Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
Monikielisyydessä on voimaa
Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
"Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa
Takaisin Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta hoitotakuusta
LAPS/52/2023, 11.9.2023
Lapsiasiavaltuutetun lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi hoitotakuusta
Viite: VN/21301/2023
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi esitysluonnosta yleissopimuksen näkökulmasta.
Lapsiasiavaltuutetun lausunto pdf-muodossa (pdf)
Esitysluonnoksen keskeinen sisältö
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolain muuttamisesta annettua lakia ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta annettua lakia siten, että 1.9.2023 voimaan tullutta kiireettömän perusterveydenhuollon sairaanhoidon hoitoon pääsyn 14 vuorokauden enimmäisaikaa ei tiukennettaisi 1.11.2024 seitsemään vuorokauteen.
Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista
Yleisesti ottaen 14 vuorokauden enimmäisaika hoitoon pääsyssä on merkittävä edistysaskel aiempaan kolmeen kuukauteen verrattuna.
Käsillä olevasta esitysluonnoksesta puuttuu arviointi sen vaikutuksista lapsiin, vaikka sillä peruutetaan aiemmin ehdotettuja muutoksia, joilla on katsottu olevan myönteinen vaikutus lapsiin.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on hiljattain antanut Suomelle loppupäätelmiä, joissa edellytetään, että lapsille turvataan mahdollisuus saada nopeasti ja tehokkaasti terveyspalveluja.
Lapsiasiavaltuutetun kannanotot
Terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen ja palvelujen saatavuuden parantaminen on kannatettavaa. Lapsiasiavaltuutettu jakaa esitysluonnoksessa esitetyn näkemyksen siitä, että 14 vuorokauden enimmäisaika hoitoon pääsyssä on huomattava parannus kolmeen kuukauteen verrattuna (s. 25). Hoitoon pääsyn aikarajojen kiristämisestä lakitekstissä ei ole hyötyä, mikäli henkilöstövaje estää määräaikojen tosiasiallisen toteutumisen.
Keväällä 2022 annetussa perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn määräaikoja tiukentaneessa hallituksen esityksessä todettiin kuitenkin, että ”suurin osa kiireettömän perusterveydenhuollon avosairaanhoidon käynneistä toteutuu jo seitsemässä vuorokaudessa”.[1]
Edellä todettu ja seuraavat perustelut huomioiden katsomme, että tavoitteena tulisi edelleen olla seitsemän vuorokauden määräaika hoitoon pääsyssä.
Ottaen huomioon lapsiväestön kahtia jakaantumisen mahdollisuuksissa yksityisen ja julkisen sektorin palvelujen käyttöön (HE 74/2022 vp, s.49: ”yksityinen sairauskuluvakuutus on puolella lapsiperheistä”), lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että kaikkien lasten pikaista hoitoon pääsyä edistetään tarpeenmukaisin resurssein. Erityisesti lasten yhdenvertainen pääsy mielenterveyspalvelujen pariin tulee turvata.
Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on alleviivannut lasten mielenterveyspalvelujen resursoinnin kiireellisyyttä Suomessa.[2] Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että vielä keväällä 2022 arvioitaessa hoitoon pääsyn määräaikojen tiukentamisen lapsivaikutuksia todettiin, että ”hoitoon pääsyn nopeutuminen seitsemään päivään parantaisi erityisesti mielenterveyden ongelmista ja oireista kärsivien lasten ja heidän perheidensä tilannetta”.[3]
Nyt käsillä olevassa hallituksen esitysluonnoksessa ei ole arvioitu sen lapsivaikutuksia, mutta todetaan yleisemmällä tasolla mielenterveys- ja päihdehäiriöille olevan tyypillistä, että hoidon viivästyminen aiheuttaa oireilun vaikeutumista ja toimintakyvyn heikkenemistä (s. 32).
Vaikka seitsemän vuorokauden hoitotakuu ei ole vielä astunut voimaan eivätkä esitetyt muutokset näin ollen heikennä tilannetta nykyisestään, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa painokkaasti lapsivaikutusten arvioinnin suorittamisesta. Etenkin, kun nimenomaisesti seitsemän vuorokauden on aiemmin arvioitaessa katsottu olevan lasten kannalta merkittävä. Hoitoon pääsyssä 14 vuorokauden aikaraja on pitkä ottaen huomioon, että kiireetöntä hoitoa saa yksityisten palveluntarjoajien kautta usein jo vuorokauden sisällä hoidon tarpeen ilmenemisestä.
Lapsiasiavaltuutettu toivoo hallituksen ryhtyvän kaikkiin tarpeellisiin toimiin lasten yhdenvertaisen ja pikaisen hoitoon pääsyn turvaamiseksi. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota myös YK:n lapsen oikeuksien komitea, joka viimeisimmissä Suomea koskevissa loppupäätelmissään totesi muun muassa seuraavasti:
”Komitea suosittelee, että sopimusvaltio a) tehostaa muun muassa terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksen avulla toimenpiteitä, joilla varmistetaan lapsille mahdollisuus saada nopeasti ja tehokkaasti hyvälaatuisia terveyspalveluja koko maassa, ja kiinnittää erityistä huomiota heikossa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin lapsiin, kuten sijaishuollossa oleviin lapsiin, köyhyydessä eläviin lapsiin, saamelaislapsiin sekä turvapaikanhakija- ja pakolaislapsiin, lapsiin, jotka eivät koe kuuluvansa heille syntymässä annettuun sukupuoleen, ja lapsiin, jotka ovat jääneet tai ovat vaarassa jäädä ilman vanhempiensa huoltoa.”[4]
Jyväskylässä 11.9.2023
Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu
Sonja Vahtera, lakimies
[1] Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi HE 74/2022 vp, s. 61.
[2] YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista (CRC/C/FIN/CO/5–6), kohta 32.
[3] HE 74/2022 vp, s. 97.
[4] CRC/C/FIN/CO/5–6, kohta 31.
Tiedotteet vuonna 2011
- 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
- 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
- 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
- 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
- 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
- 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
- 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
- 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
- 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
- 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
- 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
- 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
- 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
- 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
- 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
- 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
- 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
- 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
- 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
- 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
- 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
- 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
- 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
- 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
- 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
- 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
- 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
- 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
- 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
- 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
- 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
- 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
- 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
- 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
- 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
- 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
- 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
- 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
- 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
- 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
- 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
- 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
- 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
- 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
- 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
- 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
- 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa