LAPS/50/2023, 18.9.2023

Lapsiasia­valtuutetun lausunto sosiaali- ja terveys­ministeriölle hallituksen esitys­luonnoksesta laeiksi toimeentulo­tuesta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta

Viite: VN/23656/2023

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitys­luonnosta yleis­sopimuksen näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (pdf)

Hallituksen esitys­luonnoksen keskeinen sisältö[1]

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulo­tuesta annettua lakia siten, että asumis­menojen hyväksymistä selkeytetään säätämällä niistä lain ja asetuksen tasolla. Tilanteessa, jossa hakijan asumismenot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakija voitaisiin ohjata hakemaan edullisempaa asuntoa laissa säädetyssä määrä­ajassa. Määräajan jälkeen asumis­menot hyväksytään asumis­normin mukaisina. Hakijaa ei ohjattaisi hankkimaan edullisempaa asuntoa ja asumis­menot huomioitaisiin täysi­määräisinä, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossaan.

Esityksellä tavoitellaan säästöjä ja myönteisiä vaikutuksia työllistymiseen liittyviin kannusteisiin tiukentamalla ja selkeyttämällä asumis­menojen huomioimiseen liittyvää sääntelyä.

Lausunto on jätetty lausuntopalvelu.fi:ssä 18.9.2023.

Yhteenveto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.

• Lapsiasia­valtuutettu ehdottaa, että 7 a § 3 momentin lapsia koskeva, asumis­menojen myöntämistä koskeva peruste muutetaan muotoon ”hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen etu”. Perusteluissa on tarkennettava, miten lapsen edun sisältö muodostuu toimeentulo­tuen myöntämisen yhteydessä.

• Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että hallitus­ohjelmaan sisältyvien lukuisten lasten ja lapsi­perheiden toimeen­tuloon liittyvien muutosten kokonais­arviointia ei ole käytettävissä. Esitys­luonnoksen vaikutusten arviointi on erittäin vaikeaa.

• Tällä hetkellä epäselvää on, miten ja mihin tutkittuun tietoon sosiaali­turvan muutokset ja uudistukset kokonaisuudessaan perustuvat – nyt ja tulevaisuudessa.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Aluksi

Lapsiasia­valtuutettu on toistuvasti kiinnittänyt huomiota lapsiperhe- ja lapsi­köyhyyteen Suomessa.[2] Lapsi­köyhyys on Suomessa yleistynyt 2000-luvulla. Kansallisen lapsi­strategian valmistelu­työssä hyödynnettyjen tutkija­puheenvuorojen mukaan lapsiköyhyys­aste aleni Suomessa 1960-luvulta aina vuoden 1994 alhaisimpaan 4,3 prosenttiin, minkä jälkeen osuus kolmin­kertaistui vuoteen 2007 mennessä. Tämän jälkeen lapsiköyhyys­aste on pysytellyt noin 11 prosentissa. [3] Vuonna 2021 noin 121 800 lasta eli pienituloisessa perheessä. Tämä vastaa 12 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista.[4] Köyhyys koettelee etenkin yksinhuoltaja­perheitä, yhden tulon­saajan perheitä, moni­lapsisia perheitä ja pienten lasten perheitä.

Toimeentulo­tuki on viime­sijainen ja tila­päiseksi tarkoitettu sosiaali­huollon tuki­muoto, jonka tarkoituksena on turva perheen ihmis­arvoisen elämän kannalta välttämätön toimeen­tulo. Toimeentulo­tuen saanti edellyttää varattomuutta ja tuntuvia toimeentulo­vaikeuksia. Toimeentulo­tukea myönnetään tarve­harkinnan perusteella ja useimmiten lyhyt­aikaisesti. Toimeentulo­tuen käyttöä 2010-luvulla tutkineen Susan Kuivalaisen mukaan toimeentulo­tuen luonne muuttui 1990-luvun laman myötä. Viime­sijaisen tuen käyttö kaksin­kertaistui, eikä sitä saavien kansalaisten määrä suotuisasta taloudellisesta kehityksestä huolimatta ole koskaan laskenut lamaa edeltäneelle tasolle. Samalla toimeentulo­tuesta on tullut erityisesti lapsi­perheiden tukimuoto. Kun vuonna 2011 laskettiin eri kotitalous­tyypeissä asuvien henkilöiden osuus kaikista samana vuonna toimeentulo­tukea saaneista, lähes puolet (45 %) heistä kuului yhden tai kahden huoltajan lapsi­perheisiin. Neljännes toimeentulo­tuen piirissä olevista henkilöistä oli alle 18-vuotiaita lapsia. Yleisintä tuen saaminen on yksin­huoltajilla, joista joka neljäs oli toimeentulo­tuen asiakkaana vuonna 2011.[5] Tällä hetkellä toimeentulo­tukea saavista koti­talouksista noin viides­osa on Kelan tietojen mukaan lapsi­perheitä[6], mikä henkilö­määriksi muutettuna tarkoittaa, että merkittävä osuus toimeentulo­tuen saajista kuuluu lapsi­perheeseen tai on itse lapsi.

Vuoden 2022 tilastojen mukaan yhdeksän prosenttia alle 18 vuotiaista (95 000 lasta) asuu toimeentulo­tukea saavissa perheissä.[7] Hallituksen esitys­luonnoksen mukaan (s. 7) lapsi­perheet ovat yksi tuensaaja­ryhmä, joilla toimeentulo­tuen tarve usein pitkittyy. Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen tilasto­raportin mukaan 25 prosenttia tukea saavissa perheissä asuvista alle 18-vuotiaista oli saanut tukea 10-12 kuukautta.[8] Lähes joka neljännellä toimeentulo­tukea saavista lapsi­perheistä on myös ansio­tuloja. Osa saa työttömyys­etuuksia ja yleistä asumis­tukea. Yli 10 prosenttia tuen­saajista on yksinhuoltaja­perheitä. Esitys­luonnoksen mukaan noin puolet perus­toimeentulo­tuesta kohdistuu asumis­menoihin (s. 8).

Ehdotetun 7 a § 3 momentin arviointia

Hallituksen esitys­luonnoksessa ehdotetaan, että asumi­smenojen hyväksymistä selkeytetään säätämällä niistä lain ja asetuksen tasolla. Aiemmin hyväksyntä on perustunut Kansaneläke­laitoksen (Kela) ohjeistukseen. Jos hakijan asumis­menot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakija voitaisiin ohjata hakemaan edullisempaa asuntoa laissa säädetyssä määrä­ajassa. Tästä voidaan poiketa ja asumis­menot voidaan hyväksyä täysi­määräisenä, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossa.

Hallituksen esitys­luonnoksen mukaan (s. 14 ja 15) lapsi­perheiden tilanne käytännössä säilyy nykyisellä tasolla. Sen varmistaisi 7 a § 3 momentin 1) kohdassa säädetty erityinen peruste ”hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen erityis­tarpeet”. On myönteistä, että esityksessä on pyritty säilyttämään lapsi­perheiden tilanne nykyisellään. Toisaalla esitys­luonnoksessa todetaan (s. 16), että toimeentulo­tuen hakijoina voi kuitenkin olla joitakin lapsi­perheitä, joilla ei ole laissa tarkoitettuja erityisiä tarpeita. Tällöin ehdotetut toimeentulo­tuen heikennykset kohdistuvat lapsiin ja heidän perheensä voidaan velvoittaa muuttamaan edullisempaan asuntoon.

Ehdotetun 7 a § 3 momentti on tarkoitettu olevan tyhjentävä listaus perusteista, joilla tukea voidaan myöntää. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että ”lapsen erityis­tarpeet” -perusteen (1. kohta) perustelut hallituksen esitys­luonnoksessa ovat jossain määrin risti­riitaiset. Se voi johtaa myös siihen, että säännöstä tulkitaan erittäin suppeasti. Lisäksi lapsiasia­valtuutettu kiinnittää huomiota siihen, että Kelan ohjeistuksessa aiemmin ollut ”muu näihin verrattava syy” -peruste esitetään poistettavaksi.

Lapsiasia­valtuutettu katsookin, että 7 a § 3 momentin 1. kohta tulisi kuulua seuraavasti: ”hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen etu”. Lapsen etu on käsite, jonka sisältö tulee määritellä tapaus- ja tilanne­kohtaisesti. Lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 3.1 artiklan mukaan lapsen etu on otettava huomioon ensi­sijaisena harkinta­perusteena kaikissa lapsia koskevassa päätöksen­teossa. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen etu tulee ”sopeuttaa ja määritellä tapaus­kohtaisesti kyseessä olevan lapsen tai kyseessä olevien lasten erityis­tilanteen mukaisesti, jolloin otetaan huomioon heidän henkilö­kohtainen tilanteensa, olosuhteet ja tarpeet. Yksittäisissä päätöksissä lapsen etu on arvioitava ja määriteltävä kyseisen lapsen erityis­tilanteessa.”[9] LOS 26 artiklassa vahvistetaan, että lapselle sosiaali­turvaa myönnettäessä on tarvittaessa huomioitava laajasti hakemukseen vaikuttavia seikkoja.

Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että lain­säädäntö mahdollistaa lapsi­perheen ja lapsen yksilölliseen tilanteeseen liittyvien seikkojen huomioinnin mahdollisimman kattavasti toimeentulo­tuen tarvetta arvioitaessa. Komitean yleis­kommentissa lapsen edusta (nro 15) on kuvattu laajemmin, miten lapsen etua tulisi arvioida. Kansallisessa lain­säädännössä puolestaan on esimerkiksi lastensuojelu­lain (417/2007) 4 § 2 momentissa määritelty seikat, joihin on kiinnitettävä huomioita lapsen etua arvioitaessa.

Lapsiasia­valtuutettu perustelee ehdotustaan seuraavasti.

Huomautamme, että muut 7 a § 3 momentin mukaiset erityiset perusteet kuin lapsen erityis­tarpeet ovat suhteellisen helposti todennettavissa. Apu­välineiden käytöstä aiheutuva lisä­tilan tarve, nykyisessä asunnossa tehdyt muutos­työt, vahvistettu tapaamisoikeus­sopimus, heikko terveyden­tila tai alentunut toiminta­kyky, yli 80 vuoden ikä, asuminen asumis­palvelu­asunnossa ja yllättävä kriisi­tilanne ovat kaikki suhteellisen kiistattomasti todistettavissa. ”Lapsen erityis­tarpeet” on tulkinnan­varaisempi käsite ja se voi asettaa perheet eri­arvoiseen asemaan keskenään. Ehdotettavan 7 a § 3 momentin perusteluissa todetaan, että ”[o]n tärkeää, että valtion­talouden korjaamiseen tähtäävät toimen­piteet eivät aiheuta ongelmia lapsille, joilla on erityisiä tarpeita. Erityis­tarpeella ei tarkoiteta pelkästään sitä, että lapsen koulu voi muuton johdosta vaihtua, vaan tarpeilla viitataan lapsen olo­suhteisiin liittyviin muihin syihin. Näitä voisivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveyden­huollon ammatti­henkilön tai opetus­toimen toteama tarve erityiselle tuelle. Muuttaminen voi olla näissä tilanteissa lapsen edun vastaista. Erityis­tarpeena voidaan huomioida muitakin lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä, jotka puoltavat asumista nykyisessä asunnossa. Esimerkiksi voi käydä lapsen tuki­verkostot, jotka ottavat osaa lapsen hoitoon tai harrastuksiin sekä edistävät perheen hyvin­vointia ja jaksamista. Tuki­verkoston tulisi osallistua aktiivisesti lapsen hoitoon ja perheen tulisi myös tosi­asiallisesti tarvita tuki­verkostoa”.

Vaikutusarviointi­kohdassa (kohta 4.3.2) puolestaan erityisiä tarpeita arvioidaan seuraavasti: ”Muutolla voi olla laajoja vaikutuksia lasten elämään. Uuteen elin­ympäristöön ja kouluun sopeutuminen sekä kaveri­piirin ja mahdollisesti harrastusten muuttuminen voi olla lapselle tai nuorelle turvattomuutta ja sopeutumis­ongelmia aiheuttava tilanne. Muutos on suuri myös varhais­kasvatuksessa ja esiopetuksessa olevan lapsen elämässä. Koulun vaihtaminen on kaikille lapsille suuri elämän­muutos, mutta erityisen tuen tarpeessa olevan koululaisen kannalta muutos voisi aiheuttaa tavallista hankalampia ongelmia. Lapsella voi esimerkiksi olla vaikeuksia saada uudella paikka­kunnalla tarvitsemaansa tukea koulun­käyntiin.” Kohdassa myös todetaan, että säännöksen perusteluissa on kuvattu, miten sitä on tarkoitus soveltaa.

Edellä mainitut erityis­tarpeiden perustelut jättävät jossain määrin epä­selväksi, mitä niiden täyttymiseksi vaaditaan. Vaaditaanko niiden täyttymiseksi, että lapsella on esimerkiksi erityisen tuen päätös tilanteessa, jossa hakija katsoo koulun vaihtumisen muuton seurauksena olevan lapsen edun vastaista? Entä riittääkö tuki­verkoston tarpeen toteamiseen perheen itse määrittelemä tarve ja heidän kokemuksensa perheen hyvin­voinnin ja jaksamisen edistämisestä? Vai katsotaanko, että tuki­verkosto on tarpeen vain niille lapsille, joilla on todettu erityisen tuen tarve (ja he ovat saaneet siitä päätöksen)?

Vaikutusarviointi­kohdassa tunnistetaan, että muutto voi vaikuttaa kaikkiin lapsiin luoden sopeutumis­ongelmia ja turvattomuutta, mutta saamaan aikaan viitataan erityisen tuen tarpeeseen. Voidaanko erityiseksi tarpeeksi katsoa muutosta aiheutuvat haitalliset seuraukset niissäkin tilanteissa, joissa lapsella ei siihen asti ole ollut erityisen tuen tarvetta koulussa? Onko hyväksyttävää vaatia perhettä muuttamaan esimerkiksi tilanteessa, jossa muutto lapsen pitkä­aikaisen ja hyvin­vointiaan edistävän harrastuksen loppumista ja kehitykselle välttämättömien ystävyys­suhteiden katkeamista? Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että kasvu­ympäristön pysyvyys on tärkeää jokaisen lapsen kehitykselle.

Lapsiasia­valtuuttu huomauttaa, että erityinen tuki -käsitteellä on laissa määritelty ja varsin vakiintunut sisältö (mm. perusopetus­laki 628/1998 ja sosiaalihuolto­laki 1301/2014). Ilman tarkempia perusteluita tässä esitys­luonnoksessa käytetty erityis­tarpeet-käsite sekoittuu helposti muualla lain­säädännössä tarkoitettuun erityiseen tukeen.

Lapsiasia­valtuutettu katsoo siis, että ko. säännöksen sanamuotoa tulee muuttaa siten, että lapsen erityis­tarpeet -perusteen sijaan perusteena on lapsen etu. Sen lisäksi säännöksen yksityis­kohtaisia perusteluita on tarkennettava ja esitykseen tulee sisällyttää seikka­peräisempi lapsiin ja lapsi­perheisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi.

Vaikutusten arvioinnista

Vaikka esitys­luonnoksessa on kuvattu muun muassa asumis­menoja perhe­muotojen mukaan sekä niiden toimeentulotuki­asiakkaiden määriä, jotka asuvat Kelan asumis­normin ylittävissä asunnoissa, siinä ei ole kuvattu esimerkiksi sitä, kuinka monen lapsi­perheen kohdalla arvioidaan, että se ei tule täyttämään laissa säädettyjä erityisiä tarpeita. Tai mitä vaikutuksia asumis­kuluihin liittyvään toimeentulo­tuen tarpeeseen vaikuttaa samaan aikaan vireillä oleva muutos­ehdotus yleisen asumis­tuen poistamisesta omistus­asunnon omistajilta?[10] Esitys­luonnoksessa ei myöskään oteta kantaa sellaisiin verrattain yleisiin tilanteisiin, että edullista vuokra-asuntoa ei ole saatavilla.

Lapsiasia­valtuutettu kiinnittää huomioita myös esityksessä mainittuun työllistymisen vahvistumista kohdistuvan tavoitteen vaikutus­arviointiin. Työllisyyden voidaan arvioida vahvistuvan noin tuhannella kahdella­sadalla työllisellä (s. 18). Samassa kohdassa kuitenkin todetaan, että työllisyys­vaikutuksia koskeva arvio kohdistuu vain tämän hallituksen esityksen vaikutuksiin. Parhaillaan on vireillä useita muita sosiaali­turvaan kohdistuvia muutoksia, joilla vastaavalla tavalla tavoitellaan säästöjä ja myönteisiä vaikutuksia työllistymiseen liittyviin kannusteisiin. Näillä esityksillä on ristikkäisiä vaikutuksia toisiinsa, joten yksittäisen esityksen arviointi irrallaan muista esityksistä ei tuota tietoa tosi­asiallisista vaikutuksista ja voi antaa hyvinkin harhaan­johtavan kuvan lopullisista vaikutuksista.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.[11] Suosituksissa kehotetaan useassa muussakin kohdassa, muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan ja väkivallan ehkäisyyn liittyen, parantamaan sosiaalis-taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa. Lapsiperhe­köyhyydellä on tutkitusti kielteisiä vaikutuksia lasten hyvin­vointiin ja terveyteen joskus jopa läpi koko elämän. Vaikka hallituksen esitys­luonnoksessa todetaankin, että ehdotettavat muutokset eivät juurikaan muuta lapsi­perheiden asemaa, jossain tilanteissa vaikutuksia kuitenkin on ja silloin säästö­toimet kohdentuvat juuri vähä­tuloisten perheiden lapsiin. Hallitus siis toimii päin­vastoin kuin lapsen oikeuksien komitea suosittelee.

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että harkinnan­varainen toimeentulo­tuki on tarkoitettu viime­sijaiseksi tuki­muodoksi. Etenkin pitkä­aikainen toimeentulo­tuen tarve koskee haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, joiden elämässä on köyhyyden lisäksi useita muitakin kuormittavia tekijöitä. Nämä perheet tarvitsisivat toimeentulo­turvan lisäksi psyko­sosiaalista tukea, jotta lasten hyvin­vointi ei vaarantuisi. Toimeentulo­tukeen turvautumisen yleisyys heijastaa rakenteellista ongelmaa suomalaisessa tuki­järjestelmässä, jonka ensi­sijaiset etuudet kannattelevat ilmeisen heikosti lapsi­perheitä. Nyt useiden sosiaali­turvaan kohdistuvien, vireillä olevien muutosten vuoksi vaarana on, että yhä useampi lapsi­perhe joutuu turvautumaan toimeentulo­tukeen. On vaikea nähdä, että se toimisi kovinkaan hyvänä kannustimena oman elämän hallintaan ja työllistymiseen. Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen kuntien aikuis­sosiaalityölle suunnatun kysely­tutkimuksen mukaan vuonna 2017 voimaan­tullutta toimeentulotuki­uudistusta ei koettu täysin onnistuneeksi siltä kannalta, että toimeentulotuki­päätöksissä ei ole tehty tarpeeksi yksilöllistä harkintaa.[12]

Suomalais­lapsista noin 11 prosenttia elää suhteellisessa köyhyydessä. Lapsi­köyhyyden vähentäminen on vuodesta 2019 asti ollut kansallisen lapsi­strategian keskeinen tavoite, sillä lapsi­köyhyyden kielteiset seuraukset lapsen hyvin­voinnille ja kehitykselle on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Suomalaisessa kohortti­tutkimuksessa voitiin aukottomasti osoittaa, että lapsi­perheen käytettävissä olevien tulojen vähentyminen muodostaa merkittävän riskin lapsen mielen­terveydelle lisäämällä aikuisten kokemaa stressiä ja aiheuttamalla negatiivisia muutoksia vanhempien mielen­terveyteen, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuuteen. Vaikutukset olivat pitkä­aikaisia ja yli­sukupolvisia.[13]

Niin ikään vuonna 1987 ja 1997 Suomessa syntyneiden lasten kohortti­tutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden yli­sukupolvisuuden ja lukuisat yhteydet erilaisiin pahoinvointi­tekijöihin, kuten lasten­suojelun tarpeeseen ja nuoriso­rikollisuuteen.[14] Vastaavia tuloksia on havaittu lukuisissa kansain­välisissä tutkimuksissa, myös Pohjois­maissa. Esimerkiksi Tanskassa pyrittiin lisäämään työnteon kannustimia leikkaamalla rajusti maahanmuuttaja­taustaisten perheiden sosiaali­turvaa vuonna 2002. Arvostettujen talous­tieteilijöiden tutkimus osoittaa uudistuksen kielteiset vaikutukset erityisesti lapsiin: lasten osallistumis­aste niin varhais­kasvatuksessa kuin esikoulussa laski, lasten suoriutuminen kieli­kokeissa heikkeni ja teini-ikäisten rikollisuus lisääntyi.[15] 

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että hallitus­ohjelmaan sisältyvistä lukuisista lasten ja lapsi­perheiden toimeen­tuloon liittyvien muutosten vaikutuksista ei ole käytettävissä kokonais­arviointia. Tämä vaikeuttaa käsillä olevan esitys­luonnoksen ja muiden hallitu­sohjelmaa toteuttavien esitysten arviointia. Yhteistä näille esityksille on niillä tavoitellut taloudelliset säästöt, joiden on tarkoitus sisältyä jo vuoden 2024 valtion talousarvio­esitykseen. Talousarvio­esitykseen tulisi sisältyä lapsiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten tunnistaminen ja niiden vaikutusten, niin yksittäisten päätösten kuin kokonais­vaikutusten, arviointi.

Muistutamme siis lapsi­budjetoinnista. Valtiovarain­ministeriön kirjeessä ”Julkisen talouden suunnitelman sekä vuoden 2024 talousarvio­esityksen valmistelu” (22.6.2023)[16] todetaan, että vuoden 2024 talousarvio­esitykseen on tarkoitus sisällyttää lapsi­budjetointia koskeva tarkastelu. YK:n lapsen oikeuksien komitea on viimeisimmissä Suomelle antamissaan suosituksissa[17] kehottanut (suositus 9 Resurssien kohdentaminen) sisällyttämään lapsen oikeuksiin perustuvan lähestymis­tavan valtion budjetointi­prosessiin ja muun muassa toteuttamaan järjestelmän, jonka avulla seurataan lapsille suunnattujen resurssien kohdentamista, käyttöä ja valvontaa kaikkialla sopimus­altiossa. Lisäksi suosituksissa kehotetaan kaikilla aloilla arvioimaan, miten tehdyt investoinnit palvelevat lapsen etua ja määrittelemään budjetti­politiikan, joka koskee heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, kuten vammaisia, vähemmistö­ryhmiin kuuluvia ja köyhyydessä eläviä lapsia sekä turvapaikan­hakija-, pakolais- ja maahanmuuttaja­lapsia.

Uskottava ja huolellinen lapsi­vaikutusten arviointi ja lapsi­budjetointi edellyttää, että eri ratkaisu­vaihtoehtoja on arvioitu lapsen oikeuksien näkökulmasta laaja-alaisesti jo ennen päätöksen­tekoa ja sen toimeen­panon aikana.

Lopuksi

Lopuksi toteamme, että parlamentaarisen sosiaaliturva­komitean työn on tarkoitus jatkua vuoteen 2027. Komitean tehtäväksi määriteltiin alun perin sosiaali­turvan uudistaminen kokonaisuutena: ”se käsittelee perus­turvaa, ansio­turvaa, toimeentulo­tukea ja niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta sekä palveluiden nykyistä parempaa yhteen­sovittamista etuuksiin.”[18] Samaan aikaan kuitenkin hallitus­ohjelmaan sisältyy suuri määrä muutoksia juuri samoihin sosiaali­turvan osa-alueisiin. Sosiaali­turvaan liittyviä muutoksia on tehty jo aiemmin perustelematta juurikaan niiden yhteyksiä parlamentaariseen komitean työhön. Hallitus­ohjelmassa sosiaaliturva­komitean työ on rajautunut tarkastelemaan erilaisia erityis­kysymyksiä, eikä ratkaisua sosiaali­turvan reformiin enää odoteta. Lapsiasia­valtuutettu pitää tätä hyvin valitettavana.

 

Jyväskylässä 18.9.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies