Lapsiasia­valtuutetun kirjelmä hallitus­ohjelman vaikutuksista lapsi­köyhyyteen

Olen tutustunut huolellisesti 16.6.2023 päivättyyn neuvottelu­tulokseen hallitus­ohjelmasta. Ohjelma sisältää lukuisia lapsen oikeuksien kannalta myönteisiä kirjauksia, kuten lapsi- ja perhe­myönteisyyden ja nuorten mielen­terveyden edistämisen, lapsi­lisien kohdennetut lisäykset, lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksen, panostukset varhais­kasvatukseen ja perus­opetukseen sekä lapsiin kohdistuvan väki­vallan ja nuoriso­rikollisuuden vähentämisen.

Samalla hallitus­ohjelmassa kaavaillaan merkittäviä heikennyksiä heikoimmassa asemassa olevien perheiden perus­turvaan mm. poistamalla työmarkkina­tuen, perus­päivärahan, sairaus­päivärahan, Kelan kuntoutus­rahan ja vanhempain­päivärahojen lapsi­korotukset, korotus­osat ja suoja­osat. Samalla esitetään tuntuvia sopeutuksia asumis­tukeen ja toimeentulo­tukeen. Esimerkiksi toimeentulo­tuen käyttäjien määrä halutaan puolittaa, toimeentulo­tuen lapsi­korotuksia tarkastella ja toimeentulo­tuen epäämistä hakijoilta, jotka kieltäytyvät tarjotusta työstä, koulutuksesta, palvelusta tai velvoitteesta, halutaan selvittää.

Edellä mainittuja muutoksia perustellaan työn­teon kannustimien ja sosiaali­turvan velvoittavuuden lisäämisellä. Lukuisten muutosten yhteis­vaikutuksia lapsiin ei lukemani perusteella ole lainkaan arvioitu.

Suomalais­lapsista noin 11 prosenttia elää suhteellisessa köyhyydessä. Lapsi­köyhyyden kielteiset seuraukset lapsen hyvin­voinnille ja kehitykselle on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Suomalaisessa kohortti­tutkimuksessa voitiin aukottomasti osoittaa, että lapsi­perheen käytettävissä olevien tulojen vähentyminen muodostaa merkittävän riskin lapsen mielen­terveydelle lisäämällä aikuisten kokemaa stressiä ja aiheuttamalla negatiivisia muutoksia vanhempien mielen­terveyteen, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuuteen. Vaikutukset olivat pitkä­aikaisia ja yli­sukupolvisia.[1]

Niin ikään vuonna 1987 ja 1997 Suomessa syntyneiden lasten kohortti­tutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden yli­sukupolvisuuden ja lukuisat yhteydet erilaisiin pahoinvointi­tekijöihin, kuten lasten­suojelun tarpeeseen ja nuoriso­rikollisuuteen.[2]

Vastaavia tuloksia on havaittu useissa kansain­välisissä tutkimuksissa, myös Pohjois­maissa. Esimerkiksi Tanskassa pyrittiin lisäämään työn­teon kannustimia leikkaamalla rajusti maahanmuuttaja­taustaisten perheiden sosiaali­turvaa vuonna 2002. Arvostettujen talous­tieteilijöiden tutkimus osoittaa uudistuksen kielteiset vaikutukset erityisesti lapsiin: lasten osallistumisaste niin varhais­kasvatuksessa kuin esikoulussa laski, lasten suoriutuminen kieli­kokeissa heikkeni ja teini-ikäisten rikollisuus lisääntyi.[3]

Lapsiköyhyyden vähentäminen on vuodesta 2019 asti ollut kansallisen lapsi­strategian keskeinen tavoite. Hallitus­ohjelmassa lapsi­köyhyyttä pyritään vähentämään työnteon kannustimia lisäämällä. Tässä tavoitteessa kuitenkin unohdetaan, että Suomessa on useita alueita ja aloja, joissa työ­tilanne on heikko. Ilman tuntuvia panostuksia työvoima­palveluihin työllisyys ei lisäänny. Lapsi­köyhyys ei myöskään välttämättä korjaannu työtä tekemällä.

On tärkeä tiedostaa, että köyhyys on lapsi­perheissä ilmiönä hieman erilainen kuin muissa köyhissä koti­talouksissa. Nimittäin toisin kuin muissa koti­talouksissa, joissa köyhyys yleensä selittyy työttömyydellä tai työelämän ulko­puolella olemisella, köyhistä lapsi­perheistä lähes puolessa huoltaja on töissä. Köyhyys työssä­käynnistä huolimatta onkin nimenomaan lapsi­perheitä kuvaava ilmiö.[4]

Tätä köyhyyttä kompensoidaan esimerkiksi asumis­tuella ja toimeentulo­tuella, joihin turvautumista nyt halutaan vähentää. Lapsi­lisien korotuksiin varattu 70 miljoonan euron lisäys merkitsee noin 40 euron korotusta alle 3-vuotiaille lapsille kuukaudessa. Se ei riitä kompensoimaan esitettyjä sopeutuksia.

Pidän työn­tekoon kannustamista sinänsä perusteltuna, mutta tosi­asiallisesti moni lapsi kasvaa perheessä, jossa vanhemmat eivät syystä tai toisesta kykene työn­tekoon, työtä ei ole saatavilla tai joissa työ ei perhettä elätä. Olivat syyt tähän ei-toivottuun tilanteeseen mitkä hyvänsä, lapsi ei milloinkaan ole syypää perheensä köyhyyteen.

Lapsi­perheiden jättäminen vaille taloudellista turvaa on lyhyt­näköistä tilanteessa, jossa syntyvyys laskee rajusti, syrjäytymistä halutaan ehkäistä ja rikollisuutta vähentää.

Lopuksi haluan huomauttaa, että YK:n lapsen oikeuksien komitea on päätelmissään Suomelle 2.6.2023 todennut, että Suomen tulee välttää sellaisia sosiaali­turvan leikkauksia, jotka lisäävät lapsi­köyhyyttä ja syrjäytymistä. Komitean mukaan Suomen valtion tulee pikemminkin vahvistaa toimen­piteitä, jotka varmistavat jokaisen lapsen oikeuden riittävään elin­tasoon kiinnittäen erityistä huomiota vammaisiin, turva­paikkaa hakeviin ja ilman pysyvää oleskelu­lupaa oleviin lapsiin.[5]

Toivon, että hallitus tulee saavuttamaan ne myönteiset tavoitteet, joita se ohjelmassaan on asettanut. Pelkään pahoin, että lapsi­perheiden sosiaali­turvan heikennykset vaarantavat nämä tavoitteet ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä lapsille, joiden tulisi olla valtion erityisen suojelun kohteena.

Siksi pidän äärimmäisen tärkeänä, että kaikkien aiottujen uudistusten vaikutukset lapsen oikeuksien toteutumiseen arvioidaan huolellisesti ja kiirehtimättä ja että nämä vaikutukset myös otetaan päätöksen­teossa huomioon käyttäen ensi­sijaisena harkinta­perusteena lapsen etua.

 

Pusulassa 26.6.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

 

Lapsiasiavaltuutetun kirjelmä pdf-muodossa (pdf)

Lapsiasia­valtuutettu arvioi ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Valtuutettu varmistaa, että YK:n lapsen oikeuksia koskevassa yleis­sopimuksessa (SopS 59–60/1991) asetetut lapsen oikeudet otetaan huomioon lain­säädännössä ja yhteis­kunnallisessa päätöksen­teossa mm. seuraamalla lasten ja nuorten hyvin­voinnin ja oikeuksien toteutumista sekä vaikuttamalla päätöksen­tekijöihin lapsi­näkökulmasta.

Jakelu

pääministeri Petteri Orpo

valtiovarain­ministeri Riikka Purra

oikeus­ministeri Leena Meri

sisä­ministeri Mari Rantanen

kunta- ja alue­ministeri Anna-Kaisa Ikonen

opetus­ministeri Anna-Maja Henriksson

liikunta-, urheilu- ja nuoriso­ministeri Sandra Bergqvist

työministeri Arto Satonen

elinkeino­ministeri Vilhelm Junnila

sosiaali- ja terveys­ministeri Kaisa Juuso

sosiaaliturva­ministeri Sanni Grahn-Laasonen