LAPS/50/2023, 18.9.2023

Lapsiasiavaltuutetun lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta

Viite: VN/23656/2023

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista.  Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitysluonnosta yleissopimuksen näkökulmasta.

Hallituksen esitysluonnoksen keskeinen sisältö[1]

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia siten, että asumis­menojen hyväksymistä selkeytetään säätämällä niistä lain ja asetuksen tasolla. Tilanteessa, jossa hakijan asumismenot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakija voi­taisiin ohjata hakemaan edullisempaa asuntoa laissa säädetyssä määräajassa. Määräajan jäl­keen asumismenot hyväksytään asumisnormin mukaisina. Hakijaa ei ohjattaisi hankkimaan edullisempaa asuntoa ja asumismenot huomioitaisiin täysimääräisinä, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossaan.

Esityksellä tavoitellaan säästöjä ja myönteisiä vaikutuksia työllistymiseen liittyviin kannus­teisiin tiukentamalla ja selkeyttämällä asumismenojen huomioimiseen liittyvää sääntelyä.

Lausunto on jätetty lausuntopalvelu.fi:ssä 18.9.2023.

Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

• YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätel­missä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.

 

• Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa, että 7 a § 3 momentin lapsia koskeva, asumismenojen myöntämistä koskeva peruste muutetaan muotoon ”hakijan kanssa samassa talou­dessa asuvan lapsen etu”. Perusteluissa on tarkennettava, miten lapsen edun sisältö muodostuu toimeentulotuen myöntämisen yhteydessä.

• Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että hallitusohjelmaan sisältyvien lukuisten lasten ja lapsiperheiden toimeentuloon liittyvien muutosten kokonaisarviointia ei ole käy­tettävissä. Esitys­luonnoksen vaikutusten arviointi on erittäin vaikeaa.

• Tällä hetkellä epäselvää on, miten ja mihin tutkittuun tietoon sosiaaliturvan muutok­set ja uudistukset kokonaisuudessaan perustuvat – nyt ja tulevaisuudessa.

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Aluksi

Lapsiasiavaltuutettu on toistuvasti kiinnittänyt huomiota lapsiperhe- ja lapsiköyhyyteen Suomessa.[2] Lapsiköyhyys on Suomessa yleistynyt 2000-luvulla. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyössä hyödynnettyjen tutkijapuheenvuorojen mukaan lapsiköyhyysaste aleni Suomessa 1960-luvulta aina vuoden 1994 alhaisimpaan 4,3 prosenttiin, minkä jälkeen osuus kolminkertaistui vuoteen 2007 mennessä. Tämän jälkeen lapsiköyhyysaste on pysytellyt noin 11 prosentissa. [3] Vuonna 2021 noin 121 800 lasta eli pienituloisessa perheessä. Tämä vastaa 12 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista.[4] Köyhyys koettelee etenkin yksin­huoltajaperheitä, yhden tulonsaajan perheitä, monilapsisia perheitä ja pienten lasten per­heitä.

Toimeentulotuki on viimesijainen ja tilapäiseksi tarkoitettu sosiaalihuollon tukimuoto, jonka tarkoituksena on turva perheen ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuen saanti edellyttää varattomuutta ja tuntuvia toimeentulovaikeuksia. Toi­meentulotukea myönnetään tarveharkinnan perusteella ja useimmiten lyhytaikaisesti. Toi­meentulotuen käyttöä 2010-luvulla tutkineen Susan Kuivalaisen mukaan toimeentulotuen luonne muuttui 1990-luvun laman myötä. Viimesijaisen tuen käyttö kaksinkertaistui, eikä sitä saavien kansa­laisten määrä suotuisasta taloudellisesta kehityksestä huolimatta ole kos­kaan laskenut lamaa edeltäneelle tasolle. Samalla toimeentulotuesta on tullut erityisesti lap­siperheiden tukimuoto. Kun vuonna 2011 laskettiin eri kotitaloustyypeissä asuvien henkilöi­den osuus kaikista samana vuonna toimeentulotukea saaneista, lähes puolet (45 %) heistä kuului yhden tai kahden huol­tajan lapsiperheisiin. Neljännes toimeentulotuen piirissä ole­vista henkilöistä oli alle 18-vuo­tiaita lapsia. Yleisintä tuen saaminen on yksinhuoltajilla, joista joka neljäs oli toimeentulotuen asiakkaana vuonna 2011.[5] Tällä hetkellä toimeentulotu­kea saavista kotita­louksista noin viidesosa on Kelan tietojen mukaan lapsiperheitä[6], mikä henki­lömääriksi muutet­tuna tarkoittaa, että merkittävä osuus toimeentulotuen saajista kuuluu lapsiperheeseen tai on itse lapsi.

Vuoden 2022 tilastojen mukaan yhdeksän prosenttia alle 18 vuotiaista (95 000 lasta) asuu toimeentulotukea saavissa perheissä.[7] Hallituksen esitysluonnoksen mukaan (s. 7) lapsiper­heet ovat yksi tuensaajaryhmä, joilla toimeentulotuen tarve usein pitkittyy. Terveyden ja hy­vinvoinnin laitoksen tilastoraportin mukaan 25 prosenttia tukea saavissa perheissä asuvista alle 18-vuotiaista oli saanut tukea 10-12 kuukautta.[8] Lähes joka neljännellä toimeentulotukea saavista lapsiperheistä on myös ansiotuloja. Osa saa työttömyysetuuksia ja yleistä asumistu­kea. Yli 10 prosenttia tuensaajista on yksinhuoltajaperheitä. Esitysluonnoksen mukaan noin puolet perustoimeentulotuesta kohdistuu asumismenoihin (s. 8).

Ehdotetun 7 a § 3 momentin arviointia

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan, että asumismenojen hyväksymistä selkeytetään säätämällä niistä lain ja asetuksen tasolla. Aiemmin hyväksyntä on perustunut Kansaneläke­laitoksen (KELA) ohjeistukseen. Jos hakijan asumismenot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakija voitaisiin ohjata hakemaan edullisempaa asuntoa laissa säädetyssä määräajassa. Tästä voidaan poiketa ja asumismenot voidaan hyväksyä täysimääräisenä, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossa.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan (s. 14 ja 15) lapsiperheiden tilanne käytännössä säilyy nykyisellä tasolla. Sen varmistaisi 7 a § 3 momentin 1) kohdassa säädetty erityinen peruste ”hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen erityistarpeet”. On myönteistä, että esi­tyksessä on pyritty säilyttämään lapsiperheiden tilanne nykyisellään. Toisaalla esitysluon­noksessa todetaan (s. 16), että toimeentulotuen hakijoina voi kuitenkin olla joitakin lapsiper­heitä, joilla ei ole laissa tarkoitettuja erityisiä tarpeita. Tällöin ehdotetut toimeentulotuen hei­kennykset kohdistuvat lapsiin ja heidän perheensä voidaan velvoittaa muuttamaan edulli­sempaan asuntoon.

Ehdotetun 7 a § 3 momentti on tarkoitettu olevan tyhjentävä listaus perusteista, joilla tukea voidaan myöntää. Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että ”lapsen erityistarpeet” -perusteen (1. kohta) perustelut hallituksen esitysluonnoksessa ovat jossain määrin ristiriitaiset. Se voi johtaa myös siihen, että säännöstä tulkitaan erittäin suppeasti. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, että KELA:n ohjeistuksessa aiemmin ollut ”muu näihin verrattava syy” -peruste esitetään poistettavaksi.

Lapsiasiavaltuutettu katsookin, että 7 a § 3 momentin 1. kohta tulisi kuulua seuraa­vasti: ”hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen etu”. Lapsen etu on käsite, jonka sisältö tulee määritellä tapaus- ja tilannekohtaisesti. Lapsen oikeuksien yleissopimuk­sen 3.1 artiklan mukaan lapsen etu on otettava huomioon ensisijaisena harkintaperusteena kaikissa lapsia koskevassa päätöksenteossa. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lap­sen etu tulee ”sopeuttaa ja määritellä tapauskohtaisesti kyseessä olevan lapsen tai kyseessä olevien lasten erityistilanteen mukaisesti, jolloin otetaan huomioon heidän henkilökohtainen tilanteensa, olosuhteet ja tarpeet. Yksittäisissä päätöksissä lapsen etu on arvioitava ja määri­teltävä kyseisen lapsen erityistilanteessa.”[9] LOS 26 artik­lassa vahvistetaan, että lapselle sosi­aaliturvaa myönnettäessä on tarvittaessa huomioitava laa­jasti hakemukseen vaikuttavia seikkoja.

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että lainsäädäntö mahdollistaa lapsiperheen ja lapsen yksilölliseen tilanteeseen liittyvien seikkojen huo­mioinnin mahdollisimman kattavasti toi­meentulotuen tarvetta arvioitaessa. Komitean yleiskommentissa lapsen edusta (nro 15) on kuvattu laajemmin, miten lapsen etua tulisi arvioida.  Kansallisessa lainsäädännössä puoles­taan on esimerkiksi lastensuojelulain (417/2007) 4 § 2 momentissa määritelty seikat, joihin on kiinnitettävä huomioita lapsen etua arvioitaessa.

Lapsiasiavaltuutettu perustelee ehdotustaan seuraavasti.

Huomautamme, että muut 7 a § 3 momentin mukaiset erityiset perusteet kuin lapsen eritys­tarpeet ovat suhteellisen helposti todennettavissa. Apuvälineiden käytöstä aiheutuva lisäti­lan tarve, nykyisessä asunnossa tehdyt muutostyöt, vahvistettu tapaamisoikeussopimus, heikko terveydentila tai alentunut toimintakyky, yli 80-vuoden ikä, asuminen asumispalve­luasunnossa ja yllättävä kriisitilanne ovat kaikki suhteellisen kiistattomasti todistettavissa. ”Lapsen erityistarpeet” on tulkinnanvaraisempi käsite ja se voi asettaa perheet eriarvoiseen asemaan keskenään. Ehdotettavan 7 a § 3 momentin perusteluissa todetaan, että ”[o]n tär­keää, että valtiontalouden korjaamiseen tähtäävät toimenpiteet eivät aiheuta ongelmia lap­sille, joilla on erityisiä tarpeita. Erityistarpeella ei tarkoiteta pelkästään sitä, että lapsen koulu voi muuton johdosta vaihtua, vaan tarpeilla viitataan lapsen olosuhteisiin liittyviin muihin syihin. Näitä voisivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön tai ope­tustoimen toteama tarve erityiselle tuelle. Muuttaminen voi olla näissä tilanteissa lapsen edun vastaista. Erityistarpeena voidaan huomioida muitakin lapsen etuun vaikuttavia teki­jöitä, jotka puoltavat asumista nykyisessä asunnossa. Esimerkiksi voi käydä lapsen tukiver­kostot, jotka ottavat osaa lapsen hoitoon tai harrastuksiin sekä edistävät perheen hyvinvoin­tia ja jaksamista. Tukiverkoston tulisi osallistua aktiivisesti lapsen hoitoon ja perheen tulisi myös tosiasiallisesti tarvita tukiverkostoa”. 

Vaikutusarviointikohdassa (kohta 4.3.2) puolestaan erityisiä tarpeita arvioidaan seuraavasti: ”Muutolla voi olla laajoja vaikutuksia lasten elämään. Uuteen elinympäristöön ja kouluun so­peutuminen sekä kaveripiirin ja mahdollisesti harrastusten muuttuminen voi olla lapselle tai nuorelle turvattomuutta ja sopeutumisongelmia aiheuttava tilanne. Muutos on suuri myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevan lapsen elämässä. Koulun vaihtaminen on kai­kille lapsille suuri elämänmuutos, mutta erityisen tuen tarpeessa olevan koululaisen kannalta muutos voisi aiheuttaa tavallista hankalampia ongelmia. Lapsella voi esimerkiksi olla vai­keuksia saada uudella paikkakunnalla tarvitsemaansa tukea koulunkäyntiin.” Kohdassa myös todetaan, että säännöksen perusteluissa on kuvattu, miten sitä on tarkoitus soveltaa.

Edellä mainitut erityistarpeiden perustelut jättävät jossain määrin epäselväksi, mitä niiden täyttymiseksi vaaditaan. Vaaditaanko niiden täyttymiseksi, että lapsella on esimerkiksi eri­tyisen tuen päätös tilanteessa, jossa hakija katsoo koulun vaihtumisen muuton seurauksena olevan lapsen edun vastaista? Entä riittääkö tukiverkoston tarpeen toteamiseen perheen itse määrittelemä tarve ja heidän kokemuksensa perheen hyvinvoinnin ja jaksamisen edistämi­sestä? Vai katsotaanko, että tukiverkosto on tarpeen vain niille lapsille, joilla on todettu eri­tyisen tuen tarve (ja he ovat saaneet siitä päätöksen)?

Vaikutusarviointikohdassa tunnistetaan, että muutto voi vaikuttaa kaikkiin lapsiin luoden so­peutumisongelmia ja turvattomuutta, mutta saamaan aikaan viitataan erityisen tuen tarpee­seen. Voidaanko erityiseksi tarpeeksi katsoa muutosta aiheutuvat haitalliset seuraukset niis­säkin tilanteissa, joissa lapsella ei siihen asti ole ollut erityisen tuen tarvetta koulussa? Onko hyväksyttävää vaatia perhettä muuttamaan esimerkiksi tilanteessa, jossa muutto lapsen pit­käaikaisen ja hyvinvointiaan edistävän harrastuksen loppumista ja kehitykselle välttämättö­mien ystävyyssuhteiden katkeamista? Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että kasvuympäristön pysyvyys on tärkeää jokaisen lapsen kehitykselle.

Lapsiasiavaltuuttu huomauttaa, että erityinen tuki -käsitteellä on laissa määritelty ja varsin vakiintunut sisältö (mm. perusopetuslaki 628/1998 ja sosiaalihuoltolaki 1301/2014).  Ilman tarkempia perusteluita tässä esitysluonnoksessa käytetty erityistarpeet -käsite sekoittuu hel­posti muualla lainsäädännössä tarkoitettuun erityiseen tukeen.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo siis, että ko. säännöksen sanamuotoa tulee muuttaa siten, että lapsen erityistarpeet -perusteen sijaan perusteena on lapsen etu. Sen lisäksi säännöksen yk­sityiskohtaisia perusteluita on tarkennettava ja esitykseen tulee sisällyttää seikkaperäisempi lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi.  

Vaikutusten arvioinnista

Vaikka esitysluonnoksessa on kuvattu muun muassa asumismenoja perhemuotojen mukaan sekä niiden toimeentulotukiasiakkaiden määriä, jotka asuvat KELA:n asumisnormin ylittä­vissä asunnoissa, siinä ei ole kuvattu esimerkiksi sitä, kuinka monen lapsiperheen kohdalla arvioidaan, että se ei tule täyttämään laissa säädyttyjä erityisiä tarpeita. Tai mitä vaikutuksia asumiskuluihin liittyvään toimeentulotuen tarpeeseen vaikuttaa samaan aikaan vireillä oleva muutosehdotus yleisen asumistuen poistamisesta omistusasunnon omistajilta?[10]  Esitysluon­noksessa ei myöskään oteta kantaa sellaisiin verrattain yleisiin tilanteisiin, että edullista vuokra-asuntoa ei ole saatavilla.

Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomioita myös esityksessä mainittuun työllistymisen vah­vistumista kohdistuvan tavoitteen vaikutusarviointiin. Työllisyyden voidaan arvioida vahvis­tuvan noin tuhannella kahdellasadalla työllisellä (s. 18). Samassa kohdassa kuitenkin tode­taan, että työllisyysvaikutuksia koskeva arvio kohdistuu vain tämän hallituksen esityksen vaikutuksiin.  Parhaillaan on vireillä useita muita sosiaaliturvaan kohdistuvia muutoksia, joilla vastaavalla tavalla tavoitellaan säästöjä ja myönteisiä vaikutuksia työllistymiseen liitty­viin kannusteisiin.  Näillä esityksillä on ristikkäisiä vaikutuksia toisiinsa, joten yksittäisen esi­tyksen arviointi irrallaan muista esityksistä ei tuota tietoa tosiasiallisista vaikutuksista ja voi antaa hyvinkin harhaanjohtavan kuvan lopullisista vaikutuksista.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suo­melle, että valtio välttää sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyy­den ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.[11] Suosituksissa kehotetaan useassa muus­sa­kin kohdassa, muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan ja väkivallan ehkäisyyn liittyen, pa­rantamaan sosiaalis-taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa. Lapsi­per­heköyhyydellä on tutkitusti kielteisiä vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja terveyteen jos­kus jopa läpi koko elämän.  Vaikka hallituksen esitysluonnoksessa todetaankin, että ehdotet­tavat muutokset eivät juurikaan muuta lapsiperheiden asemaa, jossain tilanteissa vaikutuk­sia kuitenkin on ja silloin säästötoimet kohdentuvat juuri vähätu­loisten perheiden lapsiin. Hallitus siis toimii päinvastoin kuin lapsen oikeuk­sien komitea suosittelee.

Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että harkinnanvarainen toimeentulotuki on tarkoitettu vii­mesijaiseksi tukimuodoksi. Etenkin pitkäai­kainen toimeentulotuen tarve koskee haavoittu­vassa asemassa olevia lapsia, joiden elämässä on köyhyyden lisäksi useita muitakin kuormit­tavia tekijöitä. Nämä perheet tarvitsisivat toi­meentuloturvan lisäksi psykososiaalista tukea, jotta lasten hyvinvointi ei vaarantuisi. Toi­meentulotukeen turvautumisen yleisyys heijastaa rakenteellista ongelmaa suomalaisessa tukijärjestelmässä, jonka ensisijaiset etuudet kannat­televat ilmeisen heikosti lapsiperheitä.   Nyt useiden sosiaaliturvaan kohdistuvien, vireillä olevien muutosten vuoksi vaarana on, että yhä useampi lapsiperhe joutuu turvautumaan toi­meentulotukeen. On vaikea nähdä, että se toimisi kovinkaan hyvänä kannustimena oman elä­män hallintaan ja työllistymiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kuntien aikuissosiaa­lityölle suunnatun kyselytutkimuksen mukaan vuonna 2017 voimaantullutta toimeentulotu­kiuudistusta ei koettu täy­sin onnistuneeksi siltä kannalta, että toimeentulotukipäätöksissä ei ole tehty tarpeeksi yksi­löllistä harkintaa.[12]

Suomalaislapsista noin 11 prosenttia elää suhteellisessa köyhyydessä. Lapsiköyhyyden vä­hentäminen on vuodesta 2019 asti ollut kansallisen lapsistrategian keskeinen tavoite, sillä lapsiköyhyyden kielteiset seuraukset lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle on todistettu lu­kuisissa tutkimuksissa. Suomalaisessa kohorttitutkimuksessa voitiin aukottomasti osoittaa, että lapsiperheen käytettävissä olevien tulojen vähentyminen muodostaa merkittävän riskin lapsen mielenterveydelle lisäämällä aikuisten kokemaa stressiä ja aiheuttamalla negatiivisia muutoksia vanhempien mielenterveyteen, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuu­teen. Vaikutukset olivat pitkäaikaisia ja ylisukupolvisia.[13]

Niin ikään vuonna 1987 ja 1997 Suo­messa syntyneiden lasten kohorttitutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden ylisukupolvisuu­den ja lukuisat yhteydet erilaisiin pahoinvointitekijöi­hin, kuten lastensuojelun tarpeeseen ja nuorisorikollisuuteen.[14] Vastaavia tuloksia on ha­vaittu lukuisissa kansainvälisissä tutkimuk­sissa, myös Pohjoismaissa. Esimerkiksi Tanskassa pyrittiin lisäämään työnteon kannustimia leikkaamalla rajusti maahanmuuttajataustaisten perheiden sosiaaliturvaa vuonna 2002. Ar­vostettujen taloustieteilijöiden tutkimus osoittaa uudistuksen kielteiset vaikutukset erityi­sesti lapsiin: lasten osallistumisaste niin varhaiskas­vatuksessa kuin esikoulussa laski, lasten suoriutuminen kielikokeissa heikkeni ja teini-ikäis­ten rikollisuus lisääntyi.[15] 

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että hallitusohjelmaan sisältyvistä lukui­sista lasten ja lap­siperheiden toimeentuloon liittyvien muutosten vaikutuksista ei ole käytet­tävissä kokonais­arviointia. Tämä vaikeuttaa käsillä olevan esitysluonnoksen ja muiden hallitusohjelmaa to­teuttavien esitysten arviointia. Yhteistä näille esityksille on niillä tavoitellut taloudelliset säästöt, joiden on tarkoitus sisältyä jo vuoden 2024 valtion talousarvioesitykseen.  Talousar­vioesitykseen tulisi sisältyä lapsiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten tunnistaminen ja niiden vaikutusten, niin yksittäis­ten päätösten kuin kokonaisvaikutusten, arviointi.

Muistutamme siis lapsibudjetoinnista. Valtiovarainministeriön kirjeessä ”Julkisen talouden suunnitelman sekä vuoden 2024 talous­arvioesityksen valmistelu” (22.6.2023)[16] todetaan, että vuoden 2024 talousarvioesitykseen on tarkoitus sisällyttää lapsibudjetointia koskeva tarkastelu. YK:n lapsen oikeuksien komitea on viimeisimmissä Suomelle antamissaan suosi­tuksissa[17] kehottanut (suositus 9 Resurssien koh­dentaminen) sisällyttämään lapsen oikeuk­siin perustuvan lähestymistavan valtion budje­tointiprosessiin ja muun muassa toteuttamaan järjestelmän, jonka avulla seurataan lapsille suunnattujen resurssien kohdentamista, käyttöä ja valvontaa kaikkialla sopimusvaltiossa. Li­säksi suosituksissa kehotetaan kaikilla aloilla ar­vioimaan, miten tehdyt investoinnit palvele­vat lapsen etua ja määrittelemään budjettipolitii­kan, joka koskee heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, kuten vammaisia, vä­hemmistöryhmiin kuuluvia ja köyhyydessä elä­viä lapsia sekä turvapaikanhakija-, pakolais- ja maahanmuuttajalapsia.

Uskottava ja huolellinen lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi edellyttää, että eri rat­kaisuvaihtoeh­toja on arvioitu lapsen oikeuksien näkökulmasta laaja-alaisesti jo ennen pää­töksentekoa ja sen toimeenpanon aikana.

Lopuksi

Lopuksi toteamme, että parlamentaarisen sosiaaliturvakomitean työn on tarkoitus jatkua vuoteen 2027. Komitean tehtäväksi määriteltiin alun perin sosiaaliturvan uudistaminen ko­konaisuutena: ”se käsittelee perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea ja niiden välistä yh­teyttä ja rahoitusta sekä palveluiden nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin.”[18] Sa­maan aikaan kuitenkin hallitusohjelmaan sisältyy suuri määrä muutoksia juuri samoihin so­siaaliturvan osa-alueisiin. Sosiaaliturvaan liittyviä muutoksia on tehty jo aiemmin perustele­matta juurikaan niiden yhteyksiä parlamentaariseen komitean työhön. Hallitusohjelmassa sosiaaliturvakomitean työ on rajautunut tarkastelemaan erilaisia erityiskysymyksiä, eikä rat­kaisua sosiaaliturvan reformiin enää odoteta. Lapsiasiavaltuutettu pitää tätä hyvin valitetta­vana.

 

Jyväskylässä 18.9.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies