LAPS/63/2023, 23.10.2023

Lapsiasia­valtuutetun lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveys­valiokunnalle julkisen talouden suunnitelman ja valtion talousarvio­esityksestä sosiaali­turvan muutosten yhteis­vaikutusten sekä hoitoon pääsyn (ml. mielenterveys­palvelut) näkö­kulmasta

Viite: Sosiaali- ja terveys­valiokunta torstai 26.10.2023 klo 10.00 / HE 41/2023 vp / Asiantuntija­pyyntö

Lapsiasia­valtuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeus­sopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasia­valtuutettu antaa arvionsa yleis­sopimuksen näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (pdf)

Yhteenveto lapsiasia­valtuutetun arvioista

• Valtion talousarvio­esityksessä, valtioneuvoston selonteossa julkisen talouden suunnitelmasta 2024–2027 ja pää­ministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa ei ole otettu huomioon YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen mukaista lapsen edun ensi­sijaisuuden periaatetta.
• Valtio­neuvosto ei ole ottanut huomioon kansain­välisten ihmisoikeus­elinten sosiaali­turvan tasoa ja siihen tehtäviä muutoksia koskevia huomautuksia ja suosituksia.
• YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan talous­kriisien aikana lapsen oikeuksien kannalta taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihto­ehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin.
• Tarkasteltavissa asia­kirjoissa esitetyt lapsi­vaikutusten arvioinnit ovat hyvin puutteellisia tai arviointi puuttuu kokonaan.
• Yksittäisissä asiaan kuuluvissa hallituksen esityksissä ei ole kuvattu tai arvioitu muita toteutus­vaihtoehtoja. Tätä perustellaan sillä, että muutos­esitys sisältyy hallitus­ohjelmaan. Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että hallitus­ohjelma ei vapauta lain­säätäjää lapsi­vaikutusten ja vaihto­ehtoisten toimen­piteiden arvioinnin ja varmistamisen velvoitteesta.
• Lapsi­köyhyyden ja toimeentulo­tuen käytön lisääntyminen tulevat vaarantamaan monet hallitus­ohjelmassa asetetut tavoitteet, kuten oppimis­tason nousun, nuorten mielen­terveyden edistämisen, lasten­suojelun avopalveluja painottavan palvelu­rakenteen, nuoriso­rikollisuuden vähentämisen ja syntyvyyden kasvun.
• Sosiaali­turvan muutokset heikentävät pienituloisten ja köyhien lapsiperheiden asemaa. Tätä ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että myös muiden väestö­ryhmien toimeentulo heikkenee, tai se, että lapsi­perheiden toimeentulo heikkenee vähemmän. Hallitus­ohjelmassa esitettyjen tavoitteiden vastaisesti tulee useilla esitetyillä muutoksilla olemaan kielteisiä vaikutuksia lapsi­perheiden huoltajien työllistymiseen, ja ne ohjaavat lapsi­perheitä toimeentulo­tuen piiriin.
• Epäselväksi jää, miten esitetyt muutokset tukevat sinänsä hyvin kannatettavaa työn­tekoon kannustamisen tavoitetta, kun niin monen perheen käytettävissä olevat tulot ahkerasta työnteosta huolimatta pienenevät nykyisestään.
• Lapsi­perheissä ja erityisesti yksinhuoltaja­perheissä osa-aikaisen työn vastaan­ottaminen voi olla lapsen edun mukaista, kun tarkastellaan varhais­kasvatuksen vuoro­hoidon saatavuutta, lasten hoito­päivien pituuksia, pienten koululaisten yksin­oloa ja lasten sairastelusta johtuvaa jouston tarvetta. Osa-aika­työn avulla huoltaja pysyy kiinni työ­elämässä, ja se on merkki työn ja perheen yhteen­sovittamisen pyrkimyksestä.
• Ehdotetut toimet johtavat toden­näköisesti lapsi­köyhyyden kasvuun, eikä siitä seuraavia haitallisia vaikutuksia hallitus­ohjelmaan kirjattujen tavoitteiden toteutumiseen ole otettu huomioon.

Lapsiasia­valtuutetun arviot

Eduskunnan sosiaali- ja terveys­valiokunta on pyytänyt lapsiasia­valtuutetun asiantuntija-arviota valtion talousarvio­esityksestä (HE 41/2023 vp, TAE) ja julkisen talouden suunnitel­masta 2024–2027 annetusta valtio­neuvoston selon­teosta (VNS 1/2023 vp, JTS). Valiokunta on pyytänyt lausuntoa erityisesti sosiaali­turvan muutosten yhteis­vaikutusten sekä hoitoon pääsyn (ml. mielenterveys­palvelut) näkökulmasta.

Lapsiasia­valtuutettu kiittää asiantuntija­pyynnöstä ja toteaa, että valitettavasti annetussa aika­taulussa paneutuminen TAE:een ja JTS:aan ei ole mahdollista siinä tarkkuudessa kuin olisi suotavaa. Esitämme lausunnossamme siten yleisiä huomioita ja kiinnitämme huomiota pääasiassa TAE:n ja JTS:n kielteisiin vaikutuksiin.

On kuitenkin jo tässä vaiheessa todettava, että valtion talousarvio­esityksessä ja julkisen talouden suunnitelmassa on tunnistettavissa myös myönteisiä nimen­omaisesti lapsia koskevia kirjauksia. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuri­ministeriön hallinnon­alalla maininnan arvoisia ovat varhais­kasvatuksen sekä esi- ja perus­opetuksen tasa-arvo­rahoituksen vakiinnuttaminen, toisen asteen oppimisen tuen järjestelmän kehittämisen ja käyttöön­oton rahoittaminen, väestön liikunnallisuuden edistäminen Suomi liikkeelle -ohjelma­kokonaisuuden avulla sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Sosiaali- ja terveys­ministeriön (STM) hallinnon­alalla lapsilisän korotukset sekä lasten ja nuorten neuro­psykologisten häiriöiden kuntoutuksen ja kuntoutus­palvelujen määrä­rahojen määrä­aikainen ohjelma ovat niin ikään myönteisiä asioita. Lisäksi Ukrainasta paenneiden lasten perus­opetukseen valmistavaan koulutukseen varatut määrä­rahat ovat positiivinen kirjaus.

Lapsen edun arviointi ensi­sijaisena harkinta­perusteena

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa aluksi, että YK:n lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 3.1 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaali­huollon, tuomio­istuinten, hallinto­viranomaisten tai lainsäädäntö­elimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensi­sijaisena harkinta­perusteena otettava huomioon lapsen etu. Lapsen etu on käsite, joka voidaan määritellä yksittäisen lapsen, lapsiryhmän tai kaikkien lasten kohdalla. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lap­sen etu tulee ”sopeuttaa ja määritellä tapaus­kohtaisesti kyseessä olevan lapsen tai kyseessä olevien lasten erityis­tilanteen mukaisesti, jolloin otetaan huomioon heidän henkilö­kohtainen tilanteensa, olosuhteet ja tarpeet.”[1] Myös LOS 26 artiklassa vahvistetaan, että lapselle sosiaali­turvaa myönnettäessä on tarvittaessa huomioitava laajasti hakemukseen vaikuttavia seikkoja. Komitean yleis­kommentissa lapsen edusta (nro 14) on kuvattu laajemmin, miten lapsen etua tulisi arvioida eri tilanteissa. 

Lapsiasia­valtuutettu korostaa, että lapsen edun ensi­sijaisuuden huomioon­ottaminen siten kuin se Suomessa lain­tasoisena voimassa olevassa lapsen oikeuksien yleis­sopimuksessa on määritelty, edellyttää, että lapsen/lapsi­ryhmän / kaikkien lasten tilannetta tarkastellaan kokonais­valtaisesti. On ymmärrettävää, että julkisen talouden suunnittelussa ja talousarvio­esityksen valmistelussa keskitytään taloudellisiin vaikutuksiin, mutta samaan aikaan on välttämätöntä, että myös taloudellisten toimen­piteiden suoria ja välillisiä vaikutuksia lasten oikeuksiin ja asemaan arvioidaan monipuolisesti vastaavalla tavoin.

Yleisiä huomioita sopeutus­toimista suhteessa lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimus­valtiot sitoutuvat ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lain­säädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleis­sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamiseksi sopimus­valtiot niin ikään ryhtyvät mahdollisimman täysim­ääräisesti tällaisiin toimiin käytettävissä olevien voima­varojensa mukaan ja tarvittaessa kansain­välisen yhteistyön puitteissa.

Lapsen oikeuksien yleissopimus ottaa siten huomioon valtion käytettävissä olevat resurssit mutta asettaa lapsen edun kuitenkin etusijalle myös silloin, kun tehdään talouden sopeuttamis­toimia ja säästö­päätöksiä. Yleis­sopimuksen täytäntöön­panoa valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimus­valtioiden ei tulisi ryhtyä tarkoituksellisesti taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin liittyviin taantumuksellisiin toimiin. Sopimus­valtioiden ei myöskään pitäisi sallia lasten oikeuksien nykyisen toteutumis­tason heikentymistä.

Komitea toteaa, että talous­kriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihtoehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin.[2]

Lapsille kuuluvat lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen takaamien oikeuksien lisäksi muiden ihmisoikeus­sopimusten mukaiset oikeudet. Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa siten myös YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleis­sopimukseen (SopS 6/1976, TSS-sopimus) perustuvasta vahvasta olettamuksesta, jonka mukaan sosiaali­turvan heikennykset ovat kiellettyjä.[3] Mikäli heikennyksiä kuitenkin tehdään, on sopimus­valtion todistettava, että heikennykset perustuvat huolelliselle harkinnalle, jossa kaikki vaihto­ehtoiset toteuttamis­tavat on punnittu. Näkökulma on siten täysin yhden­mukainen lapsen oikeuksien yleis­sopimuksen mukaisen tulkinnan kanssa. Lisäksi TSS-sopimuksessa korostetaan lasten ja nuorten erityisen suojeltua asemaa ja todetaan, että ”suurin mahdollinen suojelu ja apu on annettava perheelle, joka on yhteis­kunnan luonnollinen ja perustavaa laatua oleva yhteisö, varsinkin sen perustamista varten ja niin kauan kuin se on vastuussa vajaa­valtaisten lasten huollosta ja kasvatuksesta.” (10 artikla).

YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea esitti huolensa viimeisimmissä Suomea koskevissa loppu­päätelmissään (2021) hallitus­kaudella 2015–2019 tehdyistä indeksi­jäädytyksistä ja etuuksien leikkauksista. Komitea katsoi, että ne tekivät etuuksista riittämättömiä ja vaikuttivat suhteettomasti jo valmiiksi epä­edullisessa asemassa oleviin ryhmiin.[4] Komitea vaati sopimus­valtiota varmistamaan uudistusten yhteydessä[5], että sosiaali­etuudet pysyvät riittävinä. Jos leikkauksia harkitaan muun muassa julkisen talouden säästö­toimien yhteydessä, niiden on oltava väli­aikaisia ja niiden tulee koskea ainoastaan kriisi­aikaa. Leikkausten tulee myös olla sikäli välttämättömiä ja oikeasuhteisia, että muiden toiminta­periaatteiden noudattaminen tai toimen­piteistä pidättyminen olisi haitallisempaa taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kannalta. Leikkaukset eivät saa vaikuttaa suhteettomasti muita heikommassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin eikä niihin tulisi liittää muita toimia, kuten sosiaalisia tulon­siirtoja, joilla lievennetään kriisi­aikoina syntyvää eriarvoisuutta. Leikkauksissa on myös säilytettävä etuuden ydin­osa, joka mahdollistaa edunsaajille riittävän elintason.[6]

YK:n lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle viimeisimmät päätelmänsä lapsen oikeuksien toteutumisesta kesällä 2023. Komitea suositteli, että Suomen tulee tehostaa muun muassa terveyden­huollon ammatti­henkilöiden koulutuksen avulla toimen­piteitä, joilla varmistetaan lapsille mahdollisuus saada nopeasti ja tehokkaasti hyvälaatuisia terveys­palveluja koko maassa, ja kiinnittää erityistä huomiota heikossa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin lapsiin. Sosiaali- ja terveys­palveluja tulee tarjota kaikille, myös paperittomille lapsille ja raskaana oleville naisille. Suomen tulee myös varmistaa, että lasten itsemääräämis­oikeus ja oikeus osallistumiseen otetaan huomioon läpi­leikkaavana asiana kaikilla sosiaali- ja terveyden­huollon aloilla. [7]

Lapsi­budjetointi ja lapsi­vaikutusten arviointi

Lapsiasia­valtuutettu pitää hyvänä, että valtion talousarvio­esitykseen sisältyy luku 7 Lapsi­budjetointi (Y63–Y70). Kohdassa todetaan, että tarkasteluun ei ole sisällytetty lapsi-ikäryhmään epäsuorasti tai välillisesti kohdistuvia menoja, koska tällaiset menoarviot eivät tosi­asiallisesti kuvaa lapsiin kohdistuvia menopäätöksiä tai -muutoksia eikä laskennallisesta tarkastelusta voi tehdä lapsi-ikäluokan määräraha­tasoon liittyviä johto­päätöksiä (Y63). Mitä ikinä tällä tarkoitetaankin, nähdäksemme on selvää, että tämän­kaltaisella lapsi­budjetoinnilla tuodaan näkyväksi vain osa lapsiin kohdistuvista vaikutuksista, minkä vuoksi sen lisäksi on kaikkien määrä­rahojen kohdentamisessa, olivat ne sitten lisäyksiä tai leikkauksia, tehtävä huolellinen lapsi­vaikutusten arviointi, jotta saadaan kattava kuva lapsiin kohdistuvista sekä välittömistä että välillisistä vaikutuksista.

Lapsi­budjetoinnin selostus­osan (Y64) mukaan keskeisiä lapsi-ikäluokan tulonsiirtoja ovat sosiaali- ja terveys­ministeriön pääluokkaan kuuluvat lapsi­lisät, asumis­tuki ja toimeentulo­tuki. Harkinnan­varaiseen osuuteen sisältyvät muun muassa lapsi­perheiden hyvin­vointia edistävät sekä ongelmia ehkäisevät ja korjaavat toimet ja lapsi­strategia-toiminto. Selostus­osassa todetaan, että talousarvio­esitys sisältää sosiaali- ja terveys­ministeriön hallinnon­alalla useita vuotta 2024 koskevia toimen­piteitä, jotka kohdistuvat lapsiin ja lapsi­perheisiin. Lapsi­perheiden asemaa vahvistetaan perhe­paketilla, joka sisältää lapsi­lisän korotukset. Näiden yhteis­vaikutus on 54 milj. euroa. Lasten ja nuorten neuro­psykologisten häiriöiden kuntoutusta ja kuntoutus­palveluja parannetaan Kelan harkinnan­varaisen kuntoutuksen kautta määrä­aikaisessa ohjelmassa, johon ehdotetaan n. 17 milj. euroa.

Selostus­osassa todetun mukaisesti lapsiin ja lapsi­perheisiin kohdistuu myös toimeen­tuloa heikentäviä toimia. Työttömyys­turvan lapsi­korotukset ehdotetaan poistettavaksi 1.4.2024 lukien. Lisäksi vuoden 2024 aikana yleisestä asumistuesta poistetaan 300 euron ansiotulo­vähennys, yleisen asumistuen perus­omavastuuta korotetaan ja asumistuen tasoa tarkistetaan. Toimeentulo­tuen perusosaan sisällytetään viiden prosentin omavastuu asiakkaan tarpeellisten suuruisten asumis­menojen määrästä. Selostus­osassa todetaan, että toimen­piteiden arvioidaan ”tuottavan julkiselle taloudelle 360 milj. euron säästöt, joista osa kohdistuu myös lapsi­perheisiin”. Myös kansan­eläke- ja kuluttajahinta­indeksiin sidottujen etuuksien (pl. toimeentulo­tuki, elatustuki, eläkkeet ja vammais­etuudet) indeksi­korotukset jätetään tekemättä. Todettakoon, että laskelmia näistä muutoksista ei kuitenkaan ole tehty näkyväksi lapsi­budjetoinnissa.

YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnitti huomiota lapsi­budjetointiin viimeisimmissä, kesällä 2023 Suomelle antamissaan suosituksissa.[8] Komitea kehotti (suositus 9 Resurssien kohdentaminen) sisällyttämään lapsen oikeuksiin perustuvan lähestymis­tavan valtion budjetointi­prosessiin ja muun muassa toteuttamaan järjestelmän, jonka avulla seurataan lapsille suunnattujen resurssien kohdentamista, käyttöä ja valvontaa kaikkialla sopimus­valtiossa. Lisäksi suosituksissa kehotetaan kaikilla aloilla arvioimaan, miten tehdyt investoinnit palvelevat lapsen etua ja määrittelemään budjetti­politiikan, joka koskee heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, kuten vammaisia, vähemmistö­ryhmiin kuuluvia ja köyhyydessä eläviä lapsia sekä turvapaikan­hakija-, pakolais- ja maahanmuuttaja­lapsia.

Hallitus­ohjelmaa toteuttavia hallituksen esitys­luonnoksia on jo ollut lausuttavana tänä syksynä useita. Ne ovat pääasiassa koskeneet sosiaali­turvaan ja muihin etuuksiin kohdistuvia heikennyksiä. Yhteistä näille esitys­luonnoksille on ollut se, että taloudellisia vaikutuksia on arvioitu paikoin varsin huolellisestikin kulloinkin kyseisen esityksen kannalta, mutta perus- ja ihmisoikeus­vaikutuksia, mukaan lukien vaikutuksia lasten ja lapsi­perheiden asemaan ja oikeuksiin, ei ole arvioitu juuri lainkaan. Merkittävä ongelma on ollut kokonais­vaikutusten arvioinnin puute.

Sosiaali- ja terveys­ministeriö julkaisi kyllä sosiaaliturva­muutosten yhteis­vaikutusten arvioinnin[9], mutta se valmistui vasta lokakuussa juuri ennen kuin kyseiset hallituksen esitykset annettiin eduskunnalle. Tähän yhteis­vaikutusten arviointiinkaan ei kuitenkaan sisältynyt muuta kuin taloudellisten vaikutusten arviointia. Muistio osoitti, että suunnitelluilla sosiaali­turvan muutoksilla on erittäin haitallisia yhteis­vaikutuksia etenkin yksin­huoltajien talouteen ja työn kannattavuuteen. Arvioinnin yhteen­vedossa todettiin suoraan, että asumis­tukeen kohdistuvat toimet aiheuttavat sen, että eräissä tapauksissa muun muassa yhden huoltajan lapsi­perheissä työllistymisen kannustimet voivat heikentyä. Simulaati­omalleissa pieni­tuloisten lapsi­perheiden työssä­käynnin marginaali­veroaste nousee 100 prosenttiin aina 1 700 euron netto­tuloihin asti, kun tällä hetkellä työnteko kannattaa simulaation mukaan jo 880 euron netto­tuloilla. Kiireellisten aika­taulujen takia on mahdollista, että näistä hallitusohjelma­tavoitteiden kannalta kontra­produktiivisista havainnoista huolimatta hallituksen esitykset etenevät eduskuntaan ilman suurempia korjauksia.

Sosiaali- ja terveys­valiokunta on pyytänyt lapsiasia­valtuutettua lausumaan erityisesti sosiaali­turvan muutosten yhteis­vaikutuksista. Toteamme, että lausunnon­antajan ominaisuudessa sosiaali­turvan muutosten yhteis­vaikutusten arviointi on haastavaa ilman lain­valmistelussa tehtyjä kattavia vaikutus­arviointeja. Yhteis­vaikutuksista tai kokonais­vaikutuksista ei ole saatavilla juurikaan muuta arviota kuin edellä mainittu sosiaali- ja terveys­ministeriön tuottama taloudellisten vaikutusten arviointi. Se osoittaa monilta osin, että ehdotetut muutokset heikentävät jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien lapsi­perheiden tilannetta. Yksittäisissä hallituksen esitys­luonnoksissa ja jo edus­kunnalle annetuissa hallituksen esityksissä on todettu pääasiassa kulloinkin kyseessä olevan muutoksen taloudellisia negatiivisia vaikutuksia lapsiin ja lapsi­perheisiin. Muita muutosten suoria ja välillisiä vaikutuksia lapsiin ja lapsi­perheisiin on arvioitu hyvin niukalti, jos ollenkaan.

Toteamme tässä kohdin kuitenkin, että lapsiasia­valtuutettu ei ole vielä ehtinyt tutustua edus­kunnalle jo annettuihin hallituksen esityksiin riittävästi. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että pääsääntönä kuluneena syksynä on ollut, että lausunnon­antajille on varattu kohtuuttoman lyhyt aika perehtyä lausuttaviin asia­kirjoihin. Edellä mainituista aika­tauluista on seurannut myös se, että eduskunnan valio­kunnille annettavien asiantuntija­lausuntojen laatimiseen jää hyvin vähän aikaa. Tämä voi osaltaan heikentää asiantuntija­kuulemisten merkitystä lainsäädäntö­prosessissa. Näihin ongelmiin on kiinnittänyt huomioita myös muun muassa oikeus­kansleri ja lain­säädännön arviointi­neuvosto omissa lausunnoissaan.

Lapsiasia­valtuutettu on esittänyt myös huolensa siitä, että yksittäisissä hallituksen esityksissä ei muita toteutus­vaihtoehtoja ole kuvattu eikä luonnollisestikaan niitä siten ole esityksissä myöskään arvioitu. Tätä on perusteltu sillä, että muutos­esitys sisältyy hallitus­ohjelmaan. Epäselvää on, onko muita toteutus­vaihtoehtoja harkittu ja arvioitu hallitus­ohjelmaakaan tehtäessä. Tässä kohdin haluamme muistuttaa jo edellä mainitusta huomiosta: YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan talous­kriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihto­ehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin. Hallitus­ohjelma ei vapauta lain­säätäjää tästä arvioinnin ja varmistamisen velvoitteesta.

Lapsiasia­valtuutettu painottaa, että uskottava lapsi­vaikutusten arviointi ja lapsi­budjetointi edellyttävät, että eri ratkaisu­vaihtoehtoja on arvioitu lapsen oikeuksien näkökulmasta laaja-alaisesti jo ennen päätöksen­tekoa ja että vaikutusten arviointia tarkennetaan valitun vaihto­ehdon osalta toimeen­panon valmistelun aikana. Lisäksi on seurattava päätösten vaikutuksia myös niiden toimeenpanon aikana ja reagoitava tarvittaessa seurannasta saatavien tulosten perusteella mahdollisimman nopeassa aikataulussa.

Lapsiasia­valtuutetun arvioita ehdotetuista muutoksista

Huomioita hallitus­ohjelman tavoitteista ja muutosten vaikutuksista niihin

Lapsiasia­valtuutettu kehottaa kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että toimeen­tuloon kohdistuvat heikennykset eivät saisi vaarantaa hallitus­ohjelmaan sisältyviä, sinänsä myönteisten kirjausten mukaisia toimia, joiden tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista ja asemaa sekä terveyttä ja hyvinvointia. Seuraavassa kuvaamme näistä keskeisiä.

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman tavoitteena on laaja-alainen toimenpide­ohjelma nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä nuorten hyvinvointi­vajeen ja mielen­terveyden ongelmien paikkaamiseksi (pääministeri Orpon hallitus­ohjelma[10], s. 96 ), sillä lasten ja nuorten mielen­terveyden oireet ja häiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet. Lisäksi tavoitteena on parantaa nuorten mielen­terveyttä ja sen hoitoa sekä estää mielen­terveyden ongelmien puhkeamista (mt., s 20).

Nämä tavoitteet voivat kuitenkin vaarantua, jos samaan aikaan lisätään lasten ja lapsi­perheiden sekä nuorten arjen haasteita, joista voi seurata entistä enemmän tarvetta turvautua sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen apuun. Vaarana on, että loppu­tulos on neutraali tai painuu miinukselle hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Tätä riskiä tukevat myös tutkimukset. Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten kohortissa psyyken­lääkkeiden käyttö oli vahvasti yhteydessä perheen pitkä­aikaisen toimeentulotuen käyttöön (ao. kuvio[11]).

 

Kuvio 1. Vuonna 1997 syntyneiden tyttöjen ja poikien psyyken­lääkkeiden ostotiheys­osuudet vanhempien toimeentulotuki­luokittain 2004-2015. (Lähde: Ristikari, T. ym. (2016). Suomi nuorten kasvu­ympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Nuorisotutkimus­seura & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)

 

 

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman tavoitteena on, että suomalaisten osaamistaso on käännetty takaisin kasvu-uralle ja koulutus­taso on noussut (s. 77). Vuonna 1997 syntyneiden lasten kohortti­tutkimus osoittaa, että pitkä­aikainen toimeentulo­tuen saaminen on yhteydessä lapsen luku­aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä. Kun ilman toimeentulo­tukea kasvaneiden lasten luku­aineiden keskiarvo jäi noin 50 prosentilla alle kahdeksaan, toimeentulo­tukea saaneissa perheissä noin 75 prosenttia jäi alle kahdeksan keskiarvon.[12]

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman mukaan lasten­suojelussa pyritään avopalveluja painottavaan palvelu­rakenteeseen (s. 33). Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten kohortissa lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle lasten­suojelun toimesta oli vahvasti yhteydessä perheen pitkä­aikaiseen toimeentulo­tuen käyttöön (ao. kuvio[13]).

 

Kuvio 2. Sijoitettujen lasten vanhempien toimeentulo­tuen saanti sijoituksen keston ja ensimmäisen sijoitus­iän mukaan. (Lähde: Ristikari, T. ym. (2016). Suomi nuorten kasvu­ympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Nuorisotutkimus­seura & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)

 

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman mukaan Suomessa ryhdytään nuoriso- ja jengi­rikollisuuden määrä­tietoiseen vähentämiseen (s. 180). Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten kohortissa rangaistus­määräyksen tai rikos­tuomion saaminen oli vahvasti yhteydessä perheen pitkä­aikaiseen toimeentulo­tuen saantiin (ao. kuvio[14]).

 

Kuvio 3. Rikos­tuomion ja rangaistus­määräyksen saaneiden osuus kohortissa suku­puolittain vanhempien toimeentulotuki­luokittelun mukaan. (Lähde: Ristikari, T. ym. (2016). Suomi nuorten kasvu­ympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Nuorisotutkimus­seura & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)

 

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman mukaan (s. 24) hallitus laatii väestö­poliittisen selonteon, jossa on tarkoitus etsiä toimen­piteitä, jotka vaikuttaisivat positiivisesti syntyvyyteen. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa[15] epävarma elämän­tilanne on suurin syy päätöksen lykätä lasten hankkimista tai luopua siitä kokonaan. Epävarma elämän­tilanne muodostuu useista tekijöistä, mutta heikko taloudellinen tilanne on yksi osatekijä. Syntyvyys on jo tällä hetkellä kaikkein vähäisintä matalasti koulutettujen, pienituloisten ihmisten parissa. Matalasti koulutetuista miehistä kolmannes jää pysyvästi lapsettomiksi. Siten nuorten aikuisten taloudellisen tilanteen heikkenemisellä voi olla pitkä­aikaisia varsin negatiivisia vaikutuksia muun muassa Suomen väestö­kehitykseen ja hyvinvointi­yhteiskunnan ylläpitoon.

Työnteon kannusteiden heikkeneminen

JTS:ssä ja TAE:ssa esitetään lukuisia muutoksia, joilla heikennetään sosiaali­turvaa ja muita etuuksia. Ne näyttäisivät kohdistuvan monilta osin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin lapsi­perheisiin ja lapsiin. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa työttömyys­etuuksien lapsi­korotusten poistaminen, yleiseen asumis­tukeen kohdistuvat muutokset, toimeentulotuki­lain muutokset sekä indeksi­korotusten jäädyttäminen. STM arvioi, että suhteellisen pieni­tuloisuuden arvioidaan lisääntyvän eniten nuorten aikuisten, yksin­huoltajien sekä vanhempien työikäisten yksin asuvien keskuudessa.[16]

Osa ehdotetuista muutoksia on ainakin pyritty toteuttamaan siten, että vaikutukset lapsiin ja lapsi­perheisiin jäisivät vähäisiksi, mikä on luonnollisesti myönteistä. Kuitenkin edellä mainitut sosiaali- ja terveys­ministeriön laskelmat osoittavat, että taloudellisilta kokonais­vaikutuksiltaan muutokset heikentävät pieni­tuloisten ja köyhien lapsi­perheiden asemaa. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että tätä ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että myös muiden väestö­ryhmien toimeentulo heikkenee tai se, että lapsi­perheiden toimeen­tulo heikkenee vähemmän.

Kiinnitämme huomioita esimerkin­omaisesti, että pääluokassa 33 seuranta­indikaattorina on ”ehkäisemme ja vähennämme ihmisten eri­arvoisuutta”, jonka alla oleva mittarin ”pitkittyneesti pieni­tuloisten lasten lukumäärä asunto­väestössä” kohdalla arviona on, että tilanne heikkenee vuoden 2022 luvusta 56 400 vuoden 2023 lukuun 57 000. Vuonna 2024 arvioidaan tilanteen pysyvän ennallaan (57 000). Lapsiasia­valtuutettu pitää erityisen moitittavana sitä, että ehdotettujen sosiaali­turvan muutosten valmistelussa ei pyritty löytämään sellaisia toteutus­vaihtoehtoja, joilla haitalliset vaikutukset jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja lapsi­perheisiin jäisivät toteutumatta.

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelmassa todetaan (kohta 4.3.), että hallitus uudistaa sosiaali­turvaa siten, että järjestelmä on työhön kannustavampi. Toisin sanoen tavoitteena on, että työnteon tulee aina olla kannattavampaa kuin sosiaali­turvan varassa eläminen. Epäselväksi jää, miten esitetyt muutokset tukevat tätä sinänsä hyvin kannatettavaa työntekoon kannustamisen tavoitetta, kun niin monen perheen käytettävissä olevat tulot ahkerasta työnteosta huolimatta pienenevät nykyisestään.

Edellä mainituissa tilanteissa voi käydä niin, että jättäytyminen kokonaan sosiaali­turvan varaan tulee perheelle taloudellisesti kannattavammaksi. Huomautamme myös varsin vähän tässä yhteydessä käsitellystä tosiasiasta, että Suomessa on useita alueita ja aloja, joissa työtilanne on heikko. Tuoreet uutiset taloudesta kielivät heikentyvästä suhdanteesta, mikä vaikuttaa myös työ­markkinoiden tilanteeseen.

Lapsi­köyhyyden kielteiset vaikutukset

Lapsiasia­valtuutettu on toistuvasti kiinnittänyt huomiota lapsiperhe- ja lapsiköyhyyteen Suomessa.[17] Lapsiköyhyys on Suomessa yleistynyt 2000-luvulla. Suomalais­lapsista noin 11 prosenttia elää suhteellisessa köyhyydessä.[18] Vuonna 2021 noin 121 800 lasta eli pieni­tuloi­sessa perheessä. Tämä vastaa 12 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista.[19] Köyhyys koettelee etenkin yksinhuoltaja­perheitä, yhden tulonsaajan perheitä, moni­lapsisia perheitä ja pienten lasten perheitä. On syytä korostaa, että köyhissä lapsi­perheissä on tyypillistä, että ainakin toinen huoltajista käy töissä: köyhistä lapsi­perheistä lähes puolessa huoltaja on töissä. Ilmiö on siis jossain määrin erilainen kuin muissa koti­talouksissa, joissa köyhyys yleensä selittyy työttömyydellä tai työelämän ulkopuolella olemisella.[20]

Lapsi­perheissä joudutaan työssä­käynnistä huolimatta turvautumaan usein esimerkiksi asumis­tukeen ja toimeentulo­tukeen. Monet ehdotettavat muutokset vain heikentävät lapsi­perheiden taloutta ja lisäävät etenkin toimeentulo­tuen tarvetta. Hallitus­ohjelman tavoitteena on kuitenkin vähentää tukeutumista sosiaali­turvaan. Risti­riita näyttää ilmeiseltä. Lapsiasia­valtuutetun näkemyksen mukaan suunnitellut lapsilisän korotukset eivät ole riittäviä kompensoimaan esitettyjä sopeutuksia, joista valitettavan suuri osa kohdistuu juuri heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleviin lapsi­perheisiin.

On syytä huomauttaa, että toimeentulo­tukea saavien lapsi­perheiden osuus on viime vuonna saatu laskemaan ennätyksellisen alhaalle (ao. kuvio, lähde: SotkaNet). Ottaen huomioon pitkä­aikaisen toimeentulotuki­riippuvuuden kielteiset yhteydet, joita edellä kuvattiin, ei tätä saavutusta ole mitään syytä romuttaa.

 

Kuvio 4. Toimeentulo­tukea pitkä­aikaisesti saaneet lapsi­perheet, % lapsi­perheistä. (Lähde: SotkaNet.)

 

Lapsi­köyhyyden vähentäminen onkin vuodesta 2019 asti ollut kansallisen lapsi­strategian keskeinen tavoite ja Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen vähentää köyhyys- tai syrjäytymis­riskissä olevien henkilöiden määrää 100 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Näistä 100 000 henkilöstä kolmas­osan tulisi olla lapsia.[21] Tavoitteet ovat perusteltuja, sillä lapsi­köyhyyden kielteiset seuraukset lapsen hyvin­voinnille ja kehitykselle on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Suomalaisessa kohortti­tutkimuksessa voitiin aukottomasti osoittaa, että lapsi­perheen käytettävissä olevien tulojen vähentyminen muodostaa merkittävän riskin lapsen mielen­terveydelle lisäämällä aikuisten kokemaa stressiä ja aiheuttamalla negatiivisia muutoksia vanhempien mielen­terveyteen, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuuteen. Vaikutukset olivat pitkä­aikaisia ja yli­sukupolvisia.[22]

Niin ikään vuonna 1987 ja 1997 Suomessa syntyneiden lasten kohortti­tutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden yli­sukupolvisuuden ja lukuisat yhteydet erilaisiin pahoinvointi­tekijöihin, kuten lasten­suojelun tarpeeseen ja nuoriso­rikollisuuteen (ks. edellä).[23] Vastaavia tuloksia on havaittu lukuisissa kansain­välisissä tutkimuksissa, myös Pohjois­maissa. Esimerkiksi Tanskassa pyrittiin lisäämään työnteon kannustimia leikkaamalla rajusti maahanmuuttaja­taustaisten perheiden sosiaali­turvaa vuonna 2002. Arvostettujen talous­tieteilijöiden tutkimus osoittaa uudistuksen kielteiset vaikutukset erityisesti lapsiin: lasten osallistumis­aste niin varhais­kasvatuksessa kuin esikoulussa laski, lasten suoriutuminen kieli­kokeissa heikkeni ja teini-ikäisten rikollisuus lisääntyi.[24]

Hallitus­ohjelmaan sisältyvien muutosten kokonais­vaikutukset lapsi­perheiden elintasoon jäävät hämäriksi. Esimerkkinä voidaan todeta, että työttömyys­turvan lapsi­korotusten poiston arvioidaan lisäävän toimeentulo­tuen ja yleisen asumis­tuen tarvitsijoiden määrää merkittävästi, mutta asiaa koskevassa hallituksen esitys­luonnoksessa ei toimeentulo­tukeen tai yleiseen asumis­tukeen tehtävien muutosten vaikutuksia suhteessa lapsi­korotusten poistoon ole arvioitu lainkaan. Arvioinniksi ei riitä se, että kyseisessä hallituksen esitys­luonnoksessa todettiin, että vaikutukset eri esityksistä kohdistuvat osin samoihin henkilö­ryhmiin.

Esitys­luonnoksen valmistumisen jälkeen tehty sosiaali- ja terveys­ministeriön yhteis­vaikutusten arviointi osoittaa, että muutokset heikentävät lapsi­perheiden ja erityisesti yksinhuoltaja­perheiden toimeen­tuloa. Ne kohdistuvat siis jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin väestö­ryhmiin, mitä ei voi pitää hyväksyttävänä. Välillisiä vaikutuksia ei ole edes arvioitu, joten kokonais­kuvaa on vaikea arvioida. Esityksiä ei kuitenkaan ole tietääksemme muutettu.

Työttömyys­turvan lapsi­korotusten poistaminen

Hallituksen esityksessä laeiksi työttömyysturva­lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 73/2023 vp) ehdotetaan muutettavaksi palkan­saajan työssäolo­ehtoa, työttömyys­etuuden sovittelua ja työttömyysetuus­oikeuden alkamisen ajankohtaa sekä työttömyys­etuuksiin maksettavia lapsi­korotuksia koskevia säännöksiä. Hallituksen esityksessä (s. 20–21) työttömyys­etuuksien lapsi­korotusten poistamista perustellaan sillä, että lapsi­korotukset heikentävät työnteon kannustimia nostamalla työttömyys­etuuden määrää, ja se voi ohjata henkilön tilanteeseensa nähden väärälle etuudelle, koska se nostaa etuuden tasoa suhteessa muihin sosiaaliturva­etuuksiin. Esityksen tavoitteissa (s. 22) todetaan, että lapsi­korotuksen poistaminen osaltaan lisäisi työttömyys­turvan lineaarisuutta. Koska useisiin muihin etuuksiin, kuten esimerkiksi sairausvakuutus­lain perusteella maksettaviin etuuksiin ei sisälly lapsi­korotusta, muutos lisäisi työttömyys­etuuksien ja muiden toimeen­tuloa turvaavien etuuksien saman­kaltaisuutta.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että edellä mainittujen, sairausvakuutus­lain perusteella maksettavien etuuksien matala taso ei voi olla perusteena laskea niiden etuuksien tasoa, joiden taso on parempi tai ainakin lähempänä tasoa, jonka sosiaalisten oikeuksien komitean voisi katsoa riittäväksi. Huomautamme lisäksi, että sosiaalisten oikeuksien komitea totesi myös työttömyys­turvan perus­päivärahan, työmarkkina­tuen ja toimeentulo­tuen tason riittämättömäksi.

On sinänsä ymmärrettävää, että hallituksen esityksessä esitettyjen laskelmien perusteella lapsi­korotuksen poistaminen näyttäytyy houkuttelevana vaihto­ehtona. Katsomme myös, että työntekoon kannustaminen on tärkeää ja se koskee yhtä lailla lapsi­perheiden vanhempia. Sen sijaan ymmärrettävää ei ole se, että jo valmiiksi heikoimmassa olevien lapsi­perheiden taloudellista asemaa heikennetään ilman, että on tutkittua tai edes suhteellisen varmaa tietoa muun muassa siitä, että korotusten poistaminen tosi­asiallisesti johtaisi huoltajien työllistymiseen työhön, josta saa riittävän palkan perheen elättämiseen ja työpaikka löytyy kohtuullisella etäisyydellä perheen asunnosta. Huomautamme, että lapsi­korotuksen poisto vaikuttaa myös esimerkiksi liikkumis­avustuksen määrään, mikä ei lisää taloudellisia kannusteita eikä aina mahdollisuuksiakaan lähteä työhön kauemmaksi kotoa.

Tässäkään hallituksen esityksessä ei ole arvioitu muita toteutus­vaihtoehtoja lapsi­korotusten osalta perustellen arvioinnin puuttumista sillä, että poisto sisältyy hallitus­ohjelmaan. Kuten edellä on todettu, epäselvää on, onko toteutus­vaihtoehtoja harkittu ja arvioitu hallitus­ohjelmaakaan tehtäessä. Olisiko esimerkiksi ollut tarkoituksen­mukaista kokeilla ensin lapsi­korotusten pienentämisen vaikutusta työllistymiseen sen sijaan, että korotus poistetaan kokonaan? Tai korotuksen poistamista ensin yhdestä tuki­muodosta sen sijaan, että se poistetaan kaikista?

Asumistuen muutokset

Asumis­tukeen kohdistuvat muutokset (s. 30) ja niiden vaikutukset lapsiin ja lapsi­perheisiin ovat merkittävät. Muutoksia koskevan hallituksen esityksen (HE 74/2023 vp, kohta 3 Tavoitteet) mukaan ehdotetulla omistus­asuntojen asumistuen lakkauttamisella on tarkoitus kohdentaa tukea kaikkein pieni­tuloisimmille ja vähä­varaisimmille tuensaajille. Ansiotulo­vähennyksen poiston tavoitteena puolestaan on kokoaika­työn vastaan­ottamisen kannusteiden parantaminen.

Lapsiasia­valtuutettu katsoo, että omistus­asuntojen asumis­tuen kategorinen poistaminen kaikilta voi asettaa asumistukea saaneet lapsiperheet yhdenvertaisuutta heikentäviin tilanteisiin ja johtaa kohtuuttomiin loppu­tuloksiin. Harvemmin asutuilla paikka­kunnilla omistus­asunto voi vuokra-asuntojen puuttuessa olla ainoa asumis­vaihtoehto. Toisaalta tiedetään myös, että monilla alueilla asunnon myynti voi olla erittäin vaikeaa ellei mahdotonta ja monet kiinteistöt ovat arvottomia. Tällöin perheellä ei välttämättä ole mahdollisuutta irrottautua omistus­asunnostaan. Huomiotta on kokonaan jäänyt se, että osa omistus­asunnoista on peritty tai avioeron kautta osituksessa saatu eikä välttämättä merkki asujan hyvä­tuloisuudesta.

Asumis­tukeen ja toimeentulo­tukeen tehtävät muutokset voivat pakottaa perheitä muuttamaan. Asuin­paikan muutos voi olla lapselle merkittävä rasitus. Hän joutuu mahdollisesti vaihtamaan päivä­kotia tai koulua, kaveri­piiri vaihtuu ja harrastusten jatkaminen saattaa olla vaikeaa. Koko kodin ulko­puolinen elinpiiri muuttuu. Tällainen muutos vaatii lapsilta paljon resilienssiä. Lapsiasia­valtuutettu katsoo, että muutos asettaa perheet eri­arvoiseen asemaan asuin­paikan perusteella, mutta myös asumis­muodon mukaan.

Myös kolmensadan euron ansiotulo­vähennyksestä luovuttaisiin kaikilta, tavoitteena kokoaikatyön vastaan­ottamisen kannusteiden parantaminen. Tavoite on jyrkässä ristiriidassa vuonna 2015 tehdyn muutoksen kanssa. Ansiotulo­vähennysten käyttöön­otolla pyrittiin vähentämään rakenne­työttömyyttä ja madaltamaan työn vastaan­ottamisen kynnystä. Valtion­talouden tarkastus­viraston maaliskuussa 2023 julkaistu tarkastus[25] osoittaa, että näin onkin tapahtunut: ansiotulo­vähennys vähentää etenkin työttömien yksin­huoltajien työttömyys­loukkuja osa-aikaiselle työllistymiselle (s. 5).

Vuonna 2022 palkan­saajista 18 prosenttia teki osa-aikaista työtä eli Suomessa oli 416 000 osa-aikaista työtä tekevää työikäistä. Heistä 101 000 eli joka neljäs ja miehistä peräti joka kolmas olisi halunnut tehdä koko­aikaista työtä, mutta sitä ei ollut tarjolla. Opiskelu oli yleisin syy tehdä osa-aikaista työtä.[26] Lapsi­perheissä ja erityisesti yksinhuoltaja­perheissä osa-aikaisen työn vastaanottaminen voi olla monella tapaa lapsen edun mukaista. Vuoro­päivähoitoa ei ole tarjolla kaikissa kunnissa, matkat varhaiskasvatus­palveluihin voivat olla vaikeat, jolloin lapsen hoitopäivä venyy hyvin pitkäksi, pienten koululaisten yksinoloa ei voi loputtomiin venyttää ja lasten sairastaessa osa-aikatyötä on helpompi jaksottaa. Samalla huoltaja pysyy kuitenkin kiinni työelämässä. Ansiotulo­vähennyksen poistaminen voikin johtaa kyseen­alaisiin loppu­tuloksiin joidenkin lapsi­perheiden kohdalla ja erityisesti yksinhuoltaja­perheiden kohdalla, joille työn ja perheen yhteen­sovittaminen on jo lähtö­kohtaisesti vaikeaa ja edellyttää tukea yhteis­kunnalta. Ansiotulo­vähennyksen poistamisen vaikutus­arvioinnit työllisyyteen ja työn teon kannustimiin ovat risti­riitaiset, joten epäselväksi jää, onko mainittu tarkoitus yli­päätään järkevä tai hallitus­ohjelman tavoitteiden mukainen. STM:n vaikutusten yhteis­arvioinnissa todetaankin, että yksin­huoltajien työssä­käynnin kannustimet voivat asumistuen muutosten myötä heikentyä.

Asumistuen korvaus­prosentti ehdotetaan laskettavaksi 80 prosentista 70 prosenttiin. Perus­omavastuun alarajan ylittävistä tuloista jatkossa huomioitaisiin 50 prosenttia nykyisen 42 prosentin sijaan. Perus­omavastuuta laskettaessa huomioidaan perheen aikuisten ja lasten määrä sekä lapselle ja aikuiselle määritelty oma kerroin. Vaikutuksia lapsi­perheisiin pyritään lieventämään pienentämällä aikuisen ja nostamalla lapsen kerrointa. Lapsiasia­valtuutettu pitää myönteisenä tätä käden­ojennusta lapsi­perheille, mutta näyttää siltä, että kertoimista huolimatta lapsi­perheidenkin asumis­tuki kuitenkin pienenee nykyisestään. Samalla lapsi­perheiden elin­kustannukset ovat monilla elämän­alueilla nousseet tuntuvasti. Pienilläkin vähennyksillä voi olla tuntuvia vaikutuksia perheiden elintasoon.

Asumistuen muutoksia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 74/2023 vp) todetaan, että muutokset kohdistuvat kaikkiin yleisen asumistuen saajiin, mutta toimeentulo­tukea saavien kohdalla toimeentulo­tuki paikkaa asumistuen pienenemisen täysi­määräisesti. Hallituksen esityksen mukaan (s. 20) muutokset pienentäisivät merkittävästi pieni­tuloisten lapsi­perheiden tukea ja siten lisäisivät lapsi­perheiden pieni­tuloisuutta. Samalla esityksessä todetaan, että perus­omavastuun aikuisen ja lapsen parametreihin tehtävät muutokset lieventävät lapsi­perheisiin kohdistuvia vaikutuksia ja että kaikkein pieni­tuloisimmat lapsi­perheet, etenkin yksin­huoltajat, saavat jo nykyään yleisesti toimeentulo­tukea, jolloin toimeentulo­tuen merkitys näiden koti­talouksien taloudessa kasvaisi, mutta toisaalta käytettävissä olevat tulot eivät muuttuisi. 

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että myös toimeentulo­tuen myöntämistä asumis­kustannuksiin ollaan kiristämässä. Vaikka sen osalta on arvioitu, etteivät kyseiset muutokset juurikaan muuta lapsi­perheiden tilannetta, joidenkin perheiden kohdalla tilanne tulee muuttumaan. Lisäksi toimeentulo­tukeen esitetään hallitus­ohjelmassa merkittäviä muutoksia.

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että toimeentulo­tuki on tarkoitettu viime­sijaiseksi ja yleensä lyhyt­aikaiseksi tukimuodoksi, joten vaikuttaa arveluttavalta ja varsin lyhyt­näköiseltä tehdä säästö­päätöksiä, jotka pakottavat lapsi­perheitä toimeentulo­tuen piiriin tai pidentävät toimeentulo­tuen tarvetta. Toimeentulo­tuen saanti edellyttää varattomuutta ja tuntuvia toimeentulo­vaikeuksia. Kun toimeentulon tarve perustuu (ainakin osin) asumis­kustannuksiin, tarve muodostuu helposti pitkä­aikaiseksi.

Valtion­talouden tarkastus­virasto on tuoreessa asumistukea koskevassa selvityksessä nimen­omaisesti kehottanut, että valtio­neuvoston tulisi ”sosiaaliturva­uudistuksen valmistelussa pyrkiä kehittämään ratkaisuja, jotka vähentäisivät viime­sijaiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitetun toimeentulo­tuen tarvetta asumisen tukemisessa”.[27] Hallitus näyttää nyt toimivan nyt täysin päin­vastaisella tavalla.

Lapsilisän korotukset

Lapsiasia­valtuutettu suhtautuu lapsilisän korotuksiin kahtalaisesti. Lapsilisän ostovoiman heikentymisen ja hyvinvointi­valtion legitimiteetin kannalta lapsiasia­valtuutettu pitää lapsilisän korotuksia kannatettavina.

Ostovoimalla mitattuna Suomen lapsilisän taso ei muihin maihin verrattuna ole kovin korkea.[28] Lapsilisän ostovoima on vuosien kuluessa heikentynyt voimakkaasti, eri arvioiden mukaan jopa kolmanneksen vuoden 1994 tasosta. Kelan arvion mukaan hintojen nousu nosti köyhyys­astetta yhteensä 2,5 prosentti­yksikköä. Nousu vastaa noin 62 000 uutta köyhää koti­taloutta, joista lapsi­perheitä on 16 000. Köyhyys­asteen nousu kohdistui erityisesti yhden aikuisen lapsi­perheisiin (5,8 prosentti­yksikön nousu). Näistä koti­talouksista 22 prosenttia elää hintojen nousun jälkeen köyhyys­rajan alapuolella.[29]

Universaali lapsilisän korottaminen on käden­ojennus lapsi­perheille, ja kaikille lapsi­perheille annettavalla tuella on tärkeä symbolinen merkitys: valtio osoittaa, että se pitää kaikkia lapsia ja heidän hyvin­vointiaan tärkeänä. Samalla lapsilisä ylläpitää hyvinvointi­valtion legitimiteettiä: kaikki kerryttävät mahdollisuuksiensa mukaan yhteiskunnan voima­varoja ja saavat siitä osansa. Ehdotetut lapsilisän korotukset ovat kuitenkin hyvin vaatimattomat hintojen­nousun ja sosiaali­turvan leikkausten aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien rinnalla. Kelan tutkijat ovat arvioineet, että lapsilisän vaatimattomilla taso­korotuksilla ei juurikaan ole vaikutusta hintojen­nousun aiheuttamaan lapsiperhe­köyhyyden lisääntymiseen.[30]

Tämän vuoksi on muistettava, että lapsilisän korotukset eivät yksinään ole riittävä tuki vähä­varaisille ja muutoin haavoittuvassa asemassa oleville lapsi­perheille, joiden sosiaali­turvaa ollaan työttömyys­turvan lapsi­korotusten ja suoja­osien poiston, toimeentulo­tuen rajoitusten, asumistuen leikkausten ja suojaosan poiston sekä indeksi­jäädytysten myötä tuntuvasti heikentämässä. Toimeentulo­tukea saavat lapsi­perheet eivät hyödy lapsilisän korotuksesta, koska se otetaan lapsen perusosaa määriteltäessä tulona huomioon.

Edellä mainittua käytäntöä lapsiasia­valtuutettu on aiemmin kannustin­ongelmien vuoksi pitänyt perusteltuna, mutta vallitsevassa tilanteessa se lisää entisestään vähä­varaisten perheiden taloudellista ahdinkoa ja epäoikeuden­mukaisuuden kokemusta. On perusteltua kysyä, onko oikea­suhtaista korottaa hyvä­tuloisten ja varakkaiden perheiden lapsi­lisää samalla, kun kaikkein epä­edullisimmassa asemassa olevien lapsi­perheiden toimeentuloa valtiontalouden vakauttamisen nimissä heikennetään.

Lasten­suojelun jälki­huollon ikärajan laskeminen

Pääministeri Orpon hallitus­ohjelman mukaisesti lasten­suojelun jälki­huollon ikärajaa ollaan laskemassa 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen. Ikärajaa muutettiin viimeksi vuoden 2020 alussa voimaan tulleella laki­muutoksella, jolloin sitä nostettiin 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen. Muutos tehtiin tuolloin eduskunnassa tehdyn laki­aloitteen (LA 86/2018 vp) perusteella. Sosiaali- ja terveys­valiokunnan mietinnön (StVM 42/2018 vp) mukaan useat valio­kunnan kuulemat lasten­suojelun asian­tuntijat ja lastensuojelu­järjestöt kannattivat ikärajan nostoa, mutta perusteluja kannatukselle ei mietinnössä avattu tarkemmin. Valiokunta viittasi myös Lasten­suojelun kehittämisen suunta ja suositukset (2019) -selvitykseen[31], jossa vastaava suositus esitettiin. Se puolestaan perustui vuonna 2013 julkaistun Toimiva lasten­suojelu -selvitys­ryhmän loppu­raportissa[32] esitettyyn suositukseen. Vaikka asiaa oli siis käsitelty useassa eri yhteydessä, missään niistä ei tehty huolellista vaikutusten arviointia.

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että ikärajan edes­takainen siirto voi aiheuttaa lisä­työtä ja sitä kautta kustannuksiakin, mutta toden­näköisesti myös hämmennystä niin jälki­huoltoon oikeutetuissa nuorissa kuin sosiaali­työn ammattilaisissakin. Jälki­huollon kehittäminen voidaan kokea poukkoilevaksi ja lyhyt­jännitteiseksi, ja tällaista niin lasten­suojelun kehittäminen kuin lain­säädännön muutokset ovat olleetkin. Lasten­suojelun jälki­huollon kehittämiseen tulee kuitenkin jatkossakin panostaa ja jälki­huollon toimen­piteiden vaikuttavuutta tulee selvittää.

Vuonna 1987 Suomessa syntyneitä sijais­huoltoon sijoitettuja lapsia seuranneessa tutkimuksessa havaittiin näiden lasten vaikeudet kiinnittyä opiskelu- ja työelämään.[33] Tässä tutkimuksessa seuranta niin ikään jatkui 25 ikävuoteen. Jälki­huollon tukea saaneiden lasten vaikeudet olivat kuitenkin muita kohortin lapsia jonkin verran yleisempiä. Ne lapset, jotka eivät olleet ottaneet vastaan jälkihuollon tukea, pärjäsivät elämässään jälkihuollon tukea vastaan­ottaneita lapsia paremmin, kun tarkastelun kohteena olivat työelämään ja opintoihin kiinnittyminen. Tutkimuksessa todettiinkin, että ikärajan nostamisen lisäksi on välttämätöntä tarkastella jälki­huollon sisältöjä ja kehittää niitä, sillä yksin ikärajaa nostamalla ei saada aikaiseksi riittävää tukea.

Lasten­suojelun tarkoituksena on turvata nimen­omaan lapsen (eli alle 18-vuotiaan) oikeus turvalliseen kasvu­ympäristöön, tasa­painoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun (lastensuojelu­laki 417/2007, 1 §). Lasten­suojelun ammattilaisilla on parhaat valmiudet tukea tätä. Suuri merkitys lapsen hyvin­voinnille ja tulevaisuudelle on jo ennen jälki­huoltoa toteutetulla sijais­huollolla.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on tuoreissa päätelmissään antanut lukuisia suosituksia lasten­suojelun sijais­huollon kehittämistä silmällä pitäen. Komitea kehottaa myös muun muassa varmistamaan, että lapsille suunnitellaan sijais­huollon jälkeiset yksilölliset jatkopolut tarkoituksena tarjota heille sosiaalista, koulutuksellista ja muuta asian­mukaista tukea, jotta he sopeutuisivat onnistuneesti uudelleen perheeseen ja yhteis­kuntaan.[34] 

Inhimillisintä, kestävintä ja taloudellisinta on kuitenkin panostaa ennalta­ehkäiseviin toimiin ja lasten sekä perheiden tukemiseen jo paljon ennen kuin lasten­suojelun toimet tulevat edes harkittaviksi. Lapsiasia­valtuutettu on esittänyt lastensuojelu­lain kokonais­uudistusta, minkä yhteydessä myös lasten­suojelun ja muidenkin sosiaali- ja terveyden­huollon palvelujen ja toimen­piteiden kohdentumista ja vaikuttavuutta tulee tarkastella kriittisesti. Vastaako lasten­suojelu tällä hetkellä lasten ja perheiden tarpeisiin?

Vaikka lapsiasia­valtuutettu suhtautuu hallituksen esitykseen verrattain suopeasti, kiinnitämme huomiota siihen, että ikärajan laskemista perustellaan vain siitä saatavin taloudellisin säästöin. Samalla todetaan, että jälki­huollon ikärajojen muuttamisesta seuraavien taloudellisten vaikutusten arviointi on haastavaa. Ehdotus perustuu puutteellisiin tai epäluotettaviin tietoihin ja arvioihin jälkihuollon järjestämisestä, asiakas­määristä sekä muun muassa siitä, miten kustannukset siirtyisivät aikuis­sosiaalityön kustannuksiksi. Ikärajan laskua ei ole lainkaan arvioitu jälkihuollon toteuttamisen ja vaikuttavuuden kannalta. Myös hallitus­ohjelmassa esitetyt toimeentulo­tuen ja asumistuen leikkaukset voivat heikentää jälki­huollossa olevien nuorten tilannetta. Osalla jälki­huollossa olevista nuorista on omia lapsia, joten suunnitellut työttömyys­turvan lapsi­korotusten poistamiset voivat koskea myös näitä perheitä. Hallitus­ohjelmaan sisältyvien leikkausten vaikutusten kokonais­arviointi näyttäytyy hyvin puutteellisena, joten riskinä on, että ”rahaa siirretään taskusta toiseen”.

Jälkihuoltoa ja sen kustannuksia on tarkasteltu Kuusikko­työryhmän julkaisussa 2022.[35] Julkaisun tilastoista on nähtävissä ikärajan nostosta 25 ikävuoteen seuranneita vaikutuksia kustannuksiin. Kuusikko­kaupungeissa jälki­huollon piirissä olleiden lasten ja nuorten (0–24-vuotiaat) määrä vuoden 2020 aikana oli 2 770 ja vuoden 2021 aikana 3 447 (kasvua 24,4 %). Tiedot 21–24-vuotiaiden määristä vuosina 2020–2021 puuttuivat Vantaan osalta, mutta muissa viidessä kaupungissa kasvu tässä ikäryhmässä oli selkeä, kun taas 18–20-vuotiaiden kohdalla määrät kokonaisuudessaan laskivat. Tässäkään ikäryhmässä Vantaalta ei kaikkia tietoja ollut saatavilla. Samana ajanjaksona jälkihuollon kokonais­kustannukset nousivat n. 5,5 miljoonalla, 11 921 847 eurosta 17 424 174 euroon (kasvua 46,2 %).[36] Kustannusten kasvu on huomattava ja näyttäisi siis kohdistuvan pääosin ikäluokkaan 21–24-vuotiaat. Samaan aikaan tiedetään, että jälki­huollon toimivuudesta ja vaikuttavuudesta ei ole riittävästi tietoa, joten on perusteltua kysyä, kohdistuvatko panostukset tehokkaasti ja oikeuden­mukaisesti.

Kuusikko­kaupungeissa jälkihuolto on järjestetty eri tavoin ja vastuu voi jakaantua myös nuoriso- ja aikuis­sosiaalityön kesken. Tällä perustella toden­näköisesti koko maan tasolla eroavaisuuksia on enemmänkin. Julkaisussa ei ole arvioitu jälkihuollon toimivuutta ja vaikuttavuutta tarkemmin eikä myöskään ole otettu tarkemmin kantaa ikärajan nostoon.

Edellä jo kuvatussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallista syntymä­kohortti 1987 -aineistoa hyödyntävässä tutkimuksessa (2019) [37][38] todettiin, että kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on aikuis­iässä muuta väestöä toden­näköisemmin pitkä­kestoisia haasteita kouluttautumisessa ja työllistymisessä. Nuorten koulutus- ja työelämä­polkuja seurattiin 25 ikävuoteen asti. Tutkimuksessa havaittiin, että pojat kohtaavat pitkä­kestoisia vaikeuksia useammin kuin tytöt ja teini-ikäisenä tapahtunut sijoitus kodin ulkopuolelle sekä sijoitus­paikan toistuva vaihtuvuus lisäsivät toden­näköisyyttä matalaan tai puuttuvaan koulutukseen, työttömyyteen ja sosiaaliturva­riippuvuuteen. Lisäksi havaittiin, että neljännes sijoitetuista tytöistä tuli pian täysi-ikäiseksi tultuaan äideiksi. Lapsiasia­valtuutetun näkemys on, että näiden nuorten perheiden paikka ei välttämättä ole lasten­suojelun jälki­huollon, vaan lapsi­perheiden sosiaali­palvelujen ja tarvittaessa lasten­suojelun piirissä, jotta nämä lapset saisivat varhaisiin elin­vuosiinsa parasta mahdollista tukea.

Hoitoon pääsy ja digitalisaation ongelmat lasten palveluissa

Talousarvio­esityksen mukaan (s. 766) sosiaali- ja terveys­ministeriön vastuulla olevan Suomen kestävän kasvun ohjelman elpymis- ja palautumis­tukivälineen pilarin 4 investointien tavoitteena on purkaa covid-19-pandemian aiheuttamaa sosiaali- ja terveyden­huollon hoito-, kuntoutus- ja palvelu­velkaa, nopeuttaa hoitoon pääsyä pysyvästi koko maassa ottamalla käyttöön uusia toiminta­tapoja sekä edistää sosiaali- ja terveyden­huollon uudistuksen toteutumista. Tavoitteet ovat tärkeitä, ja niitä pyritään edistämään monilla toimilla. On kuitenkin todettava, että monilla toimilla myös toisaalta lisätään toden­näköisesti sosiaali- ja terveyden­huollon kuormitusta. Näitä toimia on jossain määrin kuvattu jo edellä. Myös esimerkiksi hoito­takuun pitäminen 14 vuorokaudessa ei edistä tavoitetta nopeuttaa hoitoon pääsyä, vaikkakin tunnistamme, että hoitotakuun kiristäminen ei ole yksi­selitteinen asia, joka välttämättä automaattisesti yksistään parantaisi hoitoon pääsyä.

Hoitoon pääsyä pyritään edistämään esimerkiksi digitaalisia palveluja kehittämällä (s. 776). Sosiaali- ja terveyden­huollossa digitaaliset palvelut ovat tärkeä osa palvelu­tarjontaa jo nykyisellään, ja niitä lisäämällä voidaan toden­näköisesti omalta osaltaan parantaa hoitoon pääsyä. Lasten kohdalla digitaalisten palvelujen soveltuvuutta tulee arvioida tarkasti jokaisen palvelun kohdalla erikseen. Monet neuvonta­palvelut esimerkiksi ovat luontevasti saavutettavissa ja käytettävissä. Mutta on myös monia lasten palvelu­tarpeita, joissa ammatti­henkilön henkilö­kohtainen tapaaminen on välttämätöntä ja lapselle hyvin merkityksellistä. Tuoreessa Itlan Kasvun tuki -blogi­tekstissä todettiin, että lasten ja nuorten mielen­terveyden oireisiin ja häiriöihin kohdennetut digitaaliset palvelut ovat juurtuneet heikosti käytäntöön ja näyttö niiden vaikuttavuudesta on risti­riitaista.[39] On siis huolehdittava siitä, että lapset ja lasten huoltajat pääsevät tarvittaessa, mutta myös halutessaan kasvokkain tapahtuvalle vastaan­otolle tai tapaamiseen.

Digitaalisten palvelujen saavutettavuus on kansain­välisissäkin tutkimuksissa todettu ongelmaksi. Tukholman Karoliinisessa instituutissa toteutettiin kognitiivis-behavioraalista ohjelmaa, joka on ahdistuneisuuden hoitoon tarkoitettu internetin avulla levitettävä menetelmä. Ohjelman implementointi aloitettiin vaikuttavuus­tutkimuksen jälkeen. Tutkijoiden mukaan ohjelma on tavoittanut nuoret suhteellisen heikosti, eikä hoitoja ole viety menestyksekkäästi loppuun. Vain noin 60 prosenttia kaikista hoidettavista oli esimerkiksi suorittanut hoito-ohjelman moduuleista vähintään puolet.[40] 

Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että nykyisissä digitaalisissa palveluissa on lisäksi ollut haasteena määritellä ne toimimaan siten kuin potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki (785/1992, potilas­laki) edellyttää lapsen kohdalla. Tieto­järjestelmien määrittelyssä lapsen itsemääräämis­oikeuden toteuttaminen lain edellyttämällä tavalla (lain 7 § ja 9.2 §) on osoittautunut vaikeaksi. Puutteelliset tai virheelliset tulkinnat saattavat johtaa esimerkiksi siihen, että huoltajat eivät voi toimia lapsensa rinnalla tai puolesta tilanteissa, joissa lapsi ei ole tosi­asiassa vielä itsemääräämis­kykyinen tai hän ei halua käyttää oikeuttaa päättää tai toimia itse. Tieto­järjestelmään on saatettu määritellä kiinteä ikäraja, esimerkiksi 12 vuotta. Kun lapsi on täyttänyt kyseisen iän, huoltaja ei saa tietoja lapsensa hoidosta tai ajan­varauksista eikä hän voi toimia lapsen puolesta, vaikka lapsi ei ole kieltänyt tietojensa luovuttamista huoltajalleen.

On kuitenkin huomattava, että potilas­laissa ei säädetä ikä­rajoista, vaan ammatti­henkilön tulee arvioida lapsen kykyä päättää hoidostaan lapsen iän ja kehitys­tason mukaisesti jokaisen hoidon/hoito­toimenpiteen kohdalla erikseen. Jos lapsi on arvioitu itsemääräämis­kykyiseksi, hänellä on oikeus kieltää tietojensa näkyminen huoltajalleen myös hoito­tapahtuma kerrallaan tai kokonaan. Se, että lapsi itse päättää hoidostaan, ei automaattisesti tarkoita, ettei tietoja saa luovuttaa huoltajalle. Kategorinen huoltajan sulkeminen lapsen hoidon ulkopuolelle tietystä iästä alkaen ei ole lain mukaista.

Ongelma on myös se, että kaikilla lapsilla ei itsellään ole sähköisen asioinnin mahdollistavia tunnuksia eikä niitä kaikissa tapauksissa ole edes mahdollista saada. Digitaaliset palvelut soveltuvat myös useimmiten paremmin nuorille kuin pienemmille lapsille. Suomen kestävän kasvun ohjelmassa[41] (s. 284) on myönteisesti tunnistettu, että sosiaali- ja terveys­palvelujen kehittämisessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että ne vastaavat paremmin haavoittuvassa asemassa olevien tarpeisiin. Ohjelmassa todetaan (s. 295), että digitaalisten palveluiden kehittämisessä huomioidaan haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt siten, että huolehditaan palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta ja palvelut voivat olla täsmällisesti erityis­ryhmille kohdistettuja. Lapsiasia­valtuutettu painottaa, että lapset ovat tässä kohdin aikuisia haavoittuvammassa asemassa, joten palveluja tulee kehittää entistä lapsi­ystävällisemmiksi ja lapsille saavutettavaksi. On otettava huomioon eri ikäiset lapset ja erilaiset lapsi­ryhmät, luonnollisesti huomioiden myös lasten huoltajat ja heidän erilaiset valmiutensa käyttää digitaalisia sosiaali- ja terveyden­huollon palveluja.

Mielenterveys­palvelujen resursointi ja erityis­kysymykset (kuntoutus­rahan muutokset ja paperittomien lasten oikeudet)

Lasten ja nuorten mielen­terveyden oireet ja häiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet ja niiden ehkäisy sekä hoito tunnistetaan hallitus­ohjelmassa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. TAE sisältää monia toimia, joilla tavoitteeseen on tarkoitus vastata. Lasten ja nuorten neuro­psykologisten häiriöiden kuntoutusta ja kuntoutus­palveluja on tarkoitus parantaa Kelan harkinnan­varaisen kuntoutuksen kautta määrä­aikaisessa ohjelmassa, johon ehdotetaan 16,75 miljoonaa euroa (Y47). Kirjaus on sinänsä myönteinen, mutta kuitenkin on kyse vain määrä­aikaisesta rahoituksesta. Lapsiasia­valtuutettu huomauttaa, että sen tarkoituksena on osaltaan korvata uuden vammaispalvelu­lain voimaan­tulon siirtämistä. Lapsiasia­valtuutettu totesi tuossa yhteydessä, että sillä ei kuitenkaan korvata kuin pieneltä osin niitä uudistuksia, joiden tarkoitus on ollut parantaa vammaisten lasten asemaa uuden vammaispalvelu­lain myötä.[42] 

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että YK:n lapsen oikeuksien komitea on painottanut lasten mielenterveys­palvelujen resursoinnin kiireellisyyttä Suomessa. Komitea on kehottanut Suomea muun muassa tehostamaan lapsille tarkoitettuja mielenterveys­palveluja ja -ohjelmia sekä panostamaan ennalta ehkäiseviin toimen­piteisiin, puuttumaan lasten itsemurhien suureen määrään ja mielenterveys­ongelmien taustalla oleviin syihin ja varmistamaan, että lasten näkökulma otetaan huomioon kehitettäessä heille tarkoitettuja palveluja näiden ongelmien ratkaisemiseksi.[43] Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa, että keväällä 2022 arvioitaessa hoitoon pääsyn tiukentamisen vaikutuksia lapsiin, todettiin, että ”hoitoon pääsyn nopeutuminen seitsemään päivään parantaisi erityisesti mielen­terveyden ongelmista ja oireista kärsivien lasten ja heidän perheidensä tilannetta”.[44]

Kiinnitämme huomiota myös hallitus­ohjelman kirjaukseen, jonka mukaan nuorten kuntoutus­rahan vähimmäis­määrää ehdotetaan laskettavaksi (HE 60/2023 vp). Nuorten kuntoutus­rahan tavoitteena on parantaa niiden nuorten, joilla on opiskelu­kykyyn vaikuttava sairaus tai vamma, mahdollisuuksia suorittaa ammatillinen tutkinto ja edistää sitä kautta pääsyä työelämään, itsenäistä selviämistä, osallistumista sekä sosiaalista hyvin­vointia. Kyseisessä hallituksen esityksessä todetaan (s. 4), että ” [n]uoren kuntoutus­rahan taustalla ovat useimmiten mielen­terveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Nuoren kuntoutus­rahan myöntämisen sairaus­perusteet liittyvätkin yleisimmin mielen­terveyden ja käyttäytymisen häiriöihin, hermoston sairauksiin tai synnynnäisiin epä­muodostumiin ja kromosomi­poikkeavuuksiin.” Nuoren kuntoutus­raha korotettiin vuonna 2016 takuu­eläkkeen tasolle. Korotusta perusteltiin sillä, että nuoria kannustettaisiin kuntoutumaan ja työelämään työkyvyttömyys­eläkkeelle siirtymisen sijaan. Nuorten kuntoutus­raha on Kelan tutkimuksen mukaan vähentänyt työkyvyttömyys­eläkkeelle siirtymistä.[45]

Mainittujen tavoitteiden ja tutkimus­tulosten valossa lapsiasia­valtuutettu pitää erittäin huolestuttavana kyseessä olevassa hallituksen esityksessä esitettyä arviota (s. 9), jonka mukaan kuntoutus­rahan vähimmäis­määrän lasku voi johtaa siihen, että lasten motivaatio osallistua kuntoukseen laskee. Se tarkoittaa käytännössä, että myös näiden lasten opinnot voivat vaarantua. Tällä voi olla kauas­kantoisia seurauksia sekä yksilö­tasolla että laajemmin työllisyys­kehityksen näkö­kulmasta.

On myös huomattava, että hallitus­ohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan vuonna 2025 on tarkoitus peruuttaa lakimuutos, joka on mahdollistanut vuoden 2019 alusta 16–29-vuotiaiden ammatilliseen kuntoutukseen pääsyn ilman sairaus- tai vamma­diagnoosia. Sen tarkoituksena oli nopeuttaa kuntoukseen ohjautumista. Tämä peruutus toteutuessaan voi entisestää heikentää kyseessä olevien nuorten mahdollisuuksia kouluttautua haluamaansa ammattiin ja työllistymiseen.

Lapsiasia­valtuutettu muistuttaa vielä lisäksi pääministeri Orpon hallitus­ohjelman kirjauksesta, jonka mukaan on tarkoitus poistaa laittomasti maassa olevilta oikeus muihin kuin kiireellisiin sosiaali- ja terveys­palveluihin sekä sosiaali­turvaan. Tämä on toteutuessaan hyvin valitettavaa, ja lapsiasia­valtuutettu kehottaa painokkaasti, että jos muutos tehdään, sen yhteydessä rajataan heikennyksen ulko­puolelle lapset ja raskaana olevat ja imettävät äidit. YK:n lapsen oikeuksien komitea huomautti päätelmissään kesällä 2023, että Suomen tulee tarjota sosiaali- ja terveys­palveluja kaikille, myös paperittomille lapsille ja raskaana oleville naisille.

Lopuksi

Olemme edellä osoittaneet, että lapsi­köyhyydellä tiedetään olevan kauas­kantoisia ja haitallisia vaikutuksia, jotka uhkaavat hallitus­ohjelmaan kirjattuja kannatettavia tavoitteita, kuten syntyvyyden nostamista, nuoriso­rikollisuuden vähentämistä ja syrjäytymisen sekä nuorten mielenterveys­ongelmien ehkäisyä.

Huomautamme, että YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.[46] Suosituksissa kehotetaan useassa muussakin kohdassa, muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan ja väkivallan ehkäisyyn liittyen, parantamaan sosiaalis-taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa.

Lapsiperhe­köyhyydellä on tutkitusti haitallisia vaikutuksia lasten hyvin­vointiin ja terveyteen joskus jopa läpi koko elämän. Valtio­neuvoston selonteossa julkisen talouden suunnitelmaksi 2024–2027 kuvaillut säästötoimet kohdentuvat myös heikoimmassa asemassa oleviin lapsi­perheisiin. Hallitus on nyt toimimassa juuri päin­vastoin kuin lapsen oikeuksien komitea suosittelee.

Haluamme muistuttaa myös siitä, että taloudelliset haasteet rasittavat monin tavoin lasten huoltajia ja osaltaan lisäävät heidän mielen­terveys-, päihde- ja muita terveys­ongelmiaan, jotka heijastuvat usein myös lasten hyvin­vointiin ja terveyteen. Nämä puolestaan lisäävät kuormitusta entisestään jo valmiiksi suurien haasteiden edessä olevissa hyvinvointi­alueiden sosiaali- ja terveys­palveluissa.

Lapsiasia­valtuutettu toistaa vielä lopuksi, että hallitus­ohjelmaan sekä talousarvio­esitykseen ja julkisen talouden suunnitelmaan sisältyy monia myönteisiä kirjauksia, joiden eteenpäin viemisellä on merkittävä vaikutus lasten, lapsi­perheiden ja tulevaisuuden aikuisten kannalta. Lapsiasia­valtuutettu toivoo, että taloudellisten vaikutusten lisäksi entistä enemmän kiinnitettäisiin huomiota tehtyjen päätösten yhteis­vaikutuksiin sekä välittömiin ja välillisiin vaikutuksiin lapsiin ja lapsi­perheisiin. Kaikessa päätöksen­teossa on noudatettava YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeistä ja läpileikkaavaa periaatetta lapsen edun ensi­sijaisuudesta.

Jyväskylässä 23.10.2023

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander, juristi