Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle vanhemmuuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi

 

Viite: Lakivaliokunta tiistai 19.10.2021 klo 10.00 / HE 132/2021 vp / Asiantuntijapyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi hallituksen esitystä yleissopimuksen näkökulmasta. 

Lausunto: Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle vanhemmuuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (pdf)

 

Viite: Lakivaliokunnan täydennyspyyntö 19.10.2021 (Teemat: lapsen osallisuus vanhemmuusasioissa, luopuminen 30 päivän peruuttamis- ja kiistämismahdollisuudesta)

Täydennys lausuntoon: Täydennys lapsiasiavaltuutetun lausuntoon eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle vanhemmuuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (pdf)

Täydennys lausuntoon on tekstinä tämän verkkosivun lopussa lapsiasiavaltuutetun lausunnon jälkeen.

 

Hallituksen esityksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi vanhemmuuslaki ja muutettavaksi hedelmöityshoidoista annettua lakia. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi lakien soveltamiskäytännössä ilmenneet tarpeelliset tarkistukset ja muut vanhemmuuslain säätämisestä aiheutuvat välttämättömät muutokset useisiin muihin säädöksiin.

Vanhemmuuslakia koskevan hallituksen esityksen käsittelyyn on päätetty yhdistää lakialoite LA 13/2020 vp isyyslain 44 §:n kumoamisesta.  

 

Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista

• Isyys- ja äitiyslait yhdistävä vanhemmuuslaki on kannatettava uudistus, joka edistää lasten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti perhemuodosta riippumatta ja helpottaa perheiden asiointia sekä viranomaisten toimintaa. 
• Lapsiasiavaltuutettu yhtyy hallituksen esityksessä todettuun näkemykseen siitä, että sääntelyn periaatteellinen uudistaminen täydellisesti sukupuolineutraaliksi vaatii laajan lainsäädännön kokonaisuuden tarkastelua. Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa, että lakivaliokunta edellyttäisi mietinnössään, että nyt tehtävän lakiuudistuksen seurannassa aktiivisesti arvioitaisiin kokonaisuudistuksen tarvetta ja ajankohtaa, erityisesti lapsen edun näkökulmasta.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää erittäin hyvänä sitä, että vanhemmuuslakiin ehdotetaan säännöstä lapsen mielipiteen selvittämisestä lapsen kehitystason mukaisesti lapsen etua määritettäessä.  Säännös vahvistaa alle 15-vuotiaiden oikeutta ilmaista näkemyksensä vanhemmuutta koskevissa asioissa, joilla on suuri merkitys lapsen elämään ja hyvinvointiin. 
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että hallituksen esitykseen sisältyvät säännökset isyyden kumoamiseen liittyvistä määräajoista tukevat lapsen edun mukaista päätöksentekoa, eikä siten kannata käsittelyyn yhdistetyn lakialoitteen ehdotusta kumota määräajat kokonaan.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Vanhemmuuslaki, jossa säädetään kootusti vanhemmuuteen liittyvistä asioista, on lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan tervetullut ja tarpeellinen uudistus. Lapsiasiavaltuutettu katsoi jo äitiyslakia koskeneen kansalaisaloitteen (KAA 3/2016 vp) käsittelyn yhteydessä, että pitkällä tähtäimellä olisi tarkoituksenmukaista pyrkiä siihen, että vanhemmuudesta sää­dettäisiin yhdessä säädöksessä, ”vanhemmuuslaissa”.[1]

Hallituksen esityksellä pyritään siihen, että lapsen vanhemmuus voitaisiin vahvistaa mahdollisimman jous­tavasti jo lähellä lapsen syntymää. Lapselle voitaisiin useimmissa tilanteissa vahvistaa kaksi oikeudellista vanhempaa, ja sääntely tukee myös vanhemmuuden pysyvyyttä. Toisaalta se mahdollistaa tarvittaessa vanhemmuuden kumoamisen perustelluista syistä.

Sääntelyllä pyritään edistämään lasten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti perhemuodosta riippumatta. Sillä helpotetaan myös perheiden asiointia ja viranomaisten toimintaa. Ehdotetun sääntelyn tavoitteiden voidaan katsoa olevan lapsen oikeuksien toteutumista vahvistavia, eikä lapsiasiavaltuutetulla ole siihen huomauttamista.

Vanhemmuuslain täydelliseen sukupuolineutralisointiin kohdistuu paljon odotuksia. Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen esityksessä todetaan, että nyt tehtävän uudistuksen pääasiallisena tavoitteena on kuitenkin äitiys- ja isyyslakien tekninen yhdistäminen. Lisäksi todetaan kummankin edellä mainitun lain olleen voimassa vasta hyvin lyhyen aikaa, joten tarvetta periaatteelliseen uudelleen­tarkasteluun ei ole katsottu olevan (s. 16).

Esityksessä on katsottu, että isot kysymyk­set esimerkiksi siitä, voitaisiinko lapselle tulevaisuudessa vahvistaa useampi kuin kaksi oi­keudellista vanhempaa, edellyttävät laaja-alaista, muun muassa verotus- ja etuusjärjestel­mien, arviointia (s. 32). Parhaillaan on myös valmistelussa muun muassa translainsäädännön uudistaminen sekä sijaissynnytystä koskeva erillinen selvitys, joilla todennäköisesti tulee olemaan vaikutusta vanhemmuuden sääntelyyn.

Hallituksen esityksen kohdassa 10 kuvataan lakiuudistuksen toimeenpanoa ja seurantaa. Uudistuksesta tiedottaminen sekä toimijoiden kouluttaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta uudistuksen tavoitteet saavutetaan. Kohdassa todetaan myös, että vanhemmuuslain toteutumisen määrällistä seurantaa ja jälkiarviointia tehdään seuraamalla oikeustilastoja ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiä vuosittaisia tilastotietoja sekä lastenvalvojilta ja terveydenhoitajilta kertyvää ja Digi- ja väestötietoviraston toimintaprosessien toimivuudesta kertyvää palautetta. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, pyritäänkö seurannalla arvioimaan tarvetta käynnistää lainsäädännön kokonaisuudistus.

Lapsiasiavaltuutettu yhtyy hallituksen esityksessä esitettyyn käsitykseen siitä, että tässä vaiheessa uudelleentarkasteluun ei ole tarvetta, mutta samalla katsoo, että periaatteellinen ja laaja-alainen tarkastelu on kuitenkin tärkeää tulevaisuudessa tehdä. Sen ajankohtaa tulisi aktiivisesti arvioida osana nyt tehtävän lakiuudistuksen seurantaa.

Nykylainsää­däntö (ja -järjestelmä) perustuu vahvasti kahden vanhemman ja kahden huoltajan malliin, josta yleensä voidaan poiketa yhden vanhemman/yhden huoltajan tilanteeseen. Kuten hallituksen esityksessäkin (kohta 4.2.3, vaikutukset lapsiin) todetaan, tänä päivänä ”suomalainen väestö koostuu jo nyt hyvin monimuotoisista perheistä, eikä yhtä perhemuotoa voida selkeästi asettaa toisen perhemuodon edelle”. Nykylainsäädäntö ei kovin hyvin tue tätä todellisuutta, ja nyt hedelmöityshoidoista annettuun lakiin tehtävät muutokset parantavat tilannetta vain osin.

Tällaisten uudistusten läpiviennissä on kuitenkin kyse niin laajasti vaikut­tavasta muutoksesta voimassa olevaan, lapsen oikeudelliseen asemaa, perhesuhteita ja muun muassa niiden perusteella myönnettäviä etuuksia ja palveluja koskevaan lainsäädännön ko­konaisuuteen, että lainvalmistelun tulee perustua huolelliseen, monialaiseen valmisteluun, eri sääntelyvaihtoehtojen punnintaan ja kattavaan vaikutusten arviointiin.

YK:n lapsen oi­keuksien komitean kannanottojen mukaan lapsen ja vanhempien yhteys voi muodostua joko syntymän tai hoidon kautta.  Lapsen oikeuksien sopimus ei sulje pois mitään vanhemmuuden muotoja: vanhemmuus voi olla geneettistä, raskauden kautta muodostunutta tai sosiaalista vanhemmuutta.[2]

Vanhemmuudella on merkittäviä vaikutuksia lapsen elämään, joten sitä koskevissa ratkaisuissa niin lainsäädäntötasolla, viranomaisten toiminnassa kuin vanhempien valinnoissa on ensisijaisesti pyrittävä lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että laaja-alaisessa vanhemmuu­den sääntelyn tarkastelussa tulee huolehtia siitä, että sääntelyä ohjaa lapsen edun ensisijai­suuden periaate, joka on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen läpileikkaava tulkintaperi­aate, menettelyllinen sääntö sekä aineellinen oikeus.[3]

Lapsen etu on siis itsenäinen oikeus, jonka tulee toteutua vanhemmuuden sääntelyssä ja jolla vaikutetaan perustavanlaatuisella ta­valla lapsen oikeudelliseen asemaan sekä lapsen hyvinvointiin ja arkeen. Sääntelyä kehitet­täessä on varmistettava YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa vahvistettujen lapsen oikeuk­sien täysimääräinen toteutuminen, joka edellyttää, että sääntelyvaihtoehtoja tarkastellaan erityisesti lasten ja heidän oikeuksiensa näkökulmasta.

Lapsen etu tulkintaperiaatteena edel­lyttää, että tarkastelussa olisi omaksuttava sellainen tulkinta, joka tehokkaimmin toteuttaa lapsen etua. Lapsen etu menettelysääntönä puolestaan tarkoittaa, että lainvalmistelussa on tehtävä kattava ja läpinäkyvä lapsivaikutusten arviointi. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut lisäksi muun muassa, että "aikuisen arvio lapsen edusta ei voi ohittaa velvollisuutta kunnioittaa kaikkia yleissopimuksen mukaisia lapsen oikeuksia".[4]

On siis selvää ja välttämä­töntä, että vanhemmuuden sääntelyä kehitettäessä lainvalmistelussa panostetaan huolelli­seen, monipuoliseen ja kattavaan lasten mielipiteiden selvittämiseen suoraan heiltä itseltään.

Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa, että lakivaliokunta esittäisi mietinnössään, että ehdotettavan lakiuudistuksen seurannassa tulisi aktiivisesti arvioida vanhemmuutta koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksen tarvetta ja ajankohtaa, erityisesti lapsen edun näkökulmasta. Kokonaisuudistuksen valmisteluun tulisi ryhtyä matalalla kynnyksellä.

Lapsiasiavaltuutettu haluaa kiittää siitä, että vanhemmuuslakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös lapsen mielipiteen selvittämisestä (63 §). Lapsiasiavaltuutettu esitti hallituksen esitysluonnokseen antamassa lausunnossaan, että vanhemmuuslaissa tulisi säätää myös alle 15-vuotiaan mielipiteen selvittämisestä ja huomioonottamisesta.[5]

Ehdotettu säännös velvoittaa selvittämään lapsen omat toivomukset ja mielipiteen aina, kun se on mahdollisista lapsen ikään ja kehitystason nähden lapsen etua selvitettäessä. Säännös vahvistaa erityisesti alle 15-vuotiaan lapsen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä merkittävästi vaikuttavassa vanhemmuutta koskevassa päätöksenteossa.

Kyseisen säännöksen osalta on kuitenkin hyvä huomata seuraavaa.

Ehdotetussa 63 §:ssä ei säännöstasolla määritellä tarkemmin, missä yhteydessä lapsen etua tulisi selvittää, eikä vanhemmuuslaissa ole yleistä säännöstä siitä, että lapsen etu olisi lain läpileikkaava periaate. Viittaukset lapsen etuun säännöstasolla tehdään 14 §, 37 § ja 48 §:issä. Ehdotettuun 63 §:ään viitataan 9 §:n (Neuvottelu vanhemmuuden selvittämiseksi) ja 14.2 §:n (Vanhemmuuden selvittämisen keskeyttäminen) yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Lastenvalvojan on 9 §:n sanamuodon mukaan ”--- neuvoteltava lapsen synnyttäneen äidin, 15 vuotta täyttäneen lapsen ja---”. Säännös ei sisällä poikkeuksia, vaikkakin perusteluissa on todettu, ettei sen tarkoituksena ”ole ollut rajata täsmällisesti neuvotteluun osallistuvien henkilöiden piiriä, vaan yksittäisissä tapauksissa neuvotteluun voi lastenvalvojan harkinnan mukaan osallistua muitakin henkilöitä”. Tässä yhteydessä todetaan myös tarve arvioida alle 15-vuotiaan mielipiteen selvittämistä, jos harkittavaksi tulee lapsen edun selvittäminen.

Säännöstasolla ei 9 §:ssä lapsen edun selvittämistä todeta missään muodossa. Vanhemmuuden selvittäminen on 14 §:n pääsäännön mukaan keskeytettävä, jos 15 vuotta täyttänyt lapsi sitä vaatii. Säännöksen 2 momentin 4) -kohdan mukaan lastenvalvoja voi päättää keskeyttämisestä, jos ”kukaan ei ole tunnustanut lasta ja on erityinen syy olettaa, että vanhemmuuden selvittäminen ei olisi lapsen edun mukaista, eikä 15 vuotta täyttänyt lapsi vaadi vanhemmuuden selvittämistä”.  

Säännöksen sanamuodon mukaan lapsen edun mukaisuus siis kiinnittyy 15 vuotta täyttäneen lapsen päätökseen olla vaatimatta vanhemmuuden selvittämistä. Viittaus alle 15-vuotiaan lapsen mielipiteen huomioimiseen lapsen edun selvittämisen yhteydessä tehdään säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa: ”---nuoremmankin alaikäisen mielipiteellä on hänen kehitysasteensa huomioon ottaen merkitystä harkittaessa keskeyttämispäätöstä sillä perusteella, että vanhemmuuden selvittäminen ei olisi lapsen edun mukaista. Lastenvalvojan tulee tästä syystä pyrkiä näissä tilanteissa kuulemaan lasta henkilökohtaisesti lapsen oman mielipiteen selvittämiseksi asiassa.”  

Kanneoikeuden rajoittamisesta koskevassa 48.1 §:ssä säädetään edunvalvojan määräämisestä alle 15-vuotiaalle, jos siihen on lapsen edun kannalta erittäin painava syy, ja 2 momentissa säädetyissä tilanteissa kanneoikeus voi syntyä muun muassa sen perusteella, että tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukainen. Kyseisen 48 §:n perusteluissa ei viitata 63 §:ään, joten epäselväksi jää, tulisiko edunvalvojan määräämisen yhteydessä selvittää myös alle 15-vuotiaan mielipide asiaan.

Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa, että lakivaliokunta harkitsisi viittausta 63 §:ään (sopivaksi katsomallaan tavalla muotoiltuna) niihin säännöksiin, joissa lapsen edun selvittämisestä ja lapsen oikeudesta vaikuttaa itseään koskevaan asiaan säädetään. Tämä vahvistaisi lapsen oikeutta osallisuuteen kehitystasonsa mukaisesti.

Vanhemmuus on keskeinen lapsen elämään ja hyvinvointiin vaikuttava asia. Lapsiasiaval­tuutettu korostaa, että lapsen mielipiteen selvittäminen hänen kehitystasonsa mukaisesti lapsen henkilökohtaisessa asiassa on lapsen keskeinen ihmisoikeus. Lapsen oikeus tulla kuulluksi on yksi lap­sen oikeuksien yleissopimuksen neljästä läpileikkaavasta yleisperiaatteesta.

YK:n lapsen oi­keuksien komitea on painottanut, että lapsen kuulemista koskevassa 12 artiklassa ei aseteta ikärajaa lapsen kuulemiselle, eivätkä sopimusvaltiot voi tehdä oletuksia siitä, että lapsi ei ky­kenisi ilmaisemaan mielipidettään. Komitean mukaan sopimusvaltioiden pitäisi pikemmin­kin lähteä oletuksesta, että lapsi kykenee ilmaisemaan näkemyksiään. Velvollisuutta selvittää lapsen mielipide on tulkittava laajasti.[6]

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että nuorempienkin lasten näkemyksiä selvite­tään matalalla kynnyksellä vanhemmuutta koskevissa asioissa, vaikka 15 vuoden ikäraja on­kin sinänsä perusteltu tilanteissa, joissa säädetään lapselle itsenäinen oikeus saada vanhem­muutta koskeva asia vireille tai vaikuttaa sen etenemiseen.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot lakialoitteesta

Lakialoitteessa ehdotetaan kumottavaksi isyyslain (11/2015) 44 §, jossa säädetään määräajasta kanteen nostamiselle isyyden kumoamiseksi. Lakialoitteessa todetaan, että ehdotuksella tavoitellaan virheellisten isyyssuhteiden korjaamista ja perhe-elämän suojaamista: ”Ei-biologinen isyys voi paljastua lapsen ollessa minkäikäinen tahansa, ja siksi isyyden kumoamisen määräaika on poistettava. Juridisten velvoitteiden lisäksi tällaisissa tapauksissa on huomioitava myös asianosaisille aiheutuvat henkiset kärsimykset ja niistä selviäminen.”

Vanhemmuuslaissa isyyslain 44 §:ä vastaava säännös tulisi esityksen mukaan olemaan 50 §. Säännöksessä on säilytetty kahden vuoden määräaika lapsen syntymästä (aviolapsi) tai vanhemmuuden vahvistamisesta (lapsen vanhemmuus vahvistettu tunnustamisen perusteella). Lapsen kanteen nostamiselle ei edelleenkään ehdoteta määräaikaa. Ehdotettavassa säännöksessä on kuitenkin otettu huomion voimassa olevan isyyslain aikana ilmenneitä ongelmallisia tilanteita (s. 10-12 ja s. 18-19).

Ehdotetun 50 § 2 momentin mukaan ”[k]anne voidaan tutkia, vaikka se olisi pantu vireille määräajan päättymisen jälkeen, jos kantajalla oli laillinen este tai hän näyttää muun painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu. Kanne on kuitenkin jätettävä tutkimatta, jos sitä ei ole nostettu vuoden kuluessa siitä, kun syy kanteen nostamatta jättämiselle oli poistunut” (kursiv. tässä).

Sääntely lieventyy, sillä isyyslain 44.2 §:ssä edellytetään, että kantajalla on ollut muu erityisen painava syy, ja lisäksi kanne on nostettava viipymättä sen jälkeen, kun syy kanteen nostamatta jättämiselle on poistunut. Lisäksi hallituksen esityksessä kanneoikeus ehdotetaan laajennettavaksi tietyin rajoituksin sille, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi avioliiton tai vanhemmuuden tunnustamisen perusteella määräytyneen vanhemman sijaan (46.2 §, 47.2 § ja 48.2 §).

Yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan kahden vuoden ”määräaika perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja on edelleen perusteltu, koska lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen” (s. 82).

Esimerkkinä painavasta syystä todetaan tilanne, jossa toinen vanhempi saa tietää vasta määräajan jälkeen olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä vanhemmuuttaan. Hallituksen esityksen mukaan ”[e]hdotetut muutokset ovat perusteltuja, koska tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulee antaa riittävästi aikaa. Riittävä aika tarvitaan myös uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen punnintaan.”

Hallituksen esityksen mukaan vanhemmuuden kumoamista koskevan kanteen määräaikasääntelyn arvioinnin yhteydessä pohdittiin kumoamiskanteen määräaikasääntelystä kokonaan luopumista (s. 33), kuten lakialoitteessakin ehdotetaan.

Siitä kuitenkin luovuttiin siksi, että sen todettiin olevan monella tapaa ongelmallinen, vaikka se tukisikin lapsen oikeutta tietää alkuperänsä. Hallituksen esityksessä todetaan muun muassa, että on lapsen edun mukaista, että epäselvät vanhemmuudet selvitetään mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen, ja kannemääräajan säilyttäminen tukee tätä tavoitetta. Lisäksi esityksessä painotetaan, että kumoamistilanteissa päätöksentekoa tulee ohjata lapsen etu, ei yksin vanhempien välisten ristiriitojen ratkaiseminen tai elämäntilanteiden muuttuminen (s. 19 ja s. 33).

Lapsiasiavaltuutettu yhtyy hallituksen esityksessä esitettyyn eikä siten kannata kokonaan määräajoista luopumista. Lapsiasiavaltuutettu pitää kuitenkin tärkeänä, että vanhemmuuslain täytäntöönpanon seurannassa ja jälkiarvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, että harkittaessa lapsen etua sille annetaan asiaankuuluva painoarvo ja että ”muu painava syy” asettuu oikeuskäytännössä tasolle, jota hallituksen esityksessä tarkoitetaan.

 

Jyväskylässä 18.10.2021

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies

 

Täydennys lapsiasiavaltuutetun lausuntoon eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle vanhemmuuslaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi

 

Viite: Lakivaliokunnan täydennyspyyntö 19.10.2021

Teemat: lapsen osallisuus vanhemmuusasioissa, luopuminen 30 päivän peruuttamis- ja kiistämismahdollisuudesta 

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi hallituksen esitystä yleissopimuksen näkökulmasta.

 

Lapsiasiavaltuutetun kannanotot

Luopuminen 30 päivän peruuttamis- ja kiistämismahdollisuudesta 

Lapsiasiavaltuutettu kannattaa ehdotusta, jonka mukaisesti vanhemmuuden ennakollisen tunnustamisen yhteydessä luovuttaisiin 30 päivän varoajasta lapsen syntymän jälkeen. Van­hemmuuden vahvistamista heti lapsen syntymän jälkeen on pidettävä pääsääntöisesti lapsen edun mukaisena. Sitä kautta vanhemmuuden perusteella määräytyvä lapsen huoltajuus vi­rallistuu nopeasti, joten muun muassa lapsen puolesta tehtävät päätökset ja viranomaisasiointi hoituvat joustavammin. Tämä korostuu tilanteissa, joissa lapsen synnyttänyt vanhempi ei voi toimia aktiivisesti lapsen huoltajan tehtävissä.

Avioliiton myötä vanhemmuus muodostuu lain nojalla heti syntymästä alkaen ilman viiveitä. Sen seurauksena avioliitossa olevan vanhemmat ovat lapsen huoltajia syntymästä alkaen. Ennakollisella tunnustamisella ja tunnustamisen hyväksymisellä ilman varoaikaa pyritään nimenomaan siihen, että vanhemmuus voitaisiin vahvistaa joustavasti ja mahdollisimman lähellä lapsen syntymää, kun lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, ja tällöin lapsella olisi myös kaksi huoltajaa samasta ajankohdasta alkaen. Näin saavutettaisiin erilaisten perhemuotojen yhdenvertaisempi asema suhteessa avioperheisiin. Ennakollinen tunnustaminen ja tunnustamisen vahvistaminen ilman varoaikaa parantavat myös vanhempien tasa-arvoisempaa asemaa suhteessa lapseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

On myös huomattava, että 30 päivän kiistämis- ja peruuttamismahdollisuudesta luopuminen luo tuleville vanhemmille jossain määrin suurempaa vastuuta. Vanhemmuuden ennakollinen tunnustaminen on merkittävä oikeustoimi niin vanhempien kuin syntyvän lapsen kannaltakin. Vaikka valtaosaan tunnustamisista ei liity minkäänlaisia epäselvyyksiä ennen eikä jälkeen lapsen syntymän, on kuitenkin perusteltua, että myös lainsäädännön keinoin ohjataan lasta odottavia kumppaneita ottamaan vanhemmuuden tunnustaminen vakavasti ja lähtökohtaisesti suhtautumaan siihen loppuelämän sitovana suhteena syntyvään lapseen.

Toisaalta epäselvissä tilanteissa on lapsen oikeudellisen aseman vakauden näkökulmasta perusteltua, että tunnustamisen voisi edelleen peruuttaa ennen syntymää ja että tunnustamista ei vahvistettaisi Digi- ja väestövi­rastossa, jos olisi syytä epäillä, että tunnustaja ei ole lapsen vanhempi.  Niihin tilanteisiin, joissa lapsen vanhemmuudesta syntyy epäily lapsen syntymän jälkeen, on vanhemmuuslaissa varauduttu laajentamalla mahdollisuutta selvittää vanhemmuus vanhempien pyynnöstä sekä laajentamalla mahdollisuutta vanhemmuuden kumoamiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että 30 päivän varoajasta luopuminen on lapsen edun mukaista. Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että tuleville vanhemmille annetaan riittävästi tietoa tunnustamisen ja sen hyväksymisen oikeusvaikutuksista, mahdollisuudesta peruuttaa tai kiistää tunnustaminen ennen lapsen syntymää sekä vanhemmuuden kumoamisesta.

 

Lapsen osallisuus vanhemmuusasioissa

Lapsiasiavaltuutettu on todennut lausunnossaan lakivaliokunnalle 18.10.2021 kannattavansa uutta ehdotettua 63 §, joka velvoittaa selvittämään lapsen omat toivomukset ja mielipiteen lapsen etua selvitettäessä aina, kun se on mahdollisista lapsen ikään ja kehitystasoon nähden.

Säännös vahvistaa erityisesti alle 15-vuotiaan lapsen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä merkittävästi vaikuttavassa vanhemmuutta koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi ehdotimme, että valiokunta harkitsisi 63 §:ään tehtäviä viittauksia nostettavaksi säännöstasolle.

Lapsiasiaval­tuutettu korostaa, että lapsen mielipiteen selvittäminen hänen kehitystasonsa mukaisesti lapsen henkilökohtaisessa asiassa on lapsen oikeus. Lapsen oikeus tulla kuulluksi on yksi lap­sen oikeuksien yleissopimuksen neljästä läpileikkaavasta yleisperiaatteesta. YK:n lapsen oi­keuksien komitea on painottanut, että lapsen kuulemista koskevassa 12 artiklassa ei aseteta ikärajaa lapsen kuulemiselle eivätkä sopimusvaltiot voi tehdä oletuksia siitä, että lapsi ei ky­kenisi ilmaisemaan mielipidettään. Komitean mukaan sopimusvaltioiden pitäisi pikemmin­kin lähteä oletuksesta, että lapsi kykenee ilmaisemaan näkemyksiään.  

Lapsen mielipiteen selvittäminen ”kaikissa lasta koskevissa asioissa” tarkoittaa sitä, että lapselle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi, jos asia koskee lasta ja tätä velvollisuutta on tulkittava laajasti.[1]

Päätökset, joissa ei oteta huomioon lapsen näkemyksiä tai joissa ei anneta hänen näkemyksilleen asianomaista painoarvoa hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden, eivät kunnioita lapsen tai lasten mahdollisuutta vaikuttaa oman etunsa määrittämiseen.[2]

Lapsen oikeuksien komitea painottaa, että lapsen etua (LOS 3.1. artikla) arvioitaessa on kunnioitettava lapsen oikeutta vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa ja saada nämä näkemykset otetuksi asianmukaisesti huomioon (LOS 12 artikla). Komitea myös korostaa 3.1 artiklan ja 12 artiklan välistä erottamatonta yhteyttä: ne täydentävät toisiaan. Ensinnäkin pyritään toteuttamaan lapsen etu ja toiseksi tarjotaan menettely lapsen tai lasten näkemysten kuulemiselle ja niiden ottamiselle huomioon kaikissa lasta koskevissa asioissa, myös lapsen edun arvioinnissa. Lapsen etua ei ole määritelty oikein, jos lapsen mielipidettä ei ole selvitetty ja otettu asianmukaisesti huomioon. Toisaalta lapsen edun ensisijaisuuden vaatimus tukee lasten asemaa kaikissa heidän elämäänsä vaikuttavissa päätöksissä.[3]

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että nuorempienkin lasten näkemyksiä selvite­tään matalalla kynnyksellä vanhemmuutta koskevissa asioissa, vaikka 15 vuoden ikäraja on­kin sinänsä perusteltu tilanteissa, joissa säädetään lapselle itsenäinen oikeus saada vanhem­muutta koskeva asia vireille tai vaikuttaa sen etenemiseen.

Lapsen mielipiteen selvittäminen on sidottu lapsen kykyyn ymmärtää, mistä käsiteltävässä asiassa on kyse. Tästä seuraa, että ymmärryskykyä on arvioitava jokaisen lapsen kohdalla erikseen ja on huolehdittava siitä, että lapsi saa ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden riittävästi ja ymmärrettävästi tietoa asiasta, johon häneltä kysytään mielipidettä. Tietoa annettaessa on annettava lapselle myös mahdollisuus kysyä seikoista, jotka ovat hänelle vaikeita tai epäselviä. Lapsen mielipiteen selvittämisen ja kuulemisen tapoja on paljon. Kussakin tilanteessa olisi arvioitava, mikä tapa kyseisen lapsen kohdalla ja käsillä olevassa tilanteessa toteuttaa parhaiten lapsen etua.

Ehdotetussa 63 §:ssä ei ole rajattu lapsen mielipiteen selvittämisen tapoja silloin, kun kuuleminen tapahtuu tuomioistuimen ulkopuolella, käytännössä siis lastenvalvojan toimesta. Tuomioistuimessa tapahtuvan kuulemisen osalta viitataan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 15 a §:ään. Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että vanhemmuutta koskevat asiat ovat samankaltaisia kuin huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat, joten viittaus tästä näkökulmasta on perusteltu.

Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että sekä lastenvalvojilla että tuomioistuimilla on riittävät valmiudet selvittää lapsen mielipide vanhemmuusasioiden käsittelyn yhteydessä.  Koulutusta tarvitaan sekä lapsen kehitysvaiheista että erilaisista lapsen kuulemisen tavoista. Lapsen oikeuksien komitean mukaan kaikkien menettelyjen, joissa kuullaan lasta, on oltava avoimia ja informatiivisia, vapaaehtoisia, kunnioittavia, merkityksellisiä, lapsille sopivia, syrjimättömiä, koulutukseen perustuvia, turvallisia ja riskit huomioivia sekä vastuullisia.[4]

 

Jyväskylässä 21.10.2021

 

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, lakimies