LAPS/60/2023 26.10.2023

Lapsiasia­valtuutetun lausunto eduskunnan sivistys­valiokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi eräiden kansaneläke­indeksiin ja elinkustannus­indeksiin sidottujen etuuksien ja raha­määrien indeksi­tarkistuksista vuosina 2024–2027 ja siihen liittyviksi laeiksi sekä lapsilisä­lain 7 §:n muuttamisesta

Viite: Sivistys­valiokunta/asiantuntija­pyyntö/HE 75/2023 vp/ 26.10.2023

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitystä yleissopimuksen näkökulmasta.

Yhteenveto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.
• YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan talous­kriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihto­ehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin. Näin ei hallituksen esityksessä ole toimittu.
• Indeksi­tarkistusten jäädytykset heikentävät laajasti lapsi­perheiden toimeen­tuloa. Erityisen huolestuttavaa on se, että osa jäädytyksistä kohdistuu jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin lapsi­perheisiin.
• Esityksen mukaiset lapsi­lisän korotukset eivät ole riittävä tuki vähä­varaisille ja muutoin haavoittuvassa asemassa oleville lapsi­perheille, joiden sosiaali­turvaa ollaan tuntuvasti heikentämässä.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eräitä etuuksia ja rahamääriä, jotka on sidottu kansaneläke­indeksiin tai elinkustannus­indeksiin, ei tarkistettaisi siten kuin kansaneläke­indeksistä annetussa laissa säädetään tai elinkustannus­indeksin muutosta vastaavasti vuosina 2024–2027.

Ehdotukset koskisivat sairausvakuutus­lain mukaista päiväraha­etuuksien vähimmäis­määrää, Kansaneläke­laitoksen kuntoutus­etuuksista ja kuntoutusraha­etuuksista annetun lain mukaista ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutus­rahan ja nuoren kuntoutus­rahan vähimmäis­määrää, työttömyysturva­lain mukaisen perus­päivärahan, perus­päivärahan korotus­osan ja lapsi­korotuksen määrää, lasten koti­hoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukaisia etuuksia, yleisestä asumis­tuesta annetun lain mukaisia raha­määriä, eläkkeen­saajan asumis­tuesta annetun lain mukaisia raha­määriä, opintotuki­lain mukaisen opinto­rahan, opinto­rahan huoltaja­korotuksen ja oppimateriaali­lisän määrää, aikuiskoulutus­etuuksista annetun lain mukaista aikuiskoulutus­tuen perus­osan määrää sekä kansain­välistä suojelua hakevan vastaan­otosta sekä ihmis­kaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain mukaista vastaanotto­rahaa ja käyttö­rahaa.

Lapsen edun arviointi ensi­sijaisena harkinta­perusteena

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa aluksi, että YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 3.1 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaali­huollon, tuomio­istuinten, hallinto­viranomaisten tai lainsäädäntö­elimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensi­sijaisena harkinta­perusteena otettava huomioon lapsen etu. Lapsen etu on käsite, joka voidaan määritellä yksittäisen lapsen, lapsi­ryhmän tai kaikkien lasten kohdalla. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen etu tulee ”sopeuttaa ja määritellä tapaus­kohtaisesti kyseessä olevan lapsen tai kyseessä olevien lasten erityis­tilanteen mukaisesti, jolloin otetaan huomioon heidän henkilö­kohtainen tilanteensa, olosuhteet ja tarpeet.”[1] Myös LOS 26 artiklassa vahvistetaan, että lapselle sosiaali­turvaa myönnettäessä on tarvittaessa huomioitava laajasti hakemukseen vaikuttavia seikkoja. Komitean yleis­kommentissa lapsen edusta (nro 14) on kuvattu laajemmin, miten lapsen etua tulisi arvioida eri tilanteissa.[2]

Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsen edun ensi­sijaisuuden huomioon­ottaminen siten, kuin se Suomessa lain­tasoisena voimassa olevassa lapsen oikeuksien yleis­sopimuksessa on määritelty, edellyttää, että lapsen/lapsi­ryhmän / kaikkien lasten tilannetta tarkastellaan kokonais­valtaisesti. On ymmärrettävää, että julkisen talouden suunnittelussa ja talousarvio­esityksen valmistelussa keskitytään taloudellisiin vaikutuksiin, mutta samaan aikaan on välttämätöntä, että myös taloudellisten toimen­piteiden suoria ja välillisiä vaikutuksia lasten oikeuksiin ja asemaan arvioidaan moni­puolisesti vastaavalla tavoin.

Lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimus­valtiot sitoutuvat ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lain­säädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleis­sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamiseksi sopimus­valtiot niin ikään ryhtyvät mahdollisimman täysi­määräisesti tällaisiin toimiin käytettävissä olevien voima­varojensa mukaan ja tarvittaessa kansain­välisen yhteis­työn puitteissa.

Lapsen oikeuksien yleis­sopimus ottaa siten huomioon valtion käytettävissä olevat resurssit, mutta asettaa lapsen edun kuitenkin etusijalle myös silloin, kun tehdään talouden sopeuttamis­toimia ja säästö­päätöksiä. Yleis­sopimuksen täytäntöön­panoa valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimus­valtioiden ei tulisi ryhtyä tarkoituksellisesti taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin liittyviin taantumuksellisiin toimiin. Sopimus­valtioiden ei myöskään pitäisi sallia lasten oikeuksien nykyisen toteutumis­tason heikentymistä. Komitea toteaa, että talous­kriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihto­ehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin.[3]

Huomautamme, että YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.[4] Suosituksissa kehotetaan useassa muussakin kohdassa, muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan ja väkivallan ehkäisyyn liittyen, parantamaan sosiaalis-taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa. Lapsiperhe­köyhyydellä on tutkitusti haitallisia vaikutuksia lasten hyvin­vointiin ja terveyteen joskus jopa läpi koko elämän. Hallitus on nyt toimimassa juuri päin­vastoin kuin lapsen oikeuksien komitea suosittelee.

Lapsille kuuluvat lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen takaamien oikeuksien lisäksi muiden ihmisoikeus­sopimusten mukaiset oikeudet. Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa siten myös YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleis­sopimukseen (SopS 6/1976, TSS-sopimus) perustuvasta vahvasta olettamuksesta, jonka mukaan sosiaali­turvan heikennykset ovat kiellettyjä.[5] Mikäli heikennyksiä kuitenkin tehdään, on sopimus­valtion todistettava, että heikennykset perustuvat huolelliselle harkinnalle, jossa kaikki vaihto­ehtoiset toteuttamis­tavat on punnittu. Näkökulma on siten täysin yhden­mukainen lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen mukaisen tulkinnan kanssa. Lisäksi TSS-sopimuksessa korostetaan lasten ja nuorten erityisen suojeltua asemaa ja todetaan, että ”suurin mahdollinen suojelu ja apu on annettava perheelle, joka on yhteis­kunnan luonnollinen ja perustavaa laatua oleva yhteisö, varsinkin sen perustamista varten ja niin kauan kuin se on vastuussa vajaa­valtaisten lasten huollosta ja kasvatuksesta.” (10 artikla).

YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea esitti huolensa viimeisimmissä Suomea koskevissa loppu­päätelmissään (2021) hallituskaudella 2015–2019 tehdyistä indeksi­jäädytyksistä ja etuuksien leikkauksista. Komitea katsoi, että ne tekivät etuuksista riittämättömiä ja vaikuttivat suhteettomasti jo valmiiksi epä­edullisessa asemassa oleviin ryhmiin.[6] Komitea vaati sopimus­valtiota varmistamaan uudistusten yhteydessä[7], että sosiaali­etuudet pysyvät riittävinä. Jos leikkauksia harkitaan muun muassa julkisen talouden säästö­toimien yhteydessä, niiden on oltava väli­aikaisia ja niiden tulee koskea ainoastaan kriisi­aikaa. Leikkausten tulee myös olla sikäli välttämättömiä ja oikea­suhteisia, että muiden toiminta­periaatteiden noudattaminen tai toimen­piteistä pidättyminen olisi haitallisempaa taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kannalta. Leikkaukset eivät saa vaikuttaa suhteettomasti muita heikommassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin eikä niihin tulisi liittää muita toimia, kuten sosiaalisia tulon­siirtoja, joilla lievennetään kriisi­aikoina syntyvää eri­arvoisuutta. Leikkauksissa on myös säilytettävä etuuden ydin­osa, joka mahdollistaa edun­saajille riittävän elin­tason.[8]

Indeksi­tarkistusten jäädytysten ja muiden lapsi­perheiden toimeen­tuloon kohdistuvien muutosten yhteis­vaikutuksista

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että merkittävä osuus indeksi­tarkistusten jäädytyksen kohteena olevista etuuksista on lapsi­perheiden saamia etuuksia. Indeksi­jäädytykset heikentävät siis laajasti lapsi­perheiden toimeen­tuloa. Erityisen huolestuttavaa on se, että osa jäädytyksistä kohdistuu jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin lapsi­perheisiin. Koulutusta koskevien etuuksien indeksi­tarkistusten jäädytyksiä onkin syytä tarkastella kokonaisuutena suhteessa kaikkiin hallitus­ohjelmaan sisältyviin sosiaali­turvan heikennys­ehdotuksiin.

Lapsiasia­valtuutettu kiinnittää siis huomiota siihen, että indeksi­tarkistusten jäädytysten lisäksi samaan aikaan ollaan tekemässä lukuisia muita lapsi­perheiden toimeen­tuloon vaikuttavia heikennyksiä. Ne näyttäisivät kohdistuvan monilta osin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin lapsi­perheisiin ja lapsiin. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa työttömyys­etuuksien lapsi­korotusten poistaminen, yleiseen asumis­tukeen kohdistuvat muutokset sekä toimeentulotuki­lain muutokset.[9] STM arvioi, että suhteellisen pieni­tuloisuuden arvioidaan lisääntyvän eniten nuorten aikuisten, yksin­huoltajien sekä vanhempien työ­ikäisten yksin asuvien keskuudessa.

Osa ehdotetuista muutoksia on ainakin pyritty toteuttamaan siten, että vaikutukset lapsiin ja lapsi­perheisiin jäisivät vähäisiksi, mikä on luonnollisesti myönteistä. Kuitenkin sosiaali- ja terveys­ministeriön sosiaaliturva­muutosten yhteis­vaikutusten arvioinnin laskelmat[10] osoittavat, että taloudellisilta kokonais­vaikutuksiltaan muutokset heikentävät pieni­tuloisten ja köyhien lapsi­perheiden asemaa. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että tätä ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että myös muiden väestö­ryhmien toimeen­tulo heikkenee, tai se, että lapsi­perheiden toimeen­tulo heikkenee vähemmän.

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelmassa todetaan (kohta 4.3.), että hallitus uudistaa sosiaali­turvaa siten, että järjestelmä on työhön kannustavampi. Toisin sanoen tavoitteena on, että työnteon tulee aina olla kannattavampaa kuin sosiaali­turvan varassa eläminen. Epäselväksi jää, miten esitetyt muutokset tukevat tätä sinänsä hyvin kannatettavaa työntekoon kannustamisen tavoitetta, kun niin monen perheen käytettävissä olevat tulot ahkerasta työnteosta huolimatta pienenevät nykyisestään.

Lapsiasia­valtuutettu kannattaa ehdottomasti työllisyyttä lisääviä toimia sekä lapsiperhe­köyhyyden vähentämistä. Lapsiasia­valtuutettu on toistuvasti kiinnittänyt huomiota lapsi­perhe- ja lapsi­köyhyyteen Suomessa.[11] Lapsi­köyhyys on Suomessa yleistynyt 2000-luvulla. Suomalais­lapsista noin 11 prosenttia elää suhteellisessa köyhyydessä.[12] Vuonna 2021 noin 121 800 lasta eli pieni­tuloisessa perheessä. Tämä vastaa 12 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista.[13] Köyhyys koettelee etenkin yksinhuoltaja­perheitä, yhden tulon­saajan perheitä, moni­lapsisia perheitä ja pienten lasten perheitä. Samalla lapsiasia­valtuutettu kuitenkin muistuttaa köyhyyden olevan lapsi­perheissä ilmiönä erilainen kuin muissa koti­talouksissa: toisin kuin muissa koti­talouksissa, joissa köyhyys yleensä selittyy työttömyydellä tai työ­elämän ulko­puolella olemisella, köyhistä lapsi­perheistä lähes puolessa huoltaja on töissä.[14]

Lapsi­perheissä joudutaan työssä­käynnistä huolimatta turvautumaan usein esimerkiksi asumis­tukeen ja toimeentulo­tukeen. Monien meneillään olevien muutos­ehdotusten vaikutuksena lapsi­perheiden talous heikkenee ja etenkin toimeentulo­tuen tarve lisääntyy. Tämä on myös suora­sanaisesti todettu useassa asiaan liittyvässä hallituksen esityksessä. Hallitus­ohjelman tavoitteena on kuitenkin vähentää tukeutumista sosiaali­turvaan. Ristiriita näyttää ilmeiseltä. Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että toimeentulo­tuki on tarkoitettu viime­sijaiseksi ja yleensä lyhyt­aikaiseksi tuki­muodoksi, joten vaikuttaa arveluttavalta ja varsin lyhyt­näköiseltä tehdä säästö­päätöksiä, jotka pakottavat lapsi­perheitä toimeentulo­tuen piiriin tai pidentävät toimeentulo­tuen tarvetta.

Kuten hallituksen esityksen lapsi­vaikutusten arviointia koskevassa kohdassa 4.2.3.3 todetaan, myös nyt käsillä olevalla esityksellä on huomattavia negatiivisia vaikutuksia heikoimmassa asemassa olevien lapsi­perheiden toimeen­tuloon.

Lapsi­köyhyyden vähentäminen on vuodesta 2019 asti ollut kansallisen lapsi­strategian keskeinen tavoite, ja Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen vähentää köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä olevien henkilöiden määrää 100 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Näistä 100 000 henkilöstä kolmas­osan tulisi olla lapsia.[15] Tavoitteet ovat perusteltuja, sillä lapsi­köyhyyden kielteiset seuraukset lapsen hyvin­voinnille ja kehitykselle on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Suomalaisessa kohortti­tutkimuksessa voitiin aukottomasti osoittaa, että lapsi­perheen käytettävissä olevien tulojen vähentyminen muodostaa merkittävän riskin lapsen mielen­terveydelle lisäämällä aikuisten kokemaa stressiä ja aiheuttamalla negatiivisia muutoksia vanhempien mielen­terveyteen, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuuteen. Vaikutukset olivat pitkä­aikaisia ja yli­sukupolvisia.[16]

Niin ikään vuonna 1987 ja 1997 Suomessa syntyneiden lasten kohortti­tutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden yli­sukupolvisuuden ja lukuisat yhteydet erilaisiin pahoinvointi­tekijöihin, kuten lasten­suojelun tarpeeseen ja nuoriso­rikollisuuteen.[17] Vastaavia tuloksia on havaittu lukuisissa kansain­välisissä tutkimuksissa, myös Pohjois­maissa. Esimerkiksi Tanskassa pyrittiin lisäämään työnteon kannustimia leikkaamalla rajusti maahanmuuttaja­taustaisten perheiden sosiaali­turvaa vuonna 2002. Arvostettujen talous­tieteilijöiden tutkimus osoittaa uudistuksen kielteiset vaikutukset erityisesti lapsiin: lasten osallistumis­aste niin varhais­kasvatuksessa kuin esikoulussa laski, lasten suoriutuminen kieli­kokeissa heikkeni ja teini-ikäisten rikollisuus lisääntyi.[18]

Nuorten kuntoutus­rahaan kohdistuvat muutokset

Nuorten kuntoutus­rahan tavoitteena on parantaa niiden nuorten, joilla on opiskelu­kykyyn vaikuttava sairaus tai vamma, mahdollisuuksia suorittaa ammatillinen tutkinto ja edistää sitä kautta pääsyä työ­elämään, itsenäistä selviämistä, osallistumista sekä sosiaalista hyvin­vointia. Nuoren kuntoutus­rahan myöntämisen sairaus­perusteet liittyvät yleisimmin mielen­terveyden ja käyttäytymisen häiriöihin, hermoston sairauksiin tai synnynnäisiin epä­muodostumiin ja kromosomi­poikkeavuuksiin.[19] Nuoren kuntoutus­raha korotettiin vuonna 2016 takuu­eläkkeen tasolle. Tuolloin korotusta perusteltiin sillä, että nuoria kannustettaisiin kuntoutumaan ja työelämään työkyvyttömyys­eläkkeelle siirtymisen sijaan. Nuorten kuntoutus­raha on Kelan tutkimuksen mukaan vähentänyt työkyvyttömyys­eläkkeelle siirtymistä.[20]

Lasten ja nuorten mielen­terveyden oireet ja häiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet ja niiden ehkäisy sekä hoito tunnistetaan hallitus­ohjelmassa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Lasten ja nuorten neuro­psykologisten häiriöiden kuntoutusta ja kuntoutus­palveluja on tarkoitus parantaa Kelan harkinnan­varaisen kuntoutuksen kautta määrä­aikaisessa ohjelmassa. Kirjaus on sinänsä myönteinen. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että sen tarkoituksena on osaltaan korvata uuden vammaispalvelu­lain voimaan­tulon siirtämistä. Lapsiasia­valtuutettu totesi tuossa yhteydessä, että sillä ei kuitenkaan korvata kuin pieneltä osin niitä uudistuksia, joiden tarkoitus on ollut parantaa vammaisten lasten asemaa uuden vammaispalvelu­lain myötä.[21]

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että YK:n lapsen oikeuksien komitea on painottanut lasten mielenterveys­palvelujen resursoinnin kiireellisyyttä Suomessa. Komitea on kehottanut Suomea muun muassa tehostamaan lapsille tarkoitettuja mielenterveys­palveluja ja -ohjelmia sekä panostamaan ennalta ehkäiseviin toimen­piteisiin, puuttumaan lasten itsemurhien suureen määrään ja mielenterveys­ongelmien taustalla oleviin syihin ja varmistamaan, että lasten näkökulma otetaan huomioon kehitettäessä heille tarkoitettuja palveluja näiden ongelmien ratkaisemiseksi.[22]

Käsillä olevan hallituksen esityksen mukaiset indeksi­jäädytykset kohdistuvat myös nuorten kuntoutus­rahaan. Sen lisäksi on huomattava, että kuntoutus­rahan vähimmäis­määrää on ehdotettu laskettavaksi (HE 60/2023 vp). Mainittujen tavoitteiden ja tutkimus­tulosten valossa lapsiasia­valtuutettu pitää erittäin huolestuttavana tuossa hallituksen esityksessä esitettyä arviota (s. 9), jonka mukaan kuntoutus­rahan vähimmäis­määrän lasku voi johtaa siihen, että lasten motivaatio osallistua kuntoukseen laskee. Se tarkoittaa käytännössä, että myös näiden lasten opinnot voivat vaarantua. Tällä voi olla kauas­kantoisia seurauksia sekä yksilö­tasolla että laajemmin työllisyys­kehityksen näkö­kulmasta.

Edelleen on syytä pitää mielessä, että hallitus­ohjelmaan sisältyy myös kirjaus, jonka mukaan vuonna 2025 on tarkoitus peruuttaa laki­muutos, joka on mahdollistanut vuoden 2019 alusta 16–29-vuotiaiden ammatilliseen kuntoutukseen pääsyn ilman sairaus- tai vamma­diagnoosia. Sen tarkoituksena oli nopeuttaa kuntoukseen ohjautumista. Tämä peruutus voi toteutuessaan entisestään heikentää kyseessä olevien nuorten mahdollisuuksia kouluttautua haluamaansa ammattiin ja työllistymiseen.

Hallitus­ohjelmaa toteuttavat esitykset heikentävät sosiaali­turvaa ja muita etuuksia laajasti. Useat niistä kohdistuvat pieni­tuloisiin lapsi­perheisiin. Yhteistä esityksille on ollut se, että taloudellisia vaikutuksia on arvioitu paikoin varsin huolellisestikin kulloinkin kyseisen esityksen kannalta, mutta perus- ja ihmisoikeus­vaikutuksia, mukaan lukien vaikutuksia lasten ja lapsi­perheiden asemaan ja oikeuksiin, ei ole arvioitu juuri lainkaan. Merkittävä ongelma on ollut kokonais­vaikutusten arvioinnin puute. Kokonais­arviointia tulee tehdä sekä yksittäiseen etuuteen kohdistuvien eri muutosten osalta että kaikkien muutosten yhteis­vaikutuksista.

Lapsi­lisän korotukset

Indeksi­tarkistusten jäädyttämistä pyritään kompensoimaan lapsi­perheille lapsilisän korotuksilla. Lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan suunnitellut lapsilisän korotukset eivät ole riittäviä kompensoimaan hallitus­ohjelman mukaisia talouden sopeutus­toimia, joista valitettavan suuri osa kohdistuu juuri heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleviin lapsi­perheisiin.

Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan (s. 31), on myös huomattava, että lapsilisän korotukset, jotka koskevat alle kolme­vuotiaita lapsia ja moni­lapsisia perheitä, eivät siten kohdistu kaikkiin jäädytettäviä etuuksia saaviin lapsi­perheisiin ja toisaalta korotuksen määrä ei välttämättä vastaa indeksi­tarkistusten tekemättä jättämisestä aiheutuvaa menetystä.

Lapsiasia­valtuutettu suhtautuu lapsilisän korotuksiin kahtalaisesti. Lapsilisän ostovoiman heikentymisen ja hyvinvointi­valtion legitimiteetin kannalta lapsiasia­valtuutettu pitää lapsilisän korotuksia kannatettavina. Osto­voimalla mitattuna Suomen lapsilisän taso ei muihin maihin verrattuna ole kovin korkea.[23] Lapsilisän ostovoima on vuosien kuluessa heikentynyt voimakkaasti, eri arvioiden mukaan jopa kolmanneksen vuoden 1994 tasosta. Kelan arvion mukaan hintojen nousu nosti köyhyys­astetta yhteensä 2,5 prosentti­yksikköä. Nousu vastaa noin 62 000 uutta köyhää koti­taloutta, joista lapsi­perheitä on 16 000. Köyhyys­asteen nousu kohdistui erityisesti yhden aikuisen lapsi­perheisiin (5,8 prosentti­yksikön nousu). Näistä koti­talouksista 22 prosenttia elää hintojen nousun jälkeen köyhyys­rajan ala­puolella.[24]

Yleisesti ottaen universaali lapsilisän korottaminen on käden­ojennus lapsi­perheille ja kaikille lapsi­perheille annettavalla tuella on tärkeä symbolinen merkitys: valtio osoittaa, että se pitää kaikkia lapsia ja heidän hyvin­vointiaan tärkeänä. Samalla lapsilisä ylläpitää hyvinvointi­valtion legitimiteettiä: kaikki kerryttävät mahdollisuuksiensa mukaan yhteis­kunnan voima­varoja ja saavat niistä osansa. Nyt ehdotettavat lapsilisän korotukset ovat kuitenkin hyvin vaatimattomat hintojen­nousun ja sosiaali­turvan leikkausten aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien rinnalla. Ne eivät myöskään koske kaikkia lapsia. Kelan tutkijat ovat arvioineet, että lapsilisän vaatimattomilla taso­korotuksilla ei juurikaan ole vaikutusta hintojen nousun aiheuttamaan lapsiperhe­köyhyyden lisääntymiseen.[25]

Tämän vuoksi onkin muistettava, että lapsilisän korotukset eivät yksinään ole riittävä tuki vähä­varaisille ja muutoin haavoittuvassa asemassa oleville lapsi­perheille, joiden sosiaali­turvaa ollaan työttömyys­turvan lapsi­korotusten ja suoja­osien poiston, toimeentulo­tuen rajoitusten, asumis­tuen leikkausten ja suoja­osan poiston sekä käsillä olevien indeksi­jäädytysten myötä tuntuvasti heikentämässä. Toimeentulo­tukea saavat lapsi­perheet eivät hyödy lapsi­lisän korotuksesta, koska se otetaan lapsen perus­osaa määriteltäessä tulona huomioon. Lisäksi ongelmana on, että korotukset jäävät saamatta osalta muiden heikennyksien kohteena olevilta lapsi­perheiltä.

Edellä mainittua käytäntöä lapsiasia­valtuutettu on aiemmin kannustin­ongelmien vuoksi pitänyt perusteltuna, mutta vallitsevassa tilanteessa se lisää entisestään vähä­varaisten perheiden taloudellista ahdinkoa ja epäoikeuden­mukaisuuden kokemusta. On perusteltua kysyä, onko oikea­suhtaista korottaa hyvä­tuloisten ja varakkaiden perheiden lapsilisää samalla, kun kaikkein epä­edullisimmassa asemassa olevien lapsi­perheiden toimeen­tuloa valtion­talouden vakauttamisen nimissä heikennetään.

Lopuksi

Lapsiasia­valtuutettu esittää huolensa siitä, että käsillä olevassa hallituksen esityksessä eikä muissakaan sosiaali­turvan muutoksia koskevissa esityksissä ole kuvattu muita toteutus­vaihtoehtoja eikä luonnollisestikaan niitä siten ole esityksissä myöskään arvioitu. Tätä on perusteltu sillä, että muutos­esitys sisältyy hallitus­ohjelmaan. Epäselvää on, onko muita toteutus­vaihtoehtoja harkittu ja arvioitu hallitus­ohjelmaakaan tehtäessä. Tässä kohdin haluamme muistuttaa jo edellä mainitusta huomiosta: YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan talous­kriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihto­ehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin. Hallitus­ohjelma ei vapauta lainsäätäjää tästä arvioinnin ja varmistamisen velvoitteesta.

Jyväskylässä 26.10.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, juristi