Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
Monikielisyydessä on voimaa
Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
LAPS/58/2024, 10.6.2024
Lapsiasiavaltuutetun kirjelmä sisäministeriölle
Asia: Rahapelijärjestelmähanke. Lainsäädäntöhanke rahapelijärjestelmän uudistamiseksi. SM053:00/2023
Lapsiasiavaltuutettu on ollut yhteydessä useisiin kansalaisjärjestöihin ja -toimijoihin rahapelijärjestelmän uudistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Pääministeri Orpon hallituksen ohjelman mukaisessa rahapelijärjestelmähankkeessa valmistellaan ehdotus rahapelien lisenssijärjestelmään siirtymistä koskevasta säädösperustasta. Tämä kirjelmä koskee etenkin lisenssijärjestelmän piiriin sisällytettävien rahapeliryhmien ja rahapelien markkinointia ja sponsorointia (asiakokonaisuudet 1 ja 9)[1] .
Rahapelaamiseen liittyy alaikäisten kannalta lukuisia muitakin ongelmia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän väestökyselyn mukaan 15–17-vuotiaista nuorista riskitasolla pelaa noin kuusi prosenttia (vuonna 2019 osuus oli 4,7 %). Saman ikäryhmän nuorista noin 12 prosentilla on läheinen, joka pelaa ongelmallisesti rahapelejä. Rahapeliongelmat koskettavat siten suoraan tai välillisesti kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria.[2] Tutkimusten mukaan muun muassa pelien helppo saatavuus, kaverien käytöksestä juontuva sosiaalinen paine sekä vanhempien antama pelaamisen malli altistavat rahapeliongelmille.[3]
Rahapelijärjestelmän muutos hallitusohjelmassa
Pääministeri Orpon hallitusohjelman tavoitteena on rahapelijärjestelmän muutos, jonka myötä järjestelmä avataan lisenssimallin avulla kilpailulle viimeistään 1.1.2026 alkaen. Hallitusohjelmassa todetaan, että muutokset ”toteutetaan siten, ettei markkinoinnilla edistetä haittoja aiheuttavaa pelaamista, eikä alaikäisille kohdisteta suoraan rahapelien markkinointia. Markkinoinnin on oltava sisällöltään, laajuudeltaan, näkyvyydeltään ja toistuvuudeltaan maltillista ja vastuullista. Pelien henkilökohtainen markkinointi ilman henkilön nimenomaista suostumusta kielletään”. [4]
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa (SopS 59–60/1991) korostetaan lapsen oikeutta kasvaa ja kehittyä mahdollisimman hyvissä ja turvallisissa oloissa. Lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun, joka kattaa laajasti erilaiset lapsen tervettä kehitystä vaarantavat tekijät. YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli Suomelle kesällä 2023 antamissaan loppupäätelmissä, että valtio varmistaa, että lapset ja nuoret, joilla on peliriippuvuutta ja muita verkkoriippuvuuden muotoja, saavat tarvittavan avun ja tuen.[5]
Rahapelijärjestelmään kaavailtu lisenssijärjestelmä koskee ennen kaikkea verkossa pelattavia rahapelejä kuten nettikasinoa, raha-automaatteja, kasinopöytäpelejä ja vedonlyöntiä. Kyseiset pelimuodot ovat eniten haittoja ja ongelmia aiheuttavia pelimuotoja peliongelmissa auttavasta Peluurista apua hakeneilla[6]. Todennäköisesti suunnitellut muutokset tulevat lisäämään paitsi kyseisten pelimuotojen tarjontaa myös niiden markkinointia. Nykyisessä arpajaislaissa netin kasino- ja raha-automaattipelien markkinointi on kiellettyä niiden haitallisuuteen perustuen.
Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että markkinoinnin muutoksilla on vaikutuksia lapsiin, vaikka lapsiin suoraan kohdistuva markkinointi kiellettäisiin. Lapset kohtaisivat rahapelien markkinointia mainosten tai sponsoroinnin kautta elinympäristöissään, kuten urheilutapahtumissa, sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa lasten ja nuorten suosimissa verkkoympäristöissä. Sponsoroinnissa lapset voisivat altistua rahapelien markkinointiin ihailemiensa sosiaalisen median vaikuttajien tai urheilijoiden kautta. Markkinoinnin lisääminen on erityisen huolestuttavaa myös siksi, että lasten rahapelaaminen on viime aikoina lisääntynyt [7]. Kaikkein eniten haittoja aiheuttavien rahapelien mahdollinen siirtyminen markkinoinnin piiriin kasvattaa todennäköisesti myös rahapelihaittoja lasten perheissä esimerkiksi vanhempien lisääntyneen pelaamisen myötä.
Tämän vuoksi katsomme, että rahapelijärjestelmän uudistuksessa sen vaikutukset lapsiin tulee arvioida huolellisesti. Vaikutukset tulee huomioida lain uudistamisessa ja toimeenpanossa, ja niitä tulee seurata. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten kattava arviointi on ainoa keino tunnistaa lasten oikeuksiin ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät siten, että tehtävät päätökset ja uudistukset olisivat lasten edun mukaisia.
Jyväskylässä 10.6.2024
Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu
Katja Mettinen, ylitarkastaja
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.
Jakelu
Sisäministeri Mari Rantanen ja esikunta
Sisäministeriön kirjaamo
Neuvotteleva virkamies Elina Rydman, Rahapelijärjestelmähanke
Neuvotteleva virkamies Jukka Tukia, Rahapelijärjestelmähanke
[2] Grönroos, T., ym. (2024). Suomalaisten rahapelaaminen 2023. Rahapelaaminen vähentynyt, peliongelma yleistynyt ja suhtautuminen pelaamiseen muuttunut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 15/2024. (16.4.2024.)
[3] Raitasalo, Kirsimarja (2023). Alustus lapsiasianeuvottelukunnan kokouksessa 2.2.2023.
[4] Valtioneuvosto (2024). Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma.
[5] Loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista. 2. kesäkuuta 2023. CRC/C/FIN/CO/5–6.
[6] Silvennoinen, I. (2024). Peluurin vuosiraportti 2023.
[7] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2023). Kouluterveyskyselyn 2023 tulokset. Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi.
Tiedotteet vuonna 2011
- 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
- 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
- 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
- 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
- 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
- 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
- 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
- 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
- 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
- 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
- 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
- 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
- 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
- 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
- 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
- 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
- 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
- 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
- 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
- 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
- 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
- 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
- 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
- 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
- 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
- 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
- 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
- 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
- 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
- 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
- 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
- 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
- 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
- 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
- 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
- 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
- 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
- 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
- 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
- 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
- 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
- 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
- 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
- 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
- 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
- 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
- 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa