LAPS/37/2022, 31.10.2022

Lapsiasia­valtuutetun lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveys­valiokunnalle hallituksen esityksestä laeiksi sosiaali­huolto­lain, terveyden­huolto­lain ja eräiden muiden lakien muutta­misesta

Viite: Sosiaali- ja terveys­valiokunta tiistai 25.10.2022 klo 10.00 / HE 197/2022 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista.  Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitystä yleis­sopimuksen näkö­kulmasta.

Lapsiasia­valtuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf)

Hallituksen esityksen keskeinen sisältö[1]

Esityksessä selkeytettäisiin hyvinvointi­alueiden ja kuntien mielen­terveyden edistämisen ja ehkäisevän päihde­työn tehtäviä sekä mielen­terveys-, päihde- ja riippuvuus­työn ja hoidon toteuttamista osana hyvinvointi­alueiden sosiaali- ja terveyden­huollon palveluja. Lisäksi näiden palvelujen osalta selvennettäisiin sosiaali- ja terveyden­huollon tehtäviä ja vastuun­jakoa sekä vahvistet­taisiin sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen yhteen­sovittamista ja järjestä­mistä tarvittaessa yhteisesti toteu­tettuina palveluina.

Mielen­terveyden hoito sekä päihde- ja riippuvuus­hoito tulisi järjestää moni­muotoisesti, jatkuvuutta varmistaen ja huomioiden terveyden hoitaminen kokonaisuutena. Työn­ohjauksen järjestämisen velvoite laajennet­taisiin koskemaan mielen­terveyden hoidon lisäksi päihde- ja riippuvuus­hoitoa. Terveyden­huolto ja sosiaali­päivystys toteuttaisivat yhdessä psyko­sosiaalista tukea kiireellisissä tilanteissa. Kiireellisten tilanteiden psyko­sosiaalisen tuen ensi­vaiheen johto­vastuu olisi sosiaali­päivystyksellä.

Yhteenveto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasia­valtuutettu pitää tavoitteita yleisesti ottaen kannatettavina. Muutokset vaativat lain­säädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toiminta­tapojen muutosta, joten täytäntöön­panolle tulee olla jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.

• Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikois­tason mielen­terveys- ja päihde­huoltoon. Paino­pisteen tulee olla ehkäisevissä ja perus­tason palveluissa.

• Lapsiasia­valtuutettu pitää valitettavana, että esitys ei koske koulu- ja opiskelu­terveyden­huollon järjestämistä, vaikka riskiksi on tunnistettu, että perus­terveyden­huollon avo­sairaan­hoito ja mielen­terveys- ja päihde­häiriöiden hoito sen osana jää hajanaiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin koulu­ikäisille.

• Lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palveluihin pääsyssä on ollut suuria haasteita jo pitkään, ja ne ovat kärjis­tyneet korona­pandemian aikana. On kestämätöntä, että lasten ja nuorten hoidon kuntoon saattamista siirretään edelleen epä­määräiseen tulevaisuuteen.

• Hallituksen esitys on kirjoitettu hyvin vahvasti aikuis­lähtöisesti. Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään pikaisestikin lain­säädäntö- ja/tai muihin toimiin, jos nyt ehdotettavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa parannusta.

• Lasten ja nuorten mielen­terveyden turvaaminen vaatii välitöntä ratkaisua.

Lapsiasia­valtuutetun kannanotot

Mielen­terveys- ja päihde­palvelut lapsen oikeuksien näkö­kulmasta

YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 24 artiklassa taataan kaikille lapsille oikeus mahdol­lisimman hyvään terveyden­tilaan. Artiklan 2. kohdan mukaan sopimus­valtiot pyrkivät var­mistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia sairauksien hoitami­seen ja kuntoutukseen tarkoitetuista terveys­palveluista.  Kaikissa lasta koskevissa päätök­sissä ja muissa toimissa on ensi­sijaisena harkinta­perusteena oltava lapsen etu (LOS 3.1). Oi­keus terveyteen on yksi lapsen edun keskeisistä elementeistä.[2]

Yleis­sopimuksen täytäntöön­panoa ohjaavan ja valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean (jälj. komitea) mukaan ”lasten oikeus terveyteen ei ole tärkeä pelkästään itsessään, vaan tämän oikeuden toteutuminen on myös välttämätöntä kaikkien muiden yleis­sopimuksen mu­kaisten oikeuksien nauttimisen kannalta. Lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutuminen riippuu myös monien muiden yleis­sopimuksessa määriteltyjen oikeuksien toteutumisesta”.[3]

Komitea toteaa, että terveyttä koskeva oikeus on kattava oikeus, ”johon ei sisälly pelkästään oikea-aikainen ja tarkoituksen­mukainen sairauksien ehkäisy, terveyden edistäminen ja sai­rauksien parantaminen sekä kuntouttavat ja palliatiiviset palvelut, vaan johon kuuluu myös lasten oikeus kasvaa ja kehittyä täysi­määräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan ja asua olo­suhteissa, joissa he voivat saavuttaa parhaan mahdollisen terveyden­tilan, mikä taataan toteuttamalla lasten terveyden tausta­tekijöihin vaikuttavia ohjelmia”.[4]

Komitea korostaa, että kokonais­valtainen lähestymis­tapa terveyteen asettaa lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutumisen osaksi laajempia kansain­välisiä ihmisoikeus­velvoitteita. Myönteistä on, että hallituksen esityksessä on nostettu esiin kohdassa 2.1.2 näitä keskeisiä ihmisoikeus­velvoitteita.

Komitea on nostanut mielen­terveys- ja päihde­hoidon esiin myös Suomelle yleis­sopimuksen määräaikais­raportoinnin yhteydessä antamissaan päätelmissä, joista viimeisimmät on saatu komitealta vuonna 2011.[5] Niissä komitea ilmaisi huolensa lasten mielenterveys­palvelujen riittämättömyydestä sekä muun muassa masennuksen ja itse­murhien suuresta esiintyvyy­destä ja ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten lisääntyneestä lääkkeellisestä hoi­dosta.

Komitea suositteli, että Suomi vahvistaa lapsille tarkoitettuja mielen­terveys­palveluja ja takaa pääsyn tarvittaviin tutkimuksiin ja hoitoihin, sekä tehostaisi toimia itse­murhien estämiseksi. Lääkkeellisen hoidon määräämistä tulee seurata edellä mainituissa tilanteissa ja kohdentaa nykyistä enemmän psykologisia sekä koulutus- ja sosiaali­huollon toimia ja hoi­toa ADHD- tai ADD-diagnoosin saaneiden lasten vanhemmille ja opettajille. Suomen tulee harkita tietojen kokoamista ja analysoimista eriteltyinä päihteen ja käyttäjän iän mu­kaan pystyäkseen seuraamaan lasten mahdollista psyko­stimulanttien väärin­käyttöä.[6]

Suosituksissaan komitea kehotti varmistamaan, että laitoksiin sijoitetut lapset saavat tarvittaessa mielen­terveyspalveluja.[7] Lisäksi komitea kehotti järjestämään riittävät mielen­terveys­palvelut sekä terapia- ja psykiatri­palvelut ilman huoltajaa maahan saapuneille ala­ikäisille turva­paikan­hakijoille[8] ja huolehtimaan siitä, että romani- ja saamelais­lapset saavat mielen­terveys­palveluja ja muita terveyden­huollon palveluja omalla kielellään.[9]

Tutkimusten tuloksia

Kouluterveys­kyselyn 2021 mukaan suuri osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta tulokset kertovat myös, että joukossa on paljon lapsia ja nuoria, joilla on mielen­terveyteen ja päihteiden käyttöön liittyviä haasteita. Moni nuori kokee kohtalaista tai vaikeaa ah­distusta – noin kolmannes tytöistä ja noin kahdeksan prosenttia pojista – ja yksinäisyyttä – noin neljännes tytöistä ja noin kymmenen prosenttia pojista. Tyttöjen ahdistus on lisääntynyt selkeästi vuodesta 2019 (20 % => 30 %). Myös terveytensä huonoksi ja keskin­kertaiseksi ko­kevien määrä on kasvanut vuodesta 2019 kaikissa ryhmissä.

Vaikka humala­hakuinen juomi­nen väheni vuoteen 2015 saakka, lasku on sittemmin tasaantunut.  Humala­hakuisesti juo vä­hintään kerran kuussa 8.- ja 9.-luokkalaisista yhdeksän prosenttia, lukiolaisista 15 prosenttia ja ammattiin opiskelevista lähes neljännes. Kannabiksen käyttö (kokeilu) on pysynyt melko samanlaisena viime vuosina, ja kokeilijoiden määrä vaihtelee kahdeksasta prosentista (8. ja 9. lk.) 17 prosenttiin (ammattiin opiskelevat).[10]

Vuonna 1997 Suomessa syntyneistä ihmisistä mielen­terveyden häiriön diagnoosi oli kirjattu hieman yli viidennekselle (20,7 %) erikois­sairaanhoidon poli­klinikka- tai osasto­hoidon yh­teydessä täysi-ikäisyyteen mennessä. Yleisesti ottaen psykiatrisia diagnooseja määrättiin suhteellisesti lähes yhtä paljon syntymä­kohortin tytöille (20,4 %) ja pojille (21,0 %) seuran­nan aikana. Kelan korvaamien psyyken­lääkkeiden ostoja oli yhteensä hieman yli joka kym­menennellä kohorttilaisella (11,2 %, n=6 375) aikajaksolla 1.1.2004–31.12.2015. Hieman yli puolet (56,1 %, n=3 575) käyttäjistä oli tyttöjä.[11]

Mielenterveyden häiriön diagnooseja oli erityisen paljon lasten­suojelun sijais­huollossa olleilla lapsilla: vuonna 1997 Suomessa synty­neistä, kodin ulko­puolelle sijoitetuista lapsista (joita oli 5,7 % kohortista) peräti 63 prosen­tilla oli jokin neuro­kehityksen häiriön tai psykiatrisen häiriön diagnoosi.[12]

Tiivistetysti voi­daan todeta, että lastensuojelu­palveluissa kohdataan ja kannatellaan usein mielen­terveyden häiriön vuoksi oireilevia lapsia ja nuoria.

Itsemurhien määrä kaikkiaan on Suomessa vähentynyt vuosina 2016–2021. Nuorten (10–17-vuotiaat) kohdalla aikavälillä on tapahtunut heilahtelua (2016/14, 2017/24, 2018/19, 2020/25, 2021/15), eli pysyvää lasku­suuntaa ei ole toistaiseksi todettavissa ja määrät ovat edelleen huolestuttavia.[13]

Kansallinen lasten ja nuorten turvallisuuden edistämisen ohjelma sisälsi kymmenen toimen­pidettä itse­murhien ehkäisemiseksi, jotta vuoteen 2025 mennessä nuorten itsemurha­kuolleisuus olisi selvästi nykyistä pienempi.[14] Sittemmin ohjelmaa ei enää toteuteta sellaisenaan, vaan sen tavoitteet ja toimen­piteet on koottu uusiin ohjelmiin ja strategioihin sekä lapsiin kohdistuvan väki­vallan ehkäisemiseksi laadittuun toimenpide­suunnitelmaan Väkivallaton lapsuus (2020–2025).[15] Kansallinen mielenterveys­strategia ja itsemurhien ehkäisy­ohjelma vuosille 2020–2030 sisältää 36 toimenpidettä itse­murhien ehkäisemiseksi. 

Näiden ohjelmien ja suunnitelmien mukaisten toimen­piteiden täytäntöön­panoa ja vaikutuksia lasten ja nuorten itse­murhien määrää on seurattava tarkkaan ja tarvittaessa ryhdyttävä tehostamaan toimen­piteitä.

On syytä myös huomauttaa, että huolimatta YK:n lapsen oikeuksien komitean suosituksista lasten ja nuorten psyyke­lääkkeiden käyttö on vain lisääntynyt. Vuonna 2008 esimerkiksi ADHD-lääkitystä käytti 1,26 pro­senttia 6–12-vuotiaista pojista ja 0,21 prosenttia 6–12-vuotiaista ty­töistä, kun vastaavat lu­vut vuonna 2018 olivat 4,42 prosenttia pojista ja 0,99 prosenttia ty­töistä. Teini-ikäisistä, 13–17-vuotiaista pojista ADHD-lääkettä käyttävien osuus nousi 0,93 prosentista 4,21 prosenttiin ja teini-ikäisistä tytöistä 0,14 prosentista 1,28 prosenttiin. Huomion­arvoista on, että ADHD-lääkkeiden käyttö on merkitsevästi yleisempää loppu­vuodesta syntyneillä lapsilla.[16]

Hallituksen esityksen tavoitteet

”Esityksen yleisenä tavoitteena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuus­palvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhden­vertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. Esityksen tavoitteena on selkeyttää sosiaali- ja terveyden­huollon palvelu­toimintaa siten, että se mahdollisimman hyvin loisi edel­lytykset jatkaa kehittämis­työtä tulevilla hallitus­kausilla. --- Turvaamalla asiakkaan ja potilaan kokonais­valtaiseen hoidon ja palvelujen tarpeeseen vastaava palvelujen kokonaisuus pyri­tään osaltaan vähentämään myös tahdosta riippumattoman hoidon käyttöä. Lisäksi esityksen tavoitteena on yhdistää mielen­terveyteen ja päihteisiin sekä riippuvuuksiin liittyvät palvelut aikaisempaa selkeämmin osaksi muuta sosiaali- ja terveyden­huoltoa sekä vähentää palvelu­jen käyttöön liittyvää leimautumista” (s. 66–67).

Lapsiasia­valtuutettu pitää tavoitteita yleisesti ottaen kannatettavina. Sosiaali- ja terveyden­huollon entistä tiiviimmällä ja joustavammalla yhteistyöllä voidaan parantaa palvelujen laa­tua ja saatavuutta. Se vaatii kuitenkin lain­säädännön lisäksi resursseja ja muun muassa toiminta­tapojen muutosta, joten täytäntöön­panolle tulee olla myös jatkossa riittävä ja pysyvä rahoitus.

Hallituksen esityksen kohdassa 6. Lausunto­palaute todetaan (s. 113), että esitykselle varattu määräraha­määrä on vaikuttanut osaltaan myös siihen, että kaikkia lisä­kustannuksia aiheut­tavia kehitys­tarpeita ei ole voitu sisällyttää esitykseen. Tällaisia ovat esimerkiksi selviämis­asemat taikka lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihde­palvelujen enempi parantaminen.

Lapsiasia­valtuutettu pitää erittäin valitettavana, että lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palvelujen parantamisesta tingitään, huolimatta siitä, että tarve siihen on selkeästi tunnis­tettu (kts. muun muassa s. 59).

Kannanotot hallituksen esityksen ehdotuksiin

Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että mielenterveys- ja päihde­lainsäädännön muutoksia arvioidaan huolellisesti lasten oikeuksien ja hyvin­voinnin näkökulmasta ja pyri­tään luomaan lain­säädäntöä, joka varmistaa lapsen edun – eli lapsen oikeuksien – mahdolli­simman täysi­määräisen toteutumisen. 

Hallituksen esityksen lapsi­vaikutusten arvioinnissa (kohta 4.2.3.6) todetaan (s. 95), että ”[l]asten ja nuorten mielenterveys­palveluiden kokonai­suuden riittävyyteen vaikuttaa oleellisesti se, miten arkiympäristö tu­kee mielen­terveyttä ja päihteettömyyttä, ja miten perus­terveyden­huollon palvelut ja yleiset sosiaali­huollon palve­lut tukevat lapsia, nuoria ja heidän läheisiään.  Lasten ehkäisevä terveyden­huolto ja perus­terveyden­huollon avo­sairaanhoito järjestetään erikseen, samoin osit­tain opiskelu­terveyden­huollon ehkäisevä työ ja avo­sairaanhoito.” Lisäksi todetaan, että esitys ei koske koulu- ja opiskelu­terveyden­huollon järjestämistä, joten sillä ei ole vaikutusta, tai vaikutusta on hyvin vähän, tiedossa oleviin palvelu­järjestelmän rakenteellisiin ongelmiin.

Lapsiasia­valtuutettu pitää erittäin valitettavana, että edellä mainittu rajaus tehdään, vaikka val­mistelussa on tunnis­tettu riski siihen, että ”perus­terveyden­huollon avo­sairaanhoito ja mielen­terveys- ja päihde­häiriöiden hoito sen [koulu- ja opiskelu­terveyden­huollon järjestämi­sen] osana jää haja­naiseksi ja tarpeeseen nähden niukaksi varsinkin koulu­ikäisille”. 

Lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­palveluihin pääsyssä on ollut suuria haasteita jo pitkään, ja ne ovat kärjis­tyneet korona­pandemian aikana, joten toistamme edellä todetun: on kestämätöntä, että lasten ja nuorten hoidon kun­toon saattamista siirretään edelleen epä­määräiseen tulevaisuuteen.

Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsilla tulee olla oikeus perus- ja erikois­tason mielen­terveys- ja päihde­huoltoon. Painopisteen tulee olla ehkäisevissä ja perus­tason palveluissa. Perus­palveluihin tulee päästä viivytyksettä ja matalalla kynnyksellä, ja tässä esimerkiksi koulu- ja opiskelija­terveyden­huolto on merkittävässä roolissa. Yhtä lailla tarvittaessa siirtymisen erikois­palvelujen piiriin tulee olla sujuvaa ja viivytyksetöntä. Tarvittaessa lapsen on päästävä ympäri­vuoro­kautiseen osasto­hoitoon, jos hän kärsii vakavista mielen­terveyden häiriöistä ja/tai päihde­ongelmasta.

Lapsiasia­valtuutettu on kertomuksessaan edus­kunnalle 2022 nostanut esiin, että 2000-lu­vulla 13–17-vuotiaiden psykiatrian erikois­sairaan­hoidon avo­hoito­käynnit ja psykiatrian laitos­hoidon osasto­jaksot ovat voimakkaasti kasvaneet. Alle 13-vuotiaiden lasten määrän kasvu psykiatrian laitos­hoidon osasto­jaksoissa on vähentynyt, mutta avo­hoito­käyntien osalta hei­dänkin asiaka­smääränsä ovat monin­kertaistuneet 1990-luvulta alkaen. Huomion­arvoista on, että samalla psykiatrian laitos­hoidon hoito­päivät ovat kuitenkin vähentyneet, mikä tarkoit­taa, että 13–17-vuotiaat käyvät osasto­hoidossa yhä useammin, mutta yhä lyhyempiä jak­soja.[17]

Suuntauksena on ollut, että psykiatrisia osasto­hoito­paikkoja vähennetään voimak­kaasti, ja sama suuntaus jatkuu. Se vaikuttaa luonnollisesti myös lasten ja nuorten hoitoon. Osasto­hoidon saatavuuden heikentyminen aiheuttaa hoitoon ennakoi­mattomuutta ja tem­poilua, vaikka hoidon tulisi olla ennustettavaa ja pitkä­jänteisesti suunniteltua. Herää myös kysymys, voidaanko osasto­hoito jatkossa järjestää siten, että ala­ikäisiä potilaita hoidetaan erillään täysi-ikäisistä potilaista.

Päihdehoidon osalta lapsiasia­valtuutettu katsoo, että lääkkeellinen katkaisu- ja vieroitus­hoito on turvattava myös ala­ikäisille potilaille. Ylipäätään ala­ikäisten päihde­hoitoon liittyy paljon puutteita, jotka olisi korjattava pikimmiten.

Nuoriso­barometrissa 2020 todettiin, että päihde­palveluja ei ole saatavilla riittävästi eikä niitä saa, vaikka nuori olisi itse niitä valmis ottamaan vastaan. Nuoret myös tuntevat päihde­palveluja heikosti, mikä kertoo siitä, että palveluista tiedottaminen on puutteellista ja palvelu­verkosto on sekava. Nuoriso­barometrissa viitatussa aluehallinto­virastojen arvioinnista kävi ilmi, ”eh­käisevä päihdetyö on huonosti resursoitua, eikä se välttämättä ole kovin suunnitelmallista. Nuorille keskitettyjä korjaavia palveluja on vain vähän tai ei ollenkaan. Kuntoutukseen, kat­kolle ja hoitoon on vaikeaa päästä, ellei nuorella ole läheistä, joka palvelua vaatii. Päihde­kuntoutujien päivä­toiminta, tuettu asuminen ja vertais­ryhmä­toiminta nähdään monin paikoin puutteellisina” (s. 34).[18]

Hallituksen esityksessäkin (s. 42) viitatussa Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen selvityksestä (2021)[19] käy ilmi, että Suomessa ei ole alaikäisille tarkoitettua päihde­huollon laitos­muotoista hoitoa.

Hallituksen esitys on kirjoitettu hyvin vahvasti aikuis­lähtöisesti. Ehdotukset koskevat pää­sään­töisesti kaikkia ikäryhmiä, mutta siitä huolimatta olisi tärkeää, että säännösten peruste­luissa tuotaisiin selkeämmin esiin, mitä esimerkiksi tietty palvelu tarkoittaa käytännössä lasten­/nuorten kohdalla. Yleisen tason viittaukset kuten ”lapset on otettava huomioon aikui­sille suunnatuissa palveluissa” eivät välttämättä riittävällä tavalla ohjaa käytännössä palve­lujen järjestämistä lapsen edun parhaiten takaavalla tavalla.

Lapsiasia­valtuutettu katsoo, että jat­kossa tulee seurata tarkasti, miten lasten huomioon ottaminen käytännössä toteutuu. Mielen­terveys- ja päihde­ongelmiin hoitoa ja tukea saavien aikuisten kohdalla on selvitettävä heti alku­vaiheessa heidän mahdollisten lastensa tilanne sekä varmistettava lasten tarvitsema tuki.

Ehdotettujen muutosten toimeenpano tulee olemaan vuoden 2023 alussa toimintansa aloit­tavien hyvinvointi­alueiden vastuulla, ja hyvinvointi­alueiden tulee seurata järjestämiään mielen­terveys- ja päihde­palveluja osana muun sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaa siten kuin sote-järjestämis­laissa säädetään. 

Parhaillaan on meneillään useita laajoja lakihankkeita, jotka tulevat suoraan tai välillisesti vaikuttamaan lasten ja nuorten mielen­terveys- ja päihde­ongelmien hoitoon ja hoidon järjestämiseen. Tällaisia ovat muun muassa lasten­suojelu­lain kokonais­uudistus ja itsemääräämis­oikeus­lainsäädännön uudistaminen.

Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että lasten mielenterveys- ja päihde­palvelujen toteutumista ja laatua seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään pikaisestikin lainsäädäntö- ja/tai mui­hin toimiin, jos nyt ehdotettavilla muutoksilla ei saada aikaan selkeää ja vaikuttavaa paran­nusta.

Lapsilla ei ole aikaa odottaa, että erilaiset vuosia kestävät uudistukset saadaan koko­naisuudessaan valmiiksi. Lasten ja nuorten mielen­terveyden turvaaminen vaatii välitöntä ratkaisua.

Jyväskylässä 31.10.2022

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies