiedon­keruuta aiheeseen liittyen.[34]

Suomen lain­säädännön voi sinänsä katsoa täyttävän kansain­välisen oikeuden asettamat vaatimukset nykyiselläänkin.[35] Lapsiasia­valtuutettu painottaa, että kaikkein tärkeintä on lain tehokas täytäntöön­pano. Onkin jossain määrin toisarvoista, mikä arvio­muistiossa luetelluista jatko­vaihtoehdoista (s. 87) valitaan, jos lain soveltaminen säilyy tehottomana.

Jyväskylässä 14.1.2022

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Sonja Vahtera, lakimies