LAPS/37/2022, 10.6.2022

Lapsiasia­valtuutetun lausunto sosiaali- ja terveys­ministeriölle hallituksen esitys­luonnoksesta laeiksi sosiaalihuolto­lain, terveydenhuolto­lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Viite: VN/23566/2021

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitys­luonnosta yleis­sopimuksen näkö­kulmasta.

Lapsiasia­valtuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf)

Hallituksen esitys­luonnoksen keskeinen sisältö

Esitys­luonnoksessa ehdotetaan, että muu mielen­terveys- ja päihde­palveluja koskeva sääntely kuin tahdosta riippumatonta hoitoa tai valtion mieli­sairaaloita koskeva sääntely kumottaisiin mielenterveys­laista ja päihdehuolto­laista.

Kyseisistä palveluista säädettäisiin jatkossa sosiaali­huollon palvelujen osalta sosiaalihuolto­laissa ja terveyden- ja sairaan­hoidon osalta terveydenhuolto­laissa. Päihdehuolto­lain sääntely koskien tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä väki­valtaisuuden perusteella kumottaisiin.

Lisäksi ehdotetaan, että selkeytettäisiin mielen­terveys-, päihde- ja riippuvuus­palvelujen toteuttamista osana perus­terveyden­huoltoa, erikois­sairaanhoitoa ja sosiaali­huollon yleisiä palveluja, päihde- ja riippuvuus­palveluja tarjoavissa yksiköissä sekä näitä palveluja tarvitseville asiakkaille kohdennettuina sosiaali­huollon palveluina.

Lisäksi näiden palvelujen osalta selvennettäisiin sosiaali- ja terveyden­huollon tehtäviä ja vastuun­jakoa sekä vahvistettaisiin sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen yhteen­sovittamista ja järjestämistä tarvittaessa yhteisesti toteutettuina palveluina.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasia­valtuutettu pitää yleisesti ottaen tavoitteita kannatettavina. Muutokset vaativat lain­säädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toiminta­tapojen muutosta, joten täytäntöön­panolle tulee olla jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.
• Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että mielen­terveys- ja päihde­lainsäädännön muutoksia arvioidaan huolellisesti lasten oikeuksien ja hyvin­voinnin näkö­kulmasta ja pyritään luomaan lain­säädäntöä, joka varmistaa lapsen edun – ja siten lapsen oikeuksien – mahdollisimman täysi­määräisen toteutumisen.
• Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikois­tason mielen­terveys- ja päihde­huoltoon. Paino­pisteen tulee olla ehkäisevissä ja perus­tason palveluissa.
• Lapsiasia­valtuutettu pitää valitettavana, että esitys­luonnos ei koske koulu- ja opiskelu­terveydenhuollon järjestämistä, vaikka riskiksi on tunnistettu, että perus­terveyden­huollon avo­sairaanhoito ja mielen­terveys- ja päihde­häiriöiden hoito sen osana jää hajanaiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin koulu­ikäisille.
• Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään pikaisestikin lain­säädäntö- ja/tai muihin toimiin, jos nyt ehdotettavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa parannusta.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Mielen­terveys- ja päihde­palvelut lapsen oikeuksien näkö­kulmasta

YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 24 artiklassa taataan kaikille lapsille oikeus mahdollisimman hyvään terveyden­tilaan. Artiklan 2. kohdan mukaan sopimus­valtiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista terveys­palveluista. Kaikissa lasta koskevissa päätöksissä ja muissa toimissa on ensi­sijaisena harkinta­perusteena oltava lapsen etu (LOS 3.1). Oikeus terveyteen on yksi lapsen edun keskeisistä elementeistä.[1]

Yleis­sopimuksen täytäntöön­panoa ohjaavan ja valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean (jälj. komitea) mukaan ”lasten oikeus terveyteen ei ole tärkeä pelkästään itsessään, vaan tämän oikeuden toteutuminen on myös välttämätöntä kaikkien muiden yleis­sopimuksen mukaisten oikeuksien nauttimisen kannalta. Lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutuminen riippuu myös monien muiden yleis­sopimuksessa määriteltyjen oikeuksien toteutumisesta”.[2]

Komitea toteaa, että terveyttä koskeva oikeus on kattava oikeus, ”johon ei sisälly pelkästään oikea-aikainen ja tarkoituksen­mukainen sairauksien ehkäisy, terveyden edistäminen ja sairauksien parantaminen sekä kuntouttavat ja palliatiiviset palvelut, vaan johon kuuluu myös lasten oikeus kasvaa ja kehittyä täysi­määräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan ja asua olo­suhteissa, joissa he voivat saavuttaa parhaan mahdollisen terveyden­tilan, mikä taataan toteuttamalla lasten terveyden tausta­tekijöihin vaikuttavia ohjelmia”.[3]

Komitea korostaa, että kokonais­valtainen lähestymis­tapa terveyteen asettaa lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutumisen osaksi laajempia kansain­välisiä ihmisoikeus­velvoitteita. Myönteistä on, että hallituksen esitys­luonnoksessa on nostettu esiin kohdassa 2.1.2 näitä keskeisiä ihmisoikeus­velvoitteita.

Komitea on nostanut mielen­terveys- ja päihde­hoidon esiin myös Suomelle yleis­sopimuksen määräaikais­raportoinnin yhteydessä antamissaan päätelmissä, joista viimeisimmät on saatu komitealta vuonna 2011.[4]

Niissä komitea ilmaisi huolensa lasten mielenterveys­palvelujen riittämättömyydestä sekä muun muassa masennuksen ja itse­murhien suuresta esiintyvyydestä ja ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten lisääntyneestä lääkkeellisestä hoidosta.

Komitea suositteli, että Suomi vahvistaa lapsille tarkoitettuja mielenterveys­palveluja ja takaa pääsyn tarvittaviin tutkimuksiin ja hoitoihin sekä tehostaa toimia itse­murhien estämiseksi. Lääkkeellisen hoidon määräämistä tulee seurata edellä mainituissa tilanteissa ja kohdentaa nykyistä enemmän psykologisia sekä koulutus- ja sosiaali­huollon toimia ja hoitoa ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten vanhemmille ja opettajille. Suomen tulee harkita tietojen kokoamista ja analysoimista eriteltyinä päihteen ja käyttäjän iän mukaan pystyäkseen seuraamaan lasten mahdollista psyko­stimulanttien väärin­käyttöä.[5]

Suosituksissaan komitea kehotti varmistamaan, että laitoksiin sijoitetut lapset saavat tarvittaessa mielenterveys­palveluja.[6] Lisäksi komitea kehotti järjestämään riittävät mielenterveys­palvelut sekä terapia- ja psykiatri­palvelut ilman huoltajaa maahan saapuneille ala­ikäisille turvapaikan­hakijoille[7] ja huolehtimaan siitä, että romani- ja saamelais­lapset saavat mielenterveys­palveluja ja muita terveyden­huollon palveluja omalla kielellään.[8]

Suomen valtion yhdistetyn 5. ja 6. määräaikais­raportin käsittely alkaa komiteassa syksyllä 2022 (pre-session). Kesällä 2019 jättämässään raportissa valtio viittaa muun muassa THL:n selvitykseen (2015), jonka mukaan nuorten mielenterveys­palvelujen saatavuus opiskelu­huollossa sekä palvelujen henkilö­resurssien määrä ovat kehittyneet myönteisesti.

Lisäksi valtio viittaa raportissaan THL:n raporttiin (2018), jossa todetaan, että perus­terveyden­huollossa ei kuitenkaan kyetä antamaan mielen­terveys­ongelmista kärsiville lapsille riittävää tukea, apua ja palveluja, vaan heidät ohjataan erityis­terveyden­huollon piiriin ja LAPE-ohjelmassa vahvistettuihin matalan kynnyksen mielen­terveys­palveluihin.

Raportissa todetaan, että ADHD:n ja ADD:n hoidosta on annettu Käypä hoito -suositus ja että koulu­terveydenhuollon ammattilaisia on koulutettu tältä osin.[9] Raportissa kuvataan myös tiiviisti päihde­ongelmaisten perheille annettavaa tukea[10], nuorille suunnattua ehkäisevää päihde­työtä[11] ja alkoholi­lain muutoksia[12]. 

Raportin jättämisen ajan­kohdasta johtuen siinä ei ole otettu huomioon esimerkiksi korona­pandemian vaikutuksia mielen­terveys- ja päihde­palvelujen saatavuuteen. Näitä vaikutuksia toden­näköisesti nousee kuitenkin esiin ainakin komitealle annettavissa lisä­raporteissa.

Tutkimusten tuloksia

Kouluterveys­kyselyn 2021 mukaan suuri osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta tulokset kertovat myös, että joukossa on paljon lapsia ja nuoria, joilla on mielen­terveyteen ja päihteiden käyttöön liittyviä haasteita. Moni nuori kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta – noin kolmannes tytöistä ja noin kahdeksan prosenttia pojista – ja yksinäisyyttä – noin neljännes tytöistä ja noin kymmenen prosenttia pojista. Tyttöjen ahdistus on lisääntynyt selkeästi vuodesta 2019 (20 % => 30 %). Myös terveytensä huonoksi ja keskin­kertaiseksi kokevien määrä on kasvanut vuodesta 2019 kaikissa ryhmissä. Vaikka humala­hakuinen juominen väheni vuoteen 2015 saakka, lasku on sittemmin tasaantunut. Humala­hakuisesti juo vähintään kerran kuussa 8.- ja 9.-luokkalaisista yhdeksän prosenttia, lukiolaisista 15 prosenttia ja ammattiin opiskelevista lähes neljännes. Kannabiksen käyttö (kokeilu) on pysynyt melko samanlaisena viime vuosina ja kokeilijoiden määrä vaihtelee kahdeksasta prosentista (8. ja 9. lk) 17 prosenttiin (ammattiin opiskelevat).[13]

Vuonna 1997 Suomessa syntyneistä ihmisistä mielen­terveyden häiriön diagnoosi oli kirjattu hieman yli viidennekselle (20,7 %) erikois­sairaanhoidon poli­klinikka- tai osasto­hoidon yhteydessä täysi-ikäisyyteen mennessä. Yleisesti ottaen psykiatrisia diagnooseja määrättiin suhteellisesti lähes yhtä paljon syntymä­kohortin tytöille (20,4 %) ja pojille (21,0 %) seurannan aikana. Kelan korvaamien psyyken­lääkkeiden ostoja oli yhteensä hieman yli joka kymmenennellä kohorttilaisella (11,2 %, n = 6 375) aika­jaksolla 1.1.2004–31.12.2015. Hieman yli puolet (56,1 %, n = 3 575) käyttäjistä oli tyttöjä.[14]

Mielen­terveyden häiriön diagnooseja oli erityisen paljon lasten­suojelun sijais­huollossa olleilla lapsilla: vuonna 1997 Suomessa syntyneistä, kodin ulko­puolelle sijoitetuista lapsista (joita oli 5,7 % kohortista) peräti 63 prosentilla oli jokin neuro­kehityksen häiriön tai psykiatrisen häiriön diagnoosi.[15] Tiivistetysti voidaan todeta, että lastensuojelu­palveluissa kohdataan ja kannatellaan usein mielen­terveyden häiriön vuoksi oireilevia lapsia ja nuoria.

On syytä huomauttaa, että huolimatta komitean suosituksista lasten ja nuorten psyyke­lääkkeiden käyttö on vain lisääntynyt. Vuonna 2008 esimerkiksi ADHD-lääkitystä käytti 1,26 prosenttia 6–12-vuotiaista pojista ja 0,21 prosenttia 6–12-vuotiaista tytöistä, kun vastaavat luvut vuonna 2018 olivat 4,42 prosenttia pojista ja 0,99 prosenttia tytöistä. Teini-ikäisistä, 13–17-vuotiaista pojista ADHD-lääkettä käyttävien osuus nousi 0,93 prosentista 4,21 prosenttiin ja teini-ikäisistä tytöistä 0,14 prosentista 1,28 prosenttiin. Huomion­arvoista on, että ADHD-lääkkeiden käyttö on merkitsevästi yleisempää loppu­vuodesta syntyneillä lapsilla.[16]

Esitys­luonnoksen tavoitteet

”Esityksen yleisenä tavoitteena on parantaa mielen­terveys-, päihde- ja riippuvuus­palvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhden­vertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikä­ryhmissä. Esityksen tavoitteena on selkeyttää sosiaali- ja terveyden­huollon palvelu­toimintaa siten, että se mahdollisimman hyvin loisi edellytykset jatkaa kehittämis­työtä tulevilla hallitus­kausilla. --- Turvaamalla asiakkaan ja potilaan kokonais­valtaiseen hoidon ja palvelujen tarpeeseen vastaava palvelujen kokonaisuus pyritään osaltaan vähentämään myös tahdosta riippumattoman hoidon käyttöä. Lisäksi esityksen tavoitteena on yhdistää mielen­terveyteen ja päihteisiin sekä riippuvuuksiin liittyvät palvelut aikaisempaa selkeämmin osaksi muuta sosiaali- ja terveyden­huoltoa sekä vähentää palvelujen käyttöön liittyvää leimautumista." (s. 63-64.)

Lapsiasia­valtuutettu pitää yleisesti ottaen tavoitteita kannatettavina. Sosiaali- ja terveyden­huollon entistä tiiviimmällä ja joustavammalla yhteis­työllä voidaan parantaa palvelujen laatua ja saatavuutta. Se vaatii kuitenkin lain­säädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toiminta­tapojen muutosta, joten täytäntöön­panolle tulee olla myös jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.

Seuraavassa esitämme huomioita esitys­luonnoksen ehdotuksiin lasten oikeuksien toteutumisen näkö­kulmasta.

Kannanotot esitys­luonnoksen ehdotuksiin

Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että mielenterveys- ja päihde­lainsäädännön muutoksia arvioidaan huolellisesti lasten oikeuksien ja hyvin­voinnin näkökulmasta ja pyritään luomaan lain­säädäntöä, joka varmistaa lapsen edun – eli lapsen oikeuksien – mahdollisimman täysi­määräisen toteutumisen. 

Hallituksen esitys­luonnokseen sisältyy lapsi­vaikutusten arviointi (kohta 4.2.3.6), joka kuitenkin on varsin yleisellä tasolla ja pitkälti kuvaa esitykselle asetettuja tavoitteita. Sen perusteella on vielä vaikea arvioida, miten muutokset tulevat konkreettisesti vaikuttamaan lasten mielen­terveys- ja päihde­ongelmiin ennalta ehkäisevästi ja sitä, voidaanko niiden avulla varmistaa, että lapset saavat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ongelmiin puuttuminen on vaikuttavaa ja tehokasta.

Lapsiasia­valtuutettu pitää hyvänä, että esitys­luonnoksessa ehdotetaan selkeytettäväksi sosiaali- ja terveyden­huollon yhteisiä palveluja koskevia sosiaalihuolto­lain ja terveydenhuolto­lain säännöksiä, ja siten jatkossa palvelujen toteuttaminen moni­ammatillisesti sosiaali- ja terveyden­huollon yhteis­työnä selkeytyisi ja tehostuisi (mm. s. 65). Säännökset koskevat kaikkia ikä­ryhmiä, myös lapsia.

Lapsi­vaikutusten arviointi -kohdassa (s. 89) todetaan, että ”[l]asten ja nuorten mielenterveys­palveluiden kokonaisuuden riittävyyteen vaikuttaa oleellisesti se, miten arki­ympäristö tukee mielen­terveyttä ja päihteettömyyttä, ja miten perus­terveydenhuollon palvelut ja yleiset sosiaali­huollon palvelut tukevat lapsia, nuoria ja heidän läheisiään. Lasten ehkäisevä terveyden­huolto ja perus­terveydenhuollon avo­sairaanhoito järjestetään erikseen, samoin osittain opiskelu­terveydenhuollon ehkäisevä työ ja avo­sairaanhoito.”

Tästä huolimatta esitys ei koske koulu- ja opiskelu­terveydenhuollon järjestämistä, joten sillä ei ole vaikutusta tiedossa oleviin palvelu­järjestelmän rakenteellisiin ongelmiin, tai vaikutusta on hyvin vähän.

Lapsiasia­valtuutettu pitää erittäin valitettavana, että tällainen rajaus tehdään, vaikka valmistelussa on tunnistettu riski siihen, että ”perus­terveydenhuollon avo­sairaanhoito ja mielen­terveys- ja päihde­häiriöiden hoito sen [koulu- ja opiskelu­terveydenhuollon järjestämisen] osana jää hajanaiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin koulu­ikäisille”.

Lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palveluihin pääsyssä on ollut suuria haasteita jo pitkään, ja ne ovat kärjistyneet korona­pandemian aikana, joten on kestämätöntä, että asioiden kuntoon saattamista siirretään edelleen epä­määräiseen tulevaisuuteen.

Esitys­luonnoksessa todetaan, että ”[t]erveyden­huollon mielen­terveys- ja päihde­huollon palvelut tulisi järjestää moni­muotoisesti, jatkuvuutta varmistaen ja huomioiden terveyden hoitaminen kokonaisuutena” (s. 1), ja moni­muotoisuuteen viitataan monissa kohdin esitystä (mm. s. 71-72).

Esitys­luonnoksen mukaan moni­muotoisuudella tarkoitetaan terveyden­huollossa, että palveluja on kyettävä tarpeen mukaisesti järjestämään myös muutoin kuin sairaala­osastolla tai poli­klinikalla tapahtuvan vastaanotto­käynnin muodossa (s. 81). Sosiaali­huollon osalta esitys­luonnoksessa ei ilmeisesti ole vastaavaa määritelmää.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että moni­muotoisuuden tulee pitää sisällään myös lapsille ja nuorille soveltuvat palvelut, niin erilaiset hoito- ja tukimuodot ja menetelmät kuin niiden kehittämisen.

Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikoistason mielen­terveys- ja päihde­huoltoon. Paino­pisteen tulee olla ehkäisevissä ja perustason palveluissa. Perus­palveluihin tulee päästä viivytyksettä, ja tässä esimerkiksi koulu- ja opiskelija­terveydenhuolto on merkittävässä roolissa. Yhtä lailla siirtymisen erikois­palvelujen piiriin tarvittaessa tulee olla sujuvaa ja viivytyksetöntä. Tarvittaessa lapsen on päästävä ympäri­vuorokautiseen osasto­hoitoon, jos hän kärsii vakavista mielen­terveyden häiriöistä ja/tai päihde­ongelmasta.

Lapsiasia­valtuutettu on kertomuksessaan eduskunnalle 2022 havainnut, että 2000-luvulla 13–17-vuotiaiden psykiatrian erikois­sairaanhoidon avohoito­käynnit ja psykiatrian laitos­hoidon osasto­jaksot ovat voimakkaasti kasvaneet. Alle 13-vuotiaiden lasten määrän kasvu psykiatrian laitos­hoidon osasto­jaksoissa on vähentynyt, mutta avo­hoitokäyntien osalta heidänkin asiakas­määränsä ovat monin­kertaistuneet 1990-luvulta alkaen. Huomion­arvoista on, että samalla psykiatrian laitos­hoidon hoito­päivät ovat kuitenkin vähentyneet, mikä tarkoittaa, että 13–17-vuotiaat käyvät osasto­hoidossa yhä useammin mutta yhä lyhyempiä jaksoja.[17]

Tämä aiheuttaa hoitoon ennakoimattomuutta ja tempoilua, vaikka hoidon tulisi olla ennustettavaa ja pitkä­jänteisesti suunniteltua. Lisäksi osasto­hoito on järjestettävä siten, että ala­ikäisiä potilaita hoidetaan erillään täysi-ikäisistä potilaista.

Lääkkeellinen katkaisu- ja vieroitus­hoito on turvattava myös ala­ikäisille potilaille. Yli­päätään ala­ikäisten päihde­hoitoon liittyy paljon puutteita, jotka olisi korjattava pikimmiten. Nuoriso­barometrissa 2020 todettiin, että päihd­palveluja ei ole saatavilla riittävästi eikä niitä saa, vaikka nuori olisi itse niitä valmis ottamaan vastaan. Nuoret myös tuntevat päihde­palveluja heikosti, mikä kertoo siitä, että palveluista tiedottaminen on puutteellista ja palvelu­verkosto on sekava. Nuoriso­barometrissa viitatusta aluehallinto­virastojen arvioinnista kävi ilmi, että ”ehkäisevä päihde­työ on huonosti resursoitua, eikä se välttämättä ole kovin suunnitelmallista. Nuorille keskitettyjä korjaavia palveluja on vain vähän tai ei ollenkaan. Kuntoutukseen, katkolle ja hoitoon on vaikeaa päästä, ellei nuorella ole läheistä, joka palvelua vaatii. Päihde­kuntoutujien päivä­toiminta, tuettu asuminen ja vertaisryhmä­toiminta nähdään monin paikoin puutteellisina.” (s. 34.) [18]

Sinänsä esitys­luonnoksella pyritään pääosin edellä mainittuihin tavoitteisiin, mutta luonnoksen perusteluissa on varsin niukasti tuotu esiin, miten palvelut toteutetaan lasten kohdalla. Luonnoksessa viitataan myös lastensuojelu­lain muutosten valmisteluun, jolla olisi säädetty vaativan sijais­huollon ja terveyden­huollon integroiduista palveluista, jotka edellyttäisivät terveyden­huollon vahvaa yhteen­sovittamista sijais­huollon kanssa (mm. s. 123). Kyseinen valmistelu on keskeytetty ja sen sijaan on ryhdytty valmistelemaan lastensuojelu­lain kokonais­uudistusta. Se, milloin ja missä muodossa kyseiset lastensuojelu­lain muutokset valmistuvat, ei ole vielä tiedossa. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että nyt käsillä olevassa lain­valmistelussa arvioidaan vielä, miten tähän muuttuneeseen tilanteeseen vastataan.

Esitys­luonnos on kirjoitettu hyvin vahvasti aikuis­lähtöisesti. Ehdotukset koskevat pää­sääntöisesti kaikkia ikäryhmiä, mutta siitä huolimatta olisi tärkeää, että säännösten perusteluissa tuotaisiin selkeämmin esiin, mitä esimerkiksi tietty palvelu tarkoittaa käytännössä lasten/nuorten kohdalla.

Tästä yhtenä esimerkkinä mainitsemme yhteisö­sosiaalityön, josta jatkossa säädettäisiin sosiaalihuolto­lain 7 a §:ssä. Käytännössä se on nuorten kohdalla muun muassa etsivää nuoriso­työtä, jolla ei kuitenkaan tavoiteta pienempiä lapsia. Olisi tärkeää, että yhteisö­sosiaalityö tavoittaisi kaiken­ikäisiä lapsia.

Vaikutusten arvioinnissa tulisi tunnistaa entistä paremmin erilaiset lapsi­ryhmät ja erityisesti ne (esimerkiksi tietyn ikäiset) lapset, jotka voivat jäädä sääntelyn ulko­puolelle, kun säännökset kirjoitetaan ensi­sijaisesti kattamaan aikuisten palvelut.

Yleisen tason viittaukset, kuten ”lapset on otettava huomioon aikuisille suunnatuissa palveluissa” tai ”lapsella on oikeus saada terveytensä ja kehityksensä kannalta välttämättömät palvelut”, eivät välttämättä riittävällä tavalla ohjaa käytännössä palvelujen järjestämistä lapsen edun parhaiten takaavalla tavalla.

Esitys­luonnoksessa ei varsinaisesti nyt muuteta kyseisiä säännöksiä, joissa säädetään lapsen huomioon ottamista joko lapselle itselleen annetuissa palveluissa tai hänen vanhemmilleen /huoltajilleen annettavissa palveluissa (terveydenhuolto­lain 70 § ja sosiaalihuolto­lain 13 §).

Lapsiasia­valtuutettu katsoo, että jatkossa tulee seurata tarkasti, miten lasten huomioon ottaminen käytännössä toteutuu. Mielen­terveys- ja päihde­ongelmiin hoitoa ja tukea saavien aikuisten kohdalla on selvitettävä heti alku­vaiheessa heidän mahdollisten lastensa tilanne sekä varmistettava lasten tarvitsema tuki.

Ehdotettujen muutosten toimeen­pano tulee olemaan vuoden 2023 alussa toimintansa aloittavien hyvinvointi­alueiden vastuulla, ja hyvinvointi­alueiden tulee seurata järjestämiään mielen­terveys- ja päihde­palveluja osana muun sosiaali- ja terveyden­huollon seurantaa siten kuin sote-järjestämis­laissa säädetään.

Parhaillaan on meneillään useita laajoja laki­hankkeita, jotka tulevat suoraan tai välillisesti vaikuttamaan lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­ongelmien hoitoon ja hoidon järjestämiseen. Tällaisia ovat muun muassa lastensuojelu­lain kokonais­uudistus ja itsemääräämisoikeus­lainsäädännön uudistaminen.

Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään pikaisestikin lain­säädäntö- ja/tai muihin toimiin, jos nyt ehdotettavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa parannusta. Lapsilla ei ole aikaa odottaa, että erilaiset vuosia kestävät uudistukset saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi.

Jyväskylässä 10.6.2022

Elina Pekkarinen, lapsiasia­valtuutettu

Merike Helander, lakimies