Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
Monikielisyydessä on voimaa
Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
LAPS/27/2024, 22.4.2024
Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallintovaliokunnalle hallituksen esityksestä kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Viite: Hallintovaliokunta tiistai 23.4.2024 klo 12.15 / HE 21/2024 vp / Asiantuntijapyyntö
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi hallituksen esitystä yleissopimuksen näkökulmasta.
Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista
-
Lapsiasiavaltuutettu pitää suunniteltuja muutoksia hyvin huolestuttavina, sillä ne heikentävät lapsen oikeuksia monin tavoin ja kohdistuvat erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan lapsiryhmään.
-
Laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentäminen (2 vuotta / 3 vuotta) voi heikentää lapsen oikeuksia tavalla, joka on ristiriidassa lapsen edun periaatteen sekä komitean suositusten kanssa, eikä lapsiasiavaltuutettu siten kannata sitä.
-
Korvausajan lyhentäminen voi johtaa käytännössä siihen, että perheiden alaikäiset lapset toimivat asioimistilanteissa tulkkeina vastoin ohjeistuksia. Tätä ei voida pitää hyväksyttävänä.
-
Tulkitsemiskustannusten siirtäminen tietyissä tilanteissa asiakkaan kannettavaksi sisältää riskin lapsiperheiden taloudellisen tilanteen vaikeutumisesta entisestään.
-
Aikuistumisen tuen tulee kiinnittyä sen alkamisesta lähtien muihin palveluihin, kuten aikuissosiaalityöhön, sillä tuen päätyttyä nuoren aikuisen tukea tulee jatkaa tarvittaessa aikuisten palveluissa. Aikuistumisen tukea tulee kehittää sisällöllisesti, ja siihen tulee kohdentaa riittävät resurssit.
Lapsiasiavaltuutetun kannanotot
Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa aluksi, että lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3.1 artiklan mukaan kaikissa lainsäädäntöelinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamiseksi tällaisiin toimiin tulee ryhtyä mahdollisimman täysimääräisesti valtion käytettävissä olevien voimavarojen mukaan. Lapsen oikeuksien sopimus huomioi siten valtion käytettävissä olevat resurssit, mutta asettaa lapsen edun etusijalle myös, kun tehdään talouden sopeuttamistoimia ja säästöpäätöksiä.
Sopimuksen täytäntöönpanoa valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimusvaltioiden ei tulisi ryhtyä tarkoituksellisesti taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin liittyviin taantumuksellisiin toimiin eikä sallia lasten oikeuksien nykyisen toteutumistason heikentymistä. Talouskriisien aikana taantumuksellisia toimia voidaan harkita ainoastaan silloin, kun kaikki muut vaihtoehdot on arvioitu ja on varmistettu, että vaikutukset kohdistuvat viimeisenä lapsiin ja erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin.[1]
Lapsiasiavaltuutettu pitää hyvin huolestuttavana nyt esitettävien, lasten asemaa ja oikeuksia merkittävästi heikentävien muutosten kohdentumista erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan lapsiryhmään. Ulkomaalaistaustaisten perheiden sosioekonominen asema on suomalaistaustaisten lasten perheitä huomattavasti matalampi: ulkomaalaistaustainen lapsi asuu pienituloisessa perheessä neljä kertaa todennäköisemmin kuin suomalaistaustainen lapsi[2].
Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on osoittanut huolensa tämän lapsiryhmän oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu haluaa muistuttaa hallintovaliokuntaa YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamista viimeisimmistä määräaikaisraportointiin liittyvistä päätelmistä ja suosituksista.[3] Kesäkuussa 2023 antamissaan päätelmissä komitea vaati Suomea varmistamaan turvapaikanhakija-, pakolais- ja maahanmuuttajalasten oikeuksien kunnioittamisen kaikilta osin. Komitea kehotti myös varmistamaan, että kaikilla turvapaikkaa hakevilla ja tilapäistä suojelua nauttivilla lapsilla, myös ilman huoltajaa maahan saapuneilla lapsilla, on mahdollisuus saada nopeasti kohtuuhintaisia ja hyvälaatuisia psykososiaalisia ja kotouttavia tukipalveluja sekä terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluja, mukaan lukien päivähoitopalvelut.
Komitea otti loppupäätelmissään kantaa myös lasten elintasoon Suomessa. Suomen tulisi tehostaa edelleen politiikkaansa, jolla pyritään varmistamaan riittävä elintaso kaikille lapsille, muun muassa parantamalla vammaisten lasten, turvapaikanhakijalasten ja laittomasti maassa oleskelevien lasten taloudellista tilannetta ja lisäämällä heille maksettavia sosiaaliturvaetuuksia. Lukuisissa muissakin päätelmissään ja suosituksissaan komitea kiinnitti erityistä huomioita haavoittuvimmassa asemassa oleviin lapsiin mainiten erityisesti turvapaikanhakija-, pakolais- ja maahanmuuttajalapset.
Laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentäminen
Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että korvausajan lyhentäminen esitetyllä tavalla heikentäisi lasten oikeuksia tavalla, joka on ristiriidassa lapsen edun periaatteen sekä YK:n lapsen oikeuksien komitean suositusten kanssa, eikä pidä korvausajan lyhentämistä hyväksyttävänä.
Hallituksen esityksen mukaan korvausajan lyhentäminen voisi ensinnäkin vähentää kotoutumista edistävän tuen järjestämistä varhaiskasvatuksessa, johon osallistumista maahanmuuttajataustaisten lasten osalta halutaan esityksen mukaan kuitenkin samanaikaisesti nostaa (s. 37). Esitys on tässä kohdin selkeässä ristiriidassa hallitusohjelman kirjauksen ”[e]rityisiä toimia suunnataan maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumisasteen nostamiseksi varhaiskasvatuksessa” kanssa. Kuten hallitusohjelmassakin todetaan, varhaiskasvatus vahvistaa maahanmuuttajalasten suomen ja ruotsin kielen taitoa ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.[4]
Lapsiasiavaltuutettu kannattaa sinänsä ehdotettua valtionosuusrahoitusta kotihoidon tukea saavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumisen edistämiseen. Tuella mahdollistetaan esimerkiksi avoimen varhaiskasvatuksen järjestäminen kunnissa. Se ei kuitenkaan vertaudu sisällöltään ja vaikuttavuudeltaan kunnalliseen varhaiskasvatukseen, mikä tuodaan esityksessäkin selvästi esiin (s. 38–39).
Korvausajan lyhentämisellä olisi merkittäviä välillisiä vaikutuksia lapsiin, sillä ehdotettavat lakimuutokset vaikuttavat monella tavoin koko lapsiperheen elämään ja kotoutumiseen. Esityksen mukaan riskinä on, että korvausajan lyhentyminen johtaisi kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamien kotoutumispalvelujen heikentymiseen (s. 33). Lapsiasiavaltuutettu pitää kyseisen riskin toteutumista hyvin todennäköisenä.
Kuten esityksessäkin tutkimustietoon nojaten todetaan, palvelujen heikentyminen taas voisi hidastaa kotoutumista ja työllistymistä sekä vaikuttaa kielteisesti maahan muuttaneiden taloudelliseen asemaan. Lapsivaikutusten arviointi -kohdassa todetaan, että vaikutukset vanhempien kotoutumiseen ja taloudellisen aseman kehittymiseen voivat osaltaan lisätä heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapsiperheköyhyyttä ja siten heikentää esimerkiksi lasten mahdollisuuksia yhdenvertaiseen osallisuuteen.
Kompensoivana keinona mainitaan hallitusohjelman mukaiset toimenpiteet parantaa lapsiperheiden toimeentuloa esimerkiksi nostamalla alle kolmevuotiaiden lapsilisää, lisäämällä lapsilisien yksinhuoltajakorotusta sekä korottamalla lapsilisää monilapsisille perheille. Arvioinnissa ei ole kuitenkaan tuotu esiin sitä, että hallitus on samaan aikaan päättänyt heikennyksistä yleiseen asumistukeen ja moniin muihin sosiaaliturvaetuuksiin, työttömyysturvan lapsikorotusten poistamisesta ja muista työttömyysturvan tiukennuksista sekä indeksikorotusten jäädyttämisestä. Kelan mukaan vieraskielisten henkilöiden osuus etuuksien saajissa korostuu työttömyysturvassa ja lapsiperhe-etuuksissa[5]. Mainitut lapsilisien korotukset korvaavat vain murto-osan näistä heikennyksistä lapsiperheiden toimeentuloon.
Kuten esityksen lapsivaikutusten arviointi -kohdassa todetaan, kotoutumistoimiin panostaminen on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa. Ko. kohdassa mainitaan vanhempien kotoutumisen tuen myönteinen vaikutus lasten koulutus- ja työllisyyspolkuihin sekä poikien rikoksilla oireilun vähentämiseen. (s. 34) Alkuvaihe on kotoutumisen onnistumisen kannalta erityisen merkittävä. Maahanmuuttajilla on alkuvaiheessa usein korkea motivaatio kotoutumiseen ja työllistymiseen, mitä riittämätön tuen saanti voi syödä.
Kotoutumispalveluista säästäminen voi pahimmillaan johtaa palvelutarpeen kasvuun ja esimerkiksi kalliiden lastensuojelupalvelujen tarpeisiin. Tämä on ristiriidassa sekä esityksen säästötavoitteiden että hallitusohjelmassa esitetyn tavoitteen ”painopisteen siirto korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä” kanssa. Ennen kaikkea tällainen kehitys olisi inhimillisesti kestämätöntä.
Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan laskennallisten korvausten pidempi maksuaika mahdollistaisi myös joustavuuden, jota erityisesti lapsiperheiden yksilölliset ja muuttuvat tilanteet usein vaativat. Kotoutuminen on kaikki elämänalueet kattava prosessi, joka etenee eri tahtiin eri ihmisillä ja eri elämänalueilla[6].
Korvausajan lyhentämisen vaikutus tulkitsemispalveluihin
Lapsiasiavaltuutettu haluaa tuoda hallintovaliokunnan tietoon huolensa suunniteltujen muutosten vaikutuksesta tulkitsemiskäytäntöihin. Esityksen mukaan laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentäminen voi vaikuttaa kuntien halukkuuteen tarjota tulkitsemispalveluja korvausajan jälkeen, jolloin riskinä on tulkkien alikäyttö ja virheellisten päätösten lisääntyminen. Muutos voi toteutuessaan johtaa käytännössä myös siihen, että maahan muuttaneiden perheiden alaikäiset lapset toimivat tulkkeina viranomaispalveluissa ja muissa asioimistilanteissa vastoin ohjeistuksia. (s. 38)
Kuten esityksessä todetaan, tulkkauspalvelujen saatavuuden heikentyessä ”lapsi joutuu ottamaan usein liikaa vastuuta ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden sekä altistua asioille tai tilanteille, jotka eivät ole lapsen edun mukaisia. Lasten oikeutta lapsuuteen on suojeltava, ja heidän yhdenvertaisuutensa on varmistettava. YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti riippumatta heidän omasta tai vanhempiensa taustasta tai ominaisuuksista (2 artikla).”
Lapsiasiavaltuutetun käsityksen mukaan lapset joutuvat jo nykyisellään toimimaan liian usein tulkkeina vanhemmilleen. Sen sijaan, että näitä tilanteita tietoisesti lisätään, tulisi pyrkiä lisäämään tulkkauspalveluja ainakin niissä tilanteissa, joissa lapsi muutoin joutuisi toimimaan tulkkina. Samanaikaisesti tulee luonnollisesti panostaa myös maahan muuttaneiden suomen tai ruotsin kielen koulutukseen.
Esityksen mukaan edellä mainittuja haitallisia seurauksia tulisi estää sillä, että huolehditaan kunnan ja hyvinvointialueen viranomaisten tulkkausosaamisesta ja -etiikasta tarkentamalla tulkkaukseen liittyvää ohjeistusta. Lapsiasiavaltuutettu ei suoraan kyseenalaista tavoitetta mutta katsoo, että riskit muutosten haitallisista vaikutuksista lapsiin ovat suuret eikä pelkkään ohjeistukseen nojaaminen ole riittävä toimi varmistamaan lasten oikeuksien toteutumista.
Maksu käyttämättä jääneen tapaamisen tulkkauskustannuksesta
Lapsiperheiden toimeentulon kannalta vaikutusta on myös esityksellä siirtää tulkitsemiskustannukset tietyissä tilanteissa asiakkaan kannettavaksi. Kyse on tilanteista, joissa asiakas on ilman hyväksyttävää syytä ja ennalta peruuttamatta varattua aikaa jäänyt saapumatta vastaanotolle. Asiaa koskevan 32a §:n mukaan maksua ei kuitenkaan saisi periä alle 18-vuotiailta. Lapsiasiavaltuutettu pitää alaikäisten rajaamista sanktiomaksun ulkopuolelle välttämättömänä.
Esitetyssä sanktiomaksussa on kyse näiden lapsiperheiden toimeentulon kannalta huomattavasta summasta (56,70 euroa). Lapsiperheköyhyyttä lisäävä riski tunnistetaankin hallituksen esityksessä (s. 38). On sinänsä positiivista, että säännöksestä kävisi selkeästi ilmi mahdollisuus poiketa sanktiomaksusta kohtuuttomuusharkinnan perusteella. Lapsiasiavaltuutettu pitää myös myönteisenä, että säännöskohtaisissa perusteluissa mainitaan nimenomaisesti lapsen edun huomioiminen osana kohtuullisuusarviointia. Sääntely sisältää kuitenkin laajaa harkintavaltaa ja käytännöt voivat pahimmillaan johtaa lapsiperheiden taloudellisiin ongelmiin, jotka heikentävät perheen lasten hyvinvointia. Lapsiasiavaltuutettu näkee riskinä myös houkutuksen turvautua sääntelyn tavoitteiden vastaisesti kaavamaisiin käytäntöihin, jolloin ei tosiasiallisesti huomioida jokaisen yksittäisen tilanteen erityispiirteitä. Edellä mainituista syistä ja kun kyse on esityksen mukaan vielä käytännössä verrattain pienimuotoisesta ongelmasta, lapsiasiavaltuutettu ei kannata sanktiomaksun käyttöönottoa.
Mikäli käyttämättä jääneistä tulkitsemiskustannuksista tullaan kuitenkin jatkossa perimään maksu asiakkaalta, on aina varmistuttava siitä, että asiakasta on informoitu asiasta ja asiakas on tosiasiallisesti ymmärtänyt asian sisällön. Tiedottamisen tärkeys korostuu kotoutumisen alkuvaiheessa, johon myös suurin osa tulkitsemiskustannuksista kohdistuu.
Aikuistumisen tuen ikärajan laskeminen
Alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten aikuistumisen tuen yläikärajaa esitetään laskettavaksi 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen. Kotoutumislain mukaisten tuesta maksettavien korvausten yläikärajaa laskettaisiin vastaavasti. Ehdotus noudattaa ikärajan osalta muutosta, joka on tehty lastensuojelun jälkihuollon osalta (laki lastensuojelulain muuttamisesta 1283/2023). Lapsiasiavaltuutettu suhtautui lastensuojelun jälkihuoltoa koskevaan esitykseen verrattain suopeasti ja katsoo, että yksin maahan tulleiden aikuistumisen tuen rajaaminen voisi sinänsä olla vastaavasti perusteltua.
Lapsiasiavaltuutettu haluaa kuitenkin painottaa, että kuten esityksestä (s. 17) käy ilmi, ikärajan laskemisella ei arvioida saavutettavan kovin suuria säästöjä. Tosiasiallisesti riskinä on, että muutos aiheuttaa hyvinvointialuille lisäkustannuksia muun muassa aikuissosiaalityön, mielenterveyspalvelujen tai opiskelijahuoltopalvelujen tarpeen lisääntyessä, kun hyvinvointialueet eivät enää voisi hakea kotoutumislain mukaista erityiskorvausta näiden nuorten palveluista.
Lapsiasiavaltuutettu korosti lastensuojelun jälkihuollon muutoksessa tarvetta kehittää jälkihuoltoa sekä selvittää jälkihuollon vaikuttavuutta. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu totesi, että ”nuoren tarvitsema riittävä itsenäistymisen tuki voidaan toteuttaa 23 ikävuoteen mennessä, jos jälkihuollon toimenpiteet kohdennetaan kunkin nuoren kohdalla oikein ja vaikuttavasti. Jälkihuollon tulisi heti sen alettua kiinnittyä hyvinvointialueen muihin palveluihin, kuten aikuissosiaalityöhön, sillä jälkihuollon päätyttyä nuoren aikuisen tukea tulee jatkaa tarvittaessa aikuisten palveluissa. Tämä edellyttää niin jälkihuollon kuin nuorten aikuisten sosiaalityön sisällöllistä kehittämistä, riittävää resursointia ja saumatonta yhteistyötä.”[7] Samat vaatimukset koskevat yksin maahan tulleille suunnattua nuorten aikuistumisen tukea.
Lapsiasiavaltuutettu haluaa myös korostaa, että vaikka ehdotuksella on yhtäläisyyksiä lastensuojelun jälkihuoltoon monelta osin, yksin maahan tulleen nuoren tilanne ja haasteet itsenäistymisessä voivat olla hyvin erilaisia ja monimuotoisempia.[8] Aikuistumisen tuen järjestämisessä on otettava huomioon nuorten yksilölliset ja erityiset tuen tarpeet. Rasismin ja syrjinnän kokemukset ovat ulkomaalaistaustaisten nuorten joukossa valitettavasti hyvin yleisiä[9]. Tuen tarvetta voi lisätä myös se, että alaikäisen yksin maahan tulleen tukena on ollut edustaja, jonka tehtävä lakkaa, kun edustettava täyttää 18 vuotta. Nuoret tarvitsevat edelleen apua muun muassa opintoihin, asumiseen ja toimeentuloon liittyen, mutta mahdollisesti myös psykososiaalista tukea tai tukea esimerkiksi perheenyhdistämiseen liittyen. Nuorten tuen tarvetta arvioitaessa on lisäksi huomioitava, että hallitusohjelman mukaisesti valmistelussa on useita perheenyhdistämisen edellytyksiä kiristäviä lakiesityksiä. On todennäköistä, että tulevaisuudessa yhä harvempi nuori saa elää perheensä kanssa, mikä korostaa yhteiskunnan antaman tuen merkitystä entisestään.
Lopuksi
Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan esitettyjen muutosten taustalla olevat tavoitteet lisätä maahanmuuttajien omaa vastuuta kotoutumisestaan ja asioidensa hoitamisesta sekä ohjata osallistumista suunniteltuihin palveluihin ovat tiettyyn pisteeseen asti hyväksyttäviä.
Vaarana kuitenkin on, että ylimitoitetut vaatimukset aktiivisuudesta ja oman vastuun kantamisesta etenkin kotoutumisen alkuvaiheessa vaikeuttavat maahanmuuttajan kotoutumisprosessia ja johtavat ei-toivottuihin seuraamuksiin.
Tällöin lopputuloksena voi olla heikko integroituminen, joka voi johtaa osattomuuden kokemuksiin, syrjäytymiseen, taloudelliseen ahdinkoon sekä muunlaiseen pahoinvointiin.
Lapsiperheissä aikuisten epäonnistuneesta kotoutumisprosessista kärsivät aina myös lapset.
Jyväskylässä 22.4.2024
Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu
Reetta Peltonen, juristi
[1] YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 19 julkisesta budjetoinnista lasten oikeuksien toteuttamiseksi (4 artikla). CRC/C/GC/19., kohta 31.
[2] Kototietokanta, lasten pienituloisuusaste, 2022.
[3] YK:n lapsen oikeuksien komitea. Loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista. CRC/C/FIN/CO/5-6. 2. kesäkuuta 2023. Epävirallinen suomennos ulkoministeriön verkkosivuilla
[4] Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, s. 81.
[5] Ks. Kelan tiedote 22.8.2023
[6] Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2023: Näkökulmana väestösuhteet. TEM oppaat ja muut julkaisut 2024:1.
[7] Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelulain ja varhaiskasvatuslain 6 ja 60 §:n muuttamisesta.
[8] Hirschovits-Gerz, T., Weckroth, N. & Heino, T. (toim.) (2022). Ikkuna aikuistumiseen: Selvitys lastensuojelun jälkihuollon ja ilman huoltajaa maahan alaikäisenä tulleiden nuorten tuesta ja palveluista.
[9] Yhdenvertaisuusvaltuutetun blogi 18.1.2024
Tiedotteet vuonna 2011
- 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
- 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
- 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
- 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
- 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
- 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
- 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
- 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
- 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
- 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
- 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
- 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
- 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
- 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
- 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
- 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
- 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
- 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
- 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
- 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
- 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
- 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
- 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
- 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
- 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
- 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
- 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
- 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
- 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
- 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
- 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
- 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
- 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
- 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
- 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
- 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
- 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
- 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
- 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
- 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
- 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
- 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
- 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
- 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
- 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
- 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
- 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa