LAPS/52/2024, 11.6.2024

Lapsiasia­valtuutetun lausunto valtio­neuvoston kanslialle luonnoksesta valtio­neuvoston toimenpide­ohjelmaksi rasismin torjumisesta ja yhden­vertaisuuden edistämisestä

Viite: VN/27386/2023-VNK-31

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu arvioi toimenpide­ohjelma­luonnosta yleis­sopimuksen näkö­kulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (pdf)

Toimenpide­ohjelman keskeinen sisältö

Valtio­neuvoston kanslian toimenpide­ohjelma yhden­vertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteis­kunnassa perustuu tiedon­annolle[1], jonka pääministeri Petteri Orpon hallitus antoi edus­kunnalle 31.8.2023. Toimenpide­ohjelman tavoitteena on antaa uutta vauhtia valtio­neuvoston rasismin vastaiselle työlle, jotta yhden­vertaiset mahdollisuudet voisivat aidosti toteutua jokaisen tässä maassa asuvan elämässä.

Toimenpide­ohjelma käsittelee tiedon­annon tapaan yhden­vertaisuutta ja syrjimättömyyttä. Toimenpide­ohjelman kärkenä ovat aktiiviset ja konkreettiset toimet rasismin torjumiseksi. Muita syrjintä­perusteita kuten ikää, vammaisuutta ja seksuaalista suuntautumista sekä sukupuolten tasa-arvoa käsitellään läpi­leikkaavasti toimen­piteissä, jotka perustuvat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus­lakien edistämis­velvollisuuksien toimeen­panoon.

Yhteen­veto lapsiasia­valtuutetun kannan­otoista

• Lapset eivät näy toimenpide­ohjelma­luonnoksessa yhtä vahvasti kuin heidän oikeutensa suojeluun edellyttäisi.

• Kaiken­ikäisten lasten oikeudet tulee olla toiminta­ohjelmassa läpi­leikkaavana linjauksena.

• Lapset ja nuoret kohtaavat Suomessa tänä päivänä hälyttävän paljon rasismia, syrjintää ja häirintää. YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle kesäkuussa 2023 antamista suosituksista usealla onkin liittymä yhden­vertaisuuteen.

• Lapsen oikeus osallisuuteen tulisi turvata toiminta­ohjelmassa vahvemmin ja läpi­leikkaavammin.

• Suomessa ei ole juurikaan tutkimus­tietoa rasismista ja syrjinnästä lasten ja nuorten parissa. On hyvin valitettavaa, ettei mikään toimenpide­ohjelmien toimista koske tässä asiassa nimen­omaisesti lapsia ja nuoria. Lapsiasia­valtuutettu kehottaa vielä harkitsemaan asiaa koskevan toimen­piteen sisällyttämistä ohjelmaan.

• Ihmisoikeus­kasvatus on merkittävä keino opettaa ja oppia ihmis­arvoa kunnioittavaa elämän­tapaa. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että ihmisoikeus­kasvatuksen rooli yhdenvertaisuus­työssä huomioidaan toimenpide­ohjelman jatko­työssä.

• Jotta vaikuttavia tuloksia voidaan saada aikaan, tulee kaikkien päättävässä asemassa olevien tahojen viestien ja tekojen pyrkiä johdon­mukaisesti rasismin vähentämiseen ja yhden­vertaisuuden lisäämiseen.

Lapsiasia­valtuutetun kannan­otot

Lapset ovat aikuisiin verrattuna monella tapaa haavoittuvammassa asemassa, minkä takia heidän oikeuksiensa toteutumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Syrjinnän ja rasismin kokemuksilla on pahimmillaan erittäin voimakkaita ja pitkä­aikaisia haitallisia vaikutuksia lapsen terveydelle ja kehitykselle. Syrjintä voi saada aikaan sulkeutuneisuutta ja vahvistaa yksinäisyyden kokemuksia, aiheuttaa ahdistusta, masennusta, vihaa ja katkeruutta sekä muuttaa lapsen käsitystä itsestä, muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta[2]. Syrjintä voi johtaa myös syrjäytymiseen eli sosiaaliseen huono-osaisuuteen. Nuoriso­barometrin vastaajista 74 prosenttia piti syrjintää yhtenä syrjäytymisen syynä.[3] 

YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen (SopS 59–60/1991) yksi läpi­leikkaavista peri­aatteista onkin syrjimättömyys (2 art.). Tämä tarkoittaa muun ohella, että valtioiden tulee aktiivisesti pyrkiä tunnistamaan yksittäiset lapset ja lapsi­ryhmät, joiden oikeuksien tunnustaminen ja toteuttaminen saattavat vaatia erityisiä toimen­piteitä.[4]

YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle kesäkuussa 2023 antamista suosituksista usealla on liittymä yhden­vertaisuuteen. Komitea totesi loppu­päätelmissään olevansa syvästi huolestunut lapsiin ja nuoriin sukupuolen, iän, kielen, kansallisen tai etnisen alkuperän tai maahanmuuttaja­taustan perusteella sekä vammaisiin lapsiin sekä lesbo-, homo-, bi-, trans- ja inter­sukupuolisiin lapsiin kohdistuvasta jatkuvasta syrjinnästä ja kiusaamisesta. Komitea suositteli syrjinnän vastaisen työn vahvistamista ja pyrkimystä tehostaa entisestään kohdennettujen yhden­vertaisuuteen tähtäävien toimen­piteiden vaikutusta. Lisäksi komitea suositteli toteutettavaksi tietoisuutta lisääviä kampanjoita, joilla edistetään yhden­vertaisuutta erityisesti etnisyyden, maassaolo­statuksen, vammaisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin osalta.[5] Komitea totesi myös, että epä­suotuisassa asemassa (mm. vähemmistöön kuuluvat tai maahanmuuttaja­taustaiset) olevat lapset tulee huomioida resurssien allokoinnissa.[6]

Lapset huomioitava toiminta­ohjelmassa vahvemmin

Toimenpide­ohjelmaan sisältyy useita sinänsä hyviä ja kannatettavia toimen­piteitä yhden­vertaisuuden edistämiseksi. Lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan lapset eivät kuitenkaan näy toimenpide­ohjelma­luonnoksessa yhtä vahvasti kuin heidän oikeutensa suojeluun erityisen haavoittuvana ryhmänä edellyttäisi.

Toimenpide­ohjelman läpi­leikkaavaksi linjaukseksi on nostettu lisä­panostukset nuorten yhden­vertaisuuteen ja osallisuuteen, mikä on myönteistä. Lasten kokemusten, tutkimus­tiedon ja YK:n lapsen oikeuksien komitean suositusten perusteella olisi kuitenkin välttämätöntä, että läpi­leikkaavuus kattaisi kaiken­ikäiset lapset. Jo hyvin pienet lapset kokevat syrjintää, ja rasismia esiintyy esimerkiksi varhais­kasvatuksessa.

Läpi­leikkaavuuden laajentaminen kaiken­ikäisiin lapsiin olisi myös loogista, sillä jo nyt osa nuorten yhden­vertaisuuden parantamiseen tähtäävistä toimista (erityisesti luku 5.1.) koskee myös pienempiä lapsia. Lisäksi nuortenkin erityis­painotus näkyy selkeästi lähinnä luvussa viisi, nuoriso­ikäisten jäädessä huomattavasti vähemmälle huomiolle muissa kohdin toiminta­ohjelmaa. Lapsiasia­valtuutettu kysyykin, tullaanko lapsiin ja nuoriin kiinnittämään toimen­piteiden toteutuksessa riittävästi huomiota.

Lisäksi lapsiasia­valtuutettu kiinnittää huomiota toimen­piteiden riittävään resursointiin. Toiminta­ohjelmasta ei ilmene, miten yksittäiset toimet rahoitetaan ja miten toiminta­ohjelmalle varattu kuusi miljoonaa euroa kohdennetaan. Tämä tekee toimien vaikuttavuuden arvioinnin vaikeaksi. Esimerkiksi uusi avaus koko koulutus­järjestelmän kattavasta tasa-arvon ja yhden­vertaisuuden kehittämis­ohjelmasta (luku 5.1) on ehdottomasti kannatettava, mutta sen tarkempi kommentointi on tässä vaiheessa vaikeaa ilman tarkempaa tietoa kehittämis­ohjelman toteuttamis­tavoista, ml. työhön kohdennettavat resurssit.

Lapset ja nuoret kohtaavat Suomessa hälyttävän paljon rasismia, syrjintää ja häirintää

Nuoriso­barometrissa on säännöllisesti kysytty 15–29-vuotiaiden vastaajien kokemasta syrjinnästä. Vuonna 2021 vastaajista yli puolet (55 %) ilmoitti tulleensa vähintään joskus syrjityksi. Naisten ja miesten välillä ei havaittu eroa syrjintää kokeneiden määrässä, kun taas henkilöistä, jotka ilmoittivat sukupuolekseen muun, syrjinnästä oli raportoinut kolme neljästä. Ilmoitetun äidin­kielen ja syrjinnän välillä oli tilastollinen yhteys: muun­kielisistä 17 prosenttia oli ilmoittanut joutuneensa usein syrjityksi, mikä oli yli kaksin­kertainen määrä muihin verrattuna.[7]

Lapsiasia­valtuutetun vuoden 2021 paino­pisteenä oli yhden­vertaisuus, ja vuoden aikana tavattiin useita lapsi­ryhmiä, joiden kanssa keskusteltiin yhdenvertaisuus­asioista sekä syrjintä­kokemuksista.[8] Lisäksi lapsiasia­valtuutettu on toimittanut Vammaisuus ja lapsen oikeudet -teoksen[9] sekä toteuttanut kansallisen lapsi­strategian tuella saamelais- ja romani­lapsia koskevat selvitykset. Raportteja työstettäessä tuli valitettavasti näkyväksi se, miten paljon lapset ja nuoret kohtaavat rasismia, syrjintää ja häirintää tänä päivänä.

Myös valtuutetun Nuoret neuvon­antajat -tapaamisissa[10] nousee säännöllisesti esiin lasten syrjintä­kokemuksia. Vamman kanssa elävät lapset ja nuoret kertovat kokevansa kiusaamista ja syrjintää sekä muiden nuorten että aikuisten taholta. Maahanmuuttaja­taustaiset tytöt kertoivat tuntevansa yksinäisyyttä, koska kokevat tulevansa syrjityksi ulko­näkönsä perusteella. Lisäksi he kertoivat kuulevansa joskus rasistisia kommentteja kadulla. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat nuoret kertoivat kiusaamisesta, ja nuorten mukaan koulun henkilö­kunnan kyky tunnistaa turvattomuutta on heikko ja kyky käsitellä asioita usein vaillinainen. Nuoret toivoivatkin, että oppi­laitosten yhden­vertaisuus- ja tasa-arvo­suunnitelmia valmisteltaisiin ja toimeen­pantaisiin yhdessä. Sateen­kaarevat lapset ja nuoret kertoivat, että aikuisten moninaisuus­osaaminen on puutteellista ja että useat koulu­maailman käytännöt ovat edelleen hetero­normatiivisia ja turhaan suku­puolittuneita. He olivat kokeneet syrjintää myös harrastuksissa ja terveyden­huollossa. Lisäksi kiusaamisesta raportoivat säännöllisesti kaikenlaiset ja -ikäiset lapset ja nuoret.

Monet tutkimukset osoittavat, että vamman kanssa elävät ja pitkäaikais­sairaat, rodullistetut, kieli- ja kulttuuri­vähemmistöihin sekä seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöihin kuuluvat ja lasten­suojelun asiakkaina olevat lapset ovat keski­määräistä alttiimpia syrjinnälle. Verkossa tapahtuva häirintä kohdistuu erityisesti vähemmistöihin kuuluviin lapsiin ja tyttöihin.[11]

Lasten ja nuorten osallisuus huomioidaan toiminta­ohjelmassa vain ohuesti

Lapsilla ja nuorilla on paljon tietoa ja viisautta, joka pysyy liian usein aikuisten ulottumattomissa. Näin tapahtuu, vaikka jokaiselle lapsella on perus- ja ihmis­oikeus saada näkemyksensä kuulluksi ja huomioiduksi (PL 6.3 § ja LOS 12 art).

Toimenpide­ohjelmassa todetaan, että ”tulevaisuuden yhteis­kunnallisen koheesion ja demokratian kannalta erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota lasten, nuorten ja perheiden yhden­vertaisuuteen ja osallisuuteen” (luku 3.1.). Valitettavasti lasten ja nuorten osallisuus ja toimijuus näkyvät toiminta­ohjelmassa vain hyvin ohuesti. On hienoa, että lapsia ja nuoria kuullaan ja heidän näkemyksensä tuodaan päättäjien tietoon ainakin oikeus­ministeriössä vuosina 2024–2027 etnisten suhteiden neuvottelu­kuntien kautta (luku 4.1). Lapsen oikeus osallisuuteen tulee kuitenkin turvata vahvemmin ja läpi­leikkaavammin.

Lisäksi lapsiasia­valtuutettu kiinnittää huomiota siihen, ettei toiminta­ohjelmassa mainita lainkaan ihmisoikeus­kasvatuksen keskeistä merkitystä rasismin ja syrjinnän vastaisessa työssä. Ihmisoikeus­kasvatus on merkittävä keino opettaa ja oppia ihmis­arvoa kunnioittavaa elämän­tapaa. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnitti huomiota Suomen ihmisoikeus­kasvatuksen tilaan ja suositteli Suomea muun muassa tehostamaan ihmis­oikeuksien ja lapsen oikeuksien sekä yleis­sopimuksen peri­aatteiden opettamista kaikissa koulutus­muodoissa sekä koulutettaessa ja tuettaessa opettajia ja muuta opetus­alan ammatti­henkilöstöä sekä kehittämään ihmisoikeus­kasvatuksen opetus­materiaaleja. Lapsiasia­valtuutettu pitää tärkeänä, että ihmisoikeus­kasvatuksen rooli yhdenvertaisuus­työssä huomioidaan toimenpide­ohjelman jatko­työssä.

Lasten ja nuorten kohtaamaa rasismia ja syrjintää koskevaa tieto­pohjaa on vahvistettava

Lapsiasia­valtuutettu pitää myönteisenä, että toiminta­ohjelmassa nostetaan esiin kattavan tieto­pohjan keskeinen merkitys yhdenvertaisuus­työssä (luku 4.3.). Suomessa ei ole juurikaan tutkimus­tietoa rasismista ja syrjinnästä lasten ja nuorten parissa. Esimerkiksi Kouluterveys­kyselyssä kysytään syrjivästä kiusaamisesta, mutta ei suoraan rasismista. Tarve olisi erityisesti pitkä­aikaiselle indikaattori­tiedolle, jolla saataisiin näkyväksi, miten paljon lasten ja nuorten keskuudessa esiintyy rasismia ja syrjintää ja miten ne ilmenevät. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on korostanut tarvetta kerätä eriteltyjä tietoja, jotta syrjintä tai potentiaalinen syrjintä voidaan tunnistaa.[12]

On hyvin valitettavaa, ettei mikään toimenpide­ohjelmien toimista koske tässä asiassa nimen­omaisesti lapsia ja nuoria. Lapsiasia­valtuutettu kehottaa vielä harkitsemaan asiaa koskevan toimen­piteen sisällyttämistä ohjelmaan.

Toimenpide­ohjelman luku yhdeksän (9) koskee ohjelman seurantaa ja arviointia. Sidos­ryhmien kuulemisen lisäksi toimen­piteiden vaikuttavuutta tulisi seurata tutkimuksen avulla. Vain tutkimus­tiedolla saadaan objektiivista tietoa siitä, mihin suuntaan yhden­vertaisuus Suomessa todellisuudessa kehittyy.

Lopuksi

Yhteis­kunnallisella ilma­piirillä ja keskustelu­kulttuurilla on suuri merkitys sen kannalta, millaisia asenteita lapset ja nuoret oppivat. Aikuiset toimivat lapsille esimerkkeinä, joilta lapset ottavat mallia ja vaikutteita omaan käyttäytymiseensä. Lapset tarvitsevat aikuisilta vastuullista esimerkkiä toisia kunnioittavista puhe- ja toiminta­tavoista sekä aktiivista puuttumista tilanteissa, joissa lapset kohtaavat rasismia ja syrjintää.

Toimenpide­ohjelman mukaan pääministeri ja valtio­neuvoston kanslia johtavat yhteis­kunnallista keskustelua rasismin vastaisen ja laajemmin yhden­vertaisuuden edistämis­työn suunnasta. Uudet avaukset pyöreän pöydän keskusteluista, dialogi­sarjoista ja rasismin vastaisesta kampanjasta (luku 4.1) ovat tervetulleita ja kannatettavia toimen­piteitä. On myös myönteistä, että rasismin vastaiseen kampanjaan halutaan haastaa mukaan laajasti eri tahoja. On kuitenkin muistettava, että viestintä­kampanja ei yksin riitä. Etenkin, jos kampanja on risti­riidassa muiden julki­lausumien tai tekojen kanssa, menettää se merkityksensä vaikuttavana toimen­piteenä. Jotta vaikuttavia tuloksia voidaan saada aikaan, tulee kaikkien päättävässä asemassa olevien tahojen viestien ja tekojen pyrkiä johdon­mukaisesti rasismin vähentämiseen ja yhden­vertaisuuden lisäämiseen.

 

Jyväskylässä 11.6.2024

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Reetta Peltonen, juristi