LAPS/18/2023, 26.5.2023

Lapsiasia­valtuutetun lausunto oikeus­ministeriölle selvityksestä ei-kaupallisen sijaissynnytys­järjestelyn sallimisesta Suomessa

Viite: VN/5969/2019

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi selvitystä yleis­sopimuksen näkökulmasta.

Lapsiasia­valtuutetun lausunto pdf-muodossa (pdf)

Selvityksen keskeinen sisältö

Pääministeri Sanna Marinin hallitus­ohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan ei-kaupallisen sijais­synnytyksen sallimista tulee selvittää lain­säädännössä erikseen määriteltävissä tapauksissa. Tässä selvityksessä päivitetään oikeus­ministeriön vuonna 2012 tekemää kartoitusta pyrkimyksistä kehittää aihetta koskevaa sääntelyä kansain­välisellä tasolla ja valikoiduissa muissa valtioissa ja hahmotellaan mahdollisia sääntely­vaihtoehtoja hallitus­ohjelman rajaamalla tavalla sitä silmällä pitäen, että ei-kaupallisen sijais­synnytyksen rajoitettu salliminen tulisi harkittavaksi.[1]

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että ei-kaupallisten sijais­synnytysten sääntely­vaihtoehtoja on selvitetty näinkin laajasti, mutta toteaa, että varsinaiseen lain­valmisteluun ryhtymiseksi tarvitaan vielä laaja-alaista harkintaa.

Selvitys on moni­puolinen ja selkeä. Se sisältää muun muassa kuvauksen sijais­synnytyksiä koskevasta ulkomaisesta lain­säädännöstä sekä useita Euroopan ihmisoikeus­tuomioistuimen ratkaisujen tiivistelmiä. Selvityksessä esitetään sääntely­vaihtoehtoja mutta ei oteta nimen­omaisesti kantaa siihen, tulisiko sijais­synnytykset sallia ja millä ehdoin.

Lapsiasia­valtuutettu ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, tulisiko ei-kaupalliset sijais­synnytykset sallia, tai siihen, millä ehdoin se olisi mahdollista. Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida asiaa erityisesti syntyvän lapsen oikeuksien näkökulmasta. Kuten selvityksestäkin käy ilmi, sijais­synnytyksiin liittyy monia, niin syntyvää lasta, aiottuja vanhempia kuin sijais­synnyttäjääkin koskevia eettisiä, lääke­tieteellisiä ja juridisia haasteellisia kysymyksiä. Selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että tähän mennessä ei ole tunnistettu sellaista toiminta­mallia ja lainsäädäntö­ratkaisua, jossa ei olisi mitään ongelmallisia kysymyksiä.

Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että jos ei-kaupalliset sijais­synnytykset jollain ehdoin sallittaisiin Suomessa, on asiaa koskevassa päätöksen­teossa ensi­sijaisesti huolehdittava syntyvän lapsen edun eli lapsen oikeuksien turvaamisesta. Ensi­sijaisesti tulee varmistaa lapsen oikeus henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen ja oikeus vanhempiin/huoltajiin ja heidän antamaansa hyvään hoitoon, huolen­pitoon ja suojeluun. Nämä oikeudet on vahvistettu lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen ohella eräissä muissa kansain­välisissä ihmisoikeus­sopimuksissa, kansallisessa perustus­laissa ja tavallisessa lain­säädännössä.

Vaikka sijais­synnytys ei kaikilta osin ole adoptioon rinnastettavissa, siinä on lapsen näkö­kulmasta paljon yhtäläisyyksiä. Lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 21 artiklassa sopimus­valtiot ovat sitoutuneet takaamaan, että adoption yhteydessä kaikessa huomio kiinnitetään lapsen etuun. YK:n lapsen oikeuksien komitea painottaa, että ”[l]apseksi­ottamisen yhteydessä (21 artikla) lapsen etu on vieläkin tärkeämpi [kuin artiklassa 3.1], eli se ei ole pelkästään 'ensi­sijaisesti huomioon otettava seikka' vaan 'kaikessa tärkeimpänä huomioon otettava seikka'".[2] Myös kansallisen adoptio­lain (22/2012) 2 §:n mukaan kaikissa ala­ikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja muissa toimen­piteissä on ensi­sijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Selvityksessä todetaan (s. 12), että sijaissynnytys­järjestelyiden avulla syntyneitä lapsia koskevaa tutkimusta on vähän. Vuonna 2016 tehdyssä kirjallisuus­katsauksessa on todettu (muiden tutkimus­tulosten ohella), että sijaissynnytys­järjestelyistä ei ole ollut haittaa lapsille. Samassa kirjallisuus­katsauksessa kuitenkin todetaan, että katsauksessa mukana olleiden tutkimusten tuloksiin on syytä suhtautua varauksella tutkimusten metodologisten ongelmien vuoksi. On ymmärrettävää, että tutkimus­tietoa tästä aiheesta on vaikea muodostaa. Lapsiasia­valtuutettu pitää tutkimus­tiedon puutetta kuitenkin ongelmallisena, koska se vaikeuttaa lapsi­vaikutusten arviointia. Sen tähden päätöksen­teko asiassa edellyttää tavallistakin enemmän harkintaa ja yhteis­kunnallista keskustelua.

Nyt käsillä olevassa selvityksessä on nostettu esiin joitain lapsiin kohdistuvia vaikutuksia, mutta pääpaino on kuitenkin aiottuihin vanhempiin ja sijais­synnyttäjään kohdistuvissa vaikutuksissa. Jos selvityksen perusteella päätetään ryhtyä lainvalmistelu­toimiin, lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että huolellinen lapsi­vaikutusten arviointi tehdään kaikista eri etenemis­vaihtoehdoista ja erityisesti valittavasta sääntely­ehdotuksesta.

Jyväskylässä 26.5.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasia­valtuutettu

Merike Helander, lakimies