LAPS/45/2023, 9.11.2023

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan sosiaali- ja terveys­valiokunnalle hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelu­lain ja varhaiskasvatus­lain 6 ja 60 §:n muuttamisesta

Viite: Sosiaali- ja terveys­valiokunta perjantai 10.11.2023 klo 10.00 / HE 56/2023 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitystä yleis­sopimuksen näkö­kulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (ei saavutettava) (pdf)

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lasten­suojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvu­ympäristöön, tasa­painoiseen ja moni­puoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

• Lasten­suojelun kohdentaminen 0–17-vuotiaisiin lapsiin ja 18–22-vuotiaisiin nuoriin on perusteltua.

• Jälki­huollosta ei ole juurikaan tutkimusta, ja on valitettavaa, että lasten­suojelun jälki­huollon huolellisiin vaikutus­arviointeihin ei ole löytynyt resursseja, vaikka muutos­tarpeet on tunnistettu jo kymmenen vuotta sitten ja uudelleen neljä vuotta sitten.

• Uudet huostaan­otot ovat 2000-luvulla kasautuneet etenkin teini-ikäisiin lapsiin, ja 16–17-vuotiaiden huostaan­otettujen osuus ikäluokasta on kolmin­kertaistunut 1990-lukuun verrattuna.

• 18–22-vuotiaille annettavaa jälki­huoltoa tulee kehittää sisällöllisesti, ja siihen tulee kohdentaa riittävät resurssit hyvinvointi­alueilla.

• Aikuis­sosiaalityön palveluja tulee kehittää siten, että ne pystyvät paremmin vastaamaan nuorten aikuisten tarpeisiin jälki­huollon päätyttyä, ja niihin tulee kohdentaa riittävät resurssit hyvinvointi­alueilla.

• Inhimillisintä, kestävintä ja taloudellisinta on panostaa ennalta­ehkäiseviin toimiin ja lasten sekä perheiden tukemiseen jo ennen kuin lasten­suojelun toimet tulevat edes harkittaviksi.

• Lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksessa on tarkasteltava kriittisesti lasten­suojelun ja muiden sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen ja toimen­piteiden kohdentumista ja vaikuttavuutta.

Lapsiasia­valtuutetun kannanotot

Jälki­huollon ikärajan laskeminen

Jälki­huollon ikärajan nostaminen 25 ikävuoteen ja sen vaikutus­arviointien puutteet

Lasten­suojelun jälki­huollon ikäraja nostettiin 21 ikä­vuodesta 25 ikä­vuoteen vuoden 2020 alussa voimaan tulleella laki­muutoksella. Käytännössä oikeus lasten­suojelun jälki­huollon palveluihin jatkuu siis nykyisen sääntelyn mukaan seitsemän vuotta täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen. Ikärajan nosto on lisännyt jälki­huollossa olevien nuorten määrää ja jälki­huollon kustannuksia tuntuvasti. Nyt pääministeri Orpon hallitus­ohjelman mukaisesti ikärajaa ehdotetaan laskettavaksi 23 ikä­vuoteen vuoden 2024 alusta alkaen. Tällöin jälki­huolto jatkuisi viisi vuotta täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen.

Aluksi lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että jälki­huoltoon siirrytään tavallisesti vasta nuoren täysi-ikäistyttyä tai hyvin lähellä täysi-ikäisyyttä. Täysi-ikäiset nuoret eivät siten varsinaisesti kuulu lapsiasia­valtuutetun toimi­alan määritelmän piiriin. Jälki­huolto on kuitenkin kiinteä ja tärkeä osa lasten­suojelua ja sen jatkumoa lapsuudesta aikuisuuteen, joten arvioimme hallituksen esitystä tästä näkö­kulmasta.

Edellä mainittu ikärajan nosto 25 ikä­vuoteen tehtiin edus­kunnassa tehdyn laki­aloitteen (LA 86/2018 vp) perusteella. Sosiaali- ja terveys­valiokunnan mietinnön (StVM 42/2018 vp) mukaan useat valio­kunnan kuulemat lasten­suojelun asian­tuntijat ja lastensuojelu­järjestöt kannattivat ikärajan nostoa, mutta perusteluja kannatukselle ei mietinnössä avattu tarkemmin. Valio­kunta viittasi myös Lasten­suojelun kehittämisen suunta ja suositukset (2019) -selvitykseen,[1] jossa vastaava suositus esitettiin. Se puolestaan perustui vuonna 2013 julkaistun Toimiva lasten­suojelu -selvitys­ryhmän loppu­raportissa[2] esitettyyn suositukseen.

Toimiva lasten­suojelu -selvitys­ryhmän loppu­raportissa nostoa perusteltiin viittaamalla Kalland ym. (2001) julkaisemaan, vuosina 1991–1997 kodin ulko­puolelle sijoitettujen lasten (n=13 371) kuolleisuutta tarkastelevaan tutkimukseen[3]. Tutkimuksen lapset olivat syntyneet vuosien 1973–1997 välillä, ja heitä seurattiin vuoteen 1999 tai 25 ikävuoteen asti. Tarkastelu­aikana kuoli 106 lasta, ja kuolleisuus oli muita lapsia korkeampi. Toimiva lasten­suojelu -raportissa tuloksiin viitattiin seuraavasti: ”Laajassa selvityksessä todettiin, että huostassa olleiden suomalaisten nuorten aikuisten kuolleisuuden olevan muita korkeampi 25 vuoden ikään saakka. Ilmiö koski yhtä lailla sekä naisia että miehiä. --- Kuolinsyinä tässä ikä­ryhmässä ovat usein onnettomuudet, tapaturmat, itsemurhat ja päihteet sekä huumeet. Havainto puoltaa intensiivisen tuen jatkamista nykyistä kauemmin”. Raportissa päädyttiin silloin ehdottamaan ikärajan nostoa nimenomaan 25 ikävuoteen. Tämän ehdotuksen tutkimus­perusteiden puutteisiin palaamme tuonnempana.

Edellä mainittuun sosiaali- ja terveys­valiokunnan mietintöön ei sisältynyt tarkempaa taloudellisten tai muiden vaikutusten arviointia. Myöskään Toimiva lasten­suojelu -selvitys­ryhmän loppu­raportissa ei taloudellisia vaikutuksia arvioitu, vaikka yli­päätään lasten­suojelun kustannus­vaikutusten arvioinnin tarve todettiinkin. Lapsiasia­valtuutettu antoi lausuntonsa ikä­rajan noston jälkeen annetusta hallituksen esityksestä, joka sisälsi nostosta seuranneet tarkennukset lastensuojelu­lakiin (itsenäistymis­varojen viime­sijainen nosto­päivä ja ikärajan noston taannehtivan soveltamisen kielto). Lapsiasia­valtuutettu asettui tuolloin varovaisesti kannattamaan jälkihuolto­ikärajan nostoa huomauttaen samalla, ettei laki­aloitteessa tai hallituksen esityksessä ollut tehty tarvittavia vaikutus­arviointeja tai huomioitu jälki­huollon sisällöllistä kehittämisen tarvetta.[4][5]

On valitettavaa, että huolellisiin vaikutus­arviointeihin ei ole löytynyt resursseja, vaikka muutos­tarpeet on tunnistettu jo kymmenen vuotta sitten ja uudelleen neljä vuotta sitten. Myös 25 vuoden ikärajaa on perusteltu tulkiten osin virheellisesti viitattua Kalland ym. (2001) tutkimusta.

On totta, että lasten­suojelun sijais­huollosta itsenäistyvien nuorten aikuisten kuolleisuus on muita yleisempää, mutta tämä kuolleisuus ei välttämättä pääty 25 vuoden ikään vaan siihen päättyy tutkimuksen seuranta. Lisäksi tutkimus perustuu 25–30 vuotta vanhaan aineistoon.

Lasten ja nuorten kuolleisuus on yleisesti ottaen vähentynyt tämän jälkeen huomattavasti: 0–14-vuotiaiden kuolleisuus on pudonnut kolmannekseen 1990-luvun tasosta ja 15–19-vuotiaidenkin kuolleisuus on puolittunut.[6] Lapsiasia­valtuutettu ei pidä perusteltuna käyttää 1990-luvun kuolleisuus­lukuja 2020-luvun päätöksen­teon pohjana.

Vuonna 1987 Suomessa syntyneitä sijais­huoltoon sijoitettuja lapsia seuranneessa tutkimuksessa havaittiin näiden lasten vaikeudet kiinnittyä opiskelu- ja työ­elämään.[7] Tässä tutkimuksessa seuranta niin ikään jatkui 25 ikävuoteen. Jälki­huollon tukea saaneiden lasten vaikeudet olivat kuitenkin muita kohortin lapsia jonkin verran yleisempiä. Ne lapset, jotka eivät olleet ottaneet vastaan jälki­huollon tukea, pärjäsivät elämässään jälki­huollon tukea vastaan­ottaneita lapsia paremmin, kun tarkastelun kohteena olivat työ­elämään ja opintoihin kiinnittyminen. Tutkimuksessa todettiinkin, että ikärajan nostamisen lisäksi on välttämätöntä tarkastella jälki­huollon sisältöjä ja kehittää niitä, sillä yksin ikärajaa nostamalla ei saada aikaiseksi riittävää tukea.

Lastensuojelu­palvelujen kohdentaminen lapsi­väestöön

Lasten­suojelun tarkoituksena on turvata nimen­omaan lapsen (eli alle 18-vuotiaan) oikeus turvalliseen kasvu­ympäristöön, tasa­painoiseen ja moni­puoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun (lastensuojelu­laki 417/2007, 1 §). Lasten­suojelun ammattilaisilla on parhaat valmiudet tukea tätä.

Lapsiasia­valtuutettu katsoo, että lasten­suojelun resursseja tulisi allokoida lasten­suojelun perus­tehtävään. Nuoren tarvitsema riittävä itsenäistymisen tuki voidaan toteuttaa 23 ikävuoteen mennessä, jos jälki­huollon toimen­piteet kohdennetaan kunkin nuoren kohdalla oikein ja vaikuttavasti. Jälki­huollon tulisi heti sen alettua kiinnittyä hyvinvointi­alueen muihin palveluihin, kuten aikuis­sosiaalityöhön, sillä jälki­huollon päätyttyä nuoren aikuisen tukea tulee jatkaa tarvittaessa aikuisten palveluissa. Tämä edellyttää niin jälki­huollon kuin nuorten aikuisten sosiaali­työn sisällöllistä kehittämistä, riittävää resursointia ja saumatonta yhteis­työtä.

Suuri merkitys lapsen hyvin­voinnille ja tulevaisuudelle on jo ennen jälki­huoltoa toteutetulla sijais­huollolla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on tuoreissa päätelmissään antanut lukuisia suosituksia lasten­suojelun sijais­huollon kehittämistä silmällä pitäen. Komitea kehottaa myös muun muassa varmistamaan, että lapsille suunnitellaan sijais­huollon jälkeiset yksilölliset jatko­polut tarkoituksena tarjota heille sosiaalista, koulutuksellista ja muuta asian­mukaista tukea, jotta he sopeutuisivat onnistuneesti uudelleen perheeseen ja yhteis­kuntaan.[8]

Inhimillisintä, kestävintä ja taloudellisinta on kuitenkin panostaa ennalta­ehkäiseviin toimiin ja lasten sekä perheiden tukemiseen jo paljon ennen kuin lasten­suojelun toimet tulevat edes harkittaviksi. Lapsiasia­valtuutettu on esittänyt lastensuojelu­lain kokonais­uudistusta, minkä yhteydessä myös lasten­suojelun ja muidenkin sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen ja toimen­piteiden kohdentumista ja vaikuttavuutta tulee tarkastella kriittisesti. Vastaako lasten­suojelu tällä hetkellä lasten ja perheiden tarpeisiin?

Huostaan­otot kasautuvat yhä enemmän teini-ikäisiin

Jälki­huollon ulottaminen 25 ikävuoteen asti on ollut siksikin ongelmallista, että huostaan­otot ovat 2000-luvulla kohdistuneet muita ikäryhmiä yleisemmin teini-ikäisiin ja lähes täysi-ikäisiin, 16–17-vuotiaisiin lapsiin. 13–15-vuotiaiden uudet huostaan­otot ovat lähes neljä kertaa yleisempiä ja 16–17-vuotiaiden lähes kolme kertaa yleisempiä kuin 0–2-vuotiaiden huostaanotot.

Vaikka samana vuonna 18 vuotta täyttävien huostaan­otettujen lasten luku­määrä on verrattain vähäinen (alle 100 lasta), on se jatkuvasti kasvanut. Tätä tendenssiä kuvataan seuraavassa kuviossa.[9] Lapsiasia­valtuutettu tosin huomauttaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastensuojelu­raportin kuviossa kuvatut ikäryhmät eivät ole tasaisia, jolloin kuvio näyttää todellisuutta kauniimmalta: 3–6-vuotiaiden ryhmässä on kolme ja 7–12-vuotiaiden ryhmässä viisi ikäluokkaa, kun taas teini-ikäisten ikäryhmiin on sisällytetty vain kaksi ikäluokkaa ja 18 vuotta täyttäviin alle yksi ikäluokka.

 

Teini-ikäisten huostaan­otot ovat yleistyneet 1990-luvulta alkaen, kun taas pienten lasten huostaan­otoissa ei ole tapahtunut vastaavaa kasvua, vaan jopa vähentymistä. Samalla huostaan­otettujen 16–17-vuotiaiden osuus samanikäisestä väestöstä on kasvanut yli kahteen prosenttiin, kun vastaava osuus 0–2-vuotiaista on noin 0,3 prosenttia (seuraava kuvio, emt.). Huomion­arvoista on, että 1990-luvulla 16–17-vuotiaista oli huostassa vain noin 0,8 prosenttia vastaavan ikäisestä väestöstä, vaikka nuorten hyvinvointi oli useilla mittareilla mitaten (alkoholin­käyttö, tupakointi, rikollinen käyttäytyminen, väkivallan kokeminen)[10] tuolloin nykyistä heikompaa. Tähän huostaan­ottojen jatkuvasti kasvavaan trendiin eivät tutkijat ole löytäneet selitystä.

 

Koska huostaan­otot kohdistuvat teini-ikäisiin, jälki­huollon piiriin tulee lapsia, jotka ovat olleet lasten­suojelun sijais­huollossa vain vähän aikaa. Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että tutkimusta aiheesta ei ole, mutta silti voidaan arvioida, että pitkään jatkuva jälki­huolto voi luoda niin lapselle, hänen huoltajilleen kuin asioista vastaavalle sosiaali­työntekijälle kannusteen huostaan­ottoon ennen täysi-ikää. Vaikka jälki­huollon sisältö vaihtelee, on se merkittävä taloudellinen etu muihin lasten­suojelun asiakkaina oleviin nuoriin verrattuna asettaen lasten­suojelun asiakkaina olleet nuoret eri­arvoiseen asemaan keskenään. Palaamme tähän kysymykseen lyhyesti tuonnempana.  

Lapsi­vaikutusten arvioinnin puutteet ja jälki­huollon kustannusten kasvu

Vaikka lapsiasia­valtuutettu suhtautuu hallituksen esitykseen verrattain suopeasti, kiinnitämme huomiota siihen, että ikärajan laskemista perustellaan hallituksen esityksessä (ja hallitus­ohjelmassa) lähes yksin­omaan siitä saatavin taloudellisin säästöin. Samalla todetaan, että jälki­huollon ikä­rajojen muuttamisesta seuraavien taloudellisten vaikutusten arviointi on vaikeaa. Hallituksen esitystä on kyllä täydennetty lausunto­kierroksen perusteella muun muassa jälki­huollon piirissä oleviin nuoriin kohdistuvien vaikutusten osalta, mitä on pidettävä myönteisenä.

Esitys perustuu lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan kuitenkin puutteellisiin tai epä­luotettaviin tietoihin ja arvioihin jälki­huollon järjestämisestä, asiakas­määristä sekä muun muassa siitä, miten kustannukset siirtyisivät aikuis­sosiaalityön kustannuksiksi. Ymmärrämme luonnollisesti arvioinnin haastavuuden, kun kattavia tilastoja ja tutkimukseen perustuvaa tietoa ei ole ollut saatavilla, ainakaan tässä kiireellisessä lainvalmistelu­aikataulussa.

Jälki­huoltoa ja sen kustannuksia on tarkasteltu Kuusikko­työryhmän julkaisussa 2022.[11] Julkaisun tilastoista on nähtävissä ikärajan nostosta 25 ikävuoteen seuranneita vaikutuksia kustannuksiin.

Kuusikko­kaupungeissa jälki­huollon piirissä olleiden lasten ja nuorten (0–24-vuotiaat) määrä vuoden 2020 aikana oli 2 770 ja vuoden 2021 aikana 3 447 (kasvua 24,4 %). Tiedot 21–24-vuotiaiden määristä vuosina 2020–2021 puuttuivat Vantaan osalta, mutta muissa viidessä kaupungissa kasvu tässä ikä­ryhmässä oli selkeä, kun taas 18–20-vuotiaiden kohdalla määrät kokonaisuudessaan laskivat. Tässäkään ikä­ryhmässä Vantaalta ei kaikkia tietoja ollut saatavilla. Samana ajan­jaksona jälki­huollon kokonais­kustannukset nousivat noin 5,5 miljoonalla eurolla: 11 921 847 eurosta 17 424 174 euroon (kasvua 46,2 %).[12]

Kustannusten kasvu on huomattava ja näyttäisi siis kohdistuvan pää­osin ikä­luokkaan 21–24-vuotiaat. Samaan aikaan tiedetään, että jälki­huollon toimivuudesta ja vaikuttavuudesta ei ole riittävästi tietoa, joten on perusteltua kysyä, kohdistuvatko panostukset tehokkaasti ja oikeuden­mukaisesti.

Kuusikko­kaupungeissa jälki­huolto on järjestetty eri tavoin, ja vastuu voi jakaantua myös nuoriso- ja aikuis­sosiaalityön kesken. Tällä perusteella toden­näköisesti koko maan tasolla eroavaisuuksia on enemmänkin. Julkaisussa ei ole arvioitu jälki­huollon toimivuutta ja vaikuttavuutta tarkemmin eikä myöskään ole otettu tarkemmin kantaa ikärajan nostoon.

Edellä jo kuvatussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallista syntymä­kohortti 1987 -aineistoa hyödyntävässä tutkimuksessa (2019) [13][14] todettiin, että kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on aikuis­iässä muuta väestöä toden­näköisemmin pitkä­kestoisia haasteita kouluttautumisessa ja työllistymisessä. Nuorten koulutus- ja työelämä­polkuja seurattiin 25 ikä­vuoteen asti. Tutkimuksessa havaittiin, että pojat kohtaavat pitkä­kestoisia vaikeuksia useammin kuin tytöt ja teini-ikäisenä tapahtunut sijoitus kodin ulko­puolelle sekä sijoitus­paikan toistuva vaihtuvuus lisäsivät toden­näköisyyttä matalaan tai puuttuvaan koulutukseen sekä työttömyyteen ja sosiaaliturva­riippuvuuteen. Lisäksi havaittiin, että neljännes sijoitetuista tytöistä tuli pian täysi-ikäiseksi tultuaan äideiksi. Hallituksen esityksen mukaan (s. 18) pelkästään Helsingissä on jälki­huollon nuorilla 100 omaa lasta. Lapsiasia­valtuutetun näkemys on, että näiden nuorten perheiden paikka ei välttämättä ole lasten­suojelun jälki­huollon vaan lapsi­perheiden sosiaali­palvelujen ja tarvittaessa lasten­suojelun piirissä, jotta nämä lapset saisivat varhaisiin elin­vuosiinsa parasta mahdollista tukea.

Lasten­suojelun avohuollon asiakkaiden eri­arvoinen asema

Tarkasteltaessa lasten ja nuorten yhden­vertaisuutta on samalla tunnistettava, että lasten­suojelun avohuollon asiakkaina mutta eivät avohuollon toimen­piteenä sijoitettuna olleet lapset jäävät vaille lasten­suojelun jälki­huoltoa, vaikka heidän tuen tarpeensa voi olla yhtä suuri kuin lasten­suojelun sijais­huollosta itsenäistyneiden nuorten. Lisäksi on nuoria, jotka kieltäytyvät jälki­huollosta.

Panostamalla nuorten aikuisten sosiaali­työn palveluihin tuetaan myös näitä nuoria sekä nuoria, jotka siirtyvät pois jälki­huollosta. Tämä siirtymä­vaihe onkin ratkaiseva: miten tuen ja avun jatkuvuus varmistetaan samalla kuitenkin kannustaen nuorta ottamaan vastuuta omasta elämästään.

Lastensuojelu­lain (417/2007) 76.2 §:n mukaan jälki­huollon päättyessä sosiaali­työntekijän on tarvittaessa laadittava yhdessä nuoren kanssa suunnitelma, johon kirjataan jälki­huollon päättymisen jälkeen nuoren käytettävissä olevat palvelut ja tukitoimet. Lapsiasia­valtuutettu pitää suunnitelman tekemistä tärkeänä, mutta korostaa, että on varmistettava, että nuori ymmärtää, mistä suunnitelmassa on kyse. Lisäksi suunnitelman on oltava riittävän konkreettinen: millaisiin tilanteisiin apua saa ja mistä ja mihin nuori voi tarvittaessa olla yhteydessä. 

Lapsiasia­valtuutettu kiinnittää huomioita myös siihen, kuten hallituksen esityksessäkin todetaan, että hallitus­ohjelmassa esitetyt ja parhaillaan etenevät hallituksen esitykset muun muassa toimeentulo­tuen ja asumis­tuen leikkauksista ja indeksi­tarkistusten jäädytyksistä voivat heikentää jälki­huollossa olevien nuorien tilannetta. Osalla jälki­huollossa olevista nuorista on omia lapsia, joten suunnitellut työttömyys­turvan lapsi­korotusten poistamiset voivat koskea myös näitä perheitä. Sosiaali- ja terveys­ministeriö valmisteli vuoden 2024 sosiaaliturva­muutosten yhteis­vaikutusten arvioinnin lokakuussa 2023.[15] Siinä on keskitytty taloudellisiin vaikutuksiin, mutta niiden lisäksi muutoksilla voi olla laajasti myös muita suoria ja välillisiä vaikutuksia muutosten kohteena olevien ihmisten elämään. Hallitus­ohjelmaan sisältyvien leikkausten vaikutusten kokonais­arviointi näyttäytyy hyvin puutteellisena, joten riskinä on, että ”rahaa siirretään taskusta toiseen”.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa lopuksi, että ikärajan edes­takainen siirto voi aiheuttaa lisä­työtä ja sitä kautta kustannuksiakin, mutta toden­näköisesti myös hämmennystä niin jälki­huoltoon oikeutetuissa nuorissa kuin sosiaali­työn ammattilaisissakin. Jälki­huollon kehittäminen voidaan kokea poukkoilevaksi ja lyhyt­jännitteiseksi, ja tällaista niin lasten­suojelun kehittäminen kuin lain­säädännön muutokset ovat olleetkin. Lasten­suojelun jälki­huollon kehittämiseen tulee kuitenkin jatkossakin panostaa ja jälki­huollon toimen­piteiden vaikuttavuutta tulee selvittää. Palvelut ja tuki on toteutettava nuorten yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Lisäksi lapset ja nuoret on otettava mukaan suunnittelemaan jälki­huollon sisältöä. 

Varhais­kasvatusta koskevat muutos­esitykset

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi varhaiskasvatus­lain 6 §:n 1 momentin säännöstä siten, että siinä nimen­omaisesti todettaisiin, että lapsen lastensuojelu­lain mukaisen sijoitus­paikan sijainti­kunnan ja jälki­huollossa olevan lapsen asuin­kunnan olisi järjestettävä avo­huollon tuki­toimena tai sijais­huoltoon sijoitetun taikka jälki­huollossa olevan lapsen varhais­kasvatus. Lisäksi esitetään muutamia tarkennuksia varhais­kasvatuksen kustannusten korvaamiseen liittyen.

Lapsiasia­valtuutettu pitää hyvänä, että varhais­kasvatuksen järjestämistä koskeva sääntely selkeytetään esitetyllä tavalla, eikä lapsiasia­valtuutetulla ole siihen huomautettavaa.

Jyväskylässä 9.11.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasia­valtuutettu

Merike Helander, juristi