Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallituksen esitysluonnoksesta lastensuojelulain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

 

5. Onko esityksessä ehdotettu 49 a §:n 2 momentin c-kohdan päihdehoidon vieroitushoidon ja kuntoutuksen sekä sijaishuollon integroitua palvelu ja sitä koskeva päätöksenteko (49 b §) sääntelyltään selkeä ja toteutettavissa käytännössä?

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan kyseiset säännökset ovat sinänsä selkeitä, mutta valtuutettu huomauttaa, että myös 37 b §:n nojalla voidaan perustelujen mukaan puuttua lapsen vakavaan päihdeongelmaan. Näiden kahden säännöksen suhde jää epäselväksi erityisesti siitä nä­kökulmasta, että lapsen vakavaan päihdeongelmaan on vaikea puuttua avohuollon tukitoi­min. On selvää, että lapsen päihdeongelmaan tulisi puuttua kiireellisesti ja tehokkaasti, sillä se usein johtaa kasvaviin muihin ongelmiin ja raskaampaan avun tarpeeseen.

Lisäksi lapsiasiavaltuutettu toteaa 49 a §:n osalta seuraavaa. Säännöksen perusteluissa painotetaan lapsen edun mu­kaista palvelukokonaisuutta, mikä on myönteistä. Esitysluonnoksen perusteluissa (s. 157) todetaan, että vaativaan sijaishuoltoon ohjautuvilla lapsilla tuen tarpeet linkittyvät usein toisiinsa ja niihin vastaaminen edellyttää monialaista tukea. Muutosehdotuksen riskinä on, että lapsi joutuu siirtymään eri laitosten välillä saadakseen tarvitsemansa tuen kokonaisuudessaan. Tämä voi myös osaltaan johtaa siihen, että avun saanti tosiasiallisesti hidastuu ja vaikeutuu, vaikka säännöksellä päinvastaista tavoitellaankin. 

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että on myös huolehdittava siitä, että vaativan sijaishuollon integroidusta palvelusta ei muodostu muun palvelujärjestelmän puutteita paikkaava pal­velu silloin, kun lapsi tarvitsisi ensisijaisesti terveydenhuollon/erityissairaanhoidon palve­lua. Tällainen riski on tunnistettavissa erityisesti lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä sijais­huollon integroidun palvelun osalta.

 

6. Esityksessä ehdotetaan erityisen huolenpidon palvelun tuottamisen keskittämistä julkisen sektorin toimijoille (60 d §). Muutokseen esitetään pitkää siirtymäaikaa vuoteen 2026 asti. Mitä käytännön vaikutuksia näette ehdotuksilla olevan?

Erityisen huolenpidon palvelujen tuottamisen keskittäminen julkiselle sektorille voi olla järkevää, mutta lapsiasiavaltuutettu pitäisi hyvänä, että tätä perusteltaisiin selkeämmin ja laajemmin. Lapsiasiavaltuutettu painottaa, että jos keskittämiseen päädytään, on huolehdittava siitä, että julkisen sektorin toimijoilla on riittävästi resursseja ja että se pystyy tarvittaessa vastaamaan myös nopealla tahdilla resurssitarpeen kasvuun. 

 

7. Esityksessä ehdotetaan vähimmäishenkilöstömitoituksia vaativan sijaishuollon ja erityisen huolenpidon palveluihin (59 a §). Mitoitukset porrastetaan vuosille 2022–2026, täysimääräisinä mitoitukset tulisivat voimaan vuonna 2026. Mitä käytännön vaikutuksia näette ehdotuksella olevan?

Lapsiasiavaltuutettu pitää asuinyksiköiden henkilöstömitoituksia erittäin kannatettavina ja välttämättöminä. Toistamme jo arviomuistioon antamassamme lausunnossa olleen huomau­tuksen: vaikka 4 momentin (arviomuistiossa 3 mom.) mukaan henkilöstön määrä on suh­teutettava tarpeen mukaan (pykälässä säädetyt edellytykset huomioon ottaen), on mitoitusta seurattava tarkasti, ettei vähimmäismäärästä muotoudu käytännössä myös maksimi. Ja toi­saalta, epäselvää on, onko mitoituksesta mahdollista poiketa myös alaspäin mainittujen edel­lytysten puitteissa.

 

8. Esityksessä ehdotetaan uutta säännöstä kiinnipitämisestä lapsen laitoksesta poistumisen estämiseksi (68 a §). Onko sääntely riittävän selkeä ja millaisia käytännön vaikutuksia näette ehdotuksella olevan?

Lapsiasiavaltuutettu kiittää, että esitykseen on otettu mukaan aiemmassa lausunnossamme esi­tetty ehdotus siitä, että kiinnipitoa voitaisiin käyttää myös sen estämiseen, että lapsi karkaa laitoksesta esimerkiksi ikkunasta, ovesta tai laitoksen piha-alueelta. Säännöksen perusteluissa on kiitettävästi tunnistettu ja tunnustettu tilanteiden kiireellinen luonne ja välttämättömyys kyetä tekemään ratkaisu liikkumisvapauden rajoituksesta ja kiinnipidosta nopeasti.

 

9. Esityksessä ehdotetaan muutettavan luvatta laitoksesta poistuneen lapsen palauttamista koskevaa nykyistä säännöstä (69 a §) siten, että siinä säädetty kiinniottaminen mahdollistaa poliisille toimivallan lapsen kiinniottamiseksi virka-apuna. Poliisin virka-avun antamisesta säädetään tarkemmin uudessa 69 b §:ssä. Onko ehdotettujen 69 a § ja 69 b § sääntely riittävän selkeä ja millaisia käytännön vaikutuksia näette eh­dotuksilla olevan?

Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvänä, että sääntelyssä täsmennetään lastensuojelulaitoksen ensisijaista ja ennakoivaa velvollisuutta selvittää lapsen tilanne ja ryhtyä toimenpiteisiin lapsen palauttamiseksi sijaishuoltopaikkaan. Lapsiasiavaltuutettu pitää myös myönteisenä, että lapsi voidaan tarkastaa auton ulkopuolella ja, että tähän voidaan 66 §:n mukaisesti käyttää metallinilmaisinta, joka vähentää tarvetta muille, enemmän lapsen yksityisyyttä loukkaaville tarkastustavoille. Lisäksi on hyvä, että lasta voidaan pitää kiinni autossa turvallisuuden var­mistamiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu pitää valitettavana, ettei lastensuojelulaitokselle edelleenkään esitetä mahdollisuutta tehdä poliisille katoamisilmoitusta lapsen poistuttua laitoksesta tai hänen jäädessään palaamatta lomilta. Esitysluonnosta edeltäneen arviomuistion perusteluihin (s. 136) vielä sisältyi toteamus siitä, että laitos tekee katoamisilmoituksen tai virka-apupyynnön poliisille, jos lapsi on välittömässä vaarassa, mutta esitysluonnoksessa ei enää sitäkään ole. Nyt ehdotettujen 69 a § ja 69 b § sekä niiden perustelujen mukaan jää epäselväksi muun mu­assa, missä tilanteissa virka-apua poliisilta pyydetään ja kenen tekemään katoamisilmoituk­seen (tai ilmoitukseen lapsen etsintäkuuluttamisesta) poliisille viitataan (s. 175).

Esitysluonnos on tässä kohdin muutoinkin epäselvä: eri kohdissa kuvataan ilmoituksen teke­mistä sosiaalipäivystykseen, polii­sille jne. virka-aikana tai virka-ajan ulkopuolella. Haasteel­lista ja pääsääntöisesti kiireellistä tilannetta varten olisi tärkeää olla täsmälliset ja selkeät oh­jeet, miten toimitaan.

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan kiinniotto-käsitettä tulisi täsmentää. Säännöksessä todetaan, että ”laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä ja toimi­valtaisella sosi­aalihuollon viranhaltijalla on oikeus ottaa luvatta laitoksesta poistunut lapsi kiinni lapsen pa­lauttamiseksi takaisin laitokseensa.” Perusteluissa (s. 174) täsmennetään, ettei kiinniottami­nen tarkoita minkäänlaista lapsen fyysistä koskettamista. Kiinniottaminen yleensä tarkoittaa jonkinlaista koskettamista, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla voimakeinon käyttämistä. On kaikkien osapuolien etu, että kiinniottotilanteessa on selvää, mitä toimi­val­tuuksia kiinniottoon kuuluu.

Lapsiasiavaltuutettu on esittänyt, että joissain erittäin poikkeuksellisissa palautustilanteissa kiinni­pitoa tai vastaavaa rajoitusta voitaisiin käyttää lapsen ohjaamiseksi kulkuneuvoon esimerkiksi kädestä tai hartiasta ohjaamalla. Käytän­nössä lapselle tutun ohjaajan ohjaus esimer­kiksi kä­destä tai hartiasta ohjaamalla olisi lapsen kannalta lievempi puuttuminen fyysiseen koske­mattomuuteen kuin poliisiviranomaisen tekemä kiinniotto. Lapsiasiavaltuutettu koros­taa, että sääntelyn tulisi olla yksiselitteistä, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Sääntelyllä tulisi myös turvata sekä lapsen että työntekijöiden turvallisuus ja oikeudet.

 

10. Esitys sisältää muutoksia työryhmän ehdotuksiin päihdehoidon vieroitushoidon ja kuntoutuksen sekä erityisen huolenpidon jakson aikana tehtävistä rajoitustoimenpi­teistä ja yhteydenpidon erityisestä rajoittamisesta (71 § ja 72 §). Millaisia vaikutuksia ehdotetuilla muutoksilla näette olevan lapsen päihdehoidon vieroitushoidon ja kun­toutuksen sekä erityisen huolenpidon jakson toteuttamiseen?

Esitysluonnoksessa luetellaan paljon erityisiä rajoitustoimenpiteitä, minkä vuoksi on vaikea hahmottaa, mikä rajoitustoimenpide ei kuulu erityisten rajoitustoimenpiteiden piiriin. Lisäksi epäselväksi jää, voivatko yksityiset laitokset jatkossa järjestää erityistä päihde­hoitoa, kun päihdehoitoa antaville yksiköille esitetään laajasti mahdollisuus erityisiin rajoitustoi­menpiteisiin, jotka kohdistuvat lapsen perusoikeuksiin.

 

11. Vapaamuotoiset huomiot edellä mainittuihin säännöksiin:

Ehdotetun 60 b §:n osalta toteamme seuraavaa. Lapsen hengen, terveyden ja kehityksen kan­nalta voi joissain tapauksissa olla oleellinen mer­kitys sillä, että erityisen huolenpidon jakso on aiempaa pidempi. Jos jakson perusteena on esimerkiksi vakava päihteidenkäyttö, on en­siarvoisen tärkeää, että jakso on riittävän pitkä hoidon tavoitteiden toteutumiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu kuitenkin samalla muistuttaa, että puolen vuoden jakso on lapsen ja nuoren elämässä todella pitkä aika. Lapsen ai­kakäsitys ja kokemus ajan kulusta poikkeaa ai­kuisten kokemuksesta ja siksi kasvatuksessa on huomioitava myös erossaolon negatiiviset vaikutukset esimerkiksi lapsen ystävyyssuhtei­siin. Nuorten tarvetta sosiaaliseen kanssa­käymiseen ja yhdessäoloon toisten nuorten kanssa on kunnioitettava siksikin, että sosiaali­nen kanssakäyminen on välttämätöntä nuorten kehi­tyksen kannalta edesauttaen esimerkiksi identiteetin ja yhteenkuuluvuuden löytämistä.[2]

Lapsiasiavaltuutettu alleviivaa sen tärkeyttä, ettei erityisen huolenpi­don jaksoa pitkitetä EHO-jaksoja ketjuttamalla. Tätä tulee valvoa tarkasti. On huomattava, että pitkä erityisen huolenpidon jakso todennäköisesti voi myös estää lapsen paluun entiseen sijaishuoltopaik­kaansa, sillä sijaishuoltopaikat eivät voi pitää paikkoja tyhjillään näin kauan – ainakaan ilman erillistä korvausta. Lapsen hoidon pysyvyyden ja ihmissuhteiden jatkuvuu­den kannalta tämä tulee muodostamaan ongelman, sillä käytännössä EHO-jakso tulee usein merkitsemään uutta sijoitusta. Myös esitysluonnoksen perusteluissa tunnustetaan sijoi­tuspaikan vaihtumisen ne­gatiiviset vaikutukset lapselle: ”Toistuvat sijoituspaikkojen vaihdok­set vahvistavat lapsen tun­netta siitä, että kukaan ei pysty asettamaan hänelle rajoja eikä aut­tamaan, ja heikentävät hä­nen luottamustaan muihin ihmisiin.” (s. 78) Lapsiasiavaltuutettu painottaa tämä näkökulman huomioimista käytännössä.

Esitysluonnoksessa ehdotetut muutokset antavat viranomaisille ja lastensuojelun laitos­hoidon työntekijöille aiempaa huomattavasti laajemmat valtuudet rajoittaa lasten perusoi­keuksia. Tämän vuoksi lain toteutumista olisi syytä seurata tarkasti ja suunnitelmallisesti, varata tähän seurantaan riittävät resurssit ja tarvittaessa tehtävä nopeita korjausliikkeitä. Li­säksi on syytä muistaa, ettei muiden palvelujen, kuten erityisopetuksen, psykiatrian, vam­maispalvelujen ja päihde­hoidon, puutteita tule paikata lastensuojelulakia muuttamalla.

Lasten oikeusturvan toteutumisen kannalta on kannatettavaa, että päätösvalta esimerkiksi palvelu­tarpeen arvioinnista on viranhaltijalla. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei se johda byrokratian jäykkyyden tai henkilöstövajeen vuoksi kohtuuttomiin tilanteisiin ja tuen ja hoi­don saannin viivästyksiin.

Lapsiasiavaltuutettu nostaa esiin myös turvapaikanhakijalasten sekä paperittomien lasten ti­lanteen lastensuojelussa. Turvapaikanhakijalasten etenkin yksin tulleiden alaikäis­ten, kan­nalta on hyvä, että hallituksen esityksessä (25 §) laajennetaan ilmoitusvelvollisuuden piiriä. Turvapaikanhakijalasten erityistilanne olisi hyvä huomioida etenkin lain käytännön sovelta­misessa laajemminkin. On tärkeää ehkäistä erilaisten tulkintakäytäntöjen ja -epäselvyyksien syntymistä kun­nissa ja turvata kohdennettu ja tehokas puuttuminen lapsen tarpeisiin perus­tuen. Paperit­tomat lapset kuuluvat lastensuojelulain soveltamisalan piiriin perustuen viime­kädessä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 2 artiklaan, joka kieltää Suomen lainkäyt­töpiirissä ole­vien lasten syrjinnän mm. lapsen alkuperään, vanhemman asemaan tai muuhun seikkaan pe­rustuen. Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että paperittomien lasten yhden­vertaiseen kohte­luun kiinnitettäisiin käytännössä huomiota, eikä oikeuksien toteutuminen jäisi riippumaan oleskelukunnasta.

Lastensuojelulakia on vuosien kuluessa muutettu usein ja yhdessä sosiaalihuoltolain kanssa, ja se muodostaa kokonaisuuden, joka on hyvin haastava ja monin kohdin vaikeaselkoinen. Lastensuojelulain kokonaisuudistus olisi käynnistettävä pikimmiten. Vähintäänkin nyt ehdo­tettavien muutosten täytäntöönpanoa tulee seurata alusta alkaen huolellisesti. Säädöksiä so­veltavien ammattihenkilöiden täydennyskoulutukseen tulee panostaa.

Lapsiasiavaltuutettu on useissa yhteyksissä vaatinut lastensuojelun kansallisen koordinaa­tion, ohjauksen ja tutkimuksen vahvistamista. Viimeksi asiaa esitettiin 26.10.2020 lapsiasia­valtuutetun järjestämässä pyöreän pöydän tilaisuudessa lastensuojelun laitoshoidon tulevai­suudesta, jossa edustettuna oli 20 instituutiota lastensuojelun eri sektoreilta. Lastensuojelu­lakia muutettaessa siihen olisi tarkoituksenmukaista lisätä velvoite lastensuojelun kansalli­sen koordinaation, ohjauksen ja tutkimuksen vahvistamisesta.

Lopuksi huomautamme, että esityksessä on jonkin verran kirjoitusvirheitä, jotka ajoittain vaikeuttavat luetun ymmärtä­mistä. Esimerkiksi s. 185: ”Neuvottelukunnan tehtäviin ei kuulu julkisen vallan käyttö neuvot­telukunnalle asetettavat tehtävät edellyttäisi virkavastuuta.”

 

Jyväskylässä 20.5.2021

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Sonja Vahtera, lakimies

Merike Helander, lakimies