Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
Monikielisyydessä on voimaa
Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
LAPS/24/2024, 15.4.2024
Lapsiasiavaltuutetun lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä koskien ehdotusta direktiiviksi lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ja seksuaalisen riiston sekä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin torjumisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2004/68/JHA korvaamisesta
Viite: Lakivaliokunta keskiviikko 17.4.2024 klo 9.30 / U 14/2024 vp / Asiantuntijapyyntö
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59 ja 60/1991, LOS), joka on lailla voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsiasiavaltuutettu arvioi valtioneuvoston kirjelmää yleissopimuksen näkökulmasta.
Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kannanotoista
-
Lapsiasiavaltuutettu suhtautuu valtioneuvoston tavoin direktiiviehdotuksen tavoitteisiin lähtökohtaisesti myönteisesti ja pitää periaatteellisesti kannatettavana EU:n yhteisiä vähimmäissäännöksiä vakavista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.
-
Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että kansallisessa valmistelussa on jatkossa tehtävä huolellinen ja kattava lapsivaikutusten arviointi.
-
Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että kansallisessa valmistelussa otetaan huomioon YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Suomelle (2023) sekä Lanzarote-komitean suositukset Suomelle (2022).
-
Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että kaikenlainen lapsiin kohdistuva fyysinen ja psyykkinen väkivalta on vahingollista lapsille vaarantaen lapsen terveyden, kehityksen ja hyvinvoinnin, joten väkivallan vähentämiseen ja estämiseen tähtääviä toimenpiteitä, väkivallan muodosta riippumatta, tulisi edistää mahdollisimman pikaisesti.
Lapsiasiavaltuutetun kannanotot
Käsiteltävä valtioneuvoston kirjelmä koskee Euroopan komission ehdotusta [COM(2024) 60 final] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi, jolla muutettaisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2011/93/EU lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2004/68/YOS korvaamisesta (jälj. direktiiviehdotus).
Direktiiviehdotuksen tarkoituksena on tehostaa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjumista varmistamalla, että teknologinen kehitys on huomioitu sekä kriminalisoinneissa mahdollisina lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan tekotapoina että keinoina tutkia ja selvittää näitä rikoksia. Lisäksi direktiiviehdotuksen tarkoituksena on tehostaa rikosten ennaltaehkäisyä ja torjuntaa, vahvistaa rikosten uhreille tarjottavaa tukea sekä edistää osapuolten välistä yhteistyötä rikosten ehkäisemisessä ja torjumisessa niin kansallisesti kuin jäsenvaltioiden välilläkin.
Ehdotuksen tavoitteet – lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ja riiston rangaistavuuden varmistaminen sen kaikissa muodoissa, kansalliset esitutkintaa ja syytteen nostamista koskevan sääntelyn tehokkuuden varmistaminen, rikosten ennaltaehkäisemistoimien tehostaminen, uhrien tuen parantaminen sekä rikosten ennaltaehkäisemisen ja torjunnan koordinoinnin edistäminen – ovat lapsen oikeuksien näkökulmasta erittäin kannatettavia. Viimeaikaisesta teknologisesta kehityksestä on seurannut selkeitä sääntelyn muutostarpeita.
Ehdotus kattaa suurimman osan direktiivin artikloista, joten se on varsin kattava uudistus. Direktiiviehdotuksella on yhteyksiä moniin muihin EU:n aloitteisiin (U-kirjelmä s. 2). Kuten U-kirjelmässä (s. 22) todetaan, direktiiviehdotuksen jatkoneuvotteluissa on otettava huomioon muut samanlaista sääntelyä sisältävät direktiivit ja asetukset (ml. uudet ehdotukset) sekä niiden parhaillaan meneillään olevat muutosehdotukset.
Kuten valtioneuvostokin, lapsiasiavaltuutettu suhtautuu direktiiviehdotuksen tavoitteisiin lähtökohtaisesti myönteisesti ja pitää periaatteellisesti kannatettavana EU:n yhteisiä vähimmäissäännöksiä vakavista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.
YK:n lapsen oikeuksien komitean ja Lanzarote-komitean Suomea koskevien suositusten huomioon ottaminen
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 34 artiklan mukaisesti sopimusvaltiot ovat sitoutuneet suojelemaan lapsia kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta ja ryhtymään tarvittaviin kansallisiin ja kansainvälisiin toimenpiteisiin väkivallan ja hyväksikäytön ehkäisemiseksi.
Artiklaa täydentävät artikla 36, jonka mukaan lasta on suojeltava kaikelta hänen hyvinvointiaan uhkaavalta hyväksikäytöltä, sekä artikla 19 lapsen suojelusta kaikelta fyysiseltä ja psyykkiseltä väkivallalta, muulta huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lapsen oikeuksien sopimuksen 39 artiklan mukaan sopimusvaltion on ryhdyttävä kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin väkivallan, hyväksikäytön tai muun epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi joutuneen lapsen auttamiseksi.
Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyy myös valinnainen pöytäkirja lasten myynnistä, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta (SopS 40–41/2012), joka sisältää säännöksiä muun muassa rikoslainsäädännön ulottuvuudesta, kansainvälisestä yhteistyöstä sekä lapsiuhrien oikeuksien ja etujen suojelemisesta rikosoikeudenkäynnin eri vaiheissa.
Direktiiviehdotuksessa yleissopimus ja valinnainen pöytäkirja todetaan johdanto-osassa.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut yleiskommentin nro 13 (2011) lapsen oikeudesta olla joutumatta minkäänlaisen väkivallan kohteeksi.[1] Yleiskommentin taustalla on perusolettamus siitä, että minkäänlainen lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole oikeutettua ja että kaikenlainen lapsiin kohdistuva väkivalta on ehkäistävissä. Yleiskommentin kohdassa 3 komitea toteaa, että lapsen oikeuksiin perustuva lähestymistapa lasten huolenpitoon ja suojeluun edellyttää ajattelutapojen muutosta siten, että kunnioitetaan ja edistetään lasten ihmisarvoa sekä ruumiillista ja henkistä koskemattomuutta ja nähdään lapset yksilöinä, jotka ovat ennemminkin oikeuksien haltijoita kuin pääasiassa uhreja. Komitea painottaa, että jokainen lapsi on tunnustettava oikeuksiensa haltijaksi sekä yksilölliseksi ja arvokkaaksi ihmiseksi, jota kunnioitetaan ja suojellaan tällaisena oikeuksien haltijana ja ihmisenä. Laillisuusperiaatetta tulisi soveltaa täysimääräisesti lapsiin samalla tavoin kuin sitä sovelletaan aikuisiin.
Viimeisimmissä loppupäätelmissään Suomelle (2023)[2] YK:n lapsen oikeuksien komitea vaati (kohta 23) Suomea toteuttamaan lukuisia toimenpiteitä lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi. Komitea antoi samaan aikaan myös loppupäätelmät edellä mainitun valinnaisen pöytäkirjan toimeenpanosta[3], jotka täydentävät ja tarkentavat yleissopimuksen täytäntöönpanosta annettuja loppupäätelmiä. Asiakirjoja on siten luettava yhdessä, kun käsitellään lapsiin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä.
Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä, että kansallisessa valmistelussa huomioidaan YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmät Suomelle sekä Euroopan neuvoston yleissopimusta lasten suojelemiseksi seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan (Lanzaroten sopimus) valvovan Lanzarote-komitean suositukset Suomelle (2022)[4].
Lanzaroten sopimus mainitaan myös direktiiviehdotuksen johdannossa. Lanzaroten sopimuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025[5], viitaten Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmaan[6], sisältää lukuisia toimenpiteitä lapsen oikeuksien ja lasten suojelun edistämiseksi.
U-kirjelmässä on jo todettu Barnahus-kehittämistyö (s. 19, ks. direktiiviehdotuksen johdanto-osan 30 kappale) ja muun muassa yleisellä tasolla erilaiset ehkäisy- ja katkaisuohjelmat lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin syyllistyneille tai niihin syyllistymistä pelkääville sekä eri kohderyhmille toteutetut väestötason kampanjat (s. 20), jotka sisältyvät ainakin osin myös edellä mainittuihin suunnitelmiin.
Lapsivaikutusten arviointi
Direktiiviehdotuksen valmistelun yhteydessä on tehty laaja vaikutusten arviointi [SWD(2024) 33 final ja tiivistelmä SWD(2024) 34 final], jossa on tarkasteltu kolmea toimintavaihtoehtoa (direktiiviehdotus s. 7–8). Niistä valittiin kattavin vaihtoehto, joka kattaa edellä mainitut tavoitteet.
Ehdotuksella katsotaan olevan myönteinen vaikutus lasten perusoikeuksiin, mukaan lukien heidän oikeuteensa fyysiseen terveyteen ja mielenterveyteen sekä heidän hyvinvointinsa kannalta välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Sillä kasotaan olevan lisäksi myönteinen vaikutus lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta selvinneiden aikuisten oikeuksiin, koska sillä parannetaan uhreille maksettavia korvauksia, apua ja tukea.
U-kirjelmässä on tässä vaiheessa arvioitu ehdotuksen vaikutuksia (kohta 5) rikoslakiin ja muihin asiaan liittyviin säännöksiin sekä taloudellisia ja hallinnollisia vaikutuksia. Säädösvaikutukset ovat arvio mahdollisista tarvittavista säännösmuutoksista.
U-kirjelmässä alustavia säännösmuutostarpeita ei ole nimenomaisesti arvioitu lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Lapsivaikutusten arvioinnin tavoitteena on, että valittavissa sääntelyratkaisuissa lapsen etu – lapsen oikeudet – tulee huomioiduksi ensisijaisena ratkaisuperusteena.
Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että kansallisessa valmistelussa on jatkossa tehtävä huolellinen ja kattava lapsivaikutusten arviointi.
On tärkeää, että lapsivaikutusten arvioinnissa huomioidaan edellä mainittu direktiiviehdotuksen yhteydessä tehty vaikutusten arviointi ja perustellaan valittavat kansalliset ratkaisut myös siihen peilaten.
Tarvittavat lainsäädäntömuutokset
U-kirjelmästä käy ilmi, että direktiiviehdotuksen vähimmäissäännöt rikosten määrittelystä ovat laaja-alaisia ja osin soveltamisalaltaan epätäsmällisiä. Uhrien suojelua, oikeussuojan saatavuutta ja rikosten ilmoittamista koskevaa sääntelyä on todennäköisesti tarve osittain tarkentaa.
Tässä vaiheessa ei tarvittaviin lainsäädäntömuutoksiin ymmärrettävästi ole vielä otettu tarkemmin kantaa, joten myöskään lapsiasiavaltuutettu ei tässä vaiheessa arvioi mahdollisia muutoksia yksityiskohtaisemmin. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että direktiiviehdotuksesta seuraavat lainsäädännön muutostarpeet tulisivat todennäköisesti edistämään lapsen oikeutta suojeluun ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja ovat siksi kannatettavia.
Lapsiasiavaltuutettu pitää myönteisenä sitä, että joitain ehdotuksia on tunnistettu vähintäänkin selvitettävä asiana jo pääministeri Orpon hallitusohjelmassa.[7] Tällaisia hallitusohjelman kirjauksia ovat esimerkiksi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentuminen (hallitusohjelma s. 195) ja seksuaalirikollisuuden ehkäisy- ja katkaisupalvelujen kehittäminen ja rikoksiin syyllistyneiden kuntoutus (s. 191).
Toisaalta vuonna 2023 voimaan tulleet seksuaalirikossäännösten uudistukset ovat jo monelta osin vieneet sääntelyä direktiiviehdotuksessa edellytettyyn suuntaan. Kuitenkin U-kirjelmän mukaan myös useamman ehdotuksen kohdalla on vielä jossain määrin epäselvää, täyttääkö kansallinen lainsäädäntö direktiiviehdotuksen vaatimukset.
Ehdotuksiin sisältyy esimerkiksi ehdotus siitä, että lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen tulisi velvoittavaksi kaikissa tilanteissa, myös lyhytaikaisissa työsuhteissa ja vapaaehtoistyössä.
Kansallista sääntelyä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) muutettiin vuonna 2021, jolloin lakiin lisättiin oikeus pyytää ote enintään kolme kuukautta kestävissä työsuhteissa. Lapsiasiavaltuutettu nosti tässä yhteydessä muitakin uudistamistarpeita esiin omissa lausunnoissaan.[8] Tuolloin eduskunta hyväksyi vastauksessaan (EV 78/2021 vp) lausuman, jossa se edellytti, että ”valtioneuvosto ryhtyy pikaisesti selvittämään ja arvioimaan kokonaisvaltaisesti lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseen liittyvää lainsäädäntöä ja sen uudistamistarpeita, erityisesti mahdollisuuksia laajentaa rikostaustan selvittämisvelvollisuutta ja nopeuttaa rikosrekisteriotteen saamista, sekä tarvittaessa valmistelemaan asiaa koskevat lainsäädäntöehdotukset.”
Lapsiasiavaltuutetun tiedossa ei ole, että tällaista työtä olisi käynnistetty, eikä se näyttäisi sisältyvän hallitusohjelmaankaan. Tehtävän edistäminen olisi luontaista tehdä direktiiviehdotuksen käsittelyn yhteydessä.
Lopuksi lapsiasiavaltuutettu haluaa muistuttaa, että kaikenlainen lapsiin kohdistuva fyysinen ja psyykkinen väkivalta on vahingollista lapsille vaarantaen lapsen terveyden, kehityksen ja hyvinvoinnin, joten sitä tulisi kaikin tavoin pyrkiä estämään ja vähentämään väkivallan muodosta riippumatta. Väkivallan uhriksi joutuneet lapset tarvitsevat usein pitkäkestoista apua ja tukea.
Lapsiasiavaltuutettu teki vuonna 2022 aloitteen oikeusministeriölle lainvalmistelutoimiin ryhtymisestä lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa sisältävän materiaalin hallussapidon ja levittämisen kriminalisoimiseksi.[9] Hallitusohjelmaan on kirjattu (s. 195) muun muassa, että ”[h]allitus tiukentaa CAM- eli Child Abuse -materiaalia koskevaa sääntelyä vakavien rikosten uhreina olevien lasten suojelemiseksi. Väkivaltakuvauksen hallussapito kriminalisoidaan ja lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidolle säädetään törkeä tekomuoto. Lisäksi huolehditaan, että muun raa’an väkivaltamateriaalin hallussapito on kriminalisoitu ihmisten ja eläinten suojelemiseksi.”
Muun muassa näiden toimien edistäminen mahdollisimman pikaisesti on tärkeä osa lapseen kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä ja lapsen oikeuksien edistämistä, nyt käsillä olevan direktiiviehdotuksen käsittelyn ohella.
Jyväskylässä 15.4.2024
Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu
Merike Helander, juristi
[1] CRC/C/GC/13. Epävirallinen suomenkielinen käännös
[2] Loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä 5. ja 6. määräaikaisraportista (CRC/C/FIN/CO/5–6), epävirallinen suomennos ulkoministeriön verkkosivuilla
[3] Loppupäätelmät Suomen raportista, joka annettiin lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen lasten myynnistä, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta tehdyn valinnaisen pöytäkirjan 12 artiklan 1 kappaleen mukaisesti* (CRC/C/OPSC/FIN/CO/1), epävirallinen suomennos
[5] Lanzaroten sopimus : Kansallinen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2022:8.
[6] Korpilahti, U., ym. (toim.) (2019). Väkivallaton lapsuus: toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:2.
[7] Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023.
[8] Lapsiasiavaltuutetun lausunnot ko. hallituksen esityksestä lakivaliokunnalle ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle
[9] Lapsiasiavaltuutetun aloite oikeusministeriölle lainvalmistelutoimiin ryhtymisestä lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa sisältävän materiaalin hallussapidon ja levittämisen kriminalisoimiseksi. LAPS/81/2022, 3.11.2022.
Tiedotteet vuonna 2011
- 20.12.2011 Lapsiasianeuvottelukunta: Kuntauudistuksessa ennakoitava lapsivaikutuksia
- 9.12.2011 Netistä tunnetukea yläkouluikäisille – viranomaistietoko vain aikuisille?
- 8.12.2011 Ruotsi Suomea edellä kuritusväkivallan kitkemisessä
- 29.11.2011 Lapsiasiavaltuutettu toivoo lisää voimavaroja kansalaisyhteydenottojen käsittelyyn
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 25.11.2011 Nuoret neuvonantajat pohtivat kuluttajavalistusta
- 25.11.2011 Uusia nuoria lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmään
- 17.11.2011 Lapsen oikeuksien päivän kannanotto rohkaisee parempaan arkeen
- 17.11.2011 Lapset ja nuoret eivät aina tule kuulluksi ammattiauttajan vastaanotolla
- 11.11.2011 Kasvata ilolla – kehu lapsi päivässä
- 9.11.2011 Avoimet ovet lapsiasiavaltuutetun toimistossa 16.11.2011
- 9.11.2011 Lapsen oikeudet osaksi vammaispolitiikkaa
- 27.10.2011 Lapset ja nuoret ovat mukana lastensuojelun kehittämisessä Porin seudulla
- 25.10.2011 Lapsipolitiikan koordinaatiota kehitettävä
- 13.10.2011 Lapsen paras on aikuisen velvollisuus myös seurakunnassa
- 5.10.2011 Nuoret tekivät käsikirjan huostaan otetuille
- 29.9.2011 Lapsinäkökulma huomioon sairaaloiden suunnittelussa
- 28.9.2011 Lapset osaavat arvioida terveydenhoidon laatua
- 26.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu tyytyväinen lapsinäkökulman vahvistumiseen vankeinhoidossa
- 20.9.2011 Lapsinäkökulma vahvistuu vankeinhoidossa
- 19.9.2011 Lapsiasiavaltuutettu hakee uusia nuoria neuvonantajaryhmäänsä
- 13.9.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 13.9.2011 Lasten ja nuorten kokemustieto hyötykäyttöön kunnissa
- 12.9.2011 Monikielisyydessä on voimaa
- 1.9.2011 Kuulovammainen lapsi haluaa saada tietoa ja tulla ymmärretyksi
- 19.8.2011 Huomio kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten oikeuksiin
- 17.8.2011 "Ei tarvii esittää" - Koululaiset arvostavat oikeutta olla oma itsensä
- 30.6.2011 Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava
- 23.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt tyytyväisiä YK:n suosituksiin Suomelle
- 21.6.2011 Lapsiasiavaltuutettu näkee hallitusohjelmassa paljon jatkuvuutta
- 16.6.2011 Päättäjille käsikirja lapsiystävälliseen Suomeen
- 16.6.2011 Yksin kasvamisen ja yksin kasvattamisen aika on ohi
- 16.6.2011 Kasvatuksesta ei voi sanoutua irti
- 10.6.2011 Kouluhyvinvointi ja lastensuojelun laatu YK-komitean huolena Genevessä
- 10.6.2011 Pitääkö lapsen pärjätä yksin?
- 7.6.2011 Huostaanotetut lapset ja nuoret pääsevät ääneen
- 26.5.2011 Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa oikeuksistaan potilaana
- 16.5.2011 Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä
- 11.5.2011 Lapset ja nuoret listasivat huolensa: Suvaitsemattomuus, aikuisuuden paine ja osallisuuden puute
- 10.5.2011 YK-raportoija tapaa lapsia Jyväskylässä
- 6.5.2011 Lapsen oikeuksista tietoa ja toimintaa päiväkoteihin
- 7.4.2011 Päätösten vaikutukset lapsiin selvitettävä ennakkoon
- 5.4.2011 Lapsen ihmissuhteille parempi tuki erotilanteissa ja lastensuojelussa
- 4.4.2011 Johanna Kiili lapsiasiavaltuutetun toimistoon edistämään lasten ja nuorten osallistumista
- 23.3.2011 Vankiperheiden lasten oikeuksista huolehdittava paremmin
- 15.3.2011 Lapsiasia- ja vähemmistövaltuutettu suosittavat: Aikuisille paremmat valmiudet puuttua lasten ja nuorten kokemaan syrjintään
- 28.2.2011 Yhteenveto lapsiasiavaltuutetun kyselystä Suomen Lasten Parlamentille
- 11.2.2011 11.02.2011Lapsiasiavaltuutettu kieltäisi alkoholijuomien mielikuvamainonnan
- 9.2.2011 YK-komitea kyseli oppilaiden hyvinvoinnista ja päihdeperheiden tuesta
- 9.2.2011 Nuorten neuvonantajaryhmä suosittelee puolueille Lasten ja nuorten hallitusohjelmaa
- 4.2.2011 Suorituspaineet ja yksinäisyys varjostavat lapsuutta ja nuoruutta
- 2.2.2011 Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin
- 24.1.2011 Kirsi Pollari aloitti Anne Hujalan sijaisena lapsiasiavaltuutetun toimistossa