Lapsiasiavaltuutetun lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi sosiaalihuoltolain, terveydenhuoltolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Viite: VN/23566/2021

 

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista.  Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitysluonnosta yleissopimuksen näkökulmasta.

Lausunto: Lapsiasiavaltuutetun lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi sosiaalihuoltolain, terveydenhuoltolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (pdf)

 

Hallituksen esitysluonnoksen keskeinen sisältö

Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että muu mielenterveys- ja päihdepalveluja koskeva sään­tely kuin tahdosta riippumatonta hoitoa tai valtion mielisairaaloita koskeva sääntely kumot­taisiin mielenterveys­laista ja päihde­huolto­laista.

Kyseisistä palveluista säädettäisiin jatkossa sosiaali­huollon palvelujen osalta sosiaali­huolto­laissa ja terveyden- ja sairaanhoidon osalta terveyden­huolto­laissa. Päihde­huolto­lain sääntely koskien tahdosta riippumattomaan hoi­toon määräämistä väki­valtai­suuden perusteella kumottaisiin.

Lisäksi ehdotetaan, että selkeytettäisiin mielen­terveys-, päihde- ja riippuvuus­palvelujen to­teuttamista osana perus­terveyden­huoltoa, erikois­sairaan­hoitoa ja sosiaali­huollon yleisiä pal­veluja, päihde- ja riippuvuus­palveluja tarjoavissa yksiköissä sekä näitä palveluja tarvitseville asiakkaille kohdennettuina sosiaali­huollon palveluina.

Lisäksi näiden palvelujen osalta sel­vennettäisiin sosiaali- ja terveyden­huollon tehtäviä ja vastuunjakoa sekä vahvistettaisiin so­siaali- ja terveyden­huollon palvelujen yhteen­sovittamista ja järjestämistä tarvittaessa yhtei­sesti toteutettuina palveluina.

 

Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

  • Lapsiasiavaltuutettu pitää yleisesti ottaen tavoitteita kannatettavina. Muutokset vaa­tivat lain­säädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toiminta­tapojen muutosta, jo­ten täytäntöön­panolle tulee olla jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.
  • Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että mielenterveys- ja päihde­lain­säädännön muutoksia arvioidaan huolellisesti lasten oikeuksien ja hyvin­voinnin näkö­kulmasta ja pyritään luomaan lain­säädäntöä, joka varmistaa lapsen edun – ja siten lapsen oikeuksien – mahdolli­simman täysi­määräisen toteutumisen. 
  • Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikois­tason mielen­terveys- ja päihde­huoltoon. Paino­pisteen tulee olla ehkäisevissä ja perus­tason palveluissa.
  • Lapsiasiavaltuutettu pitää valitettavana, että esitys­luonnos ei koske koulu- ja opiskelu­terveyden­huollon järjestämistä, vaikka riskiksi on tunnistettu, että perus­terveyden­huollon avo­sairaan­hoito ja mielen­terveys- ja päihde­häiriöiden hoito sen osana jää hajanaiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin koulu­ikäisille. 
  • Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvit­taessa ryhdytään pikai­sestikin lain­säädäntö- ja/tai muihin toimiin, jos nyt ehdotet­tavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa parannusta.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut lapsen oikeuksien näkökulmasta

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 24 artiklassa taataan kaikille lapsille oikeus mahdol­lisimman hyvään terveydentilaan. Artiklan 2. kohdan mukaan sopimusvaltiot pyrkivät var­mistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia sairauksien hoitami­seen ja kuntoutukseen tarkoitetuista terveyspalveluista. Kaikissa lasta koskevissa päätök­sissä ja muissa toimissa on ensisijaisena harkintaperusteena oltava lapsen etu (LOS 3.1). Oi­keus terveyteen on yksi lapsen edun keskeisistä elementeistä.[1]

Yleissopimuksen täytäntöönpanoa ohjaavan ja valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean (jälj. komitea) mukaan ”lasten oikeus terveyteen ei ole tärkeä pelkästään itsessään, vaan tä­män oikeuden toteutuminen on myös välttämätöntä kaikkien muiden yleissopimuksen mu­kaisten oikeuksien nauttimisen kannalta. Lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutuminen riippuu myös monien muiden yleissopimuksessa määriteltyjen oikeuksien toteutumisesta”.[2]

Komitea toteaa, että terveyttä koskeva oikeus on kattava oikeus, ”johon ei sisälly pelkästään oikea-aikainen ja tarkoituksenmukainen sairauksien ehkäisy, terveyden edistäminen ja sai­rauksien parantaminen sekä kuntouttavat ja palliatiiviset palvelut, vaan johon kuuluu myös lasten oikeus kasvaa ja kehittyä täysimääräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan ja asua olosuhteissa, joissa he voivat saavuttaa parhaan mahdollisen terveydentilan, mikä taataan toteuttamalla lasten terveyden taustatekijöihin vaikuttavia ohjelmia”.[3]

Komitea korostaa, että kokonaisvaltainen lähestymistapa terveyteen asettaa lasten terveyttä koskevan oikeu­den toteutumisen osaksi laajempia kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Myönteistä on, että hallituksen esitysluonnoksessa on nostettu esiin kohdassa 2.1.2 näitä keskeisiä ihmisoi­keusvelvoitteita.

Komitea on nostanut mielenterveys- ja päihdehoidon esiin myös Suomelle yleissopimuksen määräaikaisraportoinnin yhteydessä antamissaan päätelmissä, joista viimeisimmät on saatu komitealta vuonna 2011.[4]

Niissä komitea ilmaisi huolensa lasten mielenterveyspalvelujen riittämättömyydestä sekä muun muassa masennuksen ja itsemurhien suuresta esiintyvyy­destä ja ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten lisääntyneestä lääkkeellisestä hoi­dosta.

Komitea suositteli, että Suomi vahvistaa lapsille tarkoitettuja mielenterveyspalveluja ja takaa pääsyn tarvittaviin tutkimuksiin ja hoitoihin sekä tehostaa toimia itsemurhien estämiseksi. Lääkkeellisen hoidon määräämistä tulee seurata edellä mainituissa tilanteissa ja kohdentaa nykyistä enemmän psykologisia sekä koulutus- ja sosiaalihuollon toimia ja hoitoa ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten vanhemmille ja opettajille. Suomen tulee harkita tietojen kokoamista ja analysoimista eriteltyinä päihteen ja käyttäjän iän mu­kaan pystyäkseen seuraamaan lasten mahdollista psykostimulanttien väärinkäyttöä.[5]

Suo­situksissaan komitea kehotti varmistamaan, että laitoksiin sijoitetut lapset saavat tarvitta­essa mielenterveyspalveluja.[6] Lisäksi komitea kehotti järjestämään riittävät mielenterveys­palvelut sekä terapia- ja psykiatripalvelut ilman huoltajaa maahan saapuneille alaikäisille turvapaikanhakijoille[7] ja huolehtimaan siitä, että romani- ja saamelaislapset saavat mie­lenterveyspalveluja ja muita terveydenhuollon palveluja omalla kielellään.[8]

Suomen valtion yhdistetyn 5. ja 6. määräaikaisraportin käsittely alkaa komiteassa syksyllä 2022 (pre-session). Kesällä 2019 jättämässään raportissa valtio viittaa muun muassa THL:n selvitykseen (2015), jonka mukaan nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskelu­huollossa sekä palvelujen henkilöresurssien määrä ovat kehittyneet myönteisesti.

Lisäksi valtio viittaa raportissaan THL:n raporttiin (2018), jossa todetaan, että perusterveydenhuol­lossa ei kuitenkaan kyetä antamaan mielenterveysongelmista kärsiville lapsille riittävää tu­kea, apua ja palveluja, vaan heidät ohjataan erityisterveydenhuollon piiriin ja LAPE-ohjelmassa vahvistettuihin matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin.

Raportissa tode­taan, että ADHD:n ja ADD:n hoidosta on annettu Käypä hoito -suositus ja että koulutervey­denhuollon ammattilaisia on koulutettu tältä osin.[9] Raportissa kuvataan myös tiiviisti päih­deongelmaisten perheille annettavaa tukea[10], nuorille suunnattua ehkäisevää päihdetyötä[11] ja alkoholilain muutoksia[12]

Raportin jättämisen ajankohdasta johtuen siinä ei ole otettu huo­mioon esimerkiksi koronapandemian vaikutuksia mielenterveys- ja päihdepalvelujen saata­vuuteen. Näitä vaikutuksia todennäköisesti nousee kuitenkin esiin ainakin komitealle annet­tavissa lisäraporteissa.

 

Tutkimusten tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2021 mukaan suuri osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta tulokset kertovat myös, että joukossa on paljon lapsia ja nuoria, joilla on mielentervey­teen ja päihteiden käyttöön liittyviä haasteita. Moni nuori kokee kohtalaista tai vaikeaa ah­distusta – noin kolmannes tytöistä ja noin kahdeksan prosenttia pojista – ja yksinäisyyttä – noin neljännes tytöistä ja noin kymmenen prosenttia pojista. Tyttöjen ahdistus on lisääntynyt selkeästi vuodesta 2019 (20 % => 30 %). Myös terveytensä huonoksi ja keskinkertaiseksi ko­kevien määrä on kasvanut vuodesta 2019 kaikissa ryhmissä. Vaikka humalahakuinen juomi­nen väheni vuoteen 2015 saakka, lasku on sittemmin tasaantunut. Humalahakuisesti juo vä­hintään kerran kuussa 8.- ja 9.-luokkalaisista yhdeksän prosenttia, lukiolaisista 15 prosenttia ja ammattiin opiskelevista lähes neljännes.  Kannabiksen käyttö (kokeilu) on pysynyt melko samanlaisena viime vuosina ja kokeilijoiden määrä vaihtelee kahdeksasta prosentista (8. ja 9. lk) 17 prosenttiin (ammattiin opiskelevat).[13]

Vuonna 1997 Suomessa syntyneistä ihmisistä mielenterveydenhäiriön diagnoosi oli kirjattu hieman yli viidennekselle (20,7 %) erikoissairaanhoidon poliklinikka- tai osastohoidon yh­teydessä täysi-ikäisyyteen mennessä. Yleisesti ottaen psykiatrisia diagnooseja määrättiin suhteellisesti lähes yhtä paljon syntymäkohortin tytöille (20,4 %) ja pojille (21,0 %) seuran­nan aikana. Kelan korvaamien psyykenlääkkeiden ostoja oli yhteensä hieman yli joka kym­menennellä kohorttilaisella (11,2 %, n = 6 375) aikajaksolla 1.1.2004–31.12.2015. Hieman yli puolet (56,1 %, n = 3 575) käyttäjistä oli tyttöjä.[14]

Mielenterveyden häiriön diagnooseja oli erityisen paljon lastensuojelun sijaishuollossa olleilla lapsilla: vuonna 1997 Suomessa synty­neistä, kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista (joita oli 5,7 % kohortista) peräti 63 prosen­tilla oli jokin neurokehityksen häiriön tai psykiatrisen häiriön diagnoosi.[15] Tiivistetysti voi­daan todeta, että lastensuojelupalveluissa kohdataan ja kannatellaan usein mielenterveyden häiriön vuoksi oireilevia lapsia ja nuoria.

On syytä huomauttaa, että huolimatta komitean suosituksista lasten ja nuorten psyykelääk­keiden käyttö on vain lisääntynyt. Vuonna 2008 esimerkiksi ADHD-lääkitystä käytti 1,26 pro­senttia 6–12-vuotiaista pojista ja 0,21 prosenttia 6–12-vuotiaista tytöistä, kun vastaavat lu­vut vuonna 2018 olivat 4,42 prosenttia pojista ja 0,99 prosenttia tytöistä. Teini-ikäisistä, 13–17-vuotiaista pojista ADHD-lääkettä käyttävien osuus nousi 0,93 prosentista 4,21 prosenttiin ja teini-ikäisistä tytöistä 0,14 prosentista 1,28 prosenttiin. Huomionarvoista on, että ADHD-lääkkeiden käyttö on merkitsevästi yleisempää loppuvuodesta syntyneillä lapsilla.[16]

 

Esitysluonnoksen tavoitteet

”Esityksen yleisenä tavoitteena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhden­vertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. Esityksen tavoitteena on selkeyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaa siten, että se mahdollisimman hyvin loisi edel­lytykset jatkaa kehittämistyötä tulevilla hallituskausilla. --- Turvaamalla asiakkaan ja potilaan kokonaisvaltaiseen hoidon ja palvelujen tarpeeseen vastaava palvelujen kokonaisuus pyri­tään osaltaan vähentämään myös tahdosta riippumattoman hoidon käyttöä. Lisäksi esityksen tavoitteena on yhdistää mielenterveyteen ja päihteisiin sekä riippuvuuksiin liittyvät palvelut aikaisempaa selkeämmin osaksi muuta sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä vähentää palvelu­jen käyttöön liittyvää leimautumista." (s. 63-64.)

 

Lapsiasiavaltuutettu pitää yleisesti ottaen tavoitteita kannatettavina. Sosiaali- ja terveyden­huollon entistä tiiviimmällä ja joustavammalla yhteistyöllä voidaan parantaa palvelujen laa­tua ja saatavuutta. Se vaatii kuitenkin lainsäädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toi­mintatapojen muutosta, joten täytäntöönpanolle tulee olla myös jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.

Seuraavassa esitämme huomioita esitysluonnoksen ehdotuksiin lasten oikeuksien toteutu­misen näkökulmasta.

 

Kannanotot esitysluonnoksen ehdotuksiin

Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että mielenterveys- ja päihdelainsäädännön muutoksia arvioidaan huolellisesti lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin näkökulmasta ja pyri­tään luomaan lainsäädäntöä, joka varmistaa lapsen edun – eli lapsen oikeuksien – mahdolli­simman täysimääräisen toteutumisen. 

Hallituksen esitysluonnokseen sisältyy lapsivaiku­tusten arviointi (kohta 4.2.3.6), joka kuitenkin on varsin yleisellä tasolla ja pitkälti kuvaa esitykselle asetettuja tavoitteita. Sen perusteella on vielä vaikea arvioida, miten muutokset tulevat konkreettisesti vaikuttamaan lasten mielenterveys- ja päihdeongelmiin ennalta eh­käisevästi ja sitä, voidaanko niiden avulla varmistaa, että lapset saavat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ongelmiin puut­tuminen on vaikuttavaa ja tehokasta.

Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvänä, että esitysluonnoksessa ehdotetaan selkeytettäväksi so­siaali- ja terveydenhuollon yhteisiä palveluja koskevia sosiaalihuoltolain ja terveydenhuol­tolain säännöksiä, ja siten jatkossa palvelujen toteuttaminen moniammatillisesti sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä selkeytyisi ja tehostuisi (mm. s. 65). Säännökset koskevat kaikkia ikäryhmiä, myös lapsia.

Lapsivaikutusten arviointi -kohdassa (s. 89) todetaan, että ”[l]asten ja nuorten mielenterveys­palveluiden kokonaisuuden riittävyyteen vaikuttaa oleellisesti se, miten arkiympäristö tu­kee mielenterveyttä ja päihteettömyyttä, ja miten perusterveydenhuollon palvelut ja yleiset sosiaalihuollon palvelut tukevat lapsia, nuoria ja heidän läheisiään.  Lasten ehkäisevä ter­veydenhuolto ja perusterveydenhuollon avosairaanhoito järjestetään erikseen, samoin osit­tain opiskeluterveydenhuollon ehkäisevä työ ja avosairaanhoito.”

Tästä huolimatta esitys ei koske koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämistä, joten sillä ei ole vaikutusta tiedossa oleviin palvelujärjestelmän rakenteellisiin ongelmiin, tai vaikutusta on hyvin vähän.

Lapsiasiavaltuutettu pitää erittäin valitettavana, että tällainen rajaus tehdään, vaikka val­mistelussa on tunnistettu riski siihen, että ”perusterveydenhuollon avosairaanhoito ja mie­lenterveys- ja päihdehäiriöiden hoito sen [koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämi­sen] osana jää hajanaiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin kouluikäisille”. 

Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsyssä on ollut suuria haasteita jo pitkään, ja ne ovat kärjistyneet koronapandemian aikana, joten on kestämätöntä, että asioiden kun­toon saattamista siirretään edelleen epämääräiseen tulevaisuuteen.

Esitysluonnoksessa todetaan, että ”[t]erveydenhuollon mielenterveys- ja päihdehuollon pal­velut tulisi järjestää monimuotoisesti, jatkuvuutta varmistaen ja huomioiden terveyden hoi­taminen kokonaisuutena” (s. 1), ja monimuotoisuuteen viitataan monissa kohdin esitystä (mm. s. 71-72).

Esitysluonnoksen mukaan monimuotoisuudella tarkoitetaan terveyden­huollossa, että palveluja on kyettävä tarpeen mukaisesti järjestämään myös muutoin kuin sairaalaosastolla tai poliklinikalla tapahtuvan vastaanottokäynnin muodossa (s. 81). Sosi­aalihuollon osalta esitysluonnoksessa ei ilmeisesti ole vastaavaa määritelmää.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että monimuotoisuuden tulee pitää sisällään myös lapsille ja nuo­rille soveltuvat palvelut, niin erilaiset hoito- ja tukimuodot ja menetelmät kuin niiden ke­hittämisen.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikoistason mielenter­veys- ja päihdehuoltoon. Painopisteen tulee olla ehkäisevissä ja perustason palveluissa. Pe­ruspalveluihin tulee päästä viivytyksettä, ja tässä esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveyden­huolto on merkittävässä roolissa. Yhtä lailla siirtymisen erikoispalvelujen piiriin tarvittaessa tulee olla sujuvaa ja viivytyksetöntä. Tarvittaessa lapsen on päästävä ympärivuorokautiseen osastohoitoon, jos hän kärsii vakavista mielenterveyden häiriöistä ja/tai päihdeongelmasta.

Lapsiasiavaltuutettu on kertomuksessaan eduskunnalle 2022 havainnut, että 2000-luvulla 13–17-vuotiaiden psykiatrian erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit ja psykiatrian laitos­hoidon osastojaksot ovat voimakkaasti kasvaneet. Alle 13-vuotiaiden lasten määrän kasvu psykiatrian laitoshoidon osastojaksoissa on vähentynyt, mutta avohoitokäyntien osalta hei­dänkin asiakasmääränsä ovat moninkertaistuneet 1990-luvulta alkaen. Huomionarvoista on, että samalla psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät ovat kuitenkin vähentyneet, mikä tarkoit­taa, että 13–17-vuotiaat käyvät osastohoidossa yhä useammin mutta yhä lyhyempiä jak­soja.[17]

Tämä aiheuttaa hoitoon ennakoimattomuutta ja tempoilua, vaikka hoidon tulisi olla ennustettavaa ja pitkäjänteisesti suunniteltua. Lisäksi osastohoito on järjestettävä siten, että alaikäisiä potilaita hoidetaan erillään täysi-ikäisistä potilaista.

Lääkkeellinen katkaisu- ja vieroitushoito on turvattava myös alaikäisille potilaille. Ylipäätään alaikäisten päihdehoitoon liittyy paljon puutteita, jotka olisi korjattava pikimmiten. Nuoriso­barometrissa 2020 todettiin, että päihdepalveluja ei ole saatavilla riittävästi eikä niitä saa, vaikka nuori olisi itse niitä valmis ottamaan vastaan. Nuoret myös tuntevat päihdepalveluja heikosti, mikä kertoo siitä, että palveluista tiedottaminen on puutteellista ja palveluverkosto on sekava. Nuorisobarometrissa viitatusta aluehallintovirastojen arvioinnista kävi ilmi, että ”eh­käisevä päihdetyö on huonosti resursoitua, eikä se välttämättä ole kovin suunnitelmallista. Nuorille keskitettyjä korjaavia palveluja on vain vähän tai ei ollenkaan. Kuntoutukseen, kat­kolle ja hoitoon on vaikeaa päästä, ellei nuorella ole läheistä, joka palvelua vaatii. Päihdekun­toutujien päivätoiminta, tuettu asuminen ja vertaisryhmätoiminta nähdään monin paikoin puutteellisina.” (s. 34.) [18]

Sinänsä esitysluonnoksella pyritään pääosin edellä mainittuihin tavoitteisiin, mutta luonnok­sen perusteluissa on varsin niukasti tuotu esiin, miten palvelut toteutetaan lasten kohdalla.  Luonnoksessa viitataan myös lastensuojelulain muutosten valmisteluun, jolla olisi säädetty vaativan sijaishuollon ja terveydenhuollon integroiduista palveluista, jotka edellyttäisivät terveydenhuollon vahvaa yhteensovittamista sijaishuollon kanssa (mm. s. 123). Kyseinen valmistelu on keskeytetty ja sen sijaan on ryhdytty valmistelemaan lastensuojelulain koko­naisuudistusta. Se, milloin ja missä muodossa kyseiset lastensuojelulain muutokset valmis­tuvat, ei ole vielä tiedossa. Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että nyt käsillä olevassa lain­valmistelussa arvioidaan vielä, miten tähän muuttuneeseen tilanteeseen vastataan.

Esitysluonnos on kirjoitettu hyvin vahvasti aikuislähtöisesti. Ehdotukset koskevat pääsään­töisesti kaikkia ikäryhmiä, mutta siitä huolimatta olisi tärkeää, että säännösten perusteluissa tuotaisiin selkeämmin esiin, mitä esimerkiksi tietty palvelu tarkoittaa käytännössä las­ten/nuorten kohdalla.

Tästä yhtenä esimerkkinä mainitsemme yhteisösosiaalityön, josta jat­kossa säädettäisiin sosiaalihuoltolain 7 a §:ssä. Käytännössä se on nuorten kohdalla muun muassa etsivää nuorisotyötä, jolla ei kuitenkaan tavoiteta pienempiä lapsia. Olisi tärkeää, että yhteisösosiaalityö tavoittaisi kaikenikäisiä lapsia.

Vaikutusten arvioinnissa tulisi tunnistaa entistä paremmin erilaiset lapsiryhmät ja erityisesti ne (esimerkiksi tietyn ikäiset) lapset, jotka voivat jäädä sääntelyn ulkopuolelle, kun säännökset kirjoitetaan ensisijaisesti katta­maan aikuisten palvelut. 

Yleisen tason viittaukset, kuten ”lapset on otettava huomioon aikui­sille suunnatuissa palveluissa” tai ”lapsella on oikeus saada terveytensä ja kehityksensä kan­nalta välttämättömät palvelut”, eivät välttämättä riittävällä tavalla ohjaa käytännössä palve­lujen järjestämistä lapsen edun parhaiten takaavalla tavalla.

Esitysluonnoksessa ei varsinai­sesti nyt muuteta kyseisiä säännöksiä, joissa säädetään lapsen huomioon ottamista joko lap­selle itselleen annetuissa palveluissa tai hänen vanhemmilleen/huoltajilleen annettavissa palveluissa (terveydenhuoltolain 70 § ja sosiaalihuoltolain 13 §).

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että jatkossa tulee seurata tarkasti, miten lasten huomioon ottaminen käytännössä toteutuu. Mielenterveys- ja päihdeongelmiin hoitoa ja tukea saavien aikuisten kohdalla on selvitettävä heti alkuvaiheessa heidän mahdollisten lastensa tilanne sekä varmistettava lasten tarvitsema tuki.

Ehdotettujen muutosten toimeenpano tulee olemaan vuoden 2023 alussa toimintansa aloit­tavien hyvinvointialueiden vastuulla, ja hyvinvointialueiden tulee seurata järjestämiään mie­lenterveys- ja päihdepalveluja osana muun sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaa siten kuin sote-järjestämislaissa säädetään. 

Parhaillaan on meneillään useita laajoja lakihankkeita, jotka tulevat suoraan tai välillisesti vaikuttamaan lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihde­ongelmien hoitoon ja hoidon järjestämiseen. Tällaisia ovat muun muassa lastensuojelulain kokonaisuudistus ja itsemääräämisoikeuslainsäädännön uudistaminen.

Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielenterveys- ja päihdepalvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään pikaisestikin lainsäädäntö- ja/tai mui­hin toimiin, jos nyt ehdotettavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa paran­nusta. Lapsilla ei ole aikaa odottaa, että erilaiset vuosia kestävät uudistukset saadaan koko­naisuudessaan valmiiksi.

 

Jyväskylässä 10.6.2022

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies

 


[1] Tarkemmin: YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 14 lapsen edusta (CRC/C/GC/14), erityisesti kohdat 77-78, ja yleiskommentti nro 15 lapsen oikeudesta parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan (CRC/C/GC/15), kohdat 12-15.

[2] CRC/C/GC/15, kohta 7.

[3] CRC/C/GC/15, kohta 2.

[4] Lapsen oikeuksien komitean suositukset ja loppupäätelmät 7.9.2011 (CRC/C/FIN/CO/4*).

[5] CRC/C/FIN/CO/4*, kohdat 43-44.

[6] CRC/C/FIN/CO/4*, kohta 33.

[7] CRC/C/FIN/CO/4*, kohta 60.

[8] CRC/C/FIN/CO/4*, kohdat 62-63.

[9] Yleissopimus lapsen oikeuksista. Suomen hallituksen yhdistetty viides ja kuudes määräaikaisraportti. Heinäkuu 2019. Kohdat 212-217.

[10] Ibid., kohdat 156-160.

[11] Ibid., kohdat 214, 224-225.

[12] Ibid., kohta 226.

[13] Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kouluterveyskysely 2021. THL tilastoraportti 30/2021. 17.9.2021.

[14] Ristikari, T., Keski-Säntti, M., Sutela, E., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Pekkarinen, E., Kääriälä, A., Aaltonen, M., Huotari, T., Merikukka, M., Salo, J., Juutinen, A., Pesonen-Smith, A. & Gissler, M. (2018). Suomi lasten kasvuympäristönä. Suomi lasten kasvuympäristönä: Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos & Nuorisotutkimusverkosto & Suomen Akatemian tutkimushankkeet. https://www.julkari.fi/handle/10024/137104  

[15] Tiina Ristikari, Antti Kääriälä, Andre Sourander, Elina Pekkarinen, Tarja Heino, Mikko Marttila, David Gyllenberg, Mika Gissler (2017) Psykiatriset ja neurokehitykselliset häiriöt kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla: Rekisteriperusteinen kohorttitutkimus vuonna 1997 syntyneiden erikoissairaanhoidon palveluiden käytöstä. Esitys 1.12.2017.

[16] Vuori, M., Koski-Pirilä, A., Martikainen, J. E. & Saastamoinen L. (2020). Gender- and age-stratified analyses of ADHD medication use in children and adolescents in Finland using population-based longitudinal data, 2008–2018. Scandinavian Journal of Public Health, 48, 303–307. https://doi.org/10.1177/1403494820901426

[17] Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2022:1. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-979-7

[18] Päivi Berg, Sami Myllyniemi (toim.), Palvelu pelaa! Nuorisobarometri 2020. Verkkojulkaisuja (Nuorisotutkimusseura) ISSN 1799-9227, nro 157.