LAPS/20/2026, 6.3.2026

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan sivistys­valiokunnalle lapsiasia­valtuutetun kertomuksesta edus­kunnalle 2026

Viite: Sivistys­valiokunta tiistai 10.3.2026 klo 12.00 / K 1/2026 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.

Lapsiasia­valtuutetun kertomus edus­kunnalle 2026

Lapsiasiavaltuutettu luovutti eduskunnalle järjestyksessään kolmannen kertomuksensa toimialaltaan 12.2.2026. Kertomus [1] kattaa ajanjakson 2022–2025 ja se sisältää analyysin lasten oikeuksien toteutumisesta asiantuntijoiden arvioon ja lasten ja nuorten näkemyksiin perustuen. Kertomuksen tavoitteena on auttaa eduskuntaa arvioimaan lainsäädäntöä ja päätöksentekoa lapsen oikeuksien näkökulmasta ja tukea eduskuntaa lapsioikeus­perustaisen politiikan tekemisessä ja lasten hyvinvoinnin vahvistamisessa.

Koulutus muodostaa kertomuksessa yhden keskeisimmistä teemoista. Koulun rooli nähdään keskeisenä sekä lasten arjen hyvinvoinnin että heidän tulevaisuutensa kannalta. Samalla koulutus­järjestelmä on alue, jossa eriarvoistuminen on kertomuksen mukaan syventynyt ja jossa rakenteellisten uudistusten tarve on välitön.

Sivistys­valiokunta on pyytänyt lapsiasia­valtuutetulta asiantuntija­lausuntoa kertomuksesta. Lausuntoa on pyydetty sivistys­valiokunnan toimialan näkökulmasta.

Lapsiasia­valtuutetun kertomuksen sisältämät ehdotukset toimen­piteiksi

Lapsiasiavaltuutettu esittää eduskunta­kertomuksessa neljä ehdotusta eduskunnalle:

1. Lapsen edun ensisijaisuus sisällytetään perustuslain perusoikeus­säännöksiin.
2. Lasten ja nuorten mielenterveys­palveluihin turvataan lainsäädännöllä yhtenäiset rakenteet.
3. Suomeen perustetaan lapsipolitiikan arviointi­neuvosto ja luodaan yhteinen lapsitiedon tietovaranto.
4. Lastensuojelu­laki uudistetaan kokonaisuutena.

Oppimis­tulosten heikkeneminen ja eriytymisen voimistuminen

Eduskunta­kertomuksessa tutkimus­professori emeritus Juhani Rautopuro ja apulais­professori Najat Ouakrim-Soivio [2] jäsentävät oppimistulosten pitkää laskutrendiä ja polarisoitumista ilmiönä, jota ei voi selittää yksittäisillä koulun sisäisillä muutoksilla. Keskeistä on, että oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet koulujen sisällä, samalla kun myös alueelliset erot ja koulujen väliset erot ovat kasvussa. Sosio­ekonomisen taustan vaikutus oppimis­tuloksiin on vahvistunut: oppilaiden vanhempien koulutus ja sosio­ekonominen asema vaikuttavat yhä enemmän oppimistuloksiin. Peruskoulun alkuperäinen tasaava vaikutus on heikentynyt, mikä merkitsee sivistys­järjestelmän keskeisen tasa-arvolupauksen rapautumista. Oppimistulosten lasku on muuttunut rakenteelliseksi ja pitkittäiseksi trendiksi, joka koskee kaikkia koulutus­asteita. Oppimistulosten heikkenemisen ja polarisaation taustalla on monia tekijöitä, jotka liittyvät sekä oppilaiden taustaan että koulun ja yhteiskunnan rakenteisiin.

Rautopuro ja Ouakrim-Soivio peräänkuuluttavat artikkelissaan laajapohjaista keskustelua perusopetuksen tulevaisuudesta. Kyse on siitä, sitoudutaanko Suomessa yhä koulutuksellisen tasa-arvon ideaaliin lähikoulu­periaatteineen ja kaikille yhtäläiset koulutus­mahdollisuudet tarjoavaan koulutus­järjestelmään. Koulutus­järjestelmä on vahva yhteiskunnallinen instituutio, jolla voidaan sulkea tai avata tulevaisuuden mahdollisuuksia niin kansalaisten, talous- ja työelämän kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta. Siksi keskusteluun suomalaisen koulutus­järjestelmän tulevaisuudesta on integroitava kaikki yhteiskunnalliset toimijat.

Lasten näkö­kulmien vähäinen huomioiminen koulutus­politiikassa

Kertomuksessa yliopisto­tutkija Johanna Vuorelma [3] toteaa, että lapset on 2020-luvun keskusteluissa kehystetty ensisijaisesti hallinnan ja huolen kohteiksi, ei aktiivisiksi toimijoiksi. Tämä näkyy myös koulutusta koskevassa päätöksenteossa ja mediapuheessa, esimerkiksi koulu­ympäristön turvallistamisessa. Vaikka kansallisessa lapsistrategiassa [4] korostetaan lasten osallisuutta, tämä periaate ei heijastu johdonmukaisesti koulua koskeviin käytäntöihin ja päätöksentekoon. Lapsiasia­valtuutetun toimiston juristi Merike Helanderin [5] analyysi osoittaa, että koulutus­poliittisessa päätöksenteossa ei aina arvioida päätösten vaikutuksia lapsiin, jolloin myös lasten näkemykset jäävät selvittämättä. Yhteiskunnallista keskustelua koulutuksesta täytyy käydä yhdessä lasten kanssa, ei heidän näkökulmiaan ohittaen.

Lapsiasiavaltuutetun toimiston erikois­tutkija Terhi Tuukkasen ja ylitarkastaja Katja Mettisen [6] kuvaamat lasten näkemykset osoittavat, että lapset toistuvasti kokevat kuulluksi tulemisen ja palautteen vaikuttavuuden puutteita esimerkiksi opetustapojen, työrauhan tai tilaratkaisujen kehittämisessä, vaikka heillä on täsmällistä tietoa arjen kitkakohdista ja toimivista käytännöistä. Tämä kokemus heikentää luottamusta kouluyhteisössä ja voi vähentää lasten halukkuutta osallistua koulun kehittämiseen. Lasten näkemysten huomioiminen on erityisen tärkeää, kun opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamaa visiota tulevaisuuden peruskoulusta [7] viedään käytäntöön.

Kiusaaminen, syrjintä ja yksinäisyys koulu­yhteisöissä

Kertomuksessa kuvataan kiusaaminen, syrjintä ja yksinäisyys koulun arkea läpileikkaavina ilmiöinä, joiden seuraukset ovat sekä välittömiä että pitkäkestoisia. Lasten kertomuksissa esiintyvät toistuvasti nimittely, sosiaalinen poissulkeminen, fyysinen väkivalta ja aikuisten epä­asiallinen kohtelu. Erityisesti vähemmistö­ryhmiin kuuluvia lapsia kohdellaan eriarvoisesti, ja kielitaidon puutteet johtavat ryhmän ulkopuolisuuteen. Tilastotieto [8] täydentää tätä kokemustietoa ja osoittaa ongelman laajuuden, mutta kertomuksen ydinviesti on sivistyksellinen: kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat koulun perustehtäviin osana turvallisen oppimis­ympäristön takaamista. Lapset pitävät aikuisia vastuullisina kiusaamisen katkaisemisessa ja tuovat esiin, että rituaaliset toimet, kuten pakotetut anteeksi­pyynnöt, eivät riitä, jos rakenteet ja toiminta­kulttuuri eivät muutu. Kun turvallisuuden tunne järkkyy, se vaikuttaa suoraan oppimis­motivaatioon, osallistumiseen ja kykyyn hyödyntää opetusta ja siten myös oppimis­tulosten eriytymiseen.

Kiusaamisen, syrjinnän ja yksinäisyyden ehkäisemisessä opiskelu­huollolla on tärkeä rooli. Ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola [9] tuo kertomuksessa kuitenkin esille huolen opiskelu­huollon tilanteesta. Opiskelu­huollon tulisi olla ennalta­ehkäisevää, koko kouluyhteisöä tukevaa ja kiusaamista ehkäisevää palvelua, mutta käytännössä se toimii usein mielenterveyden korjaavien palvelujen jatkeena. Hyvinvointi­alueilla on erilaisia käytäntöjä ja rakenteita, mikä tekee palvelujen saatavuudesta sattumanvaraista ja alueesta riippuvaista. Tämä asettaa oppilaat keskenään eriarvoiseen asemaan. Kun sote-palveluihin on vaikea päästä, koulut joutuvat kantamaan merkittävän vastuun oppilaiden mielenterveydestä, vaikka niiden tehtävänä olisi ensisijaisesti edistää hyvinvointia ennalta­ehkäisevästi. Kertomus korostaakin tarvetta kehittää lasten ja nuorten palvelu­järjestelmää kokonaisuutena ja selkeyttää opiskeluhuollon roolia palvelu­järjestelmässä.

Sivistyksellisten oikeuksien toteutuminen lain­säädännössä

Lapsiasiavaltuutetun toimiston juristi Merike Helander arvioi lainsäädännön kehitystä lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta ja tunnistaa koulutuksen ja sivistyksen kannalta sekä edistys­askeleita että riskejä. Lapsivaikutusten arviointi on yleistynyt, mutta lasten näkemysten selvittäminen ja niiden huomioon ottaminen osana lainvalmistelua on edelleen harvinaista. Lapsivaikutusten arvioinnin laatu ja hyödyntäminen päätöksenteossa vaihtelee, mikä on näkynyt myös koulutusta koskevissa uudistuksissa. Lapsiasia­valtuutetun keskeinen ehdotus kirjata lapsen edun ensisijaisuus perustuslain perusoikeus­säännöksiin pyrkii varmistamaan, että koulutusta ja sivistystä koskevissa ratkaisuissa lapsen etu ohjaa johdon­mukaisesti niin sääntelyä kuin toimeenpanoa.

Koulutuksen kannalta keskeinen ongelma on, että lakimuutosten vaikutuksia lasten hyvinvointiin tarkastellaan usein sektori­kohtaisesti. Esimerkiksi sosiaali­turvan kiristykset voivat lisätä lapsiperhe­köyhyyttä, mikä puolestaan heijastuu oppimiseen, harrastus­mahdollisuuksiin ja mielenterveyteen. Tämä muodostaa kokonaisuuden, jonka vaikutukset näkyvät koulussa ja oppimisessa, mutta jonka ymmärtäminen edellyttää poikki­hallinnollista ajattelua.

Helander luo artikkelissaan katsauksen siihen, missä määrin seuranta­jakson aikaisilla lainsäädäntö­toimilla (26.10.2025 saakka) on vastattu suosituksiin, jotka YK:n lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle kesällä 2023. [10] YK:n lapsen oikeuksien komitea ilmaisi loppu­päätelmissään (kohta 36) koulutusta (LOS 28 ja 29 artiklat) koskien huolensa lasten eriarvoisuudesta koulutukseen pääsyssä ja suurista osaamisen eroista maahanmuuttaja­taustaisten lasten ja muiden lasten välillä. Komitean suositukset kohdistuivat pääasiassa muihin kuin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin ja koskivat esimerkiksi koulupudokkuuden vähentämistä sekä syrjinnän ja väkivallan ehkäisyä kouluissa.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta (LOS 2 artikla) Helander tuo nimenomaisena esimerkkinä esiin varhaiskasvatuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus­suunnitelmia koskeneet muutokset. Vuonna 2023 yhdenvertaisuus­lakiin lisättiin silloisen hallitus­ohjelman mukaisesti velvollisuus laatia toimipaikka­kohtaisia varhaiskasvatuksen toiminnallisia yhdenvertaisuus­suunnitelmia ja lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) lisättiin säännös toimista tasa-arvon edistämiseksi varhais­kasvatuksessa (5 b §). Tarkoituksena oli säätää eri koulutusasteiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus­suunnitelmista velvoittavasti ja yhdenmukaisesti.

Suunnitelman laatimiselle määritelty siirtymäaika 1.6.2025 saakka ei ehtinyt päättyä, kun suunnitelman laatimisvelvoite päätettiin poistaa 1.1.2025 alkaen osana hallitusohjelman mukaista normien purkua (HE 105/2024 vp). Lakimuutoksella ei poistettu kokonaan velvoitetta laatia varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuus­suunnitelmia, mutta suunnitelman laatiminen siirtyi kauemmas lapsista ja lasten arjesta. Velvoitteen poistaminen voi vähentää arjen tasolla yhdessä lasten ja vanhempien kanssa tehtävää yhdenvertaisuuden edistämistyötä ja lasten tosiasiallista osallistumista yhdenvertaisuuden edistämiseen.

Helander toteaa myös artikkelin kirjoitus­ajankohtana vielä käsittelyssä olleen lakiehdotuksen (HE 103/2025 vp) riskit yhdenvertaisuuden toteutumiselle: aamu- ja iltapäivätoiminnan enimmäismaksujen korotukset voivat johtaa siihen, että heikommassa asemassa olevien perheiden lapset jättäytyvät toiminnan ulkopuolelle. Esityksessä ehdotettiin myös, että jatkossa lapsella olisi mahdollisuus enintään vuoden kestävään valmistavan opetuksen lisäopetukseen oppilaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden mukaisesti. Mahdollisuus lisäopetukseen on myönteinen muutos. Sen sijaan ehdotus, jonka mukaan valmistava opetus ja sen lisäopetus rajattaisiin vain ulkomailla syntyneille lapsille, on kyseenalainen. Edellä mainitut ehdotukset on artikkelin tarkastelu­ajanjakson jälkeen vahvistettu (22.12.2025).

Lapsiasiavaltuutettu katsoi lausunnossaan sivistys­valiokunnalle, että ehdotus loukkaa lasten oikeutta opetukseen sekä heidän yhdenvertaisuuttaan lapsen syntymämaan perusteella. Valmistavan opetuksen ulkopuolelle jättäminen voi olla myös inhimillisesti katsoen hyvin kyseenalaista, koska valmistavalla opetuksella voidaan osaltaan välttää monia muita ongelmia, joita lapset saattavat koulupolullaan tai muuten elämässään kohdata puutteellisten kielellisten valmiuksien vuoksi. Näiden ongelmien ratkaiseminen voi tulla selkeästi kalliimmaksi kuin valmistavan opetuksen järjestäminen. Ongelmalliseksi em. hallituksen esityksen osalta on todettu myös se, ettei siinä ole lainkaan arvioitu edellä mainitun rajauksen vaikutuksia lapsiin.

Seurantajaksolla toteutetun oppimisen tuen uudistuksen (HE 114/2024 vp) voimassaolo­ajan lyhyyden ja osaa uudistuksista koskevan siirtymäajan vuoksi on liian aikaista arvioida, kuinka hyvin lasten oikeus riittävään tukeen opinnoissaan toteutuu uuden sääntelyn myötä.

Tarve pitkä­jänteiselle lapsi­politiikalle ja lapsi­politiikan arviointi­neuvostolle

Lapsiasiavaltuutetun eduskunta­kertomus osoittaa, että suomalaiset lapset elävät ajassa, jossa päällekkäiset kriisit, kasvava eriarvoisuus, palvelu­järjestelmän kuormitus ja taloudelliset säästöt muovaavat lapsuutta monin tavoin. Lasten kuvaamat ilmiöt, esimerkiksi koulun kuormittavuus, oppimisen haasteet, mielenterveys­palvelujen riittämättömyys ja kiusaaminen kietoutuvat laajempiin yhteis­kunnallisiin rakenteisiin, arvoihin ja toiminta­kulttuureihin. Siksi lasten hyvinvointi ei voi olla yksittäisten sektorien tai hallinnon­alojen vaan koko yhteiskunnan asia, jonka ylläpitäminen ja vahvistaminen edellyttää järjestelmätason muutoksia ja selkeää lapsen oikeuksien näkökulmaa kaikessa päätöksen­teossa. Tarvitaan pitkäjänteistä lapsipolitiikkaa, joka tunnistaa lasten hyvinvoinnin yhteiskunnan keskeisenä voimavarana.

Eduskunta­kertomuksessa lapsiasia­valtuutettu ehdottaa, että Suomeen perustetaan lapsipolitiikan arviointi­neuvosto ja luodaan yhteinen lapsitiedon tietovaranto. Lapsipolitiikan arviointi­neuvoston tehtävänä olisi arvioida lapsipolitiikalle asetettujen tavoitteiden tarkoituksen­mukaisuutta, niiden saavuttamista ja valittujen keinojen toimivuutta lasten aseman, hyvinvoinnin ja oikeuksien kannalta. Ideaali­tilanteessa lapsipolitiikan tavoitteet olisi asetettu lapsistrategian mukaisesti. Lisäksi lapsipolitiikan arviointi­neuvosto tarkastelisi politiikan valmistelussa käytettyjen lapsivaikutusten arviointien laatua. Arviointi­neuvosto toisi politiikkaan lasten näkökulmaa tutkimus­perustaisesti ja edistäisi siten lapsipolitiikan oikeuden­mukaisuutta, kestävyyttä ja jatkuvuutta.

Lisäksi lapsiasia­valtuutettu esittää yhteisen lapsitiedon tietovarannon ja indikaattori­sivuston luomista. Tilastokeskus on kuvannut tietovarannon luomista tarkemmin jo vuonna 2022 hyvin perustellussa kirjoituksessaan ”Lapsi-indikaattorit samaan paikkaan” [11]. Lapsipolitiikan arviointi­neuvoston työn on tärkeää perustua ajantasaisten ja relevanttien lasten hyvinvoinnin indikaattorien seurantaan.

Jyväskylässä 6.3.2026

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Terhi Tuukkanen, erityistutkija

Jenni Saukkola, juristi

 

[1] Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026. (2026). Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1.

[2] Rautopuro, J. & Ouakrim-Soivio, N. (2026). Kuka tänään koulussa oppii? Eriytymis­kehitys haastaa koulutuksen tasa-arvon. Teoksessa Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026. Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1, 109–137.

[3] Vuorelma, J. (2026). Lapset ja nuoret 2020-luvun kriisien yhteiskunnassa. Teoksessa Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026. Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1, 45–63.

[4] Lapsistrategia.

[5] Helander, M. (2026). Kansallisen lainsäädännön kehitys 2022–2025 YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöön­panon näkökulmasta. Teoksessa Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026. Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1, 139–177.

[6] Tuukkanen, T. & Mettinen, K. (2026). Lasten terveisiä eduskunnalle. Teoksessa Lapsiasia­valtuutetun kertomus eduskunnalle 2026. Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1, 27–44.

[7] Peruskoulu 2045: Elämää varten. Visio suomalaiselle peruskoululle. Opetus- ja kulttuuri­ministeriön julkaisuja 2026:7.

[8] Tilasto- ja indikaattori­pankki Sotkanet.fi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

[9] Hietanen-Peltola, M. (2026). Opiskeluhuolto­palvelujen tehtäviä ja työnjakoa muiden sote-palvelujen kanssa tulee kirkastaa. Teoksessa Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026. Lapsiasia­valtuutetun toimiston julkaisuja 2026:1, 87–104.

[10] YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Suomen yhdistetystä viidennestä ja kuudennesta raportista. CRC/C/FIN/CO/5-6 (2023). 

[11] Pärnänen, A. (2022). Lapsi-indikaattorit samaan paikkaan – missä mennään? Blogikirjoitus Tilastokeskuksen verkkosivulla 1.11.2022.