Lapset mukaan töihin -päivä: Millainen on lasten mielestä hyvä työpaikka?

Lapset mukaan töihin -päivän tavoitteena on tukea työelämän perhemyönteisyyttä. Lapset pääsevät vierailemaan työpaikoilla ja samalla työpaikat saavat mahdollisuuden tutustua heihin ja nähdä asioita heidän näkökulmastaan. Lapset mukaan töihin päivä on perjantaina 24.11.

”Me aikuiset jäämme usein vanhojen toimintatapojen vangeiksi. Lapset katsovat maailmaa puhtaalta pöydältä ja auttavat meitä haastamaan omia näkemyksiämme”, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Millainen on lasten mielestä hyvä työpaikka? Monien lasten vanhemmat käyvät töissä, joten työpaikkojen käytännöillä on myös heihin suora vaikutus. Sen takia heitäkin tulee kuulla. Lastensuojelun Keskusliitto on yhtenä teemapäivän alullepanijana ollut mukana alusta alkaen:

”Meillä tämä on yksi vuoden odotetuimmista työpäivistä sekä aikuisten että lasten puolelta”, kertoo viestinnän ja vaikuttamisen johtaja Juuli Hurskainen. ”Olemme pyrkineet hyödyntämään lasten freesejä näkökulmia oikeiden työasioiden pohtimisessa, eikä ainoastaan järjestämään heille jotain erillistä ajankulua. Se on hauskaa ja avaa yllättäviäkin asioita uudella tavalla!” 

Lapsilta kannattaakin kysyä heidän mielipiteitään erilaisiin asioihin. Heiltä voi saada ennakkoluulottomia näkökulmia ja ideoita.

Tapahtumaan voi osallistua monella tapaa

Työpaikka voi kutsua koululuokan tai päiväkotiryhmän vierailulle, tai vastaavasti lähettää oman työntekijänsä vierailemaan lasten luona. Tapahtumaan voi osallistua myös ottamalla lapsen mukaan vierailemaan omalle työpaikalleen.

Työpaikat voivat halutessaan järjestää lapsille vapaamuotoista ohjelmaa ja antaa aikuisten ja lasten tutustua toisiinsa. Lapsille voi järjestää työpaikan teemoihin liittyvän tietovisan tai antaa heidän vallata työpaikan sosiaalisen median aihetunnisteella #LapsetMukaanTöihin2023. Pienemmille vierailijoille satu- tai askartelutuokio voi olla mieluisaa tekemistä.

Tavoitteena perhemyönteinen työelämä

Lapset mukaan töihin -päivässä lapset ja perheelliset työntekijät tulevat nähdyiksi. Akava on osallistunut tapahtumaan niin yhteistyökumppanina kuin työpaikkanakin:

”Työpaikkojen on tärkeää olla mukana Lapsi mukaan töihin -päivässä, sillä päivä tarjoaa mahdollisuuden pohtia perhemyönteisyyden merkitystä ja tapoja sen tukemiseen”, sanoo Akavan tasa-arvo- ja työympäristöpäällikkö Lotta Savinko. ”On myös tärkeää, että lapset pääsevät näkemään, mitä vanhemmat tekevät töissä”

Ilmoittaudu Lapset mukaan töihin -päivään

Olemme avanneet tapahtuman ilmoittautumisen. Toivomme mukaan mahdollisimman paljon erilaisia työpaikkoja. Lisätiedot ja ilmoittautuminen löytyvät tapahtuman nettisivuilta:

lapsetmukaantöihin.fi

Järjestämme Lapset mukaan töihin -päivän jo kuudetta kertaa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 812 työpaikkaa.