LAPS/65/2024, 6.8.2024

Lapsiasia­valtuutetun lausunto sosiaali- ja terveys­ministeriölle hallituksen esitys­luonnoksesta sosiaali­huollon ammatti­henkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta

VN/12900/2024

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esitys­luonnosta yleis­sopimuksen näkö­kulmasta.

Esitys­luonnoksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali­huollon ammatti­henkilöistä annettua lakia siten, että oikeus toimia tila­päisesti laillistetun sosiaali­työntekijän tehtävissä mahdollistettaisiin myös henkilölle, joka on suorittanut soveltuvan sosiaali­alan korkeakoulu­tutkinnon osana tai sen lisäksi sosiaali­työn perus- ja aine­opinnot sekä käytännön harjoittelun tai jolla on soveltuvan sosiaali­alan korkeakoulu­tutkinnon ja sosiaali­työn perus- ja aine­opintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammatti­taito.

Esityksen tavoitteena on sosiaali­huollon henkilöstön saatavuuden ja sosiaali­huollon palveluiden, kuten lasten­suojelun, riittävyyden varmistaminen. Esityksellä turvataan lisäksi sosiaali­huollon asiakkaiden oikeutta hyvään sosiaali­huoltoon.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Lapsiasia­valtuutettu otti kantaa lasten­suojelun sosiaali­työntekijöiden kelpoisuus­kysymyksiin touko­kuussa 2024 lausunnossaan valtio­neuvoston selon­teosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Lapsiasia­valtuutettu katsoi tällöin, että sosiaali­työntekijöiden sijais­kelpoisuus­vaatimuksen muutosta olisi arvioitava kokonaisuutena ja kohdistettava sen perusteella muutos ennemminkin muihin sosiaali­työn palveluihin kuin lasten­suojeluun. Lapsiasia­valtuutettu korosti lausunnossaan käytännön kokemuksen ja ammatti­taidon merkitystä vaativassa lastensuojelu­työssä.[1]

Lapsiasia­valtuutettu pitää myönteisenä, että tässä esityksessä muutokset koskisivat koko sosiaali­huollon toiminta­kenttää ja että lakiin sisällytettäisiin vaatimus suoritetusta käytännön harjoittelusta tai riittävästä käytännön kokemuksesta ja ammatti­taidosta. Parhaimmillaan sijais­työvoiman lisääntyminen muissa palveluissa voisi vapauttaa päteviä työn­tekijöitä pahimmasta työvoima­pulasta kärsivään lasten­suojeluun, joskin tähän vaikutukseen liittyy paljon epävarmuus­tekijöitä. Samalla on muistettava, että muiden sosiaali­palvelujen saatavuus ja laatu vaikuttavat sekä suoraan että välillisesti lapsen oikeuksien toteutumiseen ja lastensuojelu­tarpeen laajuuteen.

Tilasto­tiedot lasten­suojelun henkilöstö­tilanteesta ovat hälyttäviä. Huhti­kuussa 2024 lasten­suojelun sosiaali­työntekijöiden vakansseista oli täyttämättä 14 prosenttia ja 24 prosenttia vakansseista hoiti ns. sijais­pätevä työn­tekijä[2]. Toisin sanoen 38 prosentissa lasten­suojelun sosiaali­työntekijöiden viroista ei työskentele laillistettu sosiaali­työntekijä. Näin heikko tilanne heijastuu väistämättä lasten­suojelun laatuun ja heikentää pahimmillaan asiakas­turvallisuutta. Lapsille tämä tarkoittaa julkisen vallan laimin­lyöntiä turvata heidän oikeutensa erityiseen suojeluun. Tilanne, jossa lapsi ei joko pääse palvelujen piiriin tarpeeksi ripeästi tai saa tilanteen edellyttämää apua ja tukea, on kohtuuton ja kestämätön.

Lapsiasia­valtuutettu tunnistaa tila­päisten sijaisten käyttöön liittyvät riskit erityisesti lasten­suojelussa. Voi myös kysyä, missä määrin vakituinen henkilöstö pystyy tosi­asiallisesti hoitamaan sille kuuluvan ohjaus- ja valvonta­tehtävänsä nykyisessä tilanteessa. Nämä riskit tiedostaen lapsiasia­valtuutettu katsoo, että valittavista ratkaisu­vaihtoehdoista tulisi valita se, joka turvaa parhaiten lapsen pääsyn palvelujen piiriin. Kokonaisuutena arvioiden lapsiasia­valtuutettu pitää lapsen oikeuksien kannalta parempana säätää nyt esitetyt muutokset ja kallistuu siten kannattamaan esitystä.

Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin painottaa, että esitetty muutos tulee nähdä vain väli­aikaisena ratkaisuna visaiseen ongelmaan, johon on aktiivisesti puututtava jatkossakin. Lapsiasia­valtuutettu kannustaa hätä­ratkaisujen sijaan edistämään sosiaali- ja terveyden­huollon yhteistyö- ja työnjako­mallien kehittämistä ja siirtymään niiden osalta toimen­piteiden toteutus­vaiheeseen.

Lopuksi lapsiasia­valtuutettu kehottaa vielä tarkastelemaan perusteluja seuraavilta osin: Säännös­kohtaisten perustelujen (s. 39) mukaan korkeakoulu­tutkinnon soveltuvuuden sekä riittävän käytännön kokemuksen ja ammatti­taidon arvioinnista vastaisi työn­antaja. Lisäksi todetaan, että työn­antajan tulisi siten tapaus­kohtaisesti arvioida henkilön koulutuksen, kokemuksen ja ammatti­taidon riittävyys henkilölle osoitettavien työ­tehtävien edellyttämään osaamiseen. Esitetty sääntely antaisi työn­antajalle hyvin laajan harkinta­vallan sen suhteen, millaista käytännön kokemusta työn­tekijältä vaadittaisiin. Jotta tämä ei johtaisi epä­yhdenvertaisiin käytäntöihin, olisi hyvä pohtia, voisiko harkintaa sitoa esimerkiksi sisällyttämällä säännös­kohtaisiin perusteluihin suunta­viivoja siitä, millainen ja minkä pituinen käytännön kokemus olisi riittävä lain vaatimusten täyttämiseksi.

Jyväskylässä 6.8.2024

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Reetta Peltonen, juristi