LAPS/59/2022, 30.8.2022

Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle nuorisolain muuttamisesta HE 107/2022 vp

Viite: Kirjallisen lausunnon pyyntö sivistysvaliokunnalta / HE 107/2022 vp

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991), joka on lailla voi­maan saatettu ihmis­oikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitystä yleis­sopimuksen näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf) 

Hallituksen esityksen keskeinen sisältö koskien Harrasta­misen Suomen mallia

Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi nuoriso­lakiin uudet säännökset Harrastamisen Suomen mallin mukaisesta nuorten harrastus­toiminnasta sekä sen toteuttamiseen tarkoitetun valtion­avustuksen myöntämisestä.

Laissa säädettäisiin Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastus­toiminnan tarkoituksesta sekä kunnan tehtävistä sen järjestäessä kyseistä harrastus­toimintaa. Laissa säädettäisiin tarkemmin myös niistä edellytyksistä, jotka otetaan huomioon harrastus­toimintaan myönnettävän valtion­avustuksen määrää harkittaessa.

Ta­voitteena on vakiinnuttaa Harrastamisen Suomen mallin mukainen nuorten harrastus­toiminta pysyväksi toiminta­malliksi kunnissa, ja tätä kautta edistää perus­opetukseen osallistuvien nuorten mahdollisuutta mieluisaan ja maksuttomaan harrastukseen.

Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

  • Esityksen tavoitteet ovat kannatettavia.
  • On tärkeää, että mallin käytännön toteutuksessa kiinnitetään eri­tyistä huomiota haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja lapsi­ryhmien mahdollisuu­teen osallistua harrastus­toimintaan.

  • Mallin ulottamista kaikkiin oppi­velvollisiin tulisi harkita tai vähintäänkin rajaaminen vain perus­opetukseen osallistuviin olisi perusteltava kestävällä tavalla.

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Yleisesti esityksestä

Lapsiasiavaltuutettu ottaa esitykseen kantaa Harrastamisen Suomen mallin osalta. Esityksen tavoitteet (vakiinnuttaa mallin mukainen nuorten harrastus­toiminta pysyväksi toiminta­malliksi kunnissa ja tätä kautta edistää perus­opetukseen osallistuvien nuorten yhden­vertaista mahdollisuutta mieluisaan ja maksuttomaan harrastukseen) ovat kannatettavia.

Hallituksen esityksessä todetaan (s. 11–12), että Harrastamisen Suomen mallin pilotointi on aloitettu vuonna 2020 ja varsinainen ensimmäinen toimintakausi oli 1.8.2021–30.6.2022. Luku­vuodelle 2022–2023 valtion­avustusta haki 256 kuntaa (87 % Manner-Suomen kunnista) ja mukaan toimintaan oli tarkoitus saada n. 400 000 lasta ja nuorta. Malli on siten koettu tar­peelliseksi ja mitä ilmeisemmin myös toimivaksi.

Lapsiasiavaltuutettu pitää erittäin myönteisenä, että lasten kuulemista on painotettu sekä esityksen perusteluissa (esim. s. 25) että säädöstekstin tasolla (12 a §). Lapsiasia­valtuutetun tapaamisissa lasten kanssa on käynyt ilmi, että lapset eivät ole olleet tietoisia mallista tai sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Haavoittuvassa asemassa olevat lapset

Yleisesti ottaen voidaan olettaa, että mallin kirjaaminen säädös­tekstiin osaltaan edistää las­ten yhden­vertaista mahdollisuutta harrastaa. Esityksessä arvioidaan, että ”yhä useampi nuori voisi löytää mieluisan harrastuksen riippumatta perheen sosio­ekonomisesta asemasta, asuin­paikasta, kodin etäisyydestä harrastuksiin taikka nuoren sairaudesta tai vammasta” (s. 19).

Tutkimusjulkaisuun "Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelu­rakenne, raha­virrat sekä seuran­nan haasteet" viitaten lapsiasia­valtuutettu kuitenkin muistuttaa, että hyvästä tarkoi­tukses­taan huolimatta malli ei ole ollut ongelmaton tavoittavuutensa osalta.[1] Esityksestä ei käy ilmi erityisiä toimia, joilla haavoittuvassa asemassa olevia lapsia pyrittäisiin paremmin ta­voitta­maan.

Käytännön toteutuksen osalta lapsiasia­valtuutettu painottaa, että myös haavoittuvassa ase­massa olevat lapsiryhmät tulee huomioida asianmukaisesti ja heidän harrastus­mahdolli­suuksiaan tulee tukea, tarvittaessa erityisin toimin. Tähän kiinnitettiin huomioita muun mu­assa opetus- ja kulttuuri­ministeriön vuonna 2017 julkaisemassa työryhmän selvityksessä "Jo­kaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen"[2].  Selvityksessä todetaan, että tutkimus­tulosten mukaan näyttää siltä, että harrastamisen aloittaminen on haasteelli­sempaa eri vähemmistö­ryhmille, ja samansuuntaisia tuloksia on saatu myös vammaisten lasten liikunta­harrastamisesta.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on tunnistanut tiettyjä lapsi­ryhmiä, joiden vapaa-aikaan liit­tyvien oikeuksien toteutumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.[3] Jokaiselle lap­selle on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet nauttia YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 31 ar­tiklan mukaisista oikeuksistaan[4], ja esimerkiksi vamman kanssa elävien lasten mahdol­lisuuk­sia osallistua tasavertaisesti ja aktiivisesti harrastustoimintaan tulee tukea ja edistää.[5]

YK:n lapsen oikeuksien komitea on Islannille (jonka harrastus­malliin nyt käsillä olevassa hal­lituksen esityksessäkin viitataan) kesäkuussa 2022 antamissaan loppu­päätelmissä alle­viivannut harrastus­toiminnan saavutettavuuden turvaamista esimerkiksi vamman kanssa elä­ville, turva­paikkaa hakeville, maahanmuuttaja­taustaisille, sosio­ekonomi­sesti huono-osaisille ja maa­seudulla eläville lapsille.[6]

Lapsiasia­valtuutettu teki helmikuussa 2020 opintomatkan Islantiin yhdessä Nuoriso­tutkimus­verkoston tutkijoiden kanssa selvittääkseen Islannin mal­liin liittyviin etuihin ja epäkohtiin. Tuolloin lapsiasia­valtuutettu kirjasi havainnoistaan seu­raavaa:

Lasten ja nuorten sosiaalista osallisuutta, yhden­vertaisuutta ja harrastamista tuetaan Islan­nissa kuntien toimesta siten, että vanhemmat saavat jokaista lastaan kohden noin 360 euron arvoisen harrastus­kortin (Reykjavik) tai vastaavan, jolla voi maksaa lasten harrastus­maksuja. Vastaavasti harrastuksia järjestävät tahot pyrkivät toteuttamaan toimintansa siten, etteivät kustannukset vuosi­tasolla ylitä kuntien harrastuskortin arvoa. Lapset ja nuoret pyritään pitä­mään mukana toiminnassa mahdollisimman pitkään. Tämän mahdollistamiseksi kilpaileminen ja tulosten saavuttaminen on lasten harrastamisessa sivummalla ja painopiste on osallisuu­dessa.

Harrastuskorttiin liittyy kuitenkin myös haasteita. Esimerkiksi Breiðholtin lähiössä, jossa maahanmuuttaja­taustaisten vanhempien osuus on suuri, peräti 42 prosenttia jättää kortin lunasta­matta. Syiksi epäiltiin moni­mutkaista haku­prosessia, tietämättömyyttä kortin olemassa­olosta sekä harrastus­toimintaa kohtaan koettuja ennakko­luuloja. Pieni­tuloisissa perheissä harrastus­kortilla katetaan aamu- ja iltapäivä­hoidon kustannuksia, eikä lasten osallistuminen ohjattuun harrastukseen muiden tavoin siis toteudu. Nykyisessä mallissa lapset eivät usein saa vaikuttaa harrastusten valintaan tai etenkään niiden järjestelyihin, vaan vaihto­ehdot määritellään ai­kuisten toimesta. Asiantuntija­haastattelussa toivottiin, että harrastus­kortti mahdollistaisi laa­jemman variaation erilaisia vapaa-ajan­vietto­mahdollisuuksia ja mahdollisuuden kokeilla eri­laisia harrastuksia.

Erikseen on syytä alleviivata, että Islannissa lasten ja nuorten harrastamisen ensi­sijaisena tar­koituksena ja yhteis­kunnallisen legitimaation perustana on mielekäs vapaa-aika ja hyvinvointi. Harrastamisella halutaan ehkäistä päihteiden käyttöä ja syrjäytymistä sekä edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Voidaankin sanoa, että islantilaisen “harrastus­mallin” ideologinen pe­rusta on hyvin erilainen kuin Suomessa, jossa suoraan lasten ja nuorten hyvin­vointiin liittyvät kysymykset ovat suuressa osassa harrastamista tois­sijaisessa tai epä­virallisessa asemassa.[7]

Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, ettei hallituksen esityksessä mainita YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimusta tai YK:n yleis­sopimusta vammaisten henkilöiden oikeuk­sista (SopS 27/2016), joista jälkimmäinen nimenomaisesti velvoittaa sopimus­valtioita varmistamaan, että vammaiset lapset voivat yhden­vertaisesti muiden lasten kanssa osallistua leikki-, virkistys-, vapaa-ajan- ja urheilu­toimintaan, mukaan lukien koulu­järjestelmässä tarjot­tava toiminta (30 art.).

Mallin kohderyhmä

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 1 artiklan mukaisesti kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia, ja yleissopimuksessa taatut oikeudet kuuluvat yhtä lailla kaikille lapsille iästä riippu­matta. Lapsiasiavaltuutetulle jää esityksen perusteella jokseenkin epäselväksi, miksi mallin kohderyhmän rajaus on tehty vain perusopetukseen osallistuviin lapsiin. Kohderyhmää kos­kevat perustelut (s. 21) ovat lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan lähinnä järjestelyky­symyksiä.

Kouluterveyskyselyn (2021)[8] mukaan lukiolaisista (1. ja 2. vuosi) 98 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 91,8 prosenttia harrasti jotain vähintään kerran viikossa. Toisen asteen opiske­lijoista kuitenkin noin neljännes koki, että harrastuspaikat sijaitsevat liian kaukana. Ammat­tiin opiskelevista 28,6 prosenttia ja lukiolaisista 19,4 prosenttia koki, että kiinnostavat har­rastukset olivat liian kalliita. Perusopetuksen 8.- ja 9.-luokkalaisten vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia. Vuoden 2017 Nuorisobarometrissa kaksi kolmesta 15–29-vuotiaasta vas­taajasta kertoi jättäneensä harrastuksen aloittamatta ja liki kolmannes keskeyttäneensä har­rastuksen rahanpuutteen vuoksi.[9]

 

Kuvio tutkimustuloksista. Oletko joutunut rahanpuutteen takia: Jättämään hankkimatta tarpeellisia asioita: 10 % kyllä, usein ja 35 % kyllä, joskus. Jättämään harrastuksen aloittamatta: 10 % kyllä, usein ja 29 % kyllä, joskus. Lopettamaan harrastuksen: 5 % kyllä, usein ja 23 % kyllä, joskus. Tuntemaan ulkopuolisuutta: 4 % kyllä, usein ja 22 % kyllä, joskus. Olemaan tapaamatta ystäviäsi: 4 % kyllä, usein ja 22 % kyllä, joskus. Tuntemaan häpeää: 2 % kyllä, usein ja 16 % kyllä, joskus. Karsimaan opiskeluvaihtoehtojasi: 3 % kyllä, usein ja 14 % kyllä, joskus. Valitsemaan koulutuspaikan taloudellisin perustein: 3 % kyllä, usein ja 11 % kyllä, joskus. Viivyttämään valmistumistasi: 3 % kyllä, usein ja 8 % kyllä, joskus...

Kuva: Rahanpuutteen vaikutus 15–29-vuotiaiden vastaajien harrastuksiin. Lähde: Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että myös toisen asteen opiskelijoiden harrastamista tulisi tukea entistä vahvemmin. Esimerkiksi pääministeri Marinin hallitusohjelmaankin sisältyvän ta­voit­teen nuorten syrjäytymisen ehkäisystä kannalta olisi perusteltua harkita tarkemmin sitä, että toiminta ulotettaisiin kaikkiin oppivelvollisiin. Muun muassa tutkimusjulkaisussa "Nuor­ten syrjäytymisen ehkäisyn palvelurakenne, ra­havirrat sekä seurannan haasteet" tuodaan esille, että Harrastamisen Suomen malli -toiminta oli yksi osatekijä onnistuneessa syrjäytymisen ehkäisyssä.[10] Nuoruus on syrjäytymisen kan­nalta erityisen riskialtista aikaa.

Lasten tietoisuus Harrastamisen Suomen mallista

Lapsiasiavaltuutetun tapaamisissa lasten ja nuorten kanssa on käynyt ilmi, että esimerkiksi syrjäseuduilla asuvat lapset eivät olleet kuulleet Harrastamisen Suomen mallista ja että har­rastusmahdollisuuksia pidettiin olemattomina:

ne harrastusmahdollisuudet olis ihan kiva saada tännekin”.[11]

Lisäksi koettiin, että harrastusmahdollisuudet koulun yhteydessä on suun­nattu lähinnä nuoremmille lapsille:

Mut niinku isoille ei oo semmosta… Nii ne on jotain niinko pikkulapsille jotain jalkapalloa tai jotain.[12]

Mikäli tieto harrastamisen mahdollisuudesta ei tavoita lapsia ja nuoria, todennäköisyys tarjonnan kohdentumisesta vain aktiivisten perhei­den lapsille kasvaa. Siksi on erittäin tärkeää lisätä viestintää kaikille lapsille ja huomioida, että kaikki lapset eivät kotonaan saa tietoa tai henkistä kannustusta harrastamisen aloittami­selle. Kuitenkin juuri nämä lapset ovat usein niitä, jotka harrastuksista eniten hyötyisivät.

Jyväskylässä 30.8.2022  

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Sonja Vahtera, lakimies


[1] ”Suomen harrastamisen mallin rahoitusta ja ohjeistusta pitäisi muuttaa. Koska valtakunnal­liset ohjeistukset korostavat toiminnan volyymeitä ja pitkäkestoisuutta, malli tavoittaa niitä lapsia ja nuoria, joilla on jo harrastuksia. Se ei kuitenkaan tavoita sitä pientä vähemmistöä, jolla harrastuksia ei ole ja joiden kotien kulttuuri ei tue harrastustoimintaa.” Leskelä, Käsmä, Joki­ranta, Salonen, Valtakari, Yli-Koski, Määttä: Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelurakenne, rahavirrat sekä seurannan haasteet (Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2022), s. 62.

[2] Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen. Opetus- ja kulttuuri­ministeriön julkaisuja 2017:19. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-465-8, s. 17.

[3] Ks. ei-tyhjentävä lista: YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 17 (2013) lap­sen oikeudesta lepoon, vapaa-aikaan, leikkiin, virkistystoimintaan, kulttuurielämään ja taitei­siin (CRC/C/GC/17), kohta 16.

[4] CRC/C/GC/17, kohta 15 c.

[5] CRC/C/GC/17, kohdat 24 ja 50.

[6] Ks. YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Islannille 23.6.2022 (CRC/C/ISL/CO/5–6), kohta 40.

[7] Kiilakoski, T., Pekkarinen, E. & Salasuo, M. (2020) Jääkaappimagneetteja tulen ja jään maassa - Islannin mallia etsimässä. Nuorisotutkimusverkoston Näkökulmia 53. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma53.

[9] Pekkarinen, E. & Myllyniemi, S. (2018) Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Valtion Nuorisoneuvosto. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2018/03/Nuorisobarometri_2017_WEB.pdf.

[10] Eduskunnan tarkastusvaliokun­nan julkaisu 1/2022, s. 60.

[11] Lapsiasiavaltuutetun tapaama saamelaisalueella asuva lapsi syksyllä 2021.

[12] Lapsiasiavaltuutetun tapaama saamelaisalueella asuva lapsi syksyllä 2021.