Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteosta

 

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai 10.9.2021 klo 9.00 / VNS 4/2021 vp / Asiantuntijapyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi selontekoa yleissopimuksen näkökulmasta.

Lausunto: Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteosta

 

Tiivistelmä lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

• Lapsiasiavaltuutettu pitää kannatettavana, että viranomaisten toiminnan painopiste siirtyy yhä voimakkaammin ennaltaehkäisyyn ja toiminnassa edistetään oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia.
• Selonteossa on käsitelty lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta, mutta käsittelemättä jäävät muun muassa alaikäisten vertaisväkivalta, seurusteluväkivalta ja kunniaan liittyvä väkivalta. 
• Lasten turvallisuusuhkia tai kokemuksia turvallisuudesta, jotka usein poikkeavat aikuisten kohtaamista uhista, ei selonteossa käsitellä riittävästi.
• Selonteossa on erikseen huomioitu verkossa tapahtuva rikollisuus, mutta puutteena on, että siinä ei käsitellä verkkorikollisuutta lasten kannalta. Sosiaalinen media ja muu verkossa tapahtuva toiminta on entistä suurempi osa lasten arkea, joten riski joutua verkkorikosten uhriksi on myös kasvanut. 
• Lapsiasiavaltuutettu pitää välttämättömänä, että säännöllisesti toteutettava lapsiuhritutkimus käynnistetään uudelleen ajantasaisen tiedon ja seurantatiedon saamiseksi.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Lapsiasiavaltuutettu on tarkastellut sisäisen turvallisuuden selontekoa lasten oikeuksien, hyvinvoinnin ja turvallisuuden näkökulmasta ja nostaa esiin seuraavia selonteosta tekemiään huomiota. 

Yleiset huomiot

Selonteossa todetaan sisäisen turvallisuuden perustuvan ensisijaisesti ongelmien ja häiriöiden ennalta ehkäisyyn ja että toiminnassa edistetään oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Näitä lähtökohtia on pidettävä erittäin myönteisinä.

Selonteossa todetaan, että päämääränä on kaikkien turvallisuus (2. luku). Lapsiasiavaltuutettu pitää sinänsä ymmärrettävänä, että näkökulmaksi on otettu kaikki ihmiset, mutta on valitettavaa, että lapset eivät nouse esiin monessakaan kohdin varsinaisessa selonteossa. Lasten kohtaamat turvallisuusuhat poikkeavat usein aikuisten turvallisuusuhista, joten niiden nimenomainen käsittely olisi ollut perusteltua. Las­ten kokemuksia turvattomuudesta tai turvallisuudesta ei käsitellä lainkaan.

Selonteon osana olleessa selvityksessä haavoittuvien ryhmien turval­lisuuden kokemuksista[1] on arvioitu lasten olevan haavoittuvassa asemassa ja heidän koke­muksiaan on siinä myös erikseen selvitetty, vaikkakin vastaajamäärä on jäänyt pieneksi.[2] Kuten selvityksessäkin todetaan, lapsiasiavaltuutettu painottaa, että jatkossa tulisi panostaa siihen, että lapsilta saataisiin enemmän aineistoa arvioinnin pohjaksi.

Lapsiasiavaltuutettu on kantanut huolta covid-19-pandemian moninaisista vaikutuksista lap­siin, ja onkin tärkeää, että sen vaikutus lasten ja nuorten turvallisuuteen ja hyvinvointiin on huomioitu kohdassa 3.7. Hyvinvointi- ja oppimisvajeen kiinni kurominen on ensiarvoisen tärkeää sisäisen turvallisuuden ennalta ehkäisevänä turvaamistoimena. On huomattava, että jo ennen pandemiaa muun muassa lasten mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä on ollut suuria haasteita.  Näiden turvaamisen tulee olla keskeisessä roolissa ennalta ehkäisevässä toiminnassa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää kannatettavana, että viranomaisten toi­minnan painopiste siirtyy 5. luvussa esitetyllä tavalla yhä voimakkaammin ennaltaehkäisyyn. Universaalien ja toi­mivien sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä riittävien sosiaaliturvaetuuksien (kohta 5.4.1) li­säksi on syytä muistaa, että koulutus ja työllistyminen ovat merkittäviä syrjäytymistä ehkäi­seviä mekanismeja. On myönteistä, että kohdassa 5.4.6. on nostettu hyviä käytäntöjä näkyviksi (mm. ank­kuritoiminta, kummipoliisit, toimenpideohjelmat ja sijaishuollosta karanneiden lasten ase­man parantaminen). Kohta 5.5.3. toteuttaisi myös YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamia päätelmiä rasisminvastaisen ohjelman toteuttamisesta.[3]

Esimerkiksi kohdassa 4.1.3. kirjoitetaan ”ylisukupolvisuudesta”. Huomio on tärkeä, mutta lapsiasiavaltuutettu pitäisi tärkeänä, että tässä yhteydessä myös avattaisiin, mitä se tarkoittaa ja että se koskee nimen­omaisesti lapsia. Ylisukupolvisuus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että lapsena omaksutut tiedot, taidot, kulttuuri ja hyvinvointi siirtyvät seuraavalle sukupolvelle, kun näistä lapsista kasvaa aikuisia. Ongelmien ylisukupolvisuus siis tarkoittaa sitä, että lapsuuden vaurioittavat olosuhteet siirtyvät ihmisen omille lapsille.

Arjen turvallisuus – lapset ja väkivalta

Kohdissa 3.3.3. ja 3.3.4. tarkastelun kohteena ovat lapset rikosten uhreina ja teki­jöinä. Ko. kohdissakin mainitut seksuaalirikokset ja koulussa tapahtuva sekä fyysinen että henkinen väkivalta (koulukiusaa­minen) ovat merkittäviä lapsiin kohdistuvia turvallisuusuhkia. Lapsiin aikuisten taholta kohdistuva väkivalta on merkittävä ongelma.

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyssä peräti 12,5 prosent­tia 4.- ja 5.-luokkalaisista, 11,8 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista, 7,3 prosenttia lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista ja 6,8 prosenttia ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista on kyselyä edeltäneen vuoden aikana kokenut vanhempien tai muiden huolta pitävien aikuisten fyysistä väkival­taa.[4]

Lasten henkisen väkivallan kokemukset vanhempien tai muiden huolta pitävien taholta ovat vielä korkeammat. Esimerkiksi lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista jopa 28,2 prosenttia on kokenut henkistä väkivaltaa edellä mainituilta tahoilta. Kouluterveyskyselystä tehty erillisselvitys osoitti, että lastensuojelun toimesta kodin ulkopuolelle sijoitetuista lap­sista peräti 29 prosenttia yläkouluikäisistä, 13 prosenttia lukiolaisista ja 16 prosenttia am­matillisissa oppilaitoksissa opiskelevista oli kokenut vanhempien tai huolta pitävien aikuis­ten fyysistä väkivaltaa vuoden aikana, siis myös sijoituksen aikana.[5] Edellä esitetyt luvut ovat erityisen karuja ot­taen huomioon, että kyseessä on lapsiryhmä, jota yhteiskunta pyrkii juuri sijoittamalla suo­jelemaan muun muassa väkivallalta.

On myös huomattava, että lapsiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja väkivalta tapahtuu entistä useammin verkossa, joka voi tarkoittaa sitä, että se jää entistä useammin piiloon. Vaikka fyysistä kontaktia rikoksentekijään ei olisikaan, väkivalta on yhtä vahingollista ja se voi aiheuttaa lapselle pitkäkestoista, pitkälle aikuisuuteen vaikuttavaa, vakavaa haittaa.

Selonteossa käsitellään verkossa tapahtuvaa rikollisuutta kohdassa 3.3.10. Sosiaalinen media ja muu verkossa tapahtuva toiminta on entistä suurempi osa lasten arkea, joten riski joutua verkkorikosten uhriksi on myös kasvanut. Lapset ovat vielä kehittyvien taitojensa vuoksi erityisen alttiita verkossa tapahtuvalle rikolli­suudelle. Lapsiin digitaalisessa ympäristössä kohdistetut ri­kokset ovat kuitenkin usein luonteeltaan erilaisia kuin rikokset, joiden uhriksi aikuiset jou­tuvat verkossa. Selonteossa ei kuitenkaan mainita erikseen lapsia ja nuoria, jotka joutuvat esimerkiksi kiusaamisen tai seksuaalirikosten uhreiksi ver­kossa.[6]  Lapset voivat joutua verkossa myös muun muassa ääriliikkeiden rekrytointiyritysten kohteeksi, mikä tulisi myös huomioida sisäisen turvallisuuden turvaamisessa.[7]

YK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut tänä vuonna yleiskommentin nro 25 digitaaliseen ym­päristöön liittyvistä lapsen oikeuksista.^[8] YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että lasten oikeuksien toteuttaminen ja heidän suojelunsa digitaalisessa ympäristössä edellyttävät laajasti lainsäädännöllisiä, hallin­nollisia ja muita, myös ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.[9] Lisäksi sopimusvaltioiden tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten digitaalisen teknologian käyttö voi helpottaa tai haitata lap­siin kohdistuvien rikosten tutkimista ja niistä syyttämistä, ja ryhtyä kaikkiin käytettävissä oleviin ennaltaehkäiseviin, täytäntöönpano- ja korjaaviin toimenpiteisiin, myös tekemällä yh­teistyötä kansainvälisten kumppanien kanssa.[10]

Lapsiasiavaltuutettu pitää valitettavana, ettei selvityksessä lainkaan huomioida lasten välistä vertaisväkivaltaa. Lapsiasiavaltuutettu on vuosikertomuksessaan 2020 todennut, että lasten välistä väkivaltaa ei Suomessa tunnisteta, eikä sitä ehkäistä ennalta.[11]

Kuitenkin yleisin pahoinpitelijä teini-ikäisten kohdalla on tuttu tai tuntematon ikätoveri ja pahoinpitelyn ta­pahtumapaikkana on usein julkinen tila.

Myöskään alaikäisten välistä seurus­teluväkivaltaa ei Suomessa tunnisteta tai osata ehkäistä, vaikka naisiin kohdistuva lähisuh­deväkivalta alkaa usein jo nuorena. Kuten selonteossakin kohdassa 3.3.7. todetaan, tietoon tulleiden raiskauksien uhrit ovat yleensä nuoria naisia.

Selonteossa ei myöskään ole nostettu esiin kunniaan liittyvää väkivaltaa, vaikka tiedetäänkin, että ”Suomen oikeus­järjestelmä tunnistaa huonosti yhteisöllisiä väkivallan muotoja, joissa on usein useampia te­kijöitä ja väkivalta on usein ennemminkin jatkuvia prosesseja kuin yksittäisiä tekoja”.[12] Kunniaan liittyvä väkivalta kohdistuu usein tyttöihin ja naisiin, mutta sitä voi kohdistua myös poikiin ja miehiin. Lisäksi erityisessä riskissä ovat myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tai muilla tavoin sosiaalisia normeja kyseenalaistavat henkilöt.[13] 

Myönteisenä huomiona toteamme, että ihmiskauppaa käsittelevässä kohdassa 3.3.9. on tunnistettu, että ihmiskaupan uhreina on myös lapsia ja nuoria. Lapset ovat usein ihmiskaupan välillisiä uhreja, mikä on tärkeää huomata sekä ihmiskaupan ehkäisytoimissa että ihmiskaupan uhrien auttamistoimissa.

Selonteon yhteydessä on tärkeää huomioida, että Suomessa on valmistunut vuonna 2019 erittäin laaja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn toimintaohjelma ”Väkivallaton lapsuus” vuosille 2020-2025, joka kattaa laajasti aihepiirin eri osa-alueet ja sisältää lukuisia toimenpiteitä, joista monia on lähdetty jo edistämään aktiivisesti.[14] Parhaillaan on meneillään muun muassa Barnahus-hanke, jossa tehostetaan lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosesseja sekä väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa.[15]  Myös Euroopan neuvoston lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan laaditun yleissopimuksen (SopS 87-88/2011, Lanzarote-sopimus) toimeenpanosuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.

Turvakotipalvelujen yhteydessä (3.6.14) todetaan, että turvakotien määrä on lisääntynyt ja rahoitus kasvanut, joten siitä saa käsityksen, että tilanne on hyvä. Tur­vakotipaikkojen määrä on kuitenkin edelleen riittämätön ja vaikka verkostoa on laajennettu, palvelujen alueellinen saatavuus ei edelleenkään ole kattava.[16]

Selonteossa olisi syytä tuoda rehellisesti esiin palvelujärjestelmän aukkoja, jotka korostuvat entisestään nykytilanteessa, kun lapsiin ja naisiin kohdistuva väkivallan uhka on covid-19-pandemian aikana vain kasvanut.[17]

Kohdassa 3.6.12 käsitellään Rikosseuraamuslaitoksen tehtävää osaltaan huolehtia yhteiskunnan turvallisuudesta pitämällä yllä laillista ja turvallista seuraamusjärjestelmää sekä vaikuttaa uusintarikollisuuden vähentämiseen. Kohdassa ei mainita erikseen alaikäisiä rikoksesta tuomittuja. Lapsiasiavaltuutettu on viimeksi ottanut kantaa asiaan ns. Koskelan tapauksen yhteydessä ja vaatinut muun muassa sitä, että alaikäiset vangit olisi sijoitettava erilleen täysi-ikäisistä vangeista omille osastoilleen. Myönteistä on, että tähän on jo Rikosseuraamuslaitoksessa reagoitukin.[18]

Alaikäisten vankien kohdalla korostuvat uusintarikollisuuden ehkäisyyn tähtäävät toimet ja muut toimet, joilla mahdollistetaan nuoren paluu yhteiskuntaan sen täysipainoiseksi jäseneksi. Muun muassa oppivelvollisuuden pidentäminen 18 ikävuoteen asettaa Rikosseuraamuslaitokselle lakisääteisen velvoitteen huolehtia siitä, että alaikäiset vangit suorittavat oppivelvollisuuttaan vankeusaikana.

Lapsiuhritutkimuksen tarve

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että kattavaa lapsiuhritutkimusta ei Suomessa ole tehty vuoden 2013 jälkeen.[19]

Kouluterveyskyselyn ja nuorisorikollisuuskyselyn ai­hetta koskevat osiot, joihin selonteossa viitataan kohdissa 3.3.3. ja 3.3.4., eivät ole vertailukelpoisia aiempien lapsiuhritutkimusten kanssa, joten niiden perusteella ei voi tehdä suoraan johtopäätöstä siitä, miten lasten uhrikokemukset ovat 2010-luvulla kehittyneet.

Esimerkiksi kohdassa 5.4.4. esitetty uhriko­kemusten kasautumisen estäminen on hyvä tavoite, mutta tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan tutkittua, kattavaa tietoa siitä, kenellä rikosuhrikokemuksia on. Esi­merkiksi lasten osalta ajantasaista ja pidemmän aikavälin seurantatietoa ei tällä hetkellä ole käytettävissä. Säännöllisesti toteutet­tava lapsiuhritutkimus, joka jatkaisi vuosina 1988, 2008 ja 2013 toteutettujen tutkimusten sarjaa, tulisikin käynnistää uudelleen ja sille tulisi jatkossa löytää pysyvä ra­hoitus ja toteuttajataho.

Lapsiasiavaltuutettu toteaa vielä lopuksi, että selonteon useissa muissakin kohdissa on puutteena, että niissä ei huomioida lapsia erityisenä ryhmänä. Lapsia ei erikseen mainita esimerkiksi maahanmuuton tai paperittomuuden yhteydessä kohdassa 3.5. Maininnan arvoista olisi myös, että sosiaalipäivystykselle välitetystä tehtävästä (kohta 3.6.5) merkittävä osa liittyy lastensuojelutehtäviin.[20]

 

Jyväskylässä 9.9.2021

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies

Sonja Vahtera, lakimies