Lapsiasiavaltuutetun kampanja: Lapset huomioitava työelämässä

Lapsen oikeudet tulee ottaa huomioon suomalaisessa työelämässä. Lapsiasiavaltuutetun Lasten vuoro -kampanjassa kannustetaan työelämää ja työyhteisöjä lapsi- ja perhemyönteisyyteen. Kampanja on osa kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa. 

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus edellyttää, että lasten etu ja näkemykset huomioidaan kaikissa asioissa, jotka heihin vaikuttavat. Työelämä vaikuttaa kaikkien lasten arkeen. Siksi lasten tarpeet on tunnistettava myös työelämässä. Lapsiasiavaltuutetun tällä viikolla käynnistyvässä Lasten vuoro -kampanjassa kannustetaan perhemyönteiseen työelämään erityisesti lapsen oikeudet huomioiden.

– Perhemyönteinen työelämä on ollut vaikuttamistyön kohteena kauan, mutta silti lasten näkökulma tuppaa unohtumaan. Nyt onkin lasten vuoro tulla näkyväksi työpaikoillamme, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo.

Työelämä vaikuttaa lasten arkeen monin tavoin. Kun lapsilta kysytään hyvän elämän tai turvallisuuden elementeistä, päällimmäisenä nousee esille aikaa ja läsnäoloa antavat vanhemmat. Tämän mahdollistamiseen työelämältä vaaditaan joustavuutta. Pekkarisen mukaan tärkeää on, että työpaikoilla huomioitaisiin vaihtuvat elämäntilanteet, monimuotoiset perherakenteet ja erityisesti lasten erilaiset tarpeet.

– Jokaisen perheen arki on omanlainen. On tärkeää, että työpaikoilla puhutaan erilaisista perheistä ja lapsista myönteisesti. Perhevapaauudistuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus jakaa hoitovastuuta tasavertaisesti, mutta tämän mahdollisuuden tulee nyt näkyä myös työelämän asenteissa, rakenteissa ja käytännöissä, Pekkarinen sanoo.

Hyvinvoiva vanhempi on usein hyvinvoiva työntekijä – ja päinvastoin

Lapsen näkökulmasta on tärkeää, että hänen vanhempansa voivat hyvin. Jaksava ja tasapainoinen aikuinen on paras tuki kasvavalle lapselle. Töistä uupunut ja stressaantunut vanhempi ei pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Työpaikan näkökulmasta jaksava vanhempi on usein myös tehokkaampi ja sitoutuneempi työntekijä.

– Hyvinvoivat aikuiset ovat luovempia, kekseliäämpiä ja luottavaisempia. Tämä siis johtaa parempiin tuloksiin myös työelämässä, Pekkarinen sanoo.

Lapsiasiavaltuutettu kannustaakin suomalaisia työpaikkoja tarkastelemaan perhemyönteisyyttä laajasti. Myönteinen perhepuhe ei kuitenkaan riitä. Lasten tarpeisiin voidaan vastata myös joustavuudella, hyvällä johtamisella, työvuorosuunnittelulla ja työntekijöiden psykososiaalisen turvallisuuden takaamisella.

– Joustava työnantaja ansaitsee joustavan työntekijän. Lisäksi nuorten aikuisten käsitys työn vaatimuksista vaikuttaa perheen perustamiseen ja syntyvyyteen. Perhe- ja lapsimyönteisyyden parantaminen onkin panostus koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Siksi nyt on lasten vuoro, Pekkarinen painottaa.

Lasten vuoro -kampanjan suojelijoina toimivat näyttelijä-kirjailija Jani Toivola, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sekä Kaksiäitiä-somevaikuttajat Susanna Silvander-Rosti ja Ella Rosti.

Lapsiasiavaltuutetun Lasten vuoro -kampanja näkyy sosiaalisessa mediassa ja sen verkkosivut löytyvät osoitteesta www.lastenvuoro.fi.

Kampanja on osa kansallisen lapsistrategian toteutusta (toimenpide 19). Lisätietoa: 

Lapsenoikeudet.fi

Muista myös Lapset mukaan töihin -päivä 18.11.2022!

Kuuluuko lasten ääni ja kaikenlaisten perheiden tarpeet riittävästi työpaikallasi? Kun lapset pääsevät näkemään, mitä töissä puuhaillaan, aukeaa työyhteisölle samalla mahdollisuus tutustua heihin ja oppia uutta.

Ilmoittaudu mukaan päivään: www.lapsetmukaantoihin.fi