LAPS/171/2025, 24.11.2025

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan laki­valiokunnalle hallituksen esityksestä edus­kunnalle laiksi lastensuojelu­lain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi

Viite: Laki­valiokunta tiistai 25.11.2025 klo 10.00 / HE 149/2025 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esityksen sisältöä yleissopimuksen näkökulmasta.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasiavaltuutettu pitää hallituksen esitykseen sisältyviä ehdotuksia lähtö­kohtaisesti tarpeellisina.
• Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan kasvatuksellisten keinojen käyttö erityisesti perhehoidossa jää epäselväksi.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotuksia aineiden ja esineiden poisottamisesta sinänsä perusteltuina, mutta sääntely perusteluineen jättää valitettavasti edelleen epäselväksi, miten näissä tilanteissa perhehoidossa tulisi toimia, jos keskustelulla lapsen kanssa ei päästä yhteis­ymmärrykseen.
• Ottaen huomioon lasten­psykiatrian, nuoriso­psykiatrian ja lastensuojelun yhteisten asiakkaiden suuren määrän, on epä­johdonmukaista, että välttämättömiksi katsottujen hybridi­yksiköiden säätämisestä luovutaan, koska esityksen mukaan yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä ja toiminnan sisällöstä ei ole vakiintunutta näkemystä.
• Lapsiasiavaltuutettu näkemyksen mukaan hybridi­yksikköjen kohderyhmästä, työn sisällöistä ja toteuttamisesta tulee säätää selkeästi ja velvoittavasti.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että mahdollisuus pidentää erityisen huolenpidon jaksoa ehdotetulla tavalla on kannatettava. Lapsiasiavaltuutettu kuitenkin muistuttaa, että lapsen oikeus läheis­suhteisiin ja lausunnossa mainittuihin identiteetille merkityksellisiin tekijöihin on otettava huomioon myös erityisen huolenpidon jaksoilla. Tämä velvollisuus korostuu sitä enemmän, mitä pidemmästä erityisen huolenpidon jaksosta on kyse.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää riskinä mahdollisuutta irtisanoa erityisen huolenpidon jakson aikana lapsen aiempi sijaishuolto­paikka, jos tätä mahdollisuutta käytetään säästö­toimenpiteenä eikä arvioida jokaisen lapsen tilannetta ja lapsen etua yksilöllisesti erikseen.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotusta kuntouttavasta suljetusta laitospalvelusta lähtökohtaisesti kannatettavana. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että vaikka neljän kuukauden välein tarkastettava asiakas­suunnitelma on lähtö­kohtaisesti kannatettava, lapsen tilannetta, sijoituksen ja tuen sekä rajoitus­toimenpiteiden tarvetta on seurattava ja arvioitava jatkuvasti yksilöllisesti. Seurannan ja arvioinnin perusteella tulee tehdä, tarvittaessa välittömästikin, lapsen tarpeiden mukaisia muutoksia lapsen kuntoutukseen, sijoitus­päätökseen sekä rajoituksiin.
• Esitetyt muutokset ja selvennykset laitoksen henkilöstön toimivaltaan käyttää voimakeinoja (aineiden ja esineiden pois­ottamisessa, kiinnipidossa) edellyttävät, että työntekijöillä on riittävä koulutus ja osaaminen voimakeinojen käyttöön ja että he ymmärtävät myös voimakeinojen käyttöön liittyvän rikoslain sääntelyn.
• Lapsiasiavaltuutettu edellyttää, että oikeus­ministeriön nuorisorangaistus­sääntelyn kehittämistä koskevan hankkeen yhteydessä harkitaan kuntouttavan suljetun laitospalvelun ensisijaisuutta suhteessa ehdottomaan vankeuteen alaikäisten rikosvastuu­iän ylittäneiden lasten kohdalla.
• Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan ala­ikäisille vangeille on järjestettävä inhimilliset, lapsen tervettä kasvua ja kehitystä tukevat olosuhteet.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että Valtion lastensuojelu­laitoksen johtajalta tulee nyt kirjattujen vaatimusten lisäksi edellyttää laillistetun sosiaali­työntekijän pätevyyttä ja riittävää kokemusta lastensuojelun sijaishuollon alalta.
• Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota Valtion lastensuojelu­laitoksen johtosäännön hyväksymis­menettelyyn, ratkaisuvallan keskittymiseen ja johtajan ohjauksen ja valvonnan ohuuteen. Hyvin strukturoitu moniportaisuus päätöksen­teossa voisi lisätä laitoksen päätöksen­teon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja siten turvata myös sijoitettujen lasten oikeuksia nykyistä paremmin.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että lastensuojelu­lain kokonais­uudistus siten, että laki kirjoitettaisiin uudelleen, on tarpeen. Lukuisia kertoja muutettu, sirpaleinen sääntely lisää tulkinnan­varaisuutta, tekee laista vaikeasti sovellettavan ja voi johtaa lasten oikeusturvan vaarantumiseen.

Hallituksen esityksen keskeinen sisältö

Esityksen tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeutta erityiseen suojeluun sekä turvata lapsi- ja perhe­kohtaisen lastensuojelun tavoitteiden toteutuminen. Esitys toteuttaa pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitus­ohjelmaa, jonka mukaan hallitus­kaudella toteutettavassa lastensuojelu­lainsäädännön uudistamisessa varmistetaan sijais­huollossa olevan lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen rajoitus­toimien käytön edellytyksiä selkeyttämällä. Uudistuksella mahdollistettaisiin lastensuojelu­viranomaisille ja sijaishuolto­paikoille nykyistä riittävämmät toimivaltuudet tehdä työtään. Esityksen mukaan kasvatukseen kuuluvien rajojen asettamisen ja rajoitus­toimenpiteiden välistä rajaa selkiytettäisiin. Hallitus­ohjelman mukaisesti viranomaiset velvoitettaisiin aktiiviseen yhteistyöhön sekä varmistettaisiin riittävä toimivalta ja keinovalikoima, jotta sijaishuolto­paikastaan luvatta poissa oleva lapsi löydettäisiin nopeasti ja saataisiin palautettua. Lisäksi uudella kuntouttavalla suljetulla laitos­palvelulla mahdollistettaisiin lisäkeinoja alle rikosvastuu­iän olevien lasten rikos­kierteiden katkaisuun.

Esitykseen sisältyvät myös ehdotukset, jotka liittyvät lastensuojelun ja psykiatrian osaamisen yhteen­sovittavien lastensuojelun palvelu­yksiköiden toteuttamiseen.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026. Kuntouttavaa suljettua laitospalvelua ja erityisen huolenpidon jaksoa koskevat säännökset tulisivat kuitenkin voimaan vasta 1.8.2026.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Laki­valiokunta on pyytänyt lapsiasia­valtuutetulta lausuntoa toimialaansa liittyvien kysymysten osalta, teemoina päihteitä ja väkivaltaa käyttävät sekä rikoksia tekevät alaikäiset, nuoriso- ja jengi­rikollisuuden torjunta, uuden kuntouttavan suljetun laitospalvelun perustaminen, oikeusturva­kysymykset, vankilan perheosastot sekä lastensuojelun suhde rikosoikeus­järjestelmään, rikos­prosessiin ja rangaistusten täytäntöönpanoon.

Yleistä

Lapsiasiavaltuutettu pitää hallituksen esitykseen sisältyviä ehdotuksia lähtö­kohtaisesti tarpeellisina. Lapsiasia­valtuutettu ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, että lastensuojelu­lakia pyritään uudistamaan merkittävälläkin tavalla jälleen kerran vaiheittain, pala kerrallaan. Lapsiasia­valtuutettu on nostanut useampaan kertaan esiin tarpeen lastensuojelu­lain kokonais­uudistukselle perustellen sitä lastensuojelun kriisiytyneellä tilanteella ja sillä, että vuonna 2008 voimaan tullutta lakia on uudistettu lähes 30 kertaa. Lukuisat muutokset ovat johtaneet sääntelyyn, jonka tulkinta ja noudattaminen on vaikeaa jopa juridiikan asiantuntijoille.

Edellä mainitun kehityksen seurauksena lasten oikeusturva voi vaarantua. On myös huomattava, että käytännön työssä sosiaali­työntekijöiden ja muiden lastensuojelun ammattilaisten on osattava lastensuojelu­lain lisäksi soveltaa siihen liittyviä muita sosiaali- ja terveyden­huoltoa koskevia säädöksiä. Kokonaisuuden hallinta muodostuu hyvin haasteelliseksi, jos primääristi sovellettava lastensuojelu­laki ei ole selkeä ja ymmärrettävä.

Lapsiasiavaltuutettu esittää vahvan toiveen, että sosiaali- ja terveys­ministeriössä huomioitaisiin edellä sanottu lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksen 2. vaiheessa, jossa lainvalmistelu on ministeriössä parhaillaan käynnissä.

Päihteitä ja väkivaltaa käyttäville sekä rikoksia tekeville lapsille tarkoitetut lasten­suojelun palvelut

Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan, lasten päihteiden käyttö kokonaisuutena on viime vuosina vähentynyt, mutta käyttö on huomattavan polarisoitunutta. Kouluterveys­kyselyn (2025) mukaan yhä suurempi osuus nuorista ei käyttänyt alkoholia, tupakkaa tai nuuskaa, mutta nikotiini­pussien käyttö yleistyi huomattavasti. [1] Vuoden 2023 kouluterveys­kyselyn mukaan tupakointi ja päihteiden käyttö on yleisempää sijoitetuilla lapsilla kuin vanhempiensa kanssa asuvilla lapsilla. Teini-ikäisistä sijoitettuna asuvista joka neljäs oli käyttänyt huumaavia aineita kyselyä edeltäneiden 30 päivän aikana. [2] Tilastokeskuksen mukaan poliisin tietoon tulleet epäilyt ryöstöistä ja pahoinpitelyistä ovat vuodesta 2019 alkaen lisääntyneet kaikissa alle 21-vuotiaiden ikäryhmissä, mutta erityisen voimakkaasti ovat kasvaneet alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäillyt väkivalta­rikokset. Alle 15-vuotiailla myös vakavien rikosten määrä on kasvanut. [3] Tarve lasten ja nuorten päihteiden käyttöön puuttumiselle, päihdehoidolle sekä tehokkaammalle puuttumiselle väkivaltaan ja muuhun rikollisuuteen on selkeä.

Hallituksen esitys sisältää useita ehdotuksia siitä, miten lasten päihteiden käyttöön ja väkivaltaiseen sekä rikolliseen toimintaan vastattaisiin lastensuojelun keinoin.

Lapsen oikeus tasa­painoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun (4 a §)

Ehdotettu 4 a § koskee siis kaikkia kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia. Lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä lapsen suojelu on aikuisten vastuulla, ja tässä tehtävässään aikuiset voivat määrätä myös rajoja, joista lapset eivät aina ole samaa mieltä. Tämä kuuluu normaaliin kasvatukseen, oli sitten kyse lapsen omasta perheestä tai sijais­perheestä tai lastensuojelu­laitoksesta. Säännöksen 1 momentissa viitataankin lapsen huollosta ja tapaamis­oikeudesta annetun lain (361/1983, jälj. lapsenhuolto­laki) 1 §:ään, jossa säädetään lapsen huollosta.

Säännös­kohtaisissa perusteluissa on pyritty selkeyttämään kasvatuksellisten keinojen eli rajojen asettamisen sisältöä sekä niiden eroa laitoshoidossa mahdollisiin rajoitus­toimenpiteisiin. Rajan vetäminen kasvatuksellisten keinojen ja rajoitus­toimenpiteiden välille on lainsäädäntö­tasolla vaikeaa, joten myöskään säännös­kohtaisten perusteluiden muotoilu ei ole helppo tehtävä. Kuten esityksessäkin todetaan, riskinä on, että ehdotettu sääntely ei edelleenkään selkeytä tilanteita riittävästi.

Viittaamme tältä osin hallituksen esitys­luonnokseen antamaamme lausuntoon kesäkuussa 2025. [4] Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että nyt esitetyt säännös­kohtaiset perustelut ovat pääosin samat kuin hallituksen esitys­luonnoksessa. Käytännössä 4 a §:ään on nostettu pykälätasolle pieni osa aiemmista säännös­kohtaisista perusteluista ja loput on jätetty edelleen perusteluiden varaan. Pykälätasoisen sääntelyn tarkentaminen voi parhaimmillaan antaa jonkin verran vahvempaa ”selkänojaa” käytännön soveltamis­tilanteiden ratkaisemiseksi, mutta esityksen perusteella on edelleen vaikea arvioida, missä määrin se tosi­asiallisesti selkeyttää kasvatuksellisten rajojen asettamista.

Ehdotetussa 4 a §:ssä viitataan lapsenhuolto­lain 1 §:ään, jossa määritellään lapsen huollon tarkoitus, lapsen hyvä hoito ja kasvatus, iän ja kehitystason mukainen valvonta ja huolenpito ja oikeus suojeluun kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lisäksi 1 §:n 3 momentin mukaan ”[l]asta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.” Viittauksesta huolimatta ehdotetussa 4 a §:ssä toistetaan osin samoja asioita.

Ehdotetun 4 a §:n mukaan lapselle voidaan asettaa rajoja, vaikka lapsi olisi rajoista eri mieltä. Tämän korostaminen on sinänsä ymmärrettävää, mutta lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että termi rajojen asettaminen (tässä yhteydessä) pitää sisällään jo ajatuksen siitä, että rajoja tarvitaan, koska lapsi itse ei välttämättä vielä osaa tai kykene toimimaan oman etunsa kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Yleisesti voidaan ajatella, kuten esityksessäkin on pyritty kuvaamaan, että kasvatuksessa määritellään rajoja, jotta lapsen kasvu ja kehitys on tasapainoista ja hän voi hyvin. Kyse ei ole siitä, onko lapsi niistä samaa vai eri mieltä. Lapsiasia­valtuutettu ehdottaa, että ennemminkin säännöksessä mainittaisiin nimen­omaisesti (jos asiaa halutaan korostaa), että rajojen asettamisesta keskustellaan lapsen kanssa eli lapsen mielipide selvitetään ja otetaan huomioon rajoja asetettaessa. Lastensuojelu­laissa on yleinen säännös lapsen mielipiteestä ja toivomuksista (5 §), joten viittaus siihen on myös mahdollinen. Lisäksi toteamme, että rajojen asettamisen yhteydessä sallittu fyysiseen koskemattomuuteen puuttuminen jää edelleen epäselväksi.

Aineiden ja esineiden pois­ottaminen

Ehdotetun uuden 4 b §:n mukaan lapselta voitaisiin ottaa pois aineet ja esineet, joita alle 18-vuotias ei saa pitää hallussaan lainsäädännön nojalla. Säännöksessä tarkennetaan myös pois­ottamista, mm. edellä mainittuihin aineisiin ja esineisiin ja päihteiden käyttöön liittyvien välineiden pois­ottamista. Pois­ottaminen olisi sallittua sekä perhehoidossa että laitoshoidossa. Siitä olisi ilmoitettava lapsen asioista vastaavalle sosiaali­työntekijälle tai muulle hyvinvointi­alueen toimivaltaiselle viranhaltijalle. Pois­ottamisesta tehtävästä päätöksestä säädetään 4 c §:ssä.

Lapsiasia­valtuutettu pitää ehdotuksia sinänsä perusteltuina, ja on mahdollista, että niiden avulla voitaisiin jossain määrin tukea lapsen päihteetöntä elämää ja mahdollisesti vähentää tai ainakin estää hetkellisesti väkivaltaista käyttäytymistä. Joka tapauksessa lapsen hallussa olevien päihteiden, teräaseiden tai muiden lapselle tai muille vaaraa aiheuttavien aineiden ja esineiden poisotto­tilanteiden tulisi toimia perhehoitajille ja lastensuojelun ammattilaisille ”herätyksenä” siihen, että lapsi voi olla lisätuen tai esimerkiksi päihdehoidon tarpeessa. Kyse on myös esimerkiksi viestintä­välineiden pois­ottamisesta. Tavoitteena on lapsen riittävän yöunen ja levon turvaaminen, mutta mobiili­laitteiden ym. pois­ottamisella voidaan pyrkiä estämään myös muun muassa päihteiden ostamista ja välittämistä tai rikollista käyttäytymistä. Kyse on siis hyvin erilaisista tilanteista.

Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, että erityisesti perhehoitajalla on hyvin rajatut keinot aineiden ja esineiden pois­ottamiseen, jos lapsi ei suostu niitä vapaaehtoisesti luovuttamaan tai edes myönnä, että hänellä on tällaisia aineita tai esineitä hallussaan. Säännöksen perusteluissa korostetaan lapsen kanssa keskustelua ja kannustamista toimimaan vapaaehtoisesti, mutta henkilötarkastusta perhehoitajalla ei ole oikeutta tehdä, vaikka aikuisella olisi vahva epäily siitä, että lapsella on hallussaan pois­otettavia aineita tai esineitä. Perhehoitaja ei siis voisi tarkistaa esimerkiksi lapsen reppua tai taskuja. Lapsen huoneen tarkastamiseen ei perusteluissa oteta kantaa lainkaan. Rajoitus­toimenpiteiden käyttö (luku 11) on mahdollista edelleen vain lastensuojelu­laitoksessa. Sääntely perusteluineen jättää valitettavasti epäselväksi, miten perhehoidossa tulisi toimia, jos keskustelulla lapsen kanssa ei päästä yhteis­ymmärrykseen.

Lapsiasiavaltuutettu ilmaisee huolensa siitä, että näiden haasteellisten kasvatus­tilanteiden epäonnistuessa ainoaksi keinoksi helposti nähdään lapsen siirto lastensuojelu­laitokseen. Perhehoito­suhteen katkeaminen voi kuitenkin olla monella tapaa lapsen edun vastaista. Lapsiasia­valtuutettu korostaa perhehoitajille annettavan koulutuksen, ohjeistuksen ja tuen tärkeyttä, jotta heillä on valmiudet kohdata vaikeampiakin tilanteita. Koulutus yksinään ei auta perhehoitajia edellä mainittujen tilanteiden ratkaisemisessa. Lisäksi tarvitaan selkeät toiminta­ohjeet.

Lasten­suojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettu yksikkö

Lapsiasiavaltuutettu esitti vuosi­kertomuksessaan 2023 kannanoton ns. hybridi­yksiköiden perustamisesta. [5] Lastensuojelun hybridi­yksiköiden perustamiseen on osoitettu hankerahaa 0,5 miljoonaa euroa ensimmäisille vuosille. Hybridi­yksikkö on lastensuojelun sijaishuollon laitospalvelu, johon on integroitu psykiatrian palvelut avohoitona, ja hallituksen esityksessä siitä käytetään nimitystä lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitettu yksikkö.

Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan (s. 84), mahdollisimman varhain tapahtuvalla tuella voidaan vähentää esimerkiksi myöhempiä päihdehäiriöitä, syrjäytymistä ja rikollisuutta. Lapsiasia­valtuutettu on korostanut myös lausunnossaan sivistys­valiokunnalle sisäisen turvallisuuden selonteosta [6] tarvetta panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan ja palveluihin nuoriso- ja jengi­rikollisuuden ehkäisyssä.

Lapsiasiavaltuutettu totesi hallituksen esityksen valmistelu­vaiheessa, että ehdotetut informatiivis­luonteiset, saman­sisältöiset lisäykset lastensuojelu- ja terveydenhuolto­lakeihin (lastensuojelu­laki 16 b § ja terveydenhuolto­laki 69 §) eivät ole riittävän selkeitä tai velvoittavia yksikön toteuttamiseksi. Kyseiset pykälät eivät sisällä mainintaa hybridi­yksiköstä ollenkaan eivätkä kuvaa palvelujen sisältöä ja tarkoitusta, vaikka korostavatkin sinänsä tärkeän yhteistyön merkitystä terveyden- ja sosiaali­huollon välillä.

Esityksessä todetaan lasten- ja nuoriso­psykiatrian lähetemäärien nousseen hälyttävästi, ja merkittävä syy kehitykselle näyttäisi olevan perustason osaamisen ja resurssien puute. Esityksessä todetaan, että ”samat tekijät johtavat liian usein myös lasten huostaan­ottoihin ja kalliisiin sijoituksiin ratkaisematta kuitenkaan heidän ongelmiaan”. Lisäksi kerrotaan, että 23 prosenttia lasten­psykiatrisessa vuodeosasto­hoidossa olleista 7–12-vuotiaista ja 35 prosenttia nuorten­psykiatrisessa vuodeosasto­hoidossa olleista 13–17-vuotiaista on ollut vuoden aikana sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Vastaavasti lastensuojelun sijoittamista 7–12-vuotiaista 54 prosentilla oli mielenterveys­perusteinen tutkimus- ja hoitokäynti vuoden aikana, 13–17-vuotiaista tällainen käynti oli 70 prosentilla (s. 20.).

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan on epä­johdonmukaista, että tilanteen ollessa tällainen välttämättömiksi katsottujen hybridi­yksiköiden säätämisestä luovutaan, koska ”yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä ja siten toiminnan sisällöstä ei vielä ole vakiintunutta näkemystä” (s. 53). Tämän perusteellisempaa selvitystä useiden tahojen välttämättömäksi katsomasta palvelurakenteesta luopumiselle hallituksen esityksessä ei anneta.

Lapsiasiavaltuutetulla ei ole tietoa siitä, miten tällaista näkemystä olisi pyritty keräämään. Esityksessä todetaan, että näistä yksiköistä ”on aluksi kerättävä käytännön kokemusta”. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että myöskään esitykseen sisältyvästä kuntouttavasta suljetusta laitos­palvelustakaan ei ole minkäänlaista kokemusta. Lasten­psykiatrian ja lastensuojelun yhteiset asiakkaat ovat jälleen kerran vaarassa jäädä vaille tarvitsemaansa palvelua. Kuten edellä käy ilmi, näitä lapsia on tälläkin hetkellä paljon ja ja moni heistä on vailla riittävän tukevia ja hoitavia kasvu­olosuhteita.

Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että lastensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä, työn sisällöistä ja toteuttamisesta (ml. yhteistyö) tulisi säätää selkeästi ja velvoittavasti. Hallituksen esityksessä todetaan (kohta 10), että ”[l]astensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden perustamista tuetaan ohjauksella, valtion­avustuksella ja siihen liittyvällä tuella sekä kehittämistyön vaikutusten seurannalla ja arvioinnilla. Samalla arvioidaan mahdollisten velvoittavampien säädösmuutosten tarpeita”. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että tällaista arviointia tehdään mahdollisimman pikaisesti, mielellään jo meneillään olevassa lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksen 2. vaiheessa.

Erityisen huolen­pidon jakson pidentäminen

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että mahdollisuus pidentää erityisen huolenpidon jaksoa ehdotetulla tavalla (60 a–c §) on kannatettava. Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin huomauttaa, että valtuutetun tapaamat sijaishuollon piirissä olevat lapset ovat tuoneet esiin ystävyys- ja läheissuhteiden merkityksen ja niiden ylläpitämisen vaikeudet sijaishuollossa erityisesti lastensuojelu­laitoksissa ja erityisen huolenpidon osastoilla. Myös Euroopan lapsiasia­valtuutettujen verkoston (European Network of Ombudspersons for Children ENOC) syksyllä 2024 julkaistuun selvitykseen ”The Protection and Promotion of the Rights of Children in Alternative Care” [7] sisältyvissä suosituksissa korostetaan lapsen oikeutta ylläpitää merkityksellisiä suhteita perheeseensä ja muihin läheisiinsä sekä mahdollisuutta ylläpitää etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia ja kielellisiä juuriaan. Lapsen oikeus läheis­suhteisiin ja edellä mainittuihin identiteetille merkityksellisiin tekijöihin on otettava huomioon myös erityisen huolenpidon jaksoilla. Tämä velvollisuus korostuu sitä enemmän, mitä pidemmästä erityisen huolenpidon jaksosta on kyse.

Hallituksen esityksen mukaan silloin, kun erityisen huolenpidon jakso järjestetään muualla kuin lapsen omassa sijaishuolto­paikassa, hyvinvointi­alue voi lapsen tilanteen kokonais­arviointi huomioon ottaen irtisanoa edellä tarkoitetun sijaishuolto­paikan. Lapsiasia­valtuutettu pitää riskinä mahdollisuutta irtisanoa lapsen aiempi sijaishuolto­paikka, jos tätä mahdollisuutta käytetään säästö­toimenpiteenä eikä arvioida jokaisen lapsen tilannetta yksilöllisesti erikseen. Koska lastensuojelun pyrkimyksenä on turvata lapselle mahdollisimman hyvä hoito ja kasvatus sekä niiden jatkuvuus, sijaishuolto­paikan irtisanominen ei useinkaan ole perusteltua lapsen edun näkökulmasta. Kyse on usein säästö­toimenpiteistä, vaikkakin joissain tilanteissa voi olla EHO-jakson alkaessa jo nähtävissä, että nuoren paluu entiseen sijoitus­paikkaan ei ole mahdollista eikä lapsen edun mukaista.

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että vielä valmistelu­vaiheen lausunto­kierroksella säännöksen (60 b § 4 momentti) sanamuotona oli: ”Jos erityisen huolenpidon jakso järjestetään muualla kuin lapsen omassa sijaishuolto­paikassa, hyvinvointi­alue voi irtisanoa edellä tarkoitetun sijaishuolto­paikan, mikäli irtisanominen ei ole lapsen edun vastaista.” Vaikka periaatteessa kokonais­arvioinnilla voidaan tarkoittaa lapsen edun mukaista lopputulosta ja säännös­kohtaisissa perusteluissa todetaan, että irtisanomista ei voi perustella ainoastaan kustannus­syillä, nähdäksemme se antaa mahdollisuuden painottaa taloudellisia seikkoja enemmän kuin lapsen etua.

Kuntouttava suljettu laitos­palvelu

Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotusta kuntouttavasta suljetusta laitospalvelusta lähtö­kohtaisesti kannatettavana. Palveluun voitaisiin sijoittaa lapsi, joka käyttää vakavaa väkivaltaa tai tekee muita rikollisia tekoja, ja se olisi tarkoitettu lapsille, joilla on väkivalta­käyttäytymistä mutta ei esimerkiksi psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta. Väkivalta­käyttäytyminen on usein sidoksissa päihde­ongelmaan, mielenterveys­ongelmiin sekä arjen hallinnan vaikeuksiin. Esityksen mukaan kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa voitaisiin vahvistaa lapsen mielenterveyttä, katkaista päihteiden käyttö ja ylläpitää päihteettömyyttä, tarjota kuntouttava arki mukaan lukien lapsen huolenpitoon liittyvä vahva ohjaus, turvallisten aikuisten läsnäolo ja valvonta sekä tukea oppi­velvollisuudesta suoriutumista.

Sijoitus suljettuun laitospalveluun olisi voimassa toistaiseksi, mutta se tulisi lopettaa heti, kun 49 a §:n mukaisia edellytyksiä sijoitukselle ei enää olisi. Lapsi sijoitetaan kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun kiireellisestä sijoituksesta tehtävällä päätöksellä (38 § 2 momentti) tai huostaanottoon liittyvällä sijoitus­päätöksellä (43 §). Erityisistä rajoituksista kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa ehdotetaan säädettäväksi uudessa 71 §:ssä. Rajoitukset ovat tiukat, mutta niillä on myös ymmärrettävät perusteet. Rajoituksista tehdään valitus­kelpoiset päätökset, jotka voivat olla voimassa korkeintaan vuoden.

Huomioiden, että sijoituksen yhtenä edellytyksenä on, että lapsen suojeleminen 71 §:ssä tarkoitetuilla erityisillä rajoituksilla on välttämätöntä, lapsiasia­valtuutettu pitäisi perusteltuna selkeyttää esityksessä, tuleeko sijoituksen ajalle määräajaksi tehdyistä 71 §:n mukaisista rajoitus­toimenpiteistä tehdä uudet muutoksenhaku­kelpoiset päätökset, mikäli asianosainen hakee huostaanoton lopettamista tai sijaishuolto­paikan muuttamista sijoituksen ja rajoitus­toimenpiteiden voimassaolo­aikana.

Ehdotetun 49 a §:n säännös­kohtaisissa perusteluissa (s. 121) todetaan, että vakavaan anti­sosiaaliseen kehityspolkuun liittyvän väkivalta­rikollisuuden sekä vakaviin psykiatrisiin häiriöihin liittyvän väkivaltaisen käyttäytymisen erottaminen tavalliseen nuoruusiän kehitykseen liittyvästä käytös­oireilusta on keskeistä. Koska 43 §:n mukaista sijoituspäätöstä tai 44 §:n mukaista hakemusta tehdessä edellytetään nimenomaisesti asiantuntija-arviota lapsen tilanteesta silloin, kun lapsi on jo kiireellisesti sijoitettu kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun (ehdotettu 49 c §), lapsiasia­valtuutettu pyytää valiokuntaa arvioimaan, tulisiko sääntelyä tai sen perusteluja täsmentää siltä osin, että sijoitus edellyttää aina asiantuntija-arvioita lapsen kehityksestä ja käytöksen taustalla olevista syistä.

Esityksen mukaan lapsen tilannetta arvioitaisiin neljän kuukauden välein järjestettävässä asiakassuunnitelma­neuvottelussa, jonka tueksi tulisi saada asiantuntija-arvio. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että vaikka neljän kuukauden välein tarkastettava asiakas­suunnitelma on lähtökohtaisesti kannatettava, lapsen tilannetta, sijoituksen ja tuen sekä rajoitus­toimenpiteiden tarvetta on seurattava ja arvioitava jatkuvasti yksilöllisesti. Seurannan ja arvioinnin perusteella tulee tehdä, tarvittaessa välittömästikin, lapsen tarpeiden mukaisia muutoksia lapsen kuntoutukseen, sijoitus­päätökseen sekä rajoituksiin.

Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että lapsen läheis­suhteiden turvaamiseen on syytä kiinnittää huomiota myös kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa edellä mainitun erityisen huolenpidon jakson tapaan. Lähisuhteiden turvaaminen korostuu sitä enemmän, mitä pitempään sijoitus kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa jatkuu.

Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvänä, että esityksen lapsivaikutusten arvioinnissa on tunnistettu myös tarve kiinnittää huomiota asuin­yksiköiden turvallisuus­ratkaisuihin, sijoitettavien lasten ikäjakaumaan, lasten turvallisuuden varmistamiseen sekä ammattilaisten osaamiseen, sitoutuneisuuteen ja läsnäoloon arjessa. Kuten esityksessäkin tuodaan ilmi, lapset itse ovat esimerkiksi katsoneet, että päihde­ongelmaisia ja vakavaa väkivaltaa käyttäviä ja rikoksia tekeviä lapsia ei tulisi sijoittaa samaan asuin­yksikköön.

Suljettua laitospalvelua koskevassa lapsivaikutusten arvioinnissa arvioidaan laitospalvelun välittömien vaikutusten kohdistuvan arviolta noin 20–25 lapseen. Ehdotetun Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan Valtion lastensuojelu­laitoksella olisi velvollisuus tuottaa kuntouttavaa suljettua laitospalvelua vähintään yhdessä palvelu­yksikössä. Alkuun yksiköitä olisi ilmeisesti vain yksi.

Kuten hallituksen esityksessäkin tunnistetaan (s. 77), suljetun laitospalvelun riskinä voi olla lasten ohjautuminen väkivaltaisesti käyttäytyvien ja rikoksia tekevien lasten vaikutuspiiriin ja laitokseen saattaa muodostua alakulttuurisia ilmiöitä sekä turvallisuus­uhkia. Esityksen mukaan tätä pyrittäisiin torjumaan erityisesti toimivilla tilaratkaisuilla sekä rajoittamalla asuin­yksiköihin sijoitettavien lasten määrää ja kiinnittämällä huomioita eri sukupuolia edustavien lasten sijoitteluun. Tätä esityksessä ei kuitenkaan avata tarkemmalla tasolla. Laitoksessa, jossa on tarkoitus nimenomaan kuntouttaa lapsia ja estää väkivalta­käyttäytymistä, on kiinnitettävä erityistä huomiota jokaisen lapsen suojeluun ja hyvinvointiin.

Rajoitukset sijais­huollossa (11 luku)

Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia sijaishuollon aikaisia rajoitus­toimenpiteitä koskevaan 11 lukuun. Lapsiasia­valtuutettu pitää mahdollisena, että ehdotetut muutokset osaltaan parantavat mahdollisuuksia puuttua ja ehkäistä esimerkiksi lapsen päihteiden käyttöä tai osallistumista rikolliseen toimintaan.

Esitetyt muutokset ja selvennykset laitoksen henkilöstön toimivaltaan käyttää voimakeinoja (aineiden ja esineiden pois­ottamisessa, kiinnipidossa ja henkilön­tarkastuksessa lapsen kiinnioton ja kuljettamisen yhteydessä) edellyttävät, että työntekijöillä on riittävä koulutus ja osaaminen voimakeinojen käyttöön ja että he ymmärtävät myös voimakeinojen käyttöön liittyvän rikoslain sääntelyn. Lisäksi on varmistettava aiempaakin paremmin, että lastensuojelun asiakkaina olevat lapset tuntevat oikeutensa ja kanavat, joiden avulla he voivat saada mahdolliset oikeusturva­loukkaukset asianmukaiseen käsittelyyn.

Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotuksia lapsen luvattomien sijaishuolto­paikasta poistumisten estämiseksi sekä lapsen kiinni­ottamiseksi ja löytämiseksi tervetulleina (68 a – 69 e §). Sääntelyn tarkentaminen tehostaa lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan viranomaisten toiminta­mahdollisuuksia lapsen suojelu­tehtävässä.

Lasten­suojelun suhde rikosoikeus­järjestelmään, rikos­prosessiin ja rangaistusten täytäntöön­panoon

Lapsiasiavaltuutettu toi esiin aiemmin sosiaali- ja terveys­ministeriölle antamassaan lausunnossa [8] edellyttävänsä, että alaikäisten vankien sijoittamista lastensuojelu­laitoksiin koskevaa sääntelyä valmistellaan tiiviissä yhteistyössä sosiaali- ja terveys­ministeriön ja oikeus­ministeriön kesken.

Vaikka sijoitus kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun tapahtuisi ehdotuksen mukaisesti lastensuojelu­laissa säädetyin perustein eikä se voisi olla rangaistus rikosseuraamus­merkityksessä (s. 53), lapsiasia­valtuutettu katsoo, että joissain tapauksissa kuntouttava suljettu laitospalvelu voi olla ala­ikäiselle rikosvastuun ylittäneelle lapselle suljettua vankilaa parempi vaihtoehto.

Lapsiasiavaltuutettu keskusteli maaliskuussa 2021 vapautensa menettäneiden lasten asemasta selvityksen YK:lle tehneen selvitys­henkilön, professori Manfred Nowakin kanssa suomalaisten alaikäisten vankeusvankien tilanteesta. Professori Nowakin mukaan ensisijaisesti tulee käyttää muita vaihtoehtoja kuin vankeutta (esim. nuoriso­rangaistusta), toissijaisesti sijoittamista esim. lastensuojelu­laitoksiin ja kolmanneksi sijoittamista vankiloiden nuorten­osastoille, joiden maksimi-ikä olisi 21 vuotta.

Vuonna 2021 alaikäisiä vankeja oli edelleen aikuisten kanssa samoilla osastoilla. Tuon jälkeen Helsingin, Vantaan ja Turun vankiloihin on avattu alaikäisten vankien osastot, mutta eduskunnan apulais­oikeusasiamies on tarkastuksessaan (EOAK/4527/2024 Helsingin vankilan tarkastus alaikäisten vankien ja tutkintavankien osalta 9.9.2024) todennut lukuisia puutteita alaikäisten vankeusvankien olosuhteissa. Osastojen ulkoiset puitteet olivat karut, ja vaikutelma osastoilla oli hyvin suljettu. Oma­ehtoisen vapaa-ajan­toiminnan mahdollisuudet osastojen tiloissa olivat huonot. Henkilökunnan riittämätön määrä oli työturvallisuuden ja työ­hyvinvoinnin kannalta ongelma. Sellin ulkopuolista aikaa ja mielekästä toimintaa oli osastolla niin vähän, että alaikäisten vankien tilanne, sekä kokonaisuutena että vapaa-ajan­toiminnan suhteen, ei ollut hyväksyttävä. Lapset kertoivat viettävänsä selleissään jopa 21 tuntia päivässä. Ruokaa oli riittämättömästi, ja lapset saivat tavata läheisiään vierailuajoilla vain 45 minuuttia viikossa.

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan alaikäisten vankien tilanne tulee pikimmiten ratkaista niin, että heille järjestetään inhimilliset, lapsen tervettä kasvua ja kehitystä tukevat olosuhteet.

Lapsiasiavaltuutettu painottaa, että oikeus­ministeriössä vireillä olevan nuorisorangaistus­sääntelyn kehittämistä koskevan hankkeen yhteydessä tulee arvioida nuorisorangaistus­sääntelyn ja vankeus­rangaistuksen suhdetta sekä ehdotettuun suljettuun kuntouttavaan laitos­palveluun että muihin lastensuojelu­laitos­sijoituksiin. Lapsiasia­valtuutettu edellyttää, että nuorisorangaistus­sääntelyn kehittämis­hankkeen yhteydessä harkitaan kuntouttavan suljetun laitospalvelun ensisijaisuutta suhteessa etenkin vankeuteen alaikäisten rikosvastuun ylittäneiden seuraamuksista päätettäessä. Mahdollisuutta lastensuojelu­laitos­sijoitukseen on pidettävä tosi­asiallisena seuraamus­vaihtoehtona.

Valtion lastensuojelu­yksiköitä koskevat esitykset

Hallituksen esityksessä laki THL:n alaisista lastensuojelu­yksiköistä ehdotetaan kumottavaksi ja korvattavaksi uudella lailla Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta. Samalla selkeytettäisiin Valtion lastensuojelu­laitoksen asemaa itsenäisenä virastona, selkeytettäisiin laitoksen ohjausta ja valvontaa sekä päätöksen­tekoon liittyvää toimivaltaa. Valtion lastensuojelu­laitoksilla on, esityksenkin mukaan, ”sijaishuollon kaikkein vaativin tehtävä”, ja se tuottaa useita lasten perus- ja ihmis­oikeuksia perustavan­laatuisesti rajoittavia palveluja, joten laitoksen ohjaukseen ja valvontaan sekä päätöksen­tekoon tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa Valtion lastensuojelu­laitosten johtajalta edellytetystä koulutus­vaatimuksesta. Hallituksen esityksessä (3 §) johtajalta edellytetään ”soveltuvaa ylempää korkeakoulu­tutkintoa, tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamis­kokemusta”. Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että Valtion lastensuojelu­laitoksen toiminnasta vastaavalta johtajalta edellytetään mainittujen vaatimusten lisäksi laillistetun sosiaali­työntekijän muodollista pätevyyttä sekä lasten­suojelun sijais­huollon vahvaa tuntemusta.

Valtion koulukodeissa on toiminut THL:n asettama monijäseninen johtokunta, jonka yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on ollut hyväksyä Valtion koulukotien (VKK) ja vankilan perheosaston johtosääntö sekä kehittää, valvoa ja yhteensovittaa lastensuojelu­yksiköiden toimintaa. Hallituksen esityksessäkin viitatussa (kohta 2.9.1) valvonta­päätöksessä (Valvira Dnro V/2065/2025) Valvira kiinnitti huomiota VKK:n toiminnan johtamis­järjestelmän epäselvyyksiin, jotka näyttäisivät vaikuttaneen heikentävästi palvelujen tuottajan omavalvontaan sekä palvelu­yksiköiden palvelujen laatuun ja asiakas­turvallisuuteen. Valvira kehotti VKK:ja turvaamaan palvelun asiakas- ja potilas­turvallisuuden sekä laadulliset edellytykset ja vastuut palveluiden tuottamisesta täyttäen niille säädetyt edellytykset koko sen ajan, kun palveluja tuotetaan.

Käsillä olevassa hallituksen esityksessä tämän tasoinen johtokunta lakkautetaan. Esityksen mukaan vain valtion lastensuojelu­laitoksen yhteydessä toimivalle koululle asetetaan johtokunta, jonka tehtävänä olisi (laki Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta 2 § 2 momentti) koulun johtavan rehtorin nimittäminen laitoksen johtajan esittelystä. Säännös­kohtaisissa perusteluissa todetaan, että ehdotettavat 1 momentti (koulun johtokunnan muodostaminen) ja 2 momentti (johtavan rehtorin nimittäminen) vastaavat nykytilaa.

Laitoksen johtamisesta säädetään lain 3 §:ssa. Sen säännös­kohtaisissa perusteluissa todetaan, että ”[t]arkoituksena on selkiyttää [laitoksen johtajan] nimittämis­prosessia ja siirtää nimittämis­toimivalta voimassa olevan lain mukaiselta johtokunnalta THL:lle. Ehdotettu muutos olisi välttämätön, koska viraston johtajan nimittämisestä vastaavaa johtokuntaa ei jatkossa olisi”. Johtokunnan lakkauttamista perustellaan (s. 43–44), viitaten valtiovarain­ministeriön ohjeeseen valtion­hallinnon toimintojen järjestämisessä noudatettavista periaatteista, mutta valtion lastensuojelu­laitoksen johtamisen ja valvonnan organisointi ja sen perusteet jäävät osin epäselviksi. Esitetty laki selkeyttää palvelun tuottajan roolia, mutta jättää valtion lastensuojelu­laitoksen tuottaman palvelun järjestäjä­tahon epäselväksi. Esityksestä ei ainakaan selkeästi ilmene, onko palvelun järjestäjä jokin sosiaali- ja terveyden­huollon valvonnasta annetun lain 4 §:n mukaisista palvelun­järjestäjistä vai ehkä THL. Tämä kohta vaatii ehdottomasti selkeyttämistä.

Uuden lain 3 § 2 momentissa säädetään työjärjestyksen hyväksyjästä ja työjärjestyksen sisällöstä. Ehdotetussa momentissa ”[l]aitoksen organisaatiosta, sisäisestä työnjaosta, asioiden käsittelystä ja ratkaisemisesta sekä toiminnan muusta järjestämisestä määrätään laitoksen johtajan hyväksymässä työ­järjestyksessä.” Aiemmin johtokunnan hyväksymä työjärjestys siirtyy siten laitoksen johtajan hyväksyttäväksi. Esityksessä ei kuitenkaan selkeytetä, kuka tai mikä taho työjärjestyksen laatii. Seuraavissa 3 §:n 3 ja 4 momenteissa säädetään, että johtaja ratkaisee viraston päätettävät asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi, ja että hän voi ottaa ratkaistavakseen myös asian, jonka viraston virkamies saa työjärjestyksen mukaan ratkaista. Toisin sanoen laitoksen johtajalle keskitetään aiempaan verrattuna merkittävästi ratkaisu­valtaa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää riskialttiina, että Valtion lastensuojelu­laitoksen johtaja hyväksyy itsenäisesti työjärjestyksen, jossa säädetään hänen ratkaisu­vallastaan. Lisäksi esityksen perusteella jää epäselväksi, mikä taho ohjaa Valtion lastensuojelu­laitosten johtajaa hänen vaativassa tehtävässään. Esityksen 14 §:ssä todetaan, että tulos­ohjauksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja toimintaa valvovat hyvinvointi­alueet ja Lupa- ja valvonta­virasto. Käytännössä nämä tahot jäävät usein kauas lastensuojelu­laitosten arjesta. Ottaen huomioon Valtion lastensuojelu­laitoksen vaativan ja kriittisen tehtävän, ratkaisu­vallan keskittäminen laitoksen sisälle on riski­altista. Hyvin strukturoitu moniportaisuus päätöksen­teossa voisi lisätä laitoksen päätöksen­teon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja siten turvata myös sijoitettujen lasten oikeuksia nykyistä paremmin. Vähimmäis­edellytys on, että johtajan pätevyydestä säädetään esitettyä tiukemmin.

Esityksessä ehdotetaan, että Valtion lastensuojelu­laitos voisi tuottaa vankilan perheosasto­palvelun itse tai hankkia sen osin tai kokonaan yksityiseltä palvelun­tuottajalta. Aiemmin esitys­luonnoksessa ehdotettu vankilan perhe­osastoa koskeva ostopalvelu­kielto on siten poistettu, ja ehdotettuun lakiin Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta on lisätty uutta vankilan perheosastoa koskevia säännöksiä. Lapsiasia­valtuutetulla ei ole huomautettavaa sääntelyyn. Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin painottaa, että perheosaston toiminnasta tähän asti kertynyt kokemus ja osaaminen on hyödynnettävä asian­mukaisella tavalla ja toimintaan on varattava riittävästi resursseja. Lastensuojelu­lain jatko­valmisteluissa on tarkasteltava myös vankilan perheosastolle sijoitettavien lasten oikeutta varhais­kasvatukseen sekä sijoitukseen sisältyviä kategorisia ylä­ikärajoja, jotta lapsia ei eroteta vanhemmistaan lapsen edun vastaisella tavalla.  

Lopuksi

Yleisesti ottaen lapsiasia­valtuutettu pitää lastensuojelu­lain muutoksia tarpeellisina ja hyvin perusteltuina. Esitetty sääntely siirtää lastensuojelun painopistettä lisääntyvän kontrollin suuntaan, mikä hyödyttää osaa lapsista. Valtaosa lastensuojelun tuen tarpeessa olevista lapsista ei kuitenkaan käyttäydy siten, että nyt säädetyt muutokset koskettaisivat heitä. He jäävät odottamaan tulevia sosiaalihuolto­lain mukaisia palveluja sekä lastensuojelun avo- ja sijais­huoltoa koskevia lakimuutoksia, joilla toivon mukaan pystytään tukemaan ja edistämään nykyistä paremmin lastensuojelun piirissä olevien lasten hyvinvointia ja tervettä kasvua ja kehitystä.

Hallituksen esitystä on valmisteltu tiukassa aikataulussa, mikä näkyy jossain määrin myös hallituksen esityksessä. Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että näinkin mittaviin lastensuojelu­lain muutosten valmisteluun käytetään kaikki tarvittava aika ja resurssit, jotta sillä saavutetaan asetetut tavoitteet. Tämä vaatimus koskee myös vielä valmisteilla olevaa lastensuojelu­lain uudistuksen 2. vaihetta. Vain näin voimme vakuuttua siitä, että laki suojelee lapsia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämällä tavalla.

 

Jyväskylässä 24.11.2025

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, juristi

Jenni Saukkola, juristi