Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 2019 

 

Teema: Lastensuojelun tila Suomessa ja koronapandemian aiheuttamat haasteet lastensuojelussa

 

Viite: Perustuslakivaliokunta torstai 16.09.2021 klo 10.00/ K 15/2020 vp / Asiantuntijapyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.

Lausunto: Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 2019 (pdf)

 

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2019

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2019 kertomuksen käsittelyn yhteydessä lapsiasiavaltuutettua arvioimaan lastensuojelun tilaa Suomessa ja erityisesti koronapandemian aiheuttamat haasteet huomioiden.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2019 käsitellään havaintoja sosiaalihuollon lasten ja nuorten yksiköihin tehdyistä tarkastuksista ja esitetään joitain keskeisiä tarkastuskäynteihin liittyviä kannanottoja ja suosituksia (kohta 3.5.14).

Lisäksi kertomuksessa käsitellään lastensuojelun puutteita yhtenä kymmenestä keskeisestä suomalaisesta perus- ja ihmisoikeusongelmasta (kohta 3.6.1). Näitä puutteita ovat kuntien lastensuojelun yleinen voimavarojen puute ja erityisesti pätevien sosiaalityöntekijöiden huono saatavuus sekä työntekijöiden suuri vaihtuvuus, sijaishuollon ja perhehoidon valvonnan puutteet, toistuvien sijaishuoltopaikan muutosten haitalliset vaikutukset sijoitettujen lasten vakaille olosuhteille ja pysyville ihmissuhteille, lasten tiedollisten oikeuksien vaarantuminen, oman  sosiaalityöntekijän puutteellinen tuki lapselle, rajoitustoimenpiteiden lainvastainen käyttö, asiakassuunnitelmien puutteet, sekä lasten ja nuorten riittämättömät mielenterveyspalvelut.

 

Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

• Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsella on oikeus valtion antamaan erityiseen suojeluun ja tukeen, jos hän on pysyvästi tai tilapäisesti vailla perheen turvaa tai pysyminen perhepiirissä ei ole hänen etunsa mukaista.
• Lastensuojelun haasteisiin vastaami­nen lasten ja nuorten oikeuksia tosiasiallisesti edistävällä tavalla edellyttää, että niitä on tar­kasteltava kokonaisuutena. Lapsen oi­keuksien ja siten myös lastensuojelun keskeinen periaate, lapsen etu, tar­koittaa, että kaikki lapsen oikeudet toteutuvat täysimääräisesti. Näin ei tapahdu, jos korjausliik­keitä tehdään vain pistemäisesti.
• Suomessa lapset ovat ohjautuneet viimesijaisen tuen muodon, lastensuojelun, asiak­kaiksi li­sääntyvissä määrin 1990-luvulta alkaen. Erityisesti on kasvanut teini-ikäisten asiakkaiden määrä.
• Tutkimustietoa lastensuojelun tar­peen kasvun taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä lastensuojelun vaikuttavuudesta tarvitaan lisää, jotta osattaisiin entistä tehokkaam­min puuttua niihin tekijöihin, joilla toisaalta voitai­siin vähentää lastensuojelun tar­vetta ja siirtää painopistettä ennaltaehkäiseviin toimiin, ja toisaalta tehostaa lasten­suojelun toimenpiteitä niissä tilanteissa, joissa tällaisille toimenpiteille on tarve.
• Kehittämisehdotukset ovat selviä: painopisteen tulisi olla ennalta ehkäisevissä palve­luissa, jotka tulisi koordinoida nykyistä selkeämmin, asiakasmitoitukset ja riittävät henkilöstöresurssit tulee varmistaa (niin sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuol­lon työssä kuin lastensuojelulaitoksissa), palvelujen tulee olla oikeansisältöisiä, oi­kea-aikaisia ja riittäviä, niitä tulee toteut­taa moniammatillisesti ja yli sektorirajojen ja niiden tulisi ulottua myös laitoksessa eläviin lapsiin ja nuoriin.  Mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta on pa­rannettava.
• Määrällisten resurssien lisäksi tarvitaan laatua. Sijaishuollossa olleet nuoret ovat toistuvasti nostaneet esiin työntekijöiden asenteen, tavan kohdella nuoria sekä työ­hyvinvoinnin, jotka kaikki ovat kytköksissä toisiinsa.
• Valvontakäytännöt vaihtelevat sekä kunnittain että kansalli­sesti. Ohjausta ja ennakol­lista valvontaa tulisi lisätä. Valvonnasta vastaavien tahojen henki­löstöresursseja tu­lee pysyvästi vahvistaa. Valvontakäytäntöjä tulisi yhtenäistää. Omaval­vonta tulisi saada toimivaksi ja tasalaatuiseksi. Myös viranomaisvalvontaa tulisi yhtenäistää.
• Sijoitetut lapset ovat usein tietämättömiä omista oikeuk­sistaan, laitoksen oikeuksista ja velvollisuuksista sekä heille nimetyn lapsen asioista vastaa­van sosiaalityöntekijän velvollisuuksista ja tehtävistä.
• Vaikka ensisijainen vastuu ja velvollisuus lainmukai­sesta toiminnasta on viranomai­sella, on tärkeää, että myös lapsella on riittävästi tietoa: lapsi ei voi tuoda esiin häneen kohdistuneita tai muuten havaitsemiaan epäkohtia, jos hän ei tiedä mikä on sallittua tai kiellettyä.
• Lapsiasiavaltuutettu nostaa mielenterveyspalvelujen puutteen rinnalle haasteeksi lapsille ja nuorille tarkoitettujen päihdepalvelujen puutteen ja vaikeudet vastata päihderiippuvaisten nuorten tarpeisiin.
• Lapsiasiavaltuutettu on huolissaan erityisesti koronapandemia pitkäaikaisista vaiku­tuksista lasten hyvinvointiin ja lastensuojelutarpeen kasvuun. Pandemia on heiken­tänyt monien las­ten ja perheiden peruspalvelujen saatavuutta, joka voi näkyä vii­veellä lastensuojelutarpeen kasvuna.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot lastensuojelun tilasta

 

Yleiset huomiot lastensuojelusta

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on kasvanut viimeisen kolmenkym­menen vuoden aikana reilusta 8 000 lähes 19 000 lapseen ja nuoreen.

Lastensuojeluilmoitus tehtiin 87 233 lapsesta vuonna 2020. Ilmoitusten määrä (162 130) kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtä lasta kohti tehtiin kes­kimäärin 1,9 lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 48 802 lasta ja nuorta vuonna 2020. Määrä väheni runsaalla kahdella tuhan­nella asiakkaalla (-4 %) edellisestä vuodesta.  Vuonna 2020 sijoitettiin kiireel­lisesti 4 662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Huostassa olleiden lasten määrä (11 386) pysyi edellisen vuoden tasolla (+0,3 %).  Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1 688. Määrä väheni 9 prosenttia edelli­sestä vuodesta. Erityisesti tahdonvastaiset huostaanotot, jotka hallinto-oikeus vahvistaa, ovat vähentyneet. Hallinto-oikeudet ovat olleet ruuhkautuneet poik­keusoloista johtuen.  Vuoden 2020 alussa voimaan tullut lastensuojelulain muutos vahvisti lapsen oikeutta jälkihuoltoon ja nosti ikärajan alle 25-vuotiai­siin. Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä lisääntyikin hieman (5 %) edelliseen vuoteen verrattuna.[1]

Kuvio 1. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja kii­reellisesti sijoitettujen lasten määrällinen kehitys 1991–2020. Lähde: Tilastoraportti 19/2021, 7.6.2021, Suomen virallinen tilasto, Lastensuojelu. THL. 

 

Kyse on merkittävästä määrästä lapsia ja nuoria, jotka ovat erittäin haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat siksi erityistä suojelua. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsella on oikeus valtion antamaan erityiseen suojeluun ja tukeen, jos hän on pysyvästi tai tilapäisesti vailla perheen turvaa tai pysyminen perhepiirissä ei ole hänen etunsa mukaista (20 art, myös 9 artikla). Artiklan 20 kolmannen kohdan mukaan vaihtoehtoisessa hoidossa on kiinnitet­tävä huomioita hoidon jatkuvuuteen sekä lapsen etniseen, uskonnolliseen, sivistykselliseen ja kielelliseen taustaan. Lapsia on suojeltava kaikenlaisilta laiminlyönneiltä, välinpitämättö­mältä ja huonolta kohtelulta sekä kaikelta muulta kaltoinkohtelulta (19 artikla). Lastensuo­jelupalvelujen kehittäminen ja valvonta on valtion vastuulla (18 artikla 2. kohta). Valtion on myös taattava, että lasten huolenpidosta ja suojelusta vastaavat laitokset ja muut palvelut noudattavat toimivaltaisten viranomaisten antamia määräyksiä, jotka koskevat erityisesti turvallisuutta, terveyttä, henkilökunnan määrää ja soveltuvuutta sekä henkilökunnan riittä­vää valvontaa (3 artikla 3. kohta).

Yleissopimuksen täytäntöönpanoa ohjaava YK:n lapsen oikeuksien komitea korostaa, että valtion on huolehdittava siitä, että hoitoa ja suojelua tarjoavat laitokset noudattavat kaikkia lapsen oikeuksien sopimuksen määräyksiä. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lap­sia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (3 artikla 1. kohta). Lapsen edun ensisijai­suus on yksi lapsen oikeuksien sopimuksen läpileikkaavista yleisperiaatteista[2]

Lapsen etu toteutuu, kun kaikki yleissopimuksessa vahvistut lapsen oikeudet toteutuvat mah­dollisimman täysimääräisesti. Lapsen edun huomioonottamisella varmistetaan lapsen koko­naisvaltainen, niin ruumiillinen, henkinen, hengellinen, moraalinen, psykologinen kuin sosi­aalinenkin kehitys. Lapsen etu pitää määritellä ja sopeuttaa tapauskohtaisesti kyseessä ole­van lapsen tai lapsiryhmän tai yleisesti kaikkien lasten tilanteen mukaan. Lapsen edun var­mistamiseksi on kaikissa yksittäistä lasta, lapsiryhmiä tai yleisesti lapsia koskevien pää­tösten yhteydessä tehtävä huolellinen ja kattava lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi.[3]

Lapsen edun huo­mioonottaminen lapsen oikeuksien sopimuksen 3(1) artiklan edellyttämällä tavalla jää kuitenkin valitettavan usein tekemättä.[4] Lapsen edun käsitettä ja sen velvoittavuutta ei ymmärretä riittävästi eikä siitä säädetä vielä kattavasti. Lapsiasiavaltuutettu on edus­kunnalle antamas­saan kertomuksessa vuonna 2018 todennut, että lapsen edun huomioimi­nen lapsen oikeuk­sien sopimuksen edellyttämällä tavalla vahvis­tuisi, jos se otettaisiin johta­vaksi periaatteeksi kaikessa lapsia koskevan sääntelyn täytän­töönpanossa.[5]

Lap­sen etu on lapsen oikeuksien yleissopimuk­sen yleis­periaatteista ainoa, jolle ei ole vastinetta perustuslain tasoisena säännöksenä. Muille yleispe­riaatteille (syrjimättömyys (2 artikla), lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen (6 ar­tikla) ja oikeus osallisuuteen (12 artikla)) löytyy vastaavuus perustuslain perus­oikeussäännöksistä. Lapsen edun ensisijaisuuden sisällyttäminen perustuslain perus­oikeuksiin olisi merkittävä askel kohti lapsiystävällisem­pää lainsäädäntöä ja sen täytäntöön­panoa.

Suomessa lapset ovat ohjautuneet viimesijaisen tuen muodon, lastensuojelun, asiakkaiksi li­sääntyvissä määrin 1990-luvulta alkaen. Kehityksen taustalla on useita palvelujärjestelmään liittyviä te­kijöitä (muun muassa peruspalvelujen rapautuminen sekä lasten että aikuisten pal­veluissa, kotouttamisen ongelmat), ilmiötekijöitä (muun muassa päihdeongelman pahentu­minen, mielenterveyden häiriöiden tunnistaminen ja vaikeutuminen, lapsiperheköyhyyden lisäänty­minen) sekä yhteiskunnallisia tekijöitä (polarisaation kärjistyminen ja vaatimusten lisäänty­minen, indivi­dualismi ja new public management). Ongelmallista on myös se, että tut­kimus­tietoa lasten­suojelun vaikuttavuudesta on edelleen liian vähän.

Julkisessa keskustelussa ja asiantuntijakeskustelussa on kiinnitetty vain vähän huomiota sii­hen seikkaan, että lastensuojelun raskain interventio – sijoittaminen kodin ulkopuolelle – ei ole juuri lainkaan lisääntynyt pienten lasten keskuudessa vaan lisääntyminen on tapahtunut teini-ikäisten keskuudessa. Samalla juuri teini-ikäisinä sijoitettujen nuorten ennusteet ovat heikommat kuin kodin ulkopuolelle varhaislapsuudessa sijoitettujen lasten ennusteet. Ilmiön voi tiivistää toteamalla, että varhaisen vaiheen palvelut ja tukitoimet eivät tällä hetkellä riitä ehkäisemään teini-ikäisten nuorten raskaiden lastensuojelun interventioiden tarvetta.

Kuvio 2: Vuoden aikana huostassa olleet lapset (lapsen ikä 31.12.) suhteutet­tuna vastaavan ikäiseen väestöön vuosina 1991–2020, % *. Lähde: Tilastora­portti 19/2021, 7.6.2021, Suo­men virallinen tilasto, Lastensuojelu. THL.

 

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että etenkin teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoite­tut lapset ovat nuorina aikuisina muita lapsia useammin pitkä­kestoisesti poissa opinnoista ja työttöminä.[6] Tilanne on samankaltainen muissakin Pohjois­maissa.[7] Kouluterveyskyselyssä 2019 todettiin, että sijaishuollossa olevin lasten ja nuorten psyykkinen ja fyysinen hyvin­vointi ja terveys ovat heikompia ikätovereihin verrattuna. [8] Kouluterveyskyselystä tehty eril­lisselvitys osoitti, että lastensuojelun toimesta kodin ulkopuolelle sijoitetuista lap­sista peräti 29 prosenttia yläkouluikäisistä, 13 prosenttia lukiolaisista ja 16 prosenttia am­matillisissa op­pilaitoksissa opiskelevista oli kokenut vanhempien tai huolta pitävien aikuis­ten fyysistä vä­kivaltaa vuoden aikana, siis myös sijoituksen aikana.^[9]
Edellä esitetyt luvut ovat erityisen ka­ruja ot­taen huomioon, että kyseessä on lapsiryhmä, jota yhteiskunta pyrkii juuri sijoittamalla suo­jelemaan muun muassa väkivallalta.

Tietoa ei kuitenkaan ole riittävästi siitä, johtuuko sijoitettuna olleiden lasten heikompi ti­lanne sijoitusta edeltävistä seikoista, sijoituksen aiheuttamasta traumasta, sijoituksen ai­kai­sista seikoista, tuen puutteesta sijoituksen jälkeen vai edellä mainittujen tekijöiden yhteisvai­kutuksesta.[10]

Tutkimustietoa lastensuojelun tar­peen kasvun taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä lastensuojelun vaikuttavuudesta tarvitaan lisää, jotta osattaisiin entistä tehokkaammin puuttua niihin tekijöihin, joilla toisaalta voitai­siin vähentää lastensuojelun tarvetta ja siirtää painopistettä ennaltaehkäiseviin toimiin, ja toisaalta tehostaa lastensuojelun toimenpiteitä niissä tilanteissa, joissa tällaisille toimenpiteille on tarve.

Lapsiasiavaltuutettu järjesti pyöreän pöydän keskustelun lastensuojelun laitoshoidon tule­vaisuudesta lokakuussa 2020. Keskustelussa todettiin, että ”sijaishuoltoa koskevat kehittä­mishankkeet ovat usein lyhytaikaisia sekä irrallisia, eikä niiden koordinoinnista, rahoituk­sesta sekä tulosten toimeenpanosta ole takeita tai yhtä vastuullista tahoa. Tilasto- tai seuran­tatietoa ei kerätä riittävästi. Tietoa tarvittaisiin esimerkiksi sijoituksen syistä, vaikuttavuu­desta, toimintakäytännöistä sekä hyvän hoidon ja kasvatuksen kriteereistä. Myöskään ole­massa olevista sijaishuoltoa tarjoavista yksiköistä tai laitoksista ei ole yhtenäistä tietokantaa. Lastensuojelun laitoshoitoon tulee saada tutkimus- ja kehittämistyöhön pysyvät rakenteet ja pitkäjänteinen rahoitus sekä tarvittavat tietokannat. Tämä vaatii poliittista tahoa ja vastuun­kantoa”.[11]

Lapsiasiavaltuutettu käsittelee seuraavassa lastensuojelun tilaa eduskunnan oikeusasiamie­hen nostamien, perus- ja ihmisoikeusongelmiksi todettujen lastensuojelun puutteiden va­lossa. Niitä voidaan tarkastella kutakin erikseen, mutta lastensuojelun haasteisiin vastaami­nen lasten ja nuorten oikeuksia tosiasiallisesti edistävällä tavalla edellyttää, että niitä on tar­kasteltava myös kokonaisuutena. Lapsen oikeuksien ja siten myös lastensuojelun keskeinen periaate, lapsen etu, tarkoittaa, että kaikki lapsen oikeudet toteutuvat täysimääräisesti. Näin ei tapahdu, jos korjausliikkeitä tehdään vain pistemäisesti.

 

Lastensuojelun yleiset voimavarat ja resurssit

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelussa 2020 tunnistettiin palvelujärjestelmän ja resurssien osalta haasteeksi, kuten eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2019 kerto­muksessakin, lastensuojelun sijaishuollon puutteelliset henkilöstöresurssit, jotka ilmenevät sekä resurssien saatavuuden, muodollisen pätevyyden että soveltuvuuden puutteina. Henkilös­töresurssit ovat riittämättömät ja niissä on paljon vaihtuvuutta sekä lastensuojelun laitos­hoidossa että kuntien lastensuojelun sosiaalityössä. Keskustelussa todettiin, että ”taloudelli­set resurssit menevät ajoittain lapsen yksilöllisten tarpeiden edelle, ja sijaishuoltopaikka jou­dutaan valitsemaan kunnan puitesopimuksen tai kilpailutuksen perusteella”.

Palvelujärjes­telmä ei pysty riittävästi tukemaan aggressiivisesti käyttäytyviä ja päihteitä käyttäviä nuoria, eikä päihde- ja mielenterveyspalveluja ole aina saatavilla. Käytännössä lastensuojelu paikkaa usein nuorisopsykiatrisen hoidon saatavuuden puutteita.[12]

Lasten ja nuorten palvelujen yksi perustavanlaatuinen kipupiste on, ettei perustason matalan kynnyk­sen mielenterveyden tu­kipalveluja ole selkeästi osoitettu minkään tahon vastuulle.[13] Tällöin lapset, nuoret ja perheet ohjautuvat herkästi viimesijaisten palvelujen, kuten juuri lastensuo­jelun, asiakkaiksi.

Kehittämisehdotukset ovat selviä: painopisteen tulisi olla ennalta ehkäisevissä palveluissa, jotka tulisi koordinoida nykyistä selkeämmin, asiakasmitoitukset ja riittävät henkilöstöre­surssit tulee varmistaa (niin sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon työssä kuin lasten­suojelulaitoksissa), palvelujen tulee olla oikeansisältöisiä, oikea-aikaisia ja riittäviä, niitä tu­lee toteut­taa moniammatillisesti ja yli sektorirajojen ja niiden tulisi ulottua myös laitoksessa eläviin lapsiin ja nuoriin.  Mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta on pa­rannettava.

Määrällisten resurssien lisäksi tarvitaan laatua. Sijaishuollossa olleet nuoret ovat toistuvasti nos­taneet esiin työntekijöiden asenteen, tavan kohdella nuoria sekä työhyvinvoinnin, jotka kaikki ovat kytköksissä toisiinsa.

Kohdataanko lapset tukea ja läsnäoloa tarvitsevina ihmisinä vai potentiaalisesti vaarallisina ja ongelmallisina tapauksina? Annetaanko lapsille aikaa ja tilaa, harrastuksia ja virikkeitä, luottamusta ja ymmärtämystä? Jaksavatko työntekijät työs­sään, ovatko he motivoituneita ja innostuneita?

Tuoreessa lastensuojelusta kokemuksia omaavien nuorten tapaamisessa 10.9.2021 välittyi vahva viesti aikuisille: hyvä lastensuojelu on sitä, että aikuisilla on riittävästi aikaa, halua ja osaamista kohdata, kuunnella ja olla läsnä lapsen elämässä sekä motivaatiota tukea lasta kaikissa tilanteissa, silloinkin, kun lapsi käyt­täytyy ongelmallisesti tai osoittaa vaikeita tunteita.[14]

”Aikaa ei ollut koskaan ja ihmiset olivat aina uusia. Isoja päätöksiä tehdään muu­taman tunnin näkemisellä, esim. rajoitukset.”

”Sijoitus tuntui vain säilytykseltä tai paikalta, mihin laitetaan ja se siinä.”

”Koin usein, etteivät aikuiset ymmärrä, eikä niitä kiinnosta ja he eivät välittä­neet.”

(Nuorten kokemuksia lastensuojelusta. Otteita Nuorten päivästä 10.9.2021.)

Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että lastensuojeluun järjestään riittävät resurs­sit, jotta ammattilaiset jaksavat tehdä tärkeää työtään. On mentävä kohti humaania lasten­suojelua, jossa lapsia ja nuoria kunnioitetaan ihmisinä, joilla on perus- ja ihmisoikeudet.

 

Lastensuojelun valvonta

Oikeusasiamies toteaa kertomuksessaan vuodelta 2019, että sijaishuollon valvonta on riittä­mätöntä. Kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi käydä sijaishuoltopaikoissa eivätkä tunne riittävän hyvin niihin sijoittamiensa lasten olosuhteita ja kohtelua. Aluehallin­tovirastoilla ei ole riittävästi voimavaroja tarkastuksiin. Myös perhehoidon valvonta on riit­tämätöntä, eikä aluehallintovirastoilla ole riittäviä toimivaltuuksia kotona tapahtuvaan per­hehoidon valvontaan.

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelussa 2020 todettiin, että valvontaviran­omaisten resursseja kuluu paljon reaktiiviseen valvontaan lastensuojelun laitoshoidon haas­teellisen tilanteen vuoksi. Valvontakäytännöt vaihtelevat sekä kunnittain että kansalli­sesti. Ohjausta ja ennakollista valvontaa tulisi lisätä. Valvonnasta vastaavien tahojen henki­löstöre­sursseja tulee pysyvästi vahvistaa. Valvontakäytäntöjä tulisi yhtenäistää. Omaval­vonta tulisi saada toimivaksi ja tasalaatuiseksi. Myös viranomaisvalvontaa tulisi yhtenäistää.

Tärkeä osa lastensuojelun sijaishuollon valvontaa on lasten ja nuorten tietoisuuden vahvis­taminen heidän omista oikeuksistaan ja käytettävissä olevista oikeusturvakeinoista. Nuorten päivässä 10.9.2021 sijaishuollossa olleet nuoret kertoivat, että he eivät saaneet riittävän usein tavata sosiaalityöntekijäänsä kahden kesken, jolloin mahdollisuutta kertoa sijaishuollon epä­kohdista ei tarjoutunut.

Lapsille ja nuorille tulee taata mahdollisuus antaa palautetta saamas­taan hoidosta ja kohtelusta, tar­vittaessa myös nimettömästi ja ilman pelkoa siitä, että palaute vaikuttaisi haitallisesti heidän kohteluunsa tai asemaansa jälkikäteen. Oikeusasiamies kuulee säännönmukaisesti lapsia ja nuoria valvontakäynneillään. Näin tulisi toimia myös muiden val­vontakäyntien (kuntien viran­omaiset, aluehallintovirastot) yhteydessä. Lapset ja nuoret on otettava mukaan omavalvonta­käytänteiden ja toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutuk­seen. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tavattava lasta säännöllisesti myös kahden kesken.

 

Sijaishuoltopaikkojen pysyvyys

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan toistuvat sijaishuoltopaikan muutokset johtavat sii­hen, että sijoitetuille lapsille erityisen tärkeät vakaat olosuhteet ja pysyvät ihmissuhteet eivät aina toteudu. Lastensuojelussa ei myöskään ole saatavilla kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja.

Sijaishuoltopaikkojen runsas vaihtuvuus on monitahoinen ongelma, joka on seurausta lasten­suojelun koko kentällä vallitsevista haasteista. Edellä mainitut ongelmat kytkeytyvät toisiinsa, ja niihin vaikuttavat muun muassa henkilöstön osaaminen, riittävyys ja pysyvyys sekä lapsen ja nuoren hyvin­vointia, terveyttä ja kehitystä tukevien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu­jen saatavuus ja oikea-aikaisuus. Kiireellisen sijoituksen yleistyminen johtaa sekin lyhyt- ja väliaikaisten sijoitusten ja siten vaihtuvien sijaishuoltopaikkojen kierteeseen.

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelussa 2020 todettiin, että oike­anlaisen ja las­ten tarpeita vastaavan tuen puute voi johtaa toistuviin sijaishuoltopaikan muu­toksiin. Kaik­kein vaativimmissa tilanteissa olevat nuoret voivat joutua jonottamaan vaati­van hoidon pal­velua tarjoavalle erityisen huolenpidon osastolle (EHO) tai erityisen vaikea­hoitoisten ala­ikäisten psykiatriseen tutkimus- ja hoitoyksikköön (EVA ja NEVA). Näiden paikkojen kysyntä ylittää tarjonnan.[15]

Näistä yksiköistä nuori ei välttämättä pääse palaamaan takaisin laitos­hoidon yksikköön, josta lähti, kun aiempaa sijoituspaikkaa ei pidetä odottamassa. Taloudelli­set tehokkuusvaatimukset menevät toisinaan lapsen edun edelle. Osin kyse on myös sijais­huollon perhe- ja lai­tospaikkojen puutteesta kasvaneen tarpeen vuoksi.

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että sijaishuoltopaikan valinnassa arvioidaan aidosti lapsen etu lastensuojelulain 4 §:n edellyttämällä tavalla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että arviointi ei aina ole erityisen huolellista edes hallinto-oikeuden päätöksissä.[16]

Lisäksi arvi­ointia tulee tehdä toistuvasti sijoituksen aikana. Sijoitusta ei voi jatkaa pysyvyyden nimissä paikassa, joka on osoittautunut lapsen tarpeille sopimattomaksi. Sijaishuoltopaikkaa valitta­essa tai muutettaessa on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon lapsen oma näkemys.

 

Sijoitetun lapsen tiedolliset oikeudet ja oman sosiaalityöntekijän tuki

Lapsiasiavaltuutettu yhtyy oikeusasiamiehen käsitykseen siitä, että lasten tiedollisista oi­keuksista ei huolehdita riittävästi. Sijoitetut lapset ovat usein tietämättömiä omista oikeuk­sistaan, laitoksen oikeuksista ja velvollisuuksista sekä heille nimetyn lapsen asioista vastaa­van sosiaalityöntekijän velvollisuuksista ja tehtävistä.

Osa sijoitetuista lapsista ja nuorista ei tapaa lain edellyttämällä tavalla omaa sosiaalityöntekijäänsä, ja he voivat olla ajoittain jopa epätietoisuudessa siitä, kuka heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä ylipäätään on, kun sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Oikeusasiamies toteaakin, että lapset jäävät usein vaille sitä sosiaalityöntekijän antamaa tukea, johon heillä on lain mukaan oikeus.

Tuo­reessa tapaamisessa lastensuojelussa kasvaneet nuoret itse kertoivat, miten puutteelli­sesti heidän oikeutensa sosiaalityöntekijän tukeen toteutuvat.

”Lapsena tuntui, että kerran vuodessa oli neuvottelu, jossa ei välitetty mielipiteis­täni. Se oli se ’vaikuttaminen’.”

”Kuuden vuoden aikana nähnyt vaan kerran sosiaalityöntekijän kanssa kahdes­taan.”

”Minulle järjestettiin tukihenkilö ja hänestä tuli minulle tärkein ihminen. Puhuin hänelle kaikesta. Mutta vuoden päästä sossu päätti, että otetaan se minulta pois. Tuntui pahalta.”

(Nuorten kokemuksia lastensuojelusta. Otteita Nuorten päivästä 10.9.2021.)

Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että lapsille ja nuorille annetaan riittävästi tie­toa omista oikeuksista lapsen kehittyvien valmiuksien mukaisesti. Tiedon tulee olla ymmär­rettävää ja saavutettavaa. Lapsella tulee olla mahdollisuus myös kysyä itselleen epäselväksi jääneistä tai muuten askarruttavista seikoista. Oikeus tietoon korostuu lastensuojelun asiak­kaina olevilla lapsilla, koska he ovat usein vailla omien vanhempiensa/huoltajiensa tukea oi­keuksiensa puolustamiseksi.

Lapsi ei voi tuoda esiin häneen kohdistuneita tai muuten havaitsemiaan epäkohtia, jos hän ei tiedä, mikä on sallittua tai kiellettyä. Tämä tulee eteen usein esimerkiksi rajoitustoimenpitei­den käytön yhteydessä. Oikeusasiamies toteaa vuosikertomuksessaan, että rajoittamistoi­menpiteitä tehdään lastensuojelulain vastaisesti. Niitä käytetään sellaisissa tilanteissa tai sel­laisilla tavoilla, joita laki ei salli. Myöskään päätöksiä rajoittamistoimenpiteistä ei tehdä las­tensuojelulain edellyttämällä tavalla. Vaikka ensisijainen vastuu ja velvollisuus lainmukai­sesta toiminnasta on viranomaisella, on tärkeää, että myös lapsella on riittävästi tietoa salli­tuista rajoitustoimenpiteistä.

”Asioita, joita sanoin, voitiin käyttää minua vastaan. Pelkäsin, että jos puhun kai­kesta, voitaisiin minua esim. rajoittaa.”

”Ite tunnen ensimmäistä laitosta kohtaan vihaa, ehkä pettymystä. Olis kiva päästä puhumaan niiden kanssa niistä asioita, joita tehtiin. Suuri osa niistä asi­oista oli laitonta, mitä tehtiin.”

”Kotiloma peruttiin, koska oli niin ikävä kotiin.”

(Nuorten kokemuksia lastensuojelusta. Otteita Nuorten päivästä 10.9.2021.)

 

Asiakassuunnitelma

Asiakassuunnitelmien puutteet on nostettu myös yhdeksi lastensuojelun ongelmaksi oi­keusasiamiehen kertomuksessa. Puutteelliset asiakassuunnitelmat vaarantavat suunnitel­mallisen, oikea-aikaisen sekä oikein kohdennetun lastensuojelun toteuttamista.  Asiakas­suunnitelmien merkitys korostuu, kun lastensuojelun työtekijöiden vaihtuvuus on suurta ja silloin, jos sijaishuoltopaikkaa joudutaan, joskus toistuvastikin muuttamaan.

Lapsiasiavaltuutettu pitää ensiarvoisen tärkeänä, että lapset saavat osallistua aktiivisesti asiakassuunnitelman tekoon ja että heidän näkemyksensä otetaan huomioon suunnitelmaa laadittaessa.

 

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut

Edellä todetusti lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen puute ja yhteensovittaminen las­tensuojelun palvelujen kanssa on suuri haaste, joka korostuu vaikeasti käytöshäiriöisten las­ten kohdalla, mutta myös niiden lasten kohdalla, jotka voisivat hyötyä niistä ennaltaehkäise­vänä tukena.

Lapsiasiavaltuutettu nostaa mielenterveyspalvelujen puutteen rinnalle haasteeksi lapsille ja nuorille tarkoitettujen päihdepalvelujen puutteen ja vaikeudet vastata päihderiippuvaisten nuorten tarpeisiin, jotka tunnistettiin myös lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskuste­lussa lastensuojelun laitoshoidon tulevaisuudesta. Lastensuojelulaitoksiin sijoitetuilla lap­silla ja nuorilla on usein päihdeongelmia tai vähintäänkin huolta herättävää päihteiden ko­keilua taustalla. Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen liittyy hyvin usein päihtei­den käyttöön. 

 

Lapsiasiavaltuutetun huomiot koronapandemian vaiku­tuksista lastensuojeluun

Lapsiasiavaltuutettu on useissa yhteyksissä nostanut keskusteluun koronapandemian, siihen liittyvien rajoitustoimien ja muun muassa testaus- ja rokotuskäytäntöjen vaikutuksia lapsiin. Koronapandemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia kaikkien lasten arkeen, varhaiskasva­tukseen, koulun­käyntiin, harrastuksiin ja läheissuhteisiin. Poikkeukselliset ajat ja toimet ovat korostuneesti vaikuttaneet haavoittuvimmassa asemassa, kuten lastensuojelun piirissä ole­viin lapsiin.

Lapsiasiavaltuutettu lähetti elokuussa 2020 kyselyn 22 erikokoiseen kuntaan tiedustellak­seen lastensuojeluilmoitusten, kiireellisten sijoitusten ja huostaanottojen määriä edelliseen vuoteen verrattuna. Tuolloin ei suuntaa antavien tulosten mukaan ollut dramaattista muu­tosta missään. Tarkempaa tutkimusta koronaepidemian vaikutuksia kodin ulkopuolelle sijoi­tettujen lasten hyvinvointiin, mielenterveyteen ja palvelujen saatavuuteen tehdään parhail­laan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.[17] 

Tähän mennessä THL on julkaissut kaksi tutki­muskatsausta, joissa kuvataan syksyllä 2020 ja keväällä 2021 tehdyistä kyselyistä kertynyttä tietoa. Lisäksi on julkaistu muun muassa tutkimuskatsaus ”Koronapandemian vaikutuksia las­tensuojelun palveluihin ja asiakkaiden hyvinvointiin vuonna 2020”.[18]

Syksyllä 2020 lähes puolet (42 %) kunnista arvioi lastensuojeluilmoitusten kasvaneen ver­rattuna aikaan ennen koronaa. Eniten lisäystä arvioitiin olevan poliisilta ja kouluista tulevissa ilmoituksissa. Kuntien lastensuojelun johto ar­vioi, että asiakasperheissä on lisääntynyt eri­tyisesti vuorovaikutusongelmat (71 %), vanhempien jaksamattomuus (66 %), lasten koulun­käynnin ongelmat (61 %) ja perheiden taloudelliset ongelmat (66 %). Lasten ja nuorten mie­len­terveyspalvelujen saannin arviointiin vaikeutuneen erityisesti. Kunnista 39 prosenttia ar­vioi, että lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle olivat kasvaneet syksyllä 2020 ja lähes 60 pro­senttia vastaajista arvioi sosiaalityöntekijän ja si­joitettujen lasten tapaamisten vähentyneen vähintään jossain määrin ko­ronakriisin yhteydessä. Kaikki kyselyyn vastanneet lastensuoje­lun johtajat ar­vioivat koronaepidemian vaikuttavan lasten ja perheiden hyvinvointiin vielä vuosienkin kuluttua. Kyselyn perusteella todettiin, että koronaepidemian haas­taa laaduk­kaan sijaishuollon toteutumista.[19]

Keväällä 2021 kuntien lastensuojelun johdolle toistetussa kyselyssä arvioin­tiin, että uusien asiakkaiden määrä ja lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet lähes puolessa. Lastensuoje­luilmoitukset koulutoimesta ovat lisääntyneet eri­tyisesti (51 %). Kunnista 65 prosenttia ar­vioi, että lastensuojelun asiakkaana olevien lasten mielenterveysongelmat olivat lisäänty­neet. Yli puolet kunnista raportoin myös vanhempien mielenterveysongelmien lisääntymi­sestä. Lasten­suojelun asiakkaiden on ollut haastavampaa saada tarvitsemiaan sosiaali- ja ter­veyspalveluja verrattuna syksyyn 2020. Erityisen hankalaa on ollut saada koulutoimen tai oppilashuollon palveluja (56 %) sekä lasten- ja nuorisopsyki­atrian palveluja (62 %).  Etäyh­teyksien käyttö lastensuojelussa lisääntyi huo­mattavasti talvella verrattuna syksyyn 2020. Käytännöt lapsen ja hänen läheis­verkostonsa yhteydenpidossa olivat epäselviä (42 % vastan­neista). Samoin 42 prosenttia arvioi yksikkökohtaisten valvontakäyntien vähentyneen ja lä­hes yhtä moni arvioi sosiaalityöntekijän ja sijaishuollossa olevan lapsen välisten ta­paamisten vähentyneen.  Suurin osa kunnista arvioi koron lisäävän asiakas­määriä ja myös sijoitusten määrän arvioitiin kasvavan pitkällä tähtäimellä.[20]

Lapsiasiavaltuutettu on huolissaan erityisesti koronapandemian pitkäaikaisista vaikutuksista lasten hyvinvointiin ja lastensuojelutarpeen kasvuun. Pandemia on heikentänyt monien las­ten ja perheiden peruspalvelujen saatavuutta, joka voi näkyä viiveellä lastensuojelutarpeen kasvuna.

Muun muassa äitiys- ja lastenneuvolakäyntien vähentäminen, perusterveydenhuol­lon jonojen kasvu, pandemian aikana syntynyt oppimisvaje, oppilashuollon palvelujen ja päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuuden heikentyminen tarkoittavat ennaltaehkäise­vän työn sekä matalan kynnyksen palvelujen ja peruspalvelujen merkittävää vähentymistä. Varhaiskasvatus on monen lapsen kohdalla ollut katkonaista ja siihen sitoutuminen on vä­hentynyt erityisesti perheissä, jotka hyötyisivät varhaiskasvatuksen säännöllisyydestä.[21]

Las­ten ja perheiden varhaisen tuen tarve jää piiloon, joka tulevaisuudessa voi näkyä raskai­den ja pitkäaikaisten lastensuojelun palvelujen käytön jyrkkänäkin kasvuna. Tämä on sekä inhi­millisesti että taloudellisesti arvioiden erittäin suuri haaste, johon tulee puuttua välittö­mästi.

Käytännössä kielteiseen kehitykseen puuttuminen edellyttää, että lasten ja nuorten sekä per­heiden palvelujen toteut­tamiseen tulee suunnata riittävästi sekä rahaa että ammattihenkilö­resursseja, jotta syntynyt palveluvaje voidaan korjata mahdollisimman pian ja saattaa palve­lujen tarjonta vähintäänkin pandemiaa edeltäneelle tasolle. On kuitenkin huomattava, että lastensuojelussa oli jo ennen pandemiaa vakavia ongelmia, jotka käyvät ilmi myös eduskun­nan oikeusasiamiehen ker­tomuksesta vuodelta 2019.  Kyse on monisyisistä ongelmista, jotka eivät ratkea pelkästään rahalla ja ammattilaisia lisäämällä. Niiden lisäksi tarvitaan tutkittuun tietoon perustuvia ra­kenteellisia muutoksia, poliittista tahtoa ja asenteiden muutosta eli konkreettisia osoituksia siitä, että suojelun tarpeessa olevien lasten perus- ja ihmisoikeudet otetaan vakavasti.

 

Jyväskylässä 15.9.2021

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies