LAPS/8/2022, 10.3.2022

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan sivistys­valiokunnalle tutkimus­julkaisusta Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelu­rakenne, raha­virrat sekä seurannan haasteet

Viite: Kirjallisen lausunnon pyyntö sivistys­valiokunnalta / O 41/2020 vp

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi tutkimus­julkaisua yleis­sopimuksen näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf)

Tutkimus­julkaisun keskeinen sisältö

Edus­kunnan tarkastus­valiokunnan julkaisussa ”Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelu­rakenne, raha­virrat sekä seurannan haasteet” tarkastellaan a) nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä palvelu- ja etuus­rakenteita sekä palvelun­tuottajien välistä yhteis­työtä, b) nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn käytettyjä resursseja ja niiden kohdentumista sekä c) syrjäytymisen ehkäisyyn käytettyjen julkisten varojen vaikutuksia.

Tutkimus­julkaisun lopussa esitetään strategisen tason, palvelu­tuotantotason ja asiakas­tason suosituksia. Strategisella tasolla suosituksina on seurata rahoitus­järjestelmän vaikuttavuutta, suunnitella budjettia ja seurata sen toteutumista sekä kehittää johtamista yhdys­pinnoilla. Palvelu­tuotanto­tasolla suositellaan kehittämään moni­alaista työtä ja palvelu­tuotantoa, asiakas­tasolla suosituksena on mukauttaa suunnitelmat asiakkaiden tarpeisiin.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Tutkimus­julkaisun tavoitteet ovat hyviä ja aiheellisia, ja sen tulokset kuvaavat realistisesti ja kriittisesti nuorten syrjäytymistä ehkäisevien palvelujen nykytilaa sekä niiden vaikuttavuuden seurantaa.

• On myönteistä, että tutkimuksessa on haastateltu nuoria ja heidän näkemyksiään on huomioitu suosituksissa.

• Tutkimus­julkaisun suositukset ovat kannatettavia, mutta osin liian vaatimattomia.

• Nuorten syrjäytymisen ja rahoitus- ja palvelu­järjestelmän vaikuttavuuden seuranta­indikaattorit tulisi saada jo käyttöön.

• Nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja siihen käytettävät budjetti­varat eivät voi olla riippuvaisia poliittisesta tahto­tilasta, vaan syrjäytymisen ehkäisyn tulee olla pitkä­jänteistä toimintaa ja siihen on kohdistettava riittävät voima­varat.

• Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kannalta olennaista on turvata lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palvelut. Suomen tulee vahvistaa lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen saatavuutta.

• Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tulee olla yksi tärkeä lähtökohta sosiaaliturva­uudistuksessa.

Lapsiasia­valtuutetun kannanotot

Lapsiasia­valtuutettu pitää tutkimus­julkaisun tavoitteita ja tutkimus­kysymyksiä hyvinä ja aiheellisina. Tutkimuksen tulokset kuvaavat realistisesti ja kriittisesti syrjäytymistä ehkäisevien palvelujen nykytilaa ja niiden vaikuttavuuden seurantaa. Lapsiasia­valtuutettu yhtyy näkemyksiin esimerkiksi palvelu­kentän sirpaleisuudesta, moni­ammatillisuuden ja pitkä­jänteisen työn puutteesta, hallinnon­alojen siiloutumisesta, palvelujen vaikuttavuuden seurannan vähäisyydestä sekä poliittisen tahto­tilan merkityksestä varojen ohjautumisessa. Kiitettävänä voidaan pitää sitä, että tutkimuksessa on haastateltu nuoria ja heidän näkemyksiään on huomioitu suosituksissa.

Lapsiasia­valtuutettu pitää julkaisussa esitettyjä suosituksia kannatettavina, mutta osin liian vaatimattomina. On hyvä, että julkaisussa suositellaan rahoitus­järjestelmän vaikuttavuuden seurantaa ja sen kehittämistä. On kuitenkin syytä huomioida, että keskustelua seuranta­indikaattoreista on käyty ainakin kahden vuosi­kymmenen ajan ja että suositusten mukaiset, toisistaan riippumattomat seuranta­indikaattorit tulisi saada jo käyttöön. Luonteva taho nuorten indikaattori­tietojen kehittämiselle ja rahoitus­järjestelmän vaikuttavuuden seurannalle voisi lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan olla Itsenäisyyden juhlavuoden lasten­säätiö (Itla) tai raportin suositusten mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tai Nuorisotutkimus­seura. Indikaattori­tietojen kehittämisessä on oltava riittävästi eri tieteen­alojen osaamista ml. talous­tieteen osaamista.

Tutkimus­julkaisun tuloksissa (s. 74) todetaan, että ”poliittista tahto­tilaa valtion budjetti­varojen käyttämiseen yhteisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ei [ministeriöiden mukaan] ole” ja että ”varojen ohjautuminen on sidoksissa sen hetken poliittiseen tahtotilaan”. Suosituksissa näitä asioita ei ole nostettu esille. Lapsiasia­valtuutettu painottaa, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja siihen käytettävät budjetti­varat eivät voi olla riippuvaisia poliittisesta tahto­tilasta, vaan syrjäytymisen ehkäisyn tulee olla pitkä­jänteistä toimintaa ja siihen on kohdistettava riittävät voimavarat. Etenkin ennalta­ehkäisevien palvelujen tukeminen on taloudellisesti ja inhimillisesti järkevää, kuten julkaisussa tuodaan esille.

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (jälj. LOS) edellyttää valtioiden ryhtyvän kaikkiin tarpeellisiin lain­säädännöllisiin[1], hallinnollisiin ja muihin toimiin yleis­sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa, että valtioilla on velvoite varata riittävästi julkisia voimavaroja, jotka kohdennetaan ja käytetään tehokkaasti lasten oikeuksien täysi­määräiseen toteuttamiseen lainsäädännön, politiikkojen, ohjelmien ja talous­arvioiden kautta.[2] Valtiolla on velvoite turvata kaikkien LOS:ssa vahvistettujen oikeuksien toteutumista aktiivisin toimin ja huomioida lapsen edun ensisijaisuus (LOS 3.1 art.) kaikissa lapsiin vaikuttavissa talousarvio­päätöksissä. Lapsen edun ensisijaisuus on ratkaiseva, kun valtiot punnitsevat kilpailevia talousarvio­määrärahoja ja menojen paino­pisteitä[3]

Lapsella on LOS 24 artiklan mukaan oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyteen. Oikeus terveyteen sisältää myös ehkäisevän terveyden­huollon sekä valtion velvollisuuden kehittää sitä. Syrjäytymisen ehkäisy on tärkeässä osassa terveyden suhteen.[4] YK:n lapsen oikeuksien komitea (jälj. LOS-komitea) on erikseen ilmaissut huolensa syrjäytymisen vaikutuksista lasten terveyteen ja todennut, että ehkäisevässä terveyden­huollossa tulisi erityisesti puuttua esimerkiksi päihteiden väärin­käyttöön sekä mielen­terveyden ongelmiin.[5] Suunniteltaessa palveluja ja rahoitusta on huomattava, että syrjäytyneet lapset ovat ryhmä, joka tulisi asettaa etusijalle.[6]

Lapsiasia­valtuutettu tapaa säännöllisesti erilaisia lasten ja nuorten ryhmiä selvittääkseen heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan eri teemoista ja heille ajan­kohtaisista asioista. Viime aikoina yksi toistuva lasten ja nuorten esille nostama teema tapaamisissa on ollut mielen­terveys. Ahdistuneisuudesta, mielen­terveyden ongelmista ja mielenterveys­palvelujen saatavuuden haasteista ovat viestineet esimerkiksi Tampereen lasten parlamentin ja nuoriso­valtuuston edustajat, Vaasan nuoriso­valtuuston edustajat, Suomen Kasper ry:n Nuoret ero­vaikuttajat sekä saamelais­lapset ja -nuoret.

Valtion koulu­kodit on toistuvasti kertonut lapsiasia­valtuutetulle lasten ja nuorten vakavan päihteiden­käytön lisääntymisestä, jota myös nuorten huume­kuolemien lisääntyminen indikoi. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kannalta olennaista on turvata lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palvelut. LOS-komitea on edellisissä Suomea koskevissa loppu­päätelmissään kehottanut, että Suomen tulisi vahvistaa lasten mielenterveys­palvelujen saatavuutta ja taata kaikille lapsille pääsy tutkimuksiin ja hoitoon tarvittaessa.[7] Myös YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea (TSS-komitea) on painottanut tarvetta lasten ja nuorten erityiselle huomioimiselle mielenterveys­palveluiden saatavuuden parantamisessa.[8] Lasten terveys­palvelujen tarjoamisessa on hyvä huomioida, että TSS-komitea on määritellyt lasten terveys­palvelut sellaisiksi, joiden saavutetusta tasosta tai saatavuudesta ei tule tinkiä esimerkiksi talouden taantumaan vedoten.[9] Tämä on merkittävää ottaen huomioon myös selvityksessä mainitun haasteen toimiviksi todettujen hankkeiden jatkumisesta hallitus­kausien yli (s. 74).

LOS-komitea on myös muille valtioille antamissaan loppu­päätelmissä painottanut mielen­terveyteen liittyvien toimen­piteiden kiireellisyyttä, kehottanut painokkaasti lisäämään mielenterveys­palvelujen tarjontaa lapsille ja nuorille sekä edellyttänyt, että valtiot panostavat mielenterveys­ongelmien juuri­syiden selvittämiseen.[10] Selvityksessä mainitaan erityisinä haasteina syrjäytymiselle Suomen kontekstissa mielenterveys­ongelmien lisäksi päihteiden­käytön aiheuttamat haasteet (s. 15). Myös tähän LOS-komitea on ottanut kantaa ja edellyttänyt, että valtiot esimerkiksi osoittavat riittävästi taloudellisia resursseja nuorille suunnattuihin palveluihin, jotka ovat ehkäiseviä, haittoja vähentäviä ja riippuvuuden hoitoon tarkoitettuja.[11] LOS-komitea on ilmaissut huolensa lasten päihteiden käytöstä ja edellyttänyt Suomelta entistä vahvempia toimen­piteitä asiassa.[12] LOS-komitea on myös esimerkiksi suositellut, että valtio huolehtii nimenomaisesti nuorille suunnattujen päihde­palvelujen saatavuudesta.[13] Lapsiasia­valtuutettu on alleviivannut päihde­palvelujen kehittämistä siten, että ne vastaavat lasten ja nuorten tarpeita.[14]

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tulisi alkaa jo varhais­lapsuudesta. Nuorten palvelujen kehittämisen ohella tulee huomiota kiinnittää myös perheiden ja lasten palveluihin. Vaikka julkaisussa (s. 76) todetaan, että ”yli 18-vuotiaiden nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin palveluihin käytettiin merkittävästi vähemmän rahaa kuin alle 18-vuotiaille tarkoitettuihin palveluihin”, ei toteamusta tulisi lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan tulkita siten, että alle 18-vuotiaiden ja yli 18-vuotiaiden palvelut asetetaan taloudellisessa vertailussa vastakkain. Kaikkia lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja tulee kehittää yhden­vertaisesti, jotta julkaisussakin esille tuotu palveluketju olisi mahdollisimman sujuva nuorten kannalta.

Lisäksi lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tulee olla yksi tärkeä lähtökohta sosiaaliturva­uudistuksessa. Lapsiasia­valtuutettu tapasi vuonna 2018 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia nuoria, jotka olivat sitä mieltä, että toisella asteella opinto­lainaa ei tulisi katsoa opinto­tueksi, joka on ensisijainen ennen toimeentulo­tukea, vaan viime kädessä tulisi maksaa toimeentulo­tukea, jos taloudellinen tilanne opiskelijalla on heikko. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että nuorten taloudellinen asema turvataan kuitenkin niin, ettei kannustin­loukkuja synny.

Jyväskylässä 10.3.2022

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Terhi Tuukkanen, erikoistutkija

Sonja Vahtera, lakimies