LAPS/150/2025, 18.11.2025

Lapsiasia­valtuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi edus­kunnalle laiksi lasten koti­hoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta

Viite: VN/14657/2025

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi hallituksen esitysluonnoksen sisältöä yleissopimuksen näkökulmasta.

Hallituksen esitys­luonnoksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan, että kotihoidon tuen maksamisen edellytykseksi säädettäisiin kolmen vuoden asumisaika­vaatimus perheen molemmille vanhemmille. Yhden vanhemman perheissä asumisaika­vaatimus koskisi lapsen kanssa asuvaa vanhempaa. Asumisaika­vaatimuksen täyttymistä edellytettäisiin myös lapsen kanssa asuvalta muulta huoltajalta ja vanhemman tai muun huoltajan avio- tai avopuolisolta. Kotihoidon tukea ei siis lähtökohtaisesti maksettaisi, jos lapsen perheeseen kuuluva huoltaja tai tämän puoliso on asunut Suomessa alle kolme vuotta 16 vuotta täytettyään.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että ehdotetut muutokset ovat yhdenvertaisuuden kannalta jossain määrin ongelmallisia, vaikka ehdotusten tavoitteet – maahanmuuttajien kotoutumisen, kotimaisten kielten oppimisen ja työllistymisen nopeutuminen – sinänsä ovatkin kannatettavia.
• Ehdotusten vaikutukset riippuvat siitä, kuinka hyvin tavoitellut käyttäytymis­vaikutukset toteutuvat. On kuitenkin varsin epäselvää, miten paljon lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen lasten hoidon järjestämiseksi.
• Jos muutokset tulevat voimaan, ehdotettujen muutosten vaikutuksia tulee seurata tarkasti ja ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.
• Lapsiasiavaltuutettu pitäisi yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna, että poliittisessa päätöksen­teossa ja lainvalmistelussa harkittaisiin ja arvioitaisiin vaihtoehtoa, joka yhdenmukaisesti kannustaisi kaikkia perheitä tuomaan lapset varhaiskasvatuksen piiriin nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, mutta kuitenkin säilyttäisi jokaiselle Suomessa asuvalle perheelle vapauden päättää pienen lapsen hoidosta erityisesti kullekin lapselle parhaiten sopivalla tavalla.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Esityksellä tavoitellaan hiljattain maahan tulleiden pienten lasten vanhempien nykyistä nopeampaa kotoutumista, kotimaisen kielen oppimista ja työllistymistä erityisesti kotoutumis­palveluihin osallistumisen kautta. Lisäksi tavoitellaan lasten integroitumista ja kotimaisen kielen oppimista varhais­kasvatukseen osallistumisen kautta. Tavoitteena on, että vähemmän kuin kolme vuotta Suomessa asuneet pienten lasten vanhemmat valitsisivat lasten hoitomuodoksi nykyistä useammin varhais­kasvatukseen osallistumisen ja että vanhemmat ohjautuisivat nykyistä enemmän kotoutumis­palveluiden piiriin (HE-luonnos, s. 24). Kotihoidontukea maksettaisiin kuitenkin aina alle yhdeksän kuukauden ikäisestä lapsesta. Kotihoidon tuen kolmen vuoden asumisaika­vaatimus täyttyisi myös EU-maassa tai Euroopan talousalueen maassa tai Sveitsissä asumisen myötä, joten muutokset kohdistuvat pääasiassa kolmansista maista tuleviin maahanmuuttajiin (ks. HE-luonnos, s. 27).

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3.1 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomio­istuinten, hallinto­viranomaisten tai lainsäädäntö­elimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsella on oikeus koulutukseen, johon lasketaan myös oikeus varhais­kasvatukseen (LOS 28 artikla). Lapsen oikeuksien sopimusta valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea on korostanut varhais­kasvatuksen tärkeyttä lapselle. Oikeus koulutukseen liittyy läheisesti lapsen oikeuteen mahdollisimman täysimääräiseen kehittymiseen (6 artiklan 2 kohta). [1] Komitea myös toteaa, että ”kaikille pikkulapsille (ja heidän hyvinvoinnistaan ensisijaisesti vastuussa oleville henkilöille)” tulee taata ”pääsy tarkoituksen­mukaisiin ja tehokkaisiin palveluihin, kuten pikkulasten hyvinvoinnin edistämiseen erityisesti suunniteltuihin terveys-, hoito- ja kasvatus­ohjelmiin. Erityis­huomiota tulisi kiinnittää kaikkein haavoittuvimpiin pikkulapsi­ryhmiin ja niihin, joilla on riski joutua syrjinnän kohteeksi (2 artikla).” [2]

Sopimuksen 18 artiklan mukaan vanhemmat yhdessä vastaavat ensi­sijaisesti lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä ja valtion tulee tukea vanhempia tässä tehtävässä esimerkiksi tarjoamalla lastenhoito­palveluja (ks. myös 3.2 artikla). Lapsella on lisäksi oikeus kehityksensä kannalta riittävään elintasoon (27 artikla). Kansallinen lainsäädäntö, kuten perustuslaki, laki lapsen huollosta ja tapaamis­oikeudesta sekä varhaiskasvatus­laki, on tältä osin varsin yhdenmukainen lapsen oikeuksien sopimuksen säännösten kanssa.

Lapsiasia­valtuutettu pitää esityksen tavoitteita nopeuttaa maahanmuuttajien kotoutumista, kotimaisten kielten oppimista ja työllistymistä kannatettavina. Maahanmuuttaja­perheiden lasten varhais­kasvatukseen osallistumisella voidaan tukea lasten kielenkehitystä sekä kognitiivisia, sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja.

Kuten hallituksen esitys­luonnoksessakin todetaan (s. 25), ehdotusten vaikutukset riippuvat siitä, kuinka hyvin tavoitellut käyttäytymis­vaikutukset toteutuvat. Niiden ennustaminen on vaikeaa, sillä perheiden lasten hoitamista koskeviin päätöksiin vaikuttavat kulttuuriset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Jokainen perhe tekee päätökset omista lähtökohdistaan. On varsin epäselvää, miten paljon lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen lasten hoidon järjestämiseksi.

Hallitusohjelman mukaan tarkoituksena on toteuttaa muutos Norjan mallin mukaisesti. Norjassa lähtökohdat mallille ovat tosin melko erilaiset: asumisaika­vaatimuksena on viisi vuotta ja kotihoidon tukea on maksettu 13–23 kuukautta vanhan lapsen hoitamisesta. Heinäkuussa 2024 lapsen enimmäis­ikä laskettiin 19 kuukauteen. Norjassa malli ei tuottanut merkittäviä työllisyys- tai käyttäytymis­vaikutuksia lyhyellä aikavälillä. Esitys­luonnoksen kohdassa 5.2.2. todetaan, että sosiaali­avun käyttö erityisesti kolmansista maista tulevien lapsiperheiden kohdalla kasvoi jonkin verran ja lasten varhais­kasvatukseen osallistuminen ei lisääntynyt merkittävässä määrin mallin käyttöönoton jälkeen. Norjan kokemusten perusteella esitys­luonnoksessa arvioidaan (s. 25), että muutoksilla voisi olla tavoiteltuja käyttäytymis­vaikutuksia jonkin verran enemmän Suomessa.

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan Norjan kokemuksista on hyvin vaikea vetää johtopäätöksiä Suomeen ja kuten todettua, käyttäytymis­vaikutuksien ennustaminen ylipäätään on hyvin vaikeaa. Näin ollen, jos muutokset tulevat voimaan, ehdotettujen muutosten vaikutuksia tulee seurata tarkasti ja ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin. Muutosten kohdeperheiden taloudellinen tilanne on usein jo lähtökohtaisesti heikko. Jos lasta halutaan hoitaa kotona, vaikka perhe ei saisi kotihoidon tukea, tilanne voi heiketä entisestään. Esitys­luonnoksessa arvioidaan, tosin todeten arvion olevan epävarma, että puolet ehdotusten kohde­perheistä jäisi kotiin hoitamaan lasta vaikka eivät saisi kotihoidon tukea. Korjaaviin toimenpiteisiin tulee joka tapauksessa olla valmius nopeallakin aikataululla. Jo tämän esityksen jatko­valmistelussa olisi välttämätöntä pohtia, miten kotiin lasta hoitamaan jäävät maahanmuuttajat saataisiin entistä nopeammin ja tehokkaammin kotoutumis­palvelujen piiriin. Lapsiasia­valtuutettu pitäisi myös tärkeänä, että jatko­valmistelussa ehdotusten vaikutuksia maahanmuuttaja­perheiden taloudelliseen asemaan arvioitaisiin tarkemmin kokonaisuutena huomioiden sosiaali­etuuksiin ja työttömyys­turvaan tehdyt tai vielä suunnitteilla olevat tiukennukset.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että ehdotetut muutokset ovat yhdenvertaisuuden kannalta jossain määrin ongelmallisia, vaikka ehdotusten tavoitteet sinänsä ovatkin kannatettavia. Kotihoidon tuki on ollut tähän mennessä universaali asumis­perusteinen tuki perheille, joilla on alle kolmevuotiaita lapsia kotihoidossa tai muussa kuin kunnallisessa varhais­kasvatuksessa. Esitys­luonnoksessa on arvioitu vaihtoehtona ehdotetuille muutoksille asumisaika­vaatimuksen kohdentamista vain pääasiallisesti lasta kotona hoitavaan vanhempaan tai tukea hakevaan vanhempaan sekä sääntelyn säilyttäminen ennallaan. Sen sijaan vaihtoehtona ei ole mietitty kotihoidon rajaamista kaikkien perheiden osalta esimerkiksi siten, että sitä maksettaisiin vain kahteen ikävuoteen asti.

Lapsiasiavaltuutettu pitäisi yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna, että poliittisessa päätöksen­teossa ja lainvalmistelussa harkittaisiin ja arvioitaisiin vaihtoehtoa, joka yhdenmukaisesti kannustaisi kaikkia perheitä tuomaan lapset varhais­kasvatuksen piiriin nykyistä varhaisemmassa vaiheessa mutta kuitenkin säilyttäisi jokaiselle Suomessa asuvalle perheelle vapauden päättää pienen lapsen hoidosta erityisesti kullekin lapselle parhaiten sopivalla tavalla. Kelan kyselyn mukaan valtaosa vanhemmista piti 1,5–2 vuoden ikää sopivimpana ikänä aloittaa varhaiskasvatus. Vuonna 2023 tehdyssä kyselyssä etenkin äidit olivat valmiita laittamaan lapsen kodin ulkopuoliseen hoitoon nuorempana kuin aiemmin verrattuna vuonna 2019 tehtyyn kyselyyn. [3]

 

Jyväskylässä 18.11.2025

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, juristi