LAPS/10/2026, 16.2.2026

Lapsiasia­valtuutetun lausunto edus­kunnan sosiaali- ja terveys­valiokunnalle hallituksen esityksestä edus­kunnalle laiksi lastensuojelu­lain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi

Viite: Sosiaali- ja terveys­valiokunta tiistai 17.2.2026 klo 10.00 / HE 149/2025 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi hallituksen esityksen sisältöä yleissopimuksen näkökulmasta.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapsiasiavaltuutettu pitää hallituksen esitykseen sisältyviä ehdotuksia lähtökohtaisesti tarpeellisina.
• Ottaen huomioon lastenpsykiatrian, nuoriso­psykiatrian ja lastensuojelun yhteisten asiakkaiden suuren määrän, on epäjohdonmukaista, että välttämättömiksi katsottujen lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden velvoittavasta säätämisestä luovutaan, koska esityksen mukaan yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä ja toiminnan sisällöstä ei ole vakiintunutta näkemystä.
• Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä, työn sisällöistä ja toteuttamisesta tulee säätää selkeästi ja velvoittavasti.
• Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan kasvatuksellisten keinojen käyttö erityisesti perhehoidossa jää epäselväksi.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotuksia aineiden ja esineiden pois­ottamisesta sinänsä perusteltuina, mutta sääntely perusteluineen jättää valitettavasti edelleen epäselväksi, miten näissä tilanteissa perhehoidossa tulisi toimia, jos keskustelulla lapsen kanssa ei päästä yhteis­ymmärrykseen.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että mahdollisuus pidentää erityisen huolenpidon jaksoa ehdotetulla tavalla on kannatettava. Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin muistuttaa, että lapsen oikeus läheis­suhteisiin ja oikeus ylläpitää etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia ja kielellisiä juuriaan on otettava huomioon erityisen huolenpidon jaksoilla. Tämä velvollisuus korostuu sitä enemmän, mitä pidemmästä erityisen huolenpidon jaksosta on kyse.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää mahdollisuutta irtisanoa erityisen huolenpidon jakson aikana lapsen aiempi sijais­huoltopaikka riskinä, jos tätä mahdollisuutta käytetään säästö­toimenpiteenä eikä arvioida jokaisen lapsen tilannetta ja lapsen etua yksilöllisesti erikseen.
• Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotusta kuntouttavasta suljetusta laitospalvelusta lähtökohtaisesti kannatettavana. Sijoituksen aikana lapsen oikeus läheissuhteisiin ja oikeus ylläpitää etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia ja kielellisiä juuriaan on otettava huomioon.
• Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että vaikka neljän kuukauden välein tarkastettava asiakas­suunnitelma on lähtökohtaisesti kannatettava, lapsen tilannetta, sijoituksen ja tuen sekä rajoitustoimenpiteiden tarvetta on seurattava ja arvioitava jatkuvasti yksilöllisesti. Seurannan ja arvioinnin perusteella tulee tehdä, tarvittaessa välittömästikin, lapsen tarpeiden mukaisia muutoksia lapsen kuntoutukseen, sijoitus­päätökseen sekä rajoituksiin.
• Esitetyt muutokset ja selvennykset laitoksen henkilöstön toimivaltaan käyttää voimakeinoja rajoitus­toimenpiteiden yhteydessä edellyttävät, että työntekijöillä on riittävä koulutus ja osaaminen voimakeinojen käyttöön ja että he ymmärtävät myös voimakeinojen käyttöön liittyvän rikoslain sääntelyn.
• Lapsiasiavaltuutettu edellyttää, että oikeusministeriön nuorisorangaistus­sääntelyn kehittämistä koskevan hankkeen yhteydessä harkitaan kuntouttavan suljetun laitospalvelun ensisijaisuutta suhteessa ehdottomaan vankeuteen alaikäisten rikosvastuu­iän ylittäneiden lasten kohdalla.
• Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan alaikäisille vangeille on järjestettävä inhimilliset, lapsen tervettä kasvua ja kehitystä tukevat olosuhteet.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että Valtion lastensuojelu­laitoksen johtajalta tulee nyt kirjattujen vaatimusten lisäksi edellyttää laillistetun sosiaali­työntekijän pätevyyttä ja riittävää kokemusta lastensuojelun sijaishuollon alalta.
• Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota Valtion lastensuojelu­laitoksen johtosäännön hyväksymis­menettelyyn, ratkaisuvallan keskittymiseen ja johtajan ohjauksen ja valvonnan ohuuteen. Hyvin strukturoitu moniportaisuus päätöksen­teossa voisi lisätä laitoksen päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja siten turvata myös sijoitettujen lasten oikeuksia nykyistä paremmin.
• Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että lastensuojelu­lain kokonais­uudistus siten, että laki kirjoitettaisiin uudelleen, on tarpeen. Lukuisia kertoja muutettu, sirpaleinen sääntely lisää tulkinnan­varaisuutta, tekee laista vaikeasti sovellettavan ja voi johtaa lasten oikeusturvan vaarantumiseen.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Yleistä

Esityksen tavoitteena on varmistaa lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen sekä lastensuojelu­viranomaisten ja sijaishuolto­paikkojen riittävät toimivaltuudet tehdä työtään selkiyttämällä kasvatuksellisten rajojen asettamisen ja rajoitus­toimien käytön edellytyksiä. Tavoitteena on myös pyrkiä varmistamaan riittävä toimivalta ja keinovalikoima, jotta sijaishuolto­paikasta luvatta poissaoleva lapsi löydetään nopeasti ja saadaan palautettua sijaishuolto­paikkaansa.

Uuden kuntouttavan suljetun laitospalvelun keskeisenä tavoitteena on katkaista etenkin alle rikosvastuu­iän olevien lasten rikoskierre silloin, kun muilla palveluilla ei voida vastata lapsen tarpeisiin. Lisäksi ehdotuksilla pyritään parantamaan lastensuojelun sijaishuollossa olevien lasten oikeutta tosi­asiallisesti päästä tarvitsemiinsa lastensuojelun ja terveydenhuollon palveluihin (lastensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden toteuttaminen).

Rajoitustoimia koskevilla muutoksilla pyritään turvaamaan lapsen sijaishuollon toteuttaminen ja lapsen perustuslain 7 ja 19 §:ssä säädettyjen oikeuksien toteutuminen sekä lapselle taattu etusija erityiseen suojeluun (HE s. 51–52).

Lapsiasiavaltuutettu pitää hallituksen esitykseen sisältyviä ehdotuksia lähtö­kohtaisesti tarpeellisina. Ehdotuksilla voi pääasiassa olla mahdollista päästä esitettyihin tavoitteisiin.

Lapsiasiavaltuutettu ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, että lastensuojelu­lakia pyritään uudistamaan merkittävälläkin tavalla jälleen kerran vaiheittain, pala kerrallaan. Lapsiasia­valtuutettu on useampaan kertaan ja viimeisimpänä juuri luovutetussa eduskunta­kertomuksessa [1] nostanut esiin tarpeen lastensuojelu­lain kokonais­uudistukselle perustellen sitä lastensuojelun kriisiytyneellä tilanteella ja sillä, että vuonna 2008 voimaan tullutta lakia on uudistettu kymmeniä kertoja. Lukuisat muutokset ovat johtaneet sääntelyyn, jonka tulkinta ja noudattaminen on vaikeaa jopa juridiikan asiantuntijoille.

Edellä mainitun kehityksen seurauksena lasten oikeusturva voi vaarantua. On myös huomattava, että käytännön työssä sosiaali­työntekijöiden ja muiden lastensuojelun ammattilaisten on osattava lastensuojelu­lain lisäksi soveltaa siihen liittyviä muita sosiaali- ja terveyden­huoltoa koskevia säädöksiä. Kokonaisuuden hallinta muodostuu hyvin haasteelliseksi, jos primääristi sovellettava lastensuojelu­laki ei ole selkeä ja ymmärrettävä. Lapsiasia­valtuutettu esittää vahvan toiveen, että edellä sanottu huomioidaan lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksen 2. vaiheessa, jonka valmistelu on sosiaali- ja terveys­ministeriössä parhaillaan käynnissä.

Lasten­suojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettu yksikkö

Lapsiasiavaltuutettu esitti vuosikertomuksessa 2023 kannanoton ns. hybridi­yksiköiden perustamisesta. [2] Lastensuojelun hybridi­yksiköiden perustamiseen on osoitettu hankerahaa 0,5 miljoonaa euroa ensimmäisille vuosille (HE, s. 64). Hybridi­yksikkö on lastensuojelun sijaishuollon laitospalvelu, johon on integroitu psykiatrian palvelut avohoitona, ja hallituksen esityksessä siitä käytetään nimitystä lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitettu yksikkö.

Esityksessä ehdotetaan, että lastensuojelu­lain 16 b §:ään ja terveydenhuolto­lain 69 §:ään tehdään informatiiviset viittaukset sosiaali- ja terveyden­huollon järjestämisestä annettuun lakiin. Viittauksilla korostetaan hyvinvointi­alueen velvollisuutta yhteen­sovittaa asiakkaiden sosiaali- ja terveyden­huollon palvelut kokonaisuuksiksi sekä järjestää vaativia erityispalveluja tarvitsevien lasten palvelut hyvinvointi­alueiden välisenä yhteistyönä sekä sopia niistä hyvinvointi­alueiden yhteistyö­sopimuksessa. Lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitetut yksiköt olisivat tällaisia sääntelyssä tarkoitettuja vaativia erityispalveluja, joiden osalta hyvinvointi­alueiden ja erikois­sairaanhoidon tulisi tehdä yhteistyötä (s. 118).

Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan (s. 63), tällaisten yksiköiden perustaminen on mahdollista nykyisen lainsäädännön perusteella ja niitä on jo perustettukin joillain alueilla. Lapsiasia­valtuutettu on jo hallituksen esityksen valmistelu­vaiheessa todennut, että ehdotetut informatiivis­luonteiset viittaukset eivät ole riittävän selkeitä tai velvoittavia yksikön toteuttamiseksi. Kyseiset pykälät eivät sisällä mainintaa lastensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitetuista yksiköistä ollenkaan eivätkä kuvaa palvelujen sisältöä ja tarkoitusta, vaikka korostavatkin sinänsä tärkeän yhteistyön merkitystä terveyden- ja sosiaali­huollon välillä.

Lausunto­kierroksen jälkeen STM on julkaissut (19.6.2025) hyvinvointi­alueiden yhteistyö­sopimuksia koskevan soveltamisohjeen, jossa ohjataan hyvinvointi­alueita sopimaan lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitetuista yksiköistä seuraavasti: ”Sopimuksessa on sovittava lastensuojelun ja psykiatrian yhteensovitettujen ns. hybridi­yksiköiden järjestämisestä ja tuottamisesta. Sopimuksessa on sovittava, että lasten- ja nuorten­psykiatrian erikois­sairaanhoito tarjoaa lastensuojelun yksikölle tukea ja sinne sijoitetuille vaativa­hoitoisille lapsille pitää viedä psykiatrian avopalveluja. Yksikön sijaintikunnan kanssa tehdään yhteistyötä muun muassa niin, että lasten sivistykselliset oikeudet saadaan turvattua sijoituksen ajan. Sopimuksessa on sovittava, että yhteistyö­alueella on vähintään yksi yksikkö, johon psykiatrian palvelua tuotetaan yliopisto­sairaalasta.” (HE, s. 107).

Esityksessä on tuotu esiin yhteen­sovitettujen yksiköiden asema lastensuojelu­lain mukaisina sijaishuollon palvelu­yksiköinä, joihin erikois­sairaanhoito tuo lasten- tai nuorten­psykiatrian avopalveluja ja tukee yksiköiden toimintaa. Lisäksi esitykseen on täsmennetty, ettei kyse ole täysin uudesta sijaishuollon muodosta, kuten suljetun laitospalvelun osalta. Kuten esityksessä todetaan, ”[p]alvelun sisältöä ei ole määritelty lainsäädännössä tarkemmin, vaan alueilla on vapaus arvioida, millainen ratkaisu palvelee heidän aluettaan ja lastensuojelun sekä psykiatrian yhteisiä asiakkaita parhaiten koko palvelu­järjestelmän kantokyky ja paikalliset tarpeet huomioiden” (s. 107).

Lapsiasiavaltuutettu pitää sinänsä hyvänä ministeriön ohjeistusta koskien yhteen­sovitettujen yksiköiden perustamista. Lapsiasia­valtuutettu esittää kuitenkin huolen siitä, ettei ehdotettu sääntely (tai paremmin sen puute) edesauta esityksen tavoitteen toteutumista eli sitä, että lasten oikeus tosi­asiallisesti päästä tarvitsemiinsa lastensuojelun ja terveydenhuollon palveluihin parantuisi.

Esityksessä todetaan lasten- ja nuoriso­psykiatrian lähetemäärien nousseen hälyttävästi, ja merkittävä syy kehitykselle näyttäisi olevan perustason osaamisen ja resurssien puute. Esityksessä todetaan, että ”samat tekijät johtavat liian usein myös lasten huostaan­ottoihin ja kalliisiin sijoituksiin ratkaisematta kuitenkaan heidän ongelmiaan”. Lisäksi kerrotaan, että 23 prosenttia lastenpsykiatrisessa vuodeosasto­hoidossa olleista 7–12-vuotiaista ja 35 prosenttia nuorten­psykiatrisessa vuodeosasto­hoidossa olleista 13–17-vuotiaista on ollut vuoden aikana sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Vastaavasti lastensuojelun sijoittamista 7–12-vuotiaista 54 prosentilla oli mielenterveys­perusteinen tutkimus- ja hoitokäynti vuoden aikana, 13–17-vuotiaista tällainen käynti oli 70 prosentilla (s. 20).

Esityksessä myös tunnistetaan (s. 84), että mahdollisimman varhain tapahtuvalla tuella voidaan vähentää esimerkiksi myöhempiä päihde­häiriöitä, syrjäytymistä ja rikollisuutta. Lapsiasia­valtuutettu on korostanut lausunnossaan sivistys­valiokunnalle sisäisen turvallisuuden selonteosta [3] tarvetta panostaa ennalta­ehkäisevään toimintaan ja palveluihin nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisyssä.

Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan on epä­johdonmukaista, että lasten- ja nuorisopsykiatrian tilanteen ollessa edellä kuvattu välttämättömiksi katsottujen hybridi­yksiköiden säätämisestä velvoittavasti ja täsmällisesti luovutaan, koska ”yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä ja siten toiminnan sisällöstä ei vielä ole vakiintunutta näkemystä” (s. 53). Tämän perusteellisempaa selvitystä useiden tahojen välttämättömäksi katsomasta palvelurakenteesta luopumiselle hallituksen esityksessä ei anneta. Lapsiasia­valtuutetulla ei ole tietoa siitä, miten tällaista näkemystä olisi pyritty keräämään.

Esityksessä todetaan, että yksiköistä ”on aluksi kerättävä käytännön kokemusta”. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että esitykseen sisältyvästä kuntouttavasta suljetusta laitos­palvelustakaan ei ole minkäänlaista kokemusta. Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteiset asiakkaat ovat jälleen kerran vaarassa jäädä vaille tarvitsemaansa palvelua. Kuten edellä käy ilmi, näitä lapsia on tälläkin hetkellä paljon ja moni heistä on vailla riittävän tukevia ja hoitavia kasvu­olosuhteita.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että lastensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden kohderyhmästä, työn sisällöistä ja toteuttamisesta (ml. yhteistyö) tulisi säätää selkeästi ja velvoittavasti. Hallituksen esityksessä todetaan (s. 180), että ”[l]astensuojelun ja psykiatrian yhteen­sovitettujen yksiköiden perustamista tuetaan ohjauksella, valtion­avustuksella ja siihen liittyvällä tuella sekä kehittämistyön vaikutusten seurannalla ja arvioinnilla. Samalla arvioidaan mahdollisten velvoittavampien säädösmuutosten tarpeita”. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että tällaista arviointia tehdään mahdollisimman pikaisesti, mielellään jo meneillään olevassa lastensuojelu­lain kokonais­uudistuksen 2. vaiheessa.

Kasvatuksellisten rajojen asettaminen sekä rajoitukset sijais­huollossa

Sijoitetun lapsen oikeus tasa­painoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun (4 a §)

Ehdotettu 4 a § koskee kaikkia kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia (ml. avohuollon sijoitukset). Lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä lapsen suojelu on aikuisten vastuulla, ja tässä tehtävässään aikuiset voivat määrätä myös rajoja, joista lapset eivät aina ole samaa mieltä. Tämä kuuluu normaaliin kasvatukseen, oli kyse sitten lapsen omasta perheestä tai sijais­perheestä tai lastensuojelu­laitoksesta. Säännöksen 1 momentissa viitataankin lapsen huollosta ja tapaamis­oikeudesta annetun lain (361/1983, jälj. lapsenhuolto­laki) 1 §:ään, jossa säädetään lapsen huollosta.

Jatkovalmistelussa muun muassa asiakassuunnitelman yhteydessä kasvatukseen liittyviin sääntöihin ja käytäntöihin liittyvä keskustelu muutettiin velvoittavaan muotoon (s. 98).

Säännöskohtaisissa perusteluissa on pyritty selkeyttämään kasvatuksellisten keinojen eli rajojen asettamisen sisältöä sekä niiden eroa laitoshoidossa mahdollisiin rajoitus­toimenpiteisiin. Rajan vetäminen kasvatuksellisten keinojen ja rajoitus­toimenpiteiden välille on lainsäädäntö­tasolla vaikeaa, joten myöskään säännös­kohtaisten perusteluiden muotoilu ei ole helppo tehtävä.

Viittaamme tältä osin hallituksen esitysluonnokseen antamaamme lausuntoon kesäkuussa 2025. [4] Nyt esitetyt säännös­kohtaiset perustelut ovat pääosin samat kuin hallituksen esitys­luonnoksessa. Käytännössä 4 a §:ään on nostettu pykälätasolle pieni osa aiemmista säännös­kohtaisista perusteluista ja loput on jätetty edelleen perusteluiden varaan. Pykälätasoisen sääntelyn tarkentaminen voi parhaimmillaan antaa jonkin verran vahvempaa ”selkänojaa” käytännön soveltamis­tilanteiden ratkaisemiseksi, mutta esityksen perusteella on edelleen vaikea arvioida, missä määrin se tosiasiallisesti selkeyttää kasvatuksellisten rajojen asettamista.

Ehdotetussa 4 a §:ssä viitataan lapsenhuoltolain 1 §:ään, jossa määritellään lapsen huollon tarkoitus, lapsen hyvä hoito ja kasvatus, iän ja kehitystason mukainen valvonta ja huolenpito sekä oikeus suojeluun kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lisäksi 1 §:n 3 momentin mukaan ”[l]asta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.” Viittauksesta huolimatta ehdotetussa 4 a §:ssä toistetaan osin samoja asioita.

Ehdotetun 4 a §:n mukaan lapselle voidaan asettaa rajoja, vaikka lapsi olisi rajoista eri mieltä. Tämän korostaminen on sinänsä ymmärrettävää, mutta lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että termi rajojen asettaminen (tässä yhteydessä) pitää sisällään jo ajatuksen siitä, että rajoja tarvitaan, koska lapsi itse ei välttämättä vielä osaa tai kykene toimimaan oman etunsa kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Yleisesti voidaan ajatella, kuten esityksessäkin on pyritty kuvaamaan, että kasvatuksessa määritellään rajoja, jotta lapsen kasvu ja kehitys on tasapainoista ja hän voi hyvin. Kyse ei ole siitä, onko lapsi niistä samaa vai eri mieltä. Lapsiasia­valtuutettu ehdottaa, että ennemminkin säännöksessä mainittaisiin nimenomaisesti (jos asiaa halutaan korostaa), että rajojen asettamisesta keskustellaan lapsen kanssa eli lapsen mielipide selvitetään ja otetaan huomioon rajoja asetettaessa. Lastensuojelulaissa on yleinen säännös lapsen mielipiteestä ja toivomuksista (5 §), joten viittaus siihen on myös mahdollinen.

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että rajojen asettamisen yhteydessä sallittu fyysiseen koskemattomuuteen puuttuminen jää edelleen epäselväksi. Esimerkkinä säännöskohtaisissa perusteluissa annetaan edelleen ainoastaan sijoitetun lapsen ohjaaminen fyysisesti kevyesti olkapäältä (s. 113), mikä soveltuu todennäköisesti vain hyvin pieneen osaan kasvatuksellisia tilanteita.

Aineiden ja esineiden pois­ottaminen kodin ulkopuolelle sijoitetulta lapselta (4 b–c §)

Ehdotetun uuden 4 b §:n mukaan lapselta tulisi ottaa pois aineet ja esineet, joita alle 18-vuotias ei saa pitää hallussaan lainsäädännön nojalla. Säännöksen mukaan edellytysten täyttyessä myös tietyt muut lapsen hallussa olevat muut kuin edellä tarkoitetut aineet tai esineet olisi otettava lapselta pois (mm. päihtymys­tarkoitukseen käytettävät aineet/esineet, aineet/esineet, jotka soveltuvat vaarantamaan esim. lapsen tai toisen henkilön henkeä tai tervettä, rahavarat tai viestinnän mahdollistamat laitteet). Säännös soveltuisi sekä perhehoitoon että laitoshoitoon sijoitettuun lapseen. Pois­ottamisesta olisi ilmoitettava lapsen asioista vastaavalle sosiaali­työntekijälle tai muulle hyvinvointi­alueen toimivaltaiselle viranhaltijalle. Pois­ottamisesta tehtävästä päätöksestä säädettäisiin 4 c §:ssä. Pois­ottamisesta olisi tehtävä päätös, jos pois­otettua ainetta tai esinettä ei palauteta lapselle heti tilanteen rauettua.

Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotuksia sinänsä perusteltuina ja on mahdollista, että niiden avulla voitaisiin jossain määrin tukea lapsen päihteetöntä elämää ja mahdollisesti vähentää tai ainakin hetkellisesti estää väkivaltaista käyttäytymistä. Joka tapauksessa lapsen hallussa olevien päihteiden, teräaseiden tai muiden lapselle tai muille vaaraa aiheuttavien aineiden ja esineiden poisotto­tilanteiden tulisi toimia perhehoitajille ja lastensuojelun ammattilaisille ”herätyksenä” siihen, että lapsi voi olla lisätuen tai esimerkiksi päihdehoidon tarpeessa.

On myös huomattava, että säännös koskee hyvin erilaisia tilanteita sen soveltuessa mm. lailla hallussapidon kieltävien aineiden ja esineiden ohella myös esimerkiksi viestintä­välineisiin. Tavoitteena voi olla lapsen riittävän yöunen ja levon turvaaminen, mutta mobiili­laitteiden ym. pois­ottamisella voidaan pyrkiä estämään myös muun muassa päihteiden ostamista ja välittämistä tai rikollista käyttäytymistä. Rajanveto ehdotetun 4 a §:n mukaisen kasvatuksellisena rajaamisena toteutetun teknisten laitteiden haltuunoton ja ehdotetun 4 b §:n välillä voi käytännössä olla haastava.

Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, että erityisesti perhehoitajalla on hyvin rajatut keinot aineiden ja esineiden poisottamiseen, jos lapsi ei suostu niitä vapaa­ehtoisesti luovuttamaan tai edes myönnä, että hänellä on tällaisia aineita tai esineitä hallussaan. Säännöksen perusteluissa korostetaan lapsen kanssa keskustelua ja kannustamista toimimaan vapaaehtoisesti, mutta henkilötarkastusta perhehoitajalla ei ole oikeutta tehdä, vaikka aikuisella olisi vahva epäily siitä, että lapsella on hallussaan poisotettavia aineita tai esineitä. Perhehoitaja ei siis voisi tarkistaa esimerkiksi lapsen reppua tai taskuja. Lapsen huoneen tarkastamiseen ei perusteluissa oteta kantaa lainkaan. Rajoitus­toimenpiteiden käyttö (luku 11) on mahdollista edelleen vain lastensuojelu­laitoksessa. Sääntely perusteluineen jättää valitettavasti epäselväksi, miten perhehoidossa tulisi toimia, jos keskustelulla lapsen kanssa ei päästä yhteis­ymmärrykseen.

Lapsiasiavaltuutettu ilmaisee huolensa siitä, että näiden haasteellisten kasvatus­tilanteiden epäonnistuessa ainoaksi keinoksi helposti nähdään lapsen siirto lastensuojelu­laitokseen. Perhehoito­suhteen katkeaminen voi kuitenkin olla monella tapaa lapsen edun vastaista. Lapsiasia­valtuutettu korostaa perhehoitajille annettavan koulutuksen, ohjeistuksen ja tuen tärkeyttä, jotta heillä on valmiudet kohdata vaikeampiakin tilanteita. Koulutuksen lisäksi tarvitaan selkeät toiminta­ohjeet.

Rajoitukset sijais­huollossa

Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia sijaishuollon aikaisiin rajoitus­toimenpiteitä koskevaan 11 lukuun. Lapsiasia­valtuutettu pitää mahdollisena, että ehdotetut muutokset osaltaan parantavat mahdollisuuksia puuttua ja ehkäistä esimerkiksi lapsen päihteiden käyttöä tai osallistumista rikolliseen toimintaan.

Esitetyt muutokset ja selvennykset laitoksen henkilöstön toimivaltaan käyttää voimakeinoja (aineiden ja esineiden pois­ottamisessa, kiinnipidossa ja henkilön­tarkastuksessa lapsen kiinnioton ja kuljettamisen yhteydessä) edellyttävät, että työntekijöillä on riittävä koulutus ja osaaminen voimakeinojen käyttöön ja että he ymmärtävät myös voimakeinojen käyttöön liittyvän rikoslain sääntelyn. Lisäksi on varmistettava, aiempaakin paremmin, että lastensuojelun asiakkaina olevat lapset tuntevat oikeutensa ja kanavat, joiden avulla he voivat saada mahdolliset oikeusturva­loukkaukset asianmukaiseen käsittelyyn.

Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotuksia lapsen luvattomien sijaishuolto­paikasta poistumisten estämiseksi sekä lapsen kiinni­ottamiseksi ja löytämiseksi tervetulleina (68 a – 69 e §). Sääntelyn tarkentaminen tehostaa lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan viranomaisten toiminta­mahdollisuuksia lapsen suojelutehtävässä sekä selkiyttää viranomaisten toimivaltuuksia.

Lapsiasiavaltuutettu on kiinnittänyt esitysluonnosta koskevassa lausunnossaan huomiota ehdotetun 68 a ja 69 b §:n mukaiseen sääntelyyn koskien lapsen kiinniottoa ja kiinnipitämistä laitoksessa ja sen piha-alueella ja esittänyt pohdittavaksi sääntelyn tarkentamista tilanteessa, jossa lapsi tavoitettaisiin laitoksen alueen välittömästä läheisyydestä. Sääntelyä ei jatkovalmistelussa ole tarkennettu, joten lapsiasia­valtuutettu toistaa huomionsa siitä, että säännökset eivät mahdollista lapsen siirtämistä esimerkiksi taluttamalla lastensuojelu­laitokseen, jos lapsi on päässyt luvatta poistumaan ja jää oleskelemaan laitoksen välittömään läheisyyteen.

Erityisen huolen­pidon jakso

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että mahdollisuus pidentää erityisen huolenpidon jaksoa ehdotetulla tavalla (60 a–c §) on kannatettava. Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin huomauttaa, että valtuutetun tapaamat sijaishuollon piirissä olevat lapset ovat tuoneet esiin ystävyys- ja läheissuhteiden merkityksen ja niiden ylläpitämisen vaikeudet sijaishuollossa erityisesti lastensuojelu­laitoksissa ja erityisen huolenpidon osastoilla. Myös Euroopan lapsiasia­valtuutettujen verkoston (European Network of Ombudspersons for Children ENOC) syksyllä 2024 julkaistuun selvitykseen ”The Protection and Promotion of the Rights of Children in Alternative Care” [5] sisältyvissä suosituksissa korostetaan lapsen oikeutta ylläpitää merkityksellisiä suhteita perheeseensä ja muihin läheisiinsä sekä mahdollisuutta ylläpitää etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia ja kielellisiä juuriaan. Lapsen oikeus läheissuhteisiin ja edellä mainittuihin identiteetille merkityksellisiin tekijöihin on otettava huomioon erityisen huolenpidon jaksoilla. Tämä velvollisuus korostuu mitä pidemmästä erityisen huolenpidon jaksosta on kyse.

Hallituksen esityksen mukaan silloin, kun erityisen huolenpidon jakso järjestetään muualla kuin lapsen omassa sijaishuolto­paikassa, hyvinvointi­alue voi lapsen tilanteen kokonais­arviointi huomioon ottaen irtisanoa edellä tarkoitetun sijaishuolto­paikan. Lapsiasia­valtuutettu pitää mahdollisuutta irtisanoa lapsen aiempi sijaishuolto­paikka riskinä, jos tätä mahdollisuutta käytetään säästö­toimenpiteenä, eikä arvioida jokaisen lapsen tilannetta yksilöllisesti erikseen. Koska lastensuojelun pyrkimyksenä on turvata lapselle mahdollisimman hyvä hoito ja kasvatus sekä niiden jatkuvuus, sijaishuolto­paikan irtisanominen ei useinkaan ole perusteltua lapsen edun näkökulmasta. Kyse on usein säästö­toimenpiteistä, vaikkakin joissain tilanteissa voi olla EHO-jakson alkaessa jo nähtävissä, että nuoren paluu entiseen sijoitus­paikkaan ei ole mahdollista eikä lapsen edun mukaista.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että vielä valmisteluvaiheen lausuntokierroksella säännöksen (60 b § 4 momentti) sanamuotona oli ”Jos erityisen huolenpidon jakso järjestetään muualla kuin lapsen omassa sijaishuolto­paikassa, hyvinvointi­alue voi irtisanoa edellä tarkoitetun sijaishuolto­paikan, mikäli irtisanominen ei ole lapsen edun vastaista.” Nyt ehdotetusti hyvinvointi­alue voisi lapsen tilanteen kokonais­arviointi huomioon ottaen irtisanoa sijaishuolto­paikan. Vaikka periaatteessa kokonais­arvioinnilla voidaan tarkoittaa lapsen edun mukaista lopputulosta ja säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, että irtisanomista ei voi perustella ainoastaan kustannus­syillä, näemme riskinä, että ehdotettu säännös johtaa taloudellisten seikkojen vahvempaan painottamiseen lapsen edun sijaan.

Kuntouttava suljettu laitos­palvelu

Palvelun kohde­ryhmä ja sijoittamisen edellytykset

Lapsiasiavaltuutettu pitää ehdotusta kuntouttavasta suljetusta laitospalvelusta lähtökohtaisesti kannatettavana. Jatkovalmistelussa edellytyksiä lapsen sijoittamiseksi suljettuun laitospalveluun on pyritty määrittelemään luonnos­esitystä tarkkarajaisemmin ja ikärajaksi ehdotetaan säädettävän 12 vuotta. Alle 12-vuotias lapsi voitaisiin kuitenkin myös sijoittaa kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun, jos siihen olisi erityisiä syitä.

Palveluun voitaisiin siis lähtökohtaisesti sijoittaa lapsi, joka on täyttänyt 12 vuotta ja aiheuttaa vakavaa vaaraa omalle tai muiden turvallisuudelle käyttämällä väkivaltaa tai tekemällä muita rikollisia tekoja, jos se on välttämätöntä hänen suojelemisekseen omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavalta käyttäytymiseltä sekä hänen tarvitsemiensa kuntouttavien palvelujen ja pitkäjänteisen tuen järjestämiseksi.

Esityksen mukaan vakavaa vaaraa koskevan käyttäytymisen on oltava yhteydessä lapsen rikollisiin tekoihin, joita ovat väkivallan käyttäminen ja muut rikolliset teot (s. 100).

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa, että palvelu on tarkoitettu lapsille, joilla on väkivalta­käyttäytymistä, mutta ei esimerkiksi psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta. Väkivalta­käyttäytyminen on usein sidoksissa päihde­ongelmaan, mielenterveys­ongelmiin sekä arjen hallinnan vaikeuksiin. Esityksen mukaan kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa voitaisiin vahvistaa lapsen mielenterveyttä, katkaista päihteiden käyttö ja ylläpitää päihteettömyyttä, tarjota kuntouttava arki mukaan lukien lapsen huolenpitoon liittyvä vahva ohjaus, turvallisten aikuisten läsnäolo ja valvonta sekä tukea oppivelvollisuudesta suoriutumista.

Vaikka sijoitus kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun tapahtuisi lastensuojelu­laissa säädetyin perustein eikä se voisi olla rangaistus rikosseuraamus­merkityksessä (s. 53), lapsiasia­valtuutettu katsoo, että joissain tapauksissa kuntouttava suljettu laitospalvelu voi olla alaikäiselle rikosvastuun ylittäneelle rikoksesta tuomitulle lapselle suljettua vankilaa parempi vaihtoehto.

Lapsiasiavaltuutettu on tuonut aiemmin esiin sosiaali- ja terveys­ministeriölle [6] sekä eduskunnan lakivaliokunnalle [7] antamissaan lausunnoissa edellyttävänsä, että alaikäisten vankien sijoittamista lastensuojelu­laitoksiin koskevaa sääntelyä valmistellaan tiiviissä yhteistyössä sosiaali- ja terveys­ministeriön ja oikeusministeriön kesken. Lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan alaikäisten vankien tilanne tulee pikimmiten ratkaista niin, että heille järjestetään inhimilliset, lapsen tervettä kasvua ja kehitystä tukevat olosuhteet.

Lapsiasiavaltuutettu edellyttää, että nuorisorangaistus­sääntelyn kehittämis­hankkeen yhteydessä harkitaan kuntouttavan suljetun laitospalvelun ensisijaisuutta suhteessa etenkin vankeuteen alaikäisten rikosvastuun ylittäneiden seuraamuksista päätettäessä. Mahdollisuutta lastensuojelu­laitos­sijoitukseen on pidettävä tosiasiallisena seuraamus­vaihtoehtona.

Sijoituksen kesto ja päätöksen­teko (ml. erityisistä rajoituksista)

Sijoitus suljettuun laitospalveluun olisi voimassa toistaiseksi, mutta se tulisi lopettaa heti, kun 49 a §:n mukaisia edellytyksiä sijoitukselle ei enää olisi. Lapsi sijoitetaan kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun kiireellisestä sijoituksesta tehtävällä päätöksellä (38 § 2 momentti) tai huostaanottoon liittyvällä sijoitus­päätöksellä (43 §). Erityisistä rajoituksista kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa säädettäisiin uudessa 71 §:ssä. Rajoitukset ovat tiukat, mutta niillä on myös ymmärrettävät perusteet. Rajoituksista tehdään valituskelpoiset päätökset, jotka voivat olla voimassa korkeintaan vuoden.

Huomioiden, että sijoituksen yhtenä edellytyksenä on, että lapsen suojeleminen 71 §:ssä tarkoitetuilla erityisillä rajoituksilla on välttämätöntä, lapsiasia­valtuutettu pitäisi perusteltuna selkeyttää esityksessä, tuleeko sijoituksen ajalle määräajaksi tehdyistä 71 §:n mukaisista rajoitus­toimenpiteistä tehdä uudet muutoksenhaku­kelpoiset päätökset huostaanottoa ja/tai sijaishuolto­paikan muuttamista koskevan päätöksenteon yhteydessä silloin, jos asianosainen hakee huostaanoton lopettamista tai sijaishuolto­paikan muuttamista sijoituksen ja rajoitus­toimenpiteiden voimassaolo­aikana.

Ehdotetun 49 a §:n säännöskohtaisissa perusteluissa (s. 121) todetaan, että vakavaan antisosiaaliseen kehityspolkuun liittyvän väkivalta­rikollisuuden sekä vakaviin psykiatrisiin häiriöihin liittyvän väkivaltaisen käyttäytymisen erottaminen tavalliseen nuoruusiän kehitykseen liittyvästä käytösoireilusta on keskeistä. Koska 43 §:n mukaista sijoituspäätöstä tai 44 §:n mukaista hakemusta tehdessä edellytetään nimenomaisesti asiantuntija-arviota lapsen tilanteesta silloin, kun lapsi on jo kiireellisesti sijoitettu kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun (ehdotettu 49 c §), lapsiasia­valtuutettu pyytää valiokuntaa arvioimaan, tulisiko sääntelyä tai sen perusteluja täsmentää siltä osin, että sijoitus edellyttää aina asiantuntija-arvioita lapsen kehityksestä ja käytöksen taustalla olevista syistä.

Esityksen mukaan lapsen tilannetta arvioitaisiin neljän kuukauden välein järjestettävässä asiakassuunnitelma­neuvottelussa, jonka tueksi tulisi saada asiantuntija-arvio. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että vaikka neljän kuukauden välein tarkastettava asiakassuunnitelma on lähtökohtaisesti kannatettava, on lapsen tilannetta, sijoituksen ja tuen sekä rajoitus­toimenpiteiden tarvetta seurattava ja arvioitava jatkuvasti yksilöllisesti. Seurannan ja arvioinnin perusteella tulee tehdä, tarvittaessa välittömästikin, lapsen tarpeiden mukaisia muutoksia lapsen kuntoutukseen, sijoituspäätökseen sekä rajoituksiin.

Muut huomiot

Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että lapsen läheissuhteiden turvaamiseen on syytä kiinnittää huomiota myös kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa yllä mainitun erityisen huolenpidon jakson tapaan. Lähisuhteiden turvaaminen korostuu sitä enemmän, mitä pidempään sijoitus kuntouttavassa suljetussa laitospalvelussa jatkuu.

Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvänä, että esityksen lapsivaikutusten arvioinnissa on tunnistettu myös tarve kiinnittää huomioita asuinyksiköihin turvallisuus­ratkaisuihin, sijoitettavien lasten ikäjakaumaan, lasten turvallisuuden varmistamiseen sekä ammattilaisten osaamiseen, sitoutuneisuuteen ja läsnäoloon arjessa. Kuten esityksessäkin tuodaan ilmi, lapset itse ovat esimerkiksi katsoneet, että päihdeongelmaisia ja vakavaa väkivaltaa käyttäviä ja rikoksia tekeviä lapsia ei tulisi sijoittaa samaan asuinyksikköön.

Suljettua laitospalvelua koskevassa lapsivaikutusten arvioinnissa arvioidaan laitospalvelun välittömien vaikutusten kohdistuvan arviolta noin 20–25 lapseen. Ehdotetun Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan Valtion lastensuojelu­laitoksella olisi velvollisuus tuottaa kuntouttavaa suljettua laitospalvelua vähintään yhdessä palveluyksikössä. Alkuun yksiköitä olisi ilmeisesti vain yksi.

Kuten hallituksen esityksessäkin tunnistetaan (s. 77), suljetun laitospalvelun riskinä voi olla lasten ohjautuminen väkivaltaisesti käyttäytyvien ja rikoksia tekevien lasten vaikutuspiiriin, ja laitokseen saattaa muodostua alakulttuurisia ilmiöitä sekä turvallisuusuhkia. Esityksen mukaan tätä pyrittäisiin torjumaan erityisesti toimivilla tilaratkaisuilla sekä rajoittamalla asuinyksiköihin sijoitettavien lasten määrää ja kiinnittämällä huomioita eri sukupuolia edustavien lasten sijoitteluun. Tätä ei esityksessä kuitenkaan avata tarkemmalla tasolla. Laitoksessa, jossa on tarkoitus nimenomaan kuntouttaa lapsia ja estää väkivalta­käyttäytymistä, on kiinnitettävä erityistä huomioita jokaisen lapsen suojeluun ja hyvinvointiin.

Valtion lastensuojelu­yksiköitä koskevat esitykset

Hallituksen esityksessä laki THL:n alaisista lastensuojelu­yksiköistä ehdotetaan kumottavaksi ja korvattavaksi uudella lailla Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta. Samalla selkeytettäisiin Valtion lastensuojelu­laitoksen asemaa itsenäisenä virastona, selkeytettäisiin laitoksen ohjausta ja valvontaa sekä päätöksentekoon liittyvää toimivaltaa. Valtion lastensuojelu­laitoksilla on, esityksenkin mukaan, ”sijaishuollon kaikkein vaativin tehtävä” ja se tuottaa useita lasten perus- ja ihmisoikeuksia perustavan­laatuisesti rajoittavia palveluja, joten laitoksen ohjaukseen ja valvontaan sekä päätöksentekoon tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa Valtion lastensuojelu­laitosten johtajalta edellytetystä koulutus­vaatimuksesta. Hallituksen esityksessä (3 §) johtajalta edellytetään ”soveltuvaa ylempää korkeakoulu­tutkintoa, tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta”. Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että Valtion lastensuojelu­laitoksen toiminnasta vastaavalta johtajalta edellytetään mainittujen vaatimusten lisäksi laillistetun sosiaali­työntekijän muodollista pätevyyttä sekä lastensuojelun sijaishuollon vahvaa tuntemusta.

Valtion koulukodeissa on toiminut THL:n asettama monijäseninen johtokunta, jonka yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on ollut hyväksyä Valtion koulukotien (VKK) ja vankilan perheosaston johtosääntö sekä kehittää, valvoa ja yhteensovittaa lastensuojelu­yksiköiden toimintaa. Hallituksen esityksessäkin viitatussa (kohta 2.9.1) valvontapäätöksessä (Valvira Dnro V/2065/2025) Valvira kiinnitti huomiota VKK:n toiminnan johtamisjärjestelmän epäselvyyksiin, jotka näyttäisivät vaikuttaneen heikentävästi palvelujen tuottajan omavalvontaan sekä palvelu­yksiköiden palvelujen laatuun ja asiakas­turvallisuuteen. Valvira kehotti VKK:ta turvaamaan palvelun asiakas- ja potilas­turvallisuuden sekä laadulliset edellytykset ja vastuut palveluiden tuottamisesta täyttäen niille säädetyt edellytykset koko sen ajan, kun palveluja toteutetaan.

Käsillä olevassa hallituksen esityksessä tämän tasoinen johtokunta lakkautetaan. Esityksen mukaan vain valtion lastensuojelu­laitoksen yhteydessä toimivalle koululle asetetaan johtokunta, jonka tehtävänä olisi (laki Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta 2 § 2 momentti) koulun johtavan rehtorin nimittäminen laitoksen johtajan esittelystä. Säännös­kohtaisissa perusteluissa todetaan, että ehdotettavat 1 (koulun johtokunnan muodostaminen) ja 2 (johtavan rehtorin nimittäminen) momentti vastaavat nykytilaa.

Laitoksen johtamisesta säädetään lain 3 §:ssa. Sen säännös­kohtaisissa perusteluissa todetaan, että ”[t]arkoituksena on selkiyttää [laitoksen johtajan] nimittämis­prosessia ja siirtää nimittämis­toimivalta voimassa olevan lain mukaiselta johtokunnalta THL:lle. Ehdotettu muutos olisi välttämätön, koska viraston johtajan nimittämisestä vastaavaa johtokuntaa ei jatkossa olisi”. Johtokunnan lakkauttamista perustellaan (s. 43–44) viitaten valtiovarain­ministeriön ohjeeseen valtionhallinnon toimintojen järjestämisessä noudatettavista periaatteista, mutta valtion lastensuojelu­laitoksen johtamisen ja valvonnan organisointi ja sen perusteet jäävät osin epäselviksi. Esitetty laki selkeyttää palvelun tuottajan roolia, mutta jättää valtion lastensuojelu­laitoksen tuottaman palvelun järjestäjätahon epäselväksi. Esityksestä ei ainakaan selkeästi ilmene, onko palvelun järjestäjä jokin sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 4 §:n mukaisista palvelun­järjestäjistä, vai ehkä THL. Tämä kohta vaatii ehdottomasti selkeyttämistä.

Uuden lain 3 § 2 momentissa säädetään työjärjestyksen hyväksyjästä ja työjärjestyksen sisällöstä. Ehdotetussa momentissa ”[l]aitoksen organisaatiosta, sisäisestä työnjaosta, asioiden käsittelystä ja ratkaisemisesta sekä toiminnan muusta järjestämisestä määrätään laitoksen johtajan hyväksymässä työjärjestyksessä.” Aiemmin johtokunnan hyväksymä työjärjestys siirtyy siten laitoksen johtajan hyväksyttäväksi. Esityksessä ei kuitenkaan selkeytetä, kuka tai mikä taho työjärjestyksen laatii. Seuraavissa 3 §:n 3 ja 4 momenteissa säädetään, että johtaja ratkaisee viraston päätettävät asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi, ja että hän voi ottaa ratkaistavakseen myös asian, jonka viraston virkamies saa työjärjestyksen mukaan ratkaista. Toisin sanoen laitoksen johtajalle keskitetään aiempaan verrattuna merkittävästi ratkaisuvaltaa.

Lapsiasiavaltuutettu pitää riskialttiina, että Valtion lastensuojelu­laitoksen johtaja hyväksyy itsenäisesti työjärjestyksen, jossa säädetään hänen ratkaisu­vallastaan. Lisäksi esityksen perusteella jää epäselväksi, mikä taho ohjaa Valtion lastensuojelu­laitosten johtajaa hänen vaativassa tehtävässään. Esityksen 14 §:ssä todetaan, että tulosohjauksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja toimintaa valvovat hyvinvointi­alueet ja Lupa- ja valvontavirasto. Käytännössä nämä tahot jäävät usein kauas lastensuojelu­laitosten arjesta. Ottaen huomioon Valtion lastensuojelu­laitoksen vaativan ja kriittisen tehtävän ratkaisuvallan keskittäminen laitoksen sisälle on riskialtista. Hyvin strukturoitu moniportaisuus päätöksenteossa voisi lisätä laitoksen päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja siten turvata myös sijoitettujen lasten oikeuksia nykyistä paremmin. Vähimmäis­edellytys on, että johtajan pätevyydestä säädetään esitettyä tiukemmin.

Esityksessä ehdotetaan, että Valtion lastensuojelu­laitos voisi tuottaa vankilan perheosasto­palvelun itse tai hankkia sen osin tai kokonaan yksityiseltä palvelun­tuottajalta. Aiemmin esitysluonnoksessa ehdotettu vankilan perheosastoa koskeva ostopalvelu­kielto on siten poistettu ja ehdotettuun lakiin Valtion lastensuojelu­laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta koulusta on lisätty uutta vankilan perheosastoa koskevia säännöksiä. Lapsiasia­valtuutetulla ei ole huomautettavaa sääntelyyn. Lapsiasia­valtuutettu kuitenkin painottaa, että perheosaston toiminnasta tähän asti kertynyt kokemus ja osaaminen on hyödynnettävä asianmukaisella tavalla ja toimintaan on varattava riittävästi resursseja. Lastensuojelu­lain jatkovalmisteluissa on tarkasteltava myös vankilan perheosastolle sijoitettavien lasten oikeutta varhaiskasvatukseen sekä sijoitukseen sisältyviä kategorisia ylä­ikärajoja, jotta lapsia ei eroteta vanhemmistaan lapsen edun vastaisella tavalla.

Lopuksi

Yleisesti ottaen lapsiasia­valtuutettu pitää lastensuojelu­lain muutoksia tarpeellisina ja hyvin perusteltuina. Esitetty sääntely siirtää lastensuojelun painopistettä lisääntyvän kontrollin suuntaan, mikä hyödyttää osaa lapsista. Valtaosa lastensuojelun tuen tarpeessa olevista lapsista ei kuitenkaan käyttäydy siten, että nyt säädetyt muutokset koskettaisivat heitä. He jäävät odottamaan tulevia sosiaalihuolto­lain mukaisia palveluja sekä lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoa koskevia lakimuutoksia, joilla toivottavasti pystytään tukemaan ja edistämään nykyistä paremmin lastensuojelun piirissä olevien lasten hyvinvointia ja tervettä kasvua ja kehitystä.

Hallituksen esitystä on valmisteltu tiukassa aikataulussa, mikä näkyy jossain määrin myös hallituksen esityksessä. Lapsiasia­valtuutettu pitää välttämättömänä, että näinkin mittaviin lastensuojelu­lain muutosten valmisteluun käytetään kaikki tarvittava aika ja resurssit, jotta sillä saavutetaan asetetut tavoitteet. Tämä vaatimus koskee myös vielä valmisteilla olevaa lastensuojelu­lain uudistuksen 2. vaihetta. Vain näin voimme vakuuttua siitä, että laki suojelee lapsia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämällä tavalla.

 

Jyväskylässä 16.2.2026

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Jenni Saukkola, juristi